Simplicitas

Uusia tuulia

2010-07-29T21:00:00.000+03:00

Tämä blogi on muuttanut Wordpressiin eikä päivity enää tänne Bloggeriin. Tervetuloa tutustumaan uusille sivuille!

Tiedän mitä teen tänä kesänä

2010-06-09T19:30:00.000+03:00

Ensin sen teki peruskoulun hengessä Kriisi, sitten Kari Haakana, minun silmiini tämä osui Kati Parppeilta ja tästä seuraa tietenkin se, että nyt tekin joudutte sen lukemaan, halusitte tai ette.

Mitä teen tänä kesänä? Kirjoittanut Ritva, 47v.

Tänä kesänä minä olisin halunnut enimmäkseen olla rauhassa ja laiskotella, käydä uimassa ja ottaa aurinkoa pienen uimajärvemme jyrkillä rantakallioilla, joissa on joskus muurahaisia ja äänekkäitä lapsia, vaikka muuten se on kesän paras paikka.

Mutta sitten Kohtalo puuttui peliin ja järjesti tälle vuodelle neljät synttärit, joista kolmet on tasavuosia, yhdet kultahääpäivät, yhdet häät, jotka sittemmin kyllä siirrettiin vauvan syntymän jälkeiseen aikaan, yhdet valmistujaiset sekä yhdet muut juhlat, jotka on vielä toistaiseksi salaisuus, paitsi että minut on salaisuuteen vihitty mukaan. Kahdet synttärit ja se hääpäivä juhlitaan samalla kertaa, se salainen juhla ja kahdet muut synttärit siinä lähiaikoina ja sitten kun ne häät siirty, niin lähipiirissä odotetaan ainakin kahta vauvaa joka pitää huomioida kaikissa asioissa, ja se toinen vauvanodottaja on lähdössä kanssamme yhden syntymäpäiväsankarin toivomalle matkalle, koska sankari ei halunnut isoja juhlia vaan aikoi karata mutta ainakin pienet juhlat pitää silti järjestää, sillä ei tasavuosista niin vain karata.

Ja sitten kun on jonkinlainen osuus kolmesta eri-ikäisestä puutalosta niin sitä osin vuorossa on hieman katon kunnostusta, runsaasti puutarhatöitä vaikka kaikki mahdollinen sillä saralla onkin minimoitu, uusien remonttien haikailua ja suunnittelua sekä yleistä härdellöintiä ja järjestelyä, jota tuollaiset talot aina vaativat. Ja ne kaikki on tietysti ihan eri paikkakunnilla, joten pakkausta, purkamista ja autossa hikoilua tulee riittämään.

Eikä tässä vielä kaikki. Minun ihka ensimmäinen oikean kustantajan kustantama tietokirjani ilmestyy syksyllä, joten arvatkaapa vaan, milloin se viimeistellään? No kesällä tietenkin, onneksi kuitenkin ennen sitä syntymäpäiväsumaa, että voi sitten paneutua juhlimaan, jos kaikista järjestelyistä on enää tolkuissaan. Kirjoitushaaveita on muitakin, pitäisi kerätä aineistoa seuraavaan tietokirjaan ja olisi sellainen ihan pieni romaanikäsikirjoituskin lopeteltava.

Että tänä kesänä ette tapaa minua Porissa, Salmelassa tai Kamarimusiikissa. Vasta Espoo Cinén aikoihin taidan tolkkuuntua sen verran, että ehdin asettua kaupungin kulttuuririentoihin. Eihän tämä tietenkään ole lähelläkään kohtuullista menoa, mutta minkäs minä kaikkien muiden synttäreille ja muille salaisille ja julkisille juhlille mahdan, enkä remontin tarpeelle senkään vertaa.

Mutta ensi kesänä minä kostan: Pistän mökin vuokralle ja häivyn viikkokausiksi maasta. Ja siellä sitten makoilen rannalla tai uima-altaan reunalla enkä tee yhtään mitään. Tai no, ehkä siemailen kylmää juotavaa ja lehteilen jonkin kiinnostavan kirjan sivuja raukeasti. Toivottavasti siellä ei ole muurahaisia. Pelkään kyllä että ainakin yksi äänekäs lapsi lähtee sinne mukaan.

Elämä on luopumista

2010-06-04T11:25:00.000+03:00

Elämä on ennen kaikkea luopumista, totesi eräs viisas mies tiistaisessa tapaamisessa. Syntymän jälkeen jätämme koko ajan taaksemme hetkiä ja asioita, joita emme enää saa koskaan takaisin, ja monilla luopumisen tahti kiihtyy elämän iltapuolella, kunnes meidät kuolemaa varten riisutaan paljaaksi kaikesta.

Luopuminen on tuon keskustelun jälkeen ollut mielessäni koko viikon, monenlaisista syistä.

Luopua voi joko pakolla tai siihen suostuen. Samainen tiistain puhuja sanoi, että meidän on siirryttävä jatkuvan kasvun ideologiasta jatkuvan luopumisen ideologiaan, ja se tulee tekemään eniten kipeää niille, jotka eivät halua luopumiseen suostua.

Luopuminen on helppoa, silloin kun haluan siihen suostua. Voin huoletta päästää irti tavarasta, asioista ja henkilöistä, joille en enää löydä sijaa elämässäni. Tällainen luopuminen on parhaimmillaan hyvin puhdistava ja energiaa antava kokemus. Tästä juttelin erään viisaan naisen kanssa eilen, kun hän muistutti miten vähän materiaa onneen loppujen lopuksi tarvitaan.

Mutta entä jos elämä paiskaa polvilleen ja pakottaa luopumaan sellaisesta, josta on aina halunnut pitää kiinni ja haluaisi edelleenkin? Hyvän ystävättäreni miehellä todettiin äskettäin nopeasti etenevä ihosyöpä, ja heidän perheessään ollaan nyt juuri luopumisen uhan alla. Monia hoitoja on ja käytetään, mutta silti luopumisen varjo on sipaissut heidän ja heidän lastensa elämää. Kuoleman uhka muuttaa sen kohdanneiden elämän perustavalla tavalla, vaikka se lopulta väistyisikin. Sen tiedän myös omasta kokemuksesta, sillä kun oikein tärkeä ihminen uhkaa kuolla, arvojärjestykset heittävät kuperkeikkaa ja selviää se, mikä elämässä todella on tärkeää.

Jokin minussa haluaisi silti haastaa näkemyksen siitä, että elämän on etupäässä luopumista. Eikö sen pitäisi olla myös rakkautta, silläkin uhalla, että joskus joudumme rakkaistamme luopumaan? Tai oikeastaan, sitä suuremmalla syyllä pitäisi rakastaa enemmän, kiihkeämmin ja varmemmin, että sitten luopumisen hetkellä tietäisi ainakin antaneensa kaiken mitä oli annettavaa.

Valehtelee kuin VR:n aikataulu?

2010-06-03T20:14:00.000+03:00

Olen ollut onnellinen (kauko)junamatkustaja jo monta vuotta. Junissa on useimmiten tilaa, ravintolavaunussa saa lähes kohtuullista syötävää ja PC-paikka mahdollistaa työn tekemisen matkan aikana. Lisäplussaa on tietenkin tullut ajatuksesta, että matkustaa ekologisesti.

Nyt paratiisiin on hiipinyt iso ja lihava käärme. Viimeisen parin viime vuoden aikana aikataulut ovat muuttuneet lähinnä viitteellisiksi. Viime viikon aikana tein kolme junamatkaa, ja arvatkaa moniko näistä vuoroista oli aikataulussa? Aivan oikein, ei yksikään! Pahimmillaan oltiin yli tunti myöhässä. Korvaushakemus on ihan periaatteesta jo vireillä.

Selitykset ovat moninaiset. Talvella on lunta ja pakkasta, eivätkä ovet tai raiteet toimi, keväällä routa on rikkonut raiteet. Vastaantuleva tai liittymäliikenne sekoittaa niidenkin junien aikataulut, jotka näistä yllättävistä luonnonesteistä selviäisivät.

Tämä on luonnollisesti jo iso uskottavuusongelma VR:lle, ongelma joka ei poistu millään imagokampanjalla, ennenkuin perussyille tehdään jotakin. Jos meininki ratojen ja kaluston kunnon osalta on kuin ennenvanhaan Neukkulassa, vähin mitä VR voisi tehdä, on lopettaa virheellisten aikataulujen esittämisen asiakkailleen. Jos fakta on, että juna on useammin myöhässä kuin aikataulussa, pitää aikatauluja silloin muuttaa totuudenmukaisemmiksi, sillä lunta, pakkasta ja routaa on tässä maassa joka vuosi, eikä se asia muutu vaikka aikataulusuunnittelijat pistäisivät päänsä pensaaseen ja toivoisivat parasta.

Näin hyvää ekologisen matkustamisen suosimisen kasvun saumaa ei nyt kannattaisi hukata, sillä jos tämä aikataulusekoilu jatkuu kauan, moni alkaaa miettiä että lentäen olisit jo perillä.

Loppukevennyksenä uuden blogituttavuuden Katleena Kortesuon tunnelmia samasta teemasta:
- Mikä on uusin suomalainen leppoistamisinnovaatio?
- Slow Travel by VR

Kutinat kuriin turhakkeella?

2010-06-01T13:58:00.000+03:00

Satunnaisessa sarjassamme "Kuka näitä turhakkeita oikein keksii" ihmettelemme tänään laitetta, joka lämmittää hyönteisen pistokohdan ihoa muuttaen hyönteisen myrkkyaineiden molekyylirakennetta, mikä helpottaa oloa. Laitteessa on kullattu kuumennuspää, valaistu näyttö ja se lämpenee yli 50 astetta. Myös 9V alkaliparisto seuraa mukana pakkauksessa. Tämän ihmevempeleen saisi lunastaa itselleen 29.95 euron hintaan ainakin Anttiloista ja Prismoista.

Minä taidan silti edelleenkin tyytyä isoon tuubilliseen Aloe Vera-geeliä, joka kestää useita vuosia, sopii moneen vaivaan, eikä maksa apteekissa paljon yli 5 euroa.

Hyvän elämän etsimisestä

2010-05-29T13:10:00.000+03:00

Hieman on taas aikaa vierähtänyt viime tekstistä. Kirjan viimeistely vie aikaa, ja monia muitakin töitä ja töiden tapaisia sekä harrasteasioita on viime viikkoina viety vinhaa vauhtia eteenpäin.

Mieluisa työhomma viime viikolla oli olla kertomassa kohtuullistamisesta Kajaanissa Naistentalo Woimalassa. Läsnä oli kymmenkunta aktiivista naista, joiden kanssa virisi kiinnostavia keskusteluja kohtuullistamisen eri puolista. Osa oli itse jo kokoneita donwshiftaajia ja osa vasta tutustumassa aihepiiriin. Noista keskusteluista sain itsekin paljon ajatuksen siemeniä.

Onnellisuuteen ja hyvään oloonhan se kaikki loppuviimeksi tiivistyy, kun tarpeeksi riisutaan kaikkea muuta ympäriltä. Sehän on se meidän tavoitteemme. Luen juuri parhaillaan Antti Kylliäisen kirjaa Armoa työhön jossa hän muistuttaa Aristoteleen ajatuksista, että ihminen on luonnostaan yhteisöllinen olento. Vain yhteisön jäsenenä ihminen voi toteuttaa oman elämänsä korkeinta päämäärää ja tarkoitusta: elää hyvä elämä.

Hyvän elämän aineksia on ollut tällä viikolla oikein kukkuroittain. Olen saanut viettää viikon vanhempieni ja sisareni kanssa, nauttia puutarhatöistä ja tästä paikasta, jossa näen ikiaikaisen joen heti aamulla herättyäni ja jossa pihan omenapuu juuri availee ensimmäisiä nuppujaan. Tämä paikka on ollut meillä vasta vähän aikaa, ja valmistaudumme ensimmäiseen kokonaiseen kesään täällä täynnä odotusta ja ihmetystä. Tavoitteena on että tämä vanha talo on joskus meille itsellemme eläkeiän tukikohta, ja sitäkin ennen paikka jonne vetäytyä välillä kirjoittamaan ja olemaan, kun haluaa kaupungista hieman rauhallisempaan ympäristöön.

Nyt etupihan kukkapenkki taas kutsuu, aurinkoista viikonvaihdetta kaikille lukijoille!

Elämän tarkoituksen oivaltamisesta

2010-05-04T10:59:00.002+03:00

Joskus tielle osuu sattumalta kirja, joka on tarkoitus lukea juuri silloin. Viime päivät (tai oikeammin illat) olen lukenut Eckhart Tollen kirjaa Uusi maa, elämän tarkoituksen oivaltaminen. En ole aikaisemmin tutustunut Tolleen, vaikka olenkin tietoinen maineestansa ja melkein guruudestansa. Ehkä olen hieman vierastanut jotain zen-buddhalaisuudeksi luulemiani painotuksia tai sitten aika ei vain ole ollut kypsä.

Työlästä lukeminen oli nytkin, sillä Tolle käyttää käsitteitä jotka täytyy ensin selvittää itselleen, kun en edellistä eli Läsnäolon voimaa ole lukenut. Mutta pähkinänkuoressa kirja käsittelee ihmisen egokeskeisyyden vaikutuksia. Toimimme itsekkäästi ja käytämme hyväksi niin toisia ihmisiä kuin luontoakin. Tollen mukaan vain uuden tietoisuuden syntyminen voi auttaa meitä eteenpäin kestävällä tavalla. Pelkällä ajattelemisella emme tänne pääse, vaan meidän täytyy uskaltaa luottaa sisimmässämme vaikuttavaan suurempaan voimaan. Keinoja linkittyä tähän ovat läsnäolo, hengittäminen ja tietoisuuden kehittäminen.

Kaikki ne tutut asiat olivat tässäkin kirjassa. Onni ei kiinnity tavaraan, vain antamalla voi saada, mielenrauha löytyy hetkessä olemisesta. Minua puhutteli tässä hetkessä eniten kiitollisuus. Kirjan lukeminen oli hyvä muistutus siitä, miten kannattaa palauttaa mieliin mitä kaikkea hyvää ja onnellista minulla jo elämässäni on eikä vain miettiä sitä mitä haluan tai toivon elämääni lisää.

Kokeilin Netcycleria

2010-04-29T06:14:00.000+03:00

Netcycler on siis netissä toimiva tavaranvaihtopalvelu, joka on rantautunut nyt myös Suomeen. Ensimmäinen Netcycler-vaihtoni on hyvässä vauhdissa. Kokemus oli myönteinen, kunhan ensin sai selvitettyä itselleen logiikan, jolla palvelu toimii. Netcycleriin voi ilmoittaa omia tavaroitaan vaihdettavaksi tai lahjoitettavaksi sekä esittää toiveita niistä tavaroista, joita itse tarvitsee.

Vaihdon voi tehdä suoraan, eli minun ja sinun tavarasi vaihtavat suoraan omistajaa, tai ketjussa, jolloin palvelu tekee vaihtoketjun, jonka jokainen ketjuun osallistuja hyväksyy. Minunkin tapauksessani maalaustelineen saaja ja liesituulettimen antaja ovat siis eri henkilöt.

Palvelu vaikuttaa toimivalta jo näin alkuvaiheessaan, ja sitä myötä kun toiveiden ja tavaroiden määrä (nyt noin 4500 tavaraa) lisääntyy, uskon sen kiinnostavan yhä kasvavaa määrää käyttäjiä. Kokeilkaa tekin ja kertokaa vaikutelmianne.

Tavara-asiaa pukkaa

2010-04-28T15:12:00.000+03:00

Photo credit.

Tavaranhallinta on ollut tapetilla viime aikoina, selvästi on kevätsiivousinspiraatiota ilmassa.

Ensiksi siis oltiin toimittaja Minna Korhosen kanssa Radio Suomen Okaruusunkujalla viime lauantaina. Nyt jutun voi kuulla Areenassa.

Jossain välissä pohdittiin Radio Helsingin maanantaiaamussa kansainväliseen downshiftingiin liittyen mitä kohtuullistaminen on. Podcastia en (vielä) onnistunut paikallistamaan, ehkä sellainen tulee (tai sitten ei). Mukana oli myös tutkija Tuuli Hirvilammi.

Tavarakasojen ihmettely jatkuu vielä Eve Mantun kanssa tulevana torstaina Yle radio 1 klo 12.15.

Eilen illalla keskusteltiin kohtuullisuusvalmennuksessa ajan ja tavaran hallinnasta. Nauru raikui, kun osallistujat jakoivat omia ja kavereiden kokemuksia hamstraamisesta, säilyttämisestä ja luopumisen tuskasta.

Luopumisesta puheen ollen, kokeilin Netcycleriä. Raporttia seuraa erikseen.

Tännekin pitäisi välttämättä ehtiä kaiken tavarapohdiskelun välissä.

Ja vielä kauniiksi lopuksi heille, jotka kaipaavat hands-on apua roinanraivaamisessa, Suomessa toimii jo ainakin yksi Professional Organizer, Ordinaren Maria Laitinen.

Meditatiivinen kevätsiivous saattaisi piristää

2010-04-24T08:40:00.000+03:00

Näin unessa naisen, pienen, pullean ja tiukanoloisen, vähän harmittavaisen. Nainen asettui taloksi keittiööni ja alkoi luetella mitä kaikkea kotonani pitäisi puhdistaa ja remointoida. Kotini oli hänen mielestään mujuinen, nuhjuinen ja kaipasi reipasta kevätsiivousta. Pakenin unessani vessan lattialle itkemään omaa surkeaa kodinhoitoani.

Herättyäni mietin, että taisin juuri tavata alitajunnassani vaikuttavan touhukkaan naisen perikuvan, joka tuli muistuttamaan että en ole vähään aikaan perusteellisesti siivonnut täällä. Onneksi ratkais löytyi aamukahvilla, kun silmäilin tämän viikon Vantaan Lauria. Siinä kotitalousneuvoja Sirkka King Martoista antaa neuvoja meditatiiviseen kevätsiivoukseen.

Siivoaminen on kuin meditaatiota, sitä pitää toistaa joka päivä! Silloin kun ihminen on hyvällä tuulella ja voimissaan, siivoaminen sujuu, mutta jos on jo valmiiksi paha olo ja pitäisi alkaa siivota nopeasti ja tehokkaasti, se ei onnistu, eikä siitä välttämättä tule edes hyvä olo. Hidastaminen muuttaa tilannetta: kun alkaa siivota liioitellun hitaasti, mieli alkaa muuttua.

Juttu kertoo myös, että siivoamalla perusteellisesti tulee tutustuneeksi omiin tavaroihinsa ja saattaapa käydä niinkin, että niitä oppii arvostamaan aikaisempaa enemmän.

Nyt lähden vaimentamaan alitajuntantaista Marttaani kokeilemalla Sirkan vinkkejä, lukekaa te sillä aikaa koko juttu täältä.

P.s. Vinkkejä ja pohdintaa siitä, miksi kalenterimme ja tavarakasamme kannattaa saada järjestykseen, olisi tarjolla ensi tiistaina järjestettävässä kohtuuvalmennuksessakin parille nopeimmalle. Ilmoittautumisohjeet ja lisätietoa illan sisällöstä täältä.

Kiirettä näyttää pitävän downshiftaamisessa

2010-04-22T17:40:00.000+03:00

Näin totesi eräs kollega tänään, havaittuaan taannoin meikäläisen jossakin mediassa. Hyvin sanottu, ja sopii siihenkin, että juuri kun Nuukuusviikko alkaa olla loppusuoralla, pukkaa päälle Kansainvälinen Downshifting-viikko, jota vietätään 24.-30. huhtikuuta. Tai no, ei siis tietämäni mukaan juurikaan vietetä Suomessa, enkä usko, että se ihan megaluokan tapahtumana on muuallakaan, mutta onpahan sellainenkin keksitty, alkujaan Britanniassa, josta se on levinnyt ainakin USAhan.

Nuukuusviikolla tärkeitä teemoja

2010-04-19T08:55:00.000+03:00

Tänään alkaa nuukuusviikko, jonka teemana on tänä vuonna minulle läheinen "Vähemmän kulutusta, enemmän elämää". Yhtenä aihepiirinä on kohtuustalous.

Viikon tapahtumista ponnahti esiin tämä Kohtuus-klubi, jossa voi kuulla Jaakko Rytsölän ajatuksia kohtuudesta. Mielenkiintoista pohdintaa häneltä kuultiin jo taannoisessa Voimalassa, josta on tuttu myös tapahtuman juontaja Tuuli Hirvilammi.

Tulkaa tekin Okaruusunkujalle lauantaina

2010-04-16T09:42:00.001+03:00

Huomenna lauantaina kannattaa asettua radion ääreen, sillä Okaruusunkujalla Radio Suomessa klo 12.15 olen keskustelemassa toimittaja Minna Korhosen kanssa mm. siitä, mitä hyötyä tai haittaa tavarakasoista kodeissamme saattaisi olla.

Aurinkoista viikonvaihdetta kaikille lukijoille!

Hidasta sisua

2010-04-09T15:05:00.000+03:00

Leppoistaja-Heikki keksi meille kiireettömyyttä tavoitteleville uuden termin: slow sisu.

Sisukkuus on todella hyödyllinen ominaisuus tilanteissa, joissa kasaantuu lyhyeen aikaan paljon tekemistä ja näillä on suuri merkitys tulevaisuuden kannalta. Kun on ponnistellut sisukkaasti ja saanut näin asiat järjestymään hyvälle mallille, voi syystäkin tuntea tyydytystä.

[...] Siispä sisukkuus onkin hyvä ominaisuus silloin, kun sen tuottamaa määrätietoisuutta pystyy säännöstelemään siten, että se tulee käytetyksi silloin, kun sille on erityisesti tarvetta.

Meitä on monta

2010-04-09T15:02:00.000+03:00

Tuikkasin minäkin taannoin tekeleen postilaatikkoon ja lähetin sen Kariston juhlavuoden romaanikäsikirjoituskilpailuun. Niin teki näköjään 473 muutakin. Ainakin esiraadille riittää töitä.

Kohtuullisuus ei sovi guruhakuisille

2010-04-09T10:07:00.002+03:00

Filosofi Saara Reiman pohtii viisaassa blogissaan sitä, miksi kohtuullistaminen ei kolahda guruhakuisten elämäntavan uudistajien etsintään:

Aikamme rakastaa äärimmäisyyksiä, ja se näkyy myös elämäntapaneuvojen markkinoilla. Paras guru on se joka elää kaikkein omituisimmin ja omaa ehdottomimmat periaatteet.

Saara toteaa, että gurua etsiville kohtuullisuus on liian leppoisaa ja nautinnollista, ja jatkaa:

Niin onkin, niin leppoisaa ettei se polta tavoittelijaansa loppuun. Onko oikeastaan kovin järkevää ajatella että paatoksen määrä paljastaa luotettavasti viisauden määrän?

Eve Mantu hidastelee huomenna radiossa

2010-03-31T17:14:00.001+03:00

Slow lifesta voi kuulla lisää huomenna Yle Radio 1:ssä, jossa Eve Mantu hidastelee ja matkustaa seminaariin Lahteen tapaamaan Euroopan huippuhidastelijoita.

Huomenna torstaina 1.4. klo 12.15 - 13.00 ja myöhemmin sitten Areenassa.

Sitä sun tätä

2010-03-31T13:29:00.001+03:00

Teitä lukijaksi kirjautuneita on pian kolmekymmentä ja 20.000 kävijän raja menee rikki ihan kohta. Kiitos teille ja on ilo löytää täältä uusia lukijoita ja kommentoijia runsain mitoin.

Viime ajat ovat olleet hieman kiireisempiä töihin liittyen, joten ihan niin nopeasti en kommentteihinne ole päässyt vastaamaan kuin olisin toivonut. Jatkakaa silti ahkeraa kommentointia. Lähipäivinä on luvassa lepoa ja rentoutumista, joten blogillekin jää enemmän aikaa.

Linkkaan samalla omaan työblogiini, jonne arvioin yksinkertaisempaa yrittämistä peräänkuuluttavan kirjan.

Jatkan vielä linkittämistä aikaisempaan mediakatsaukseen liittyen, sillä Mari Koistisen postaus synnytti mielenkiintoisen keskustelun siitä, onko downshiftaaminen elitististä vai ei. Komppaan Sampsan ja Heikin ajatuksia siitä, että käsitys eliitin valinnasta on kohtuullistamisen yhteydessä harhaanjohtava.

Ymmärsin Marin pointin niin, että suhteessa kehittyvien maiden väestön oloihin mikä tahansa suomalainen kulutus on elitististä. Onhan meillä omatkin köyhämme, ja heidän kokemiensa ongelmien yhteydessä tämä downshiftaajien luopuminen on ihan kevyttä kamaa ja tuntuukin kornilta, tottakai. Jokainen ajatteleva ihminen näkee nämä.

Kohtullisuuskeskustelu on tähän saakka liikkunut paljon työnteon vähentämisen tai lopettamisen tiimoilla, vaikka kohtuullistamisessa on sen lisäksi muitakin näkökulmia. Nyt keskustelu näyttää suuntautuvat erityisesti kulutuksen kohtuullistamiseen eettisistä ja ekologisista syistä. Monelle oman kulutuksen vähentäminen ja arviointi toimii oivana oppituntina myös siihen, miten muut kuluttavat ja mitä pitäisi tehdä, että ylipäänsä saamme tämän kulutuksen vaikutukset maapallon kestokykyyn minimoitua.

Ainakin minulla downshiftaamisen myötä tapahtunut ajankäytön väljentyminen on mahdollistanut ylipäänsä perehtymisen näihin asioihin ja siitä seuranneeseen, aikaisempaan verrattuna ekologisemman, eettisesti kestävämmän ja luovemman elämäntavan toteuttamiseen, jota minun on kuitenkin arjen ratkaisujen tasolla vaikea ajatella mitenkään elitistisenä toimintana.

Ai niin, laitoin nuo kohtuullisuusaiheiset kurssit ja valmennukset omalle sivulleen. Huhtikuun lopussa tulossa uutta, kannattaa vilkaista.

Hitaus tekee hyvää sielulle

2010-03-28T09:53:00.001+03:00

Palmusunnuntain kunniaksi slow lifeen löytyi vaihteeksi kristillistä näkökulmaa Hiljaista elämää -blogista.

Siellä oli siteerattu Pauliina Kainulaisen kirjaa Missä sielu lepää:

Sielua hoitaa hitauden kulttuuri. Se on vastarintaa tehokkuuskulttuurille.

Koetan keksiä yhden asian, jonka voin jättää tekemättä tänään. Ja toisen, jonka voin tehdä hitaasti ja rauhassa.

Tosi outoa!

2010-03-26T16:03:00.000+02:00

Kieltämättä on välillä outoa, että kohtuullistavaa elämäntapaan joutuu perustelemaan, kun taas “tuhlaavaisemmilta” tai normaalissa palkkatyössä käyvältä ei samanlaisia perusteluita kysellä. Mutta niinhän se menee kaikessa, että valtavirrassa toimiminen on normi.

Tätä mieltä oli Mari Koistinen. Ja minä. Ja varmasti moni muukin kohtuullistaja. Mikä tässä nyt on niin ihmeellistä, että emme halua törsätä rahaa tarpeettomaan, kuluttaa kohtuuttomasti luonnonvaroja, olla veloissa korviamme myöten, olla aina töissä tai hoippua väsymyksen partaalla koko ajan? Tosi outoa!

Tällainen downsiftaaja olen

2010-03-26T15:44:00.000+02:00

Heikki haastoi meemiin (samoin, oli kiva tavata!). Tässäpä vastauksia:

Tällainen downsiftaaja olen

1. Kuka?

Ritva, yrittäjä, ekaluokkalaisen äiti ja mukavan miehen puoliso.

2. Missä?

Vantaalla paritalossa.

3. Kotoisin?

Pohjoisesta.

4. Suhteesi leipätyöhösi/pääaktiviteettiisi?

Tutkimustyö tuo pääleivän. Se on ollut unelma-ammattini ja on antanut minulle paljon, vienyt mielenkiintoisiin paikkoihin ja tutustuttanut upeisiin ihmisiin. Tavoite on saada tulevaisuudessa kirjoittamisesta pientä lisää vielä nykyistä enemmän.

5. Mitä harrastat?

Kirjoittamista, mökkihöperyyttä erityisesti pihalla ja puutarhassa, vanhojen puutalojen remontointia, wanhoja tavaroita, sukututkimusta. Huomaan, että aika pölyisen kuuloisia puuhia :)

6. Kerro luonteestasi

Helposti innostuva, sitkeä ja useimmiten optimisti.

7. Milloin tunnet olevasi eniten oma itsesi?

Rauhallisena hetkenä perheen tai hyvien ystävien ympäröimänä.

8. Huvittavin heikkoutesi?
Ärtyy joskus nollasta sataan kahdessa sekunnissa. Huvittaa kyllä vasta jälkeenpäin.

9. Itsellesi tärkein vahvuutesi (No, rohkeasti vain!)?

Koeteltu kyky selviytyä vaikeistakin paikoista. "God did not bring me this far to leave me now".

10. Suhteesi sosiaaliseen mediaan?

Komppaan Heikkiä: Toivottoman addiktoitunut. En kuitenkaan twiittaa.

11. Suhteesi downsiftaukseen?

Kohtuullistaminen on ollut minulle keino pitää työ ja muu elämä tasapainossa. Tavoittelen sillä elämänlaatua, pienempää ekologista jalanjälkeä sekä kaikensorttista tasapainoa.

12. Muita slow life -mausteita?

Ajankäytön valinnat ratkaisevat lopulta sen, mikä meissä kasvaa.

13. Miten slow life näkyy arjessasi?

Kierrätämme paljon. Minimoimme auton käytön. Teemme itse paljon ruokaa. Ostamme vain tarpeellista tai harkittua. Opetamme lapsellemme näitä asioita. Säästämme energiaa. Nautimme siitä, että ei ole mitään erityistä tekemistä. Mökkeilemme vanhaa kunnioittaen ja ekologisesti.
Joskus repsahdamme kaikista näistä, mutta emme ota siitä paineita. Kohtullistaminen on prosessi.

14. Suurin henkilökohtainen slow life-/ekohaaste?

Liikkuminen paikasta toiseen. Autoilu ja lentäminen ovat kovin helppoja liikkumistapoja.

15. Miten sinusta tuli kohtuullistaja tai miten kiinnostuit aihepiiristä?

Jo ammoisina opiskeluaikoina olin ajatuksissa "vaaleanvihreä". Kiinnostus downshiftaukseen heräsi ensimmäisen kerran jo 1990-luvulla. Noin 2005 aloin etsiä keinoa voida paremmin ja saada lisää tasapainoa elämän eri osa-alueille ja tutustuin uudelleen mm. Duane Elginin ajatuksiin. Luin kaiken löytämäni. Aloin harjoitella työn merkityksen vähentämistä (osa-aikaisuus, siirtyminen lopulta yrittäjäksi 2008 alusta). Kuluttamisen ja ajankäytön valinnat kulkivat siinä sivussa. Nyt tästä on tullut elämäntapa.

16. Mielikirjasi?

Vaikea kysymys. Viimeksi sävähdytti Lena Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.

17. Mitä teet, jos sinulle tarjoutuu tunnin luppoaika tilnateessa, jossa et sellaista odottanut.
Kahvilassa latte ja muistivihko nenän eteen ja kirjoittamaan.

18. Kerro jokin tämänpäiväinen hyvä hetki

Lapsi oli poissa koulusta flunssan takia. Pidimme pehmoeläimille hiphop-festarit olohuoneen lattialle.

19. Kahvi maidolla vai ilman?
Ilman. Pitkän aikavälin tavoite ilman sitä kahvia.

20. Mitä muuta haluat sanoa?

Elämä on aika kiva paikka.

Haastan teidät kaikki 26 lukijaa nappaamaan haasteen tästä.

Kohtuullistamisasiaa nyt paljon mediassa

2010-03-24T08:42:00.000+02:00

Ylen uutinen nuorten downshiftaamisesta sai aikaan vilkkaan keskustelun, jossa löytyi paljon ymmärrystä kohtullistamisvalinnoille, mutta myöskin ne tavalliset heitot vapaamatkustamisesta. Kannattaa lueskella.

Mari Koo nähdään huomenna torstaina 24.3 klo 7.45 TV1 aamuteeveessä keskustelemassa aiheesta. Näkökulmaa voi ottaa ennakkoon vaikka täällä.

Nuorten naiskansanedustajien siirtyminen eduskunnasta perheidensä pariin innosti Alma Mediaa jutun tekoon. Sen maakuntalehtien sunnuntailiitteen jutussa viime sunnuntaina (en löytänyt verkosta) haastateltiin sekä minua että Leila Simosta aiheen tiimoilta.

Kohtuullistamiskirjojen rintamallakin tulee vilkasta, sillä sekä Leilalta että minulta ilmestyy aiheesta kirja syksyllä. Omani kustantaa Minerva Kustannus Oy ja valmista pitäisi olla syyskuun tienoilla.

Sitä Voimalaakin näytettiin vielä viime viikolla uusintana, sillä viime viikoksi tarkoitettua ohjelmaa ei voitu teknisten syiden vuoksi esittää.

Bloggaaja sai tarpeekseen oravanpyörästä hyppääjistä

2010-03-18T09:47:00.000+02:00

Mea sai tarpeeksen akkainlehtien hyppäsin-oravanpyörästä-käsityöläiseksi -jutuista. Hän ei suostu siihen, että jollakin olisi oikeus arvottaa toisen elämän valintoja hyviksi tai huonoiksi.

Ei se tee ihmisestä huonompilaatuista, jos se tykkää laiskotella, syödä, juoda ja olla vaan eikä juosta kolmea kympin lenkkiä päivässä kuntosalitreenien alle ja päälle. Tai jos se tykkää paukuttaa uraputkessa menemään ja tehdä 12-tuntisa työpäiviä ja istua palavereissa, niin mitä sitten, Mea kirjoittaa.

Hyvä pointti, jokainen tulkoon onnelliseksi tavallaan, tehden juuri sitä, mitä kulloisessakin elämänvaiheessa tarvitsee ja haluaa.

Itse ajattelen kuitenkin, että omista valinnoista ja kokemuksista voi ja pitääkin kertoa, jos arvioi, että niistä voi olla jollekin hyötyä tai iloa.

Yksilöiden valinnat ja se, miten media niistä kirjoittaa, ovat kaksi eri asiaa. Median tehtävänä on valottaa ja taustoittaa erilaisia ilmiöitä yhteiskunnastamme. Ristiriidaton asia ei medialle ole uutinen eikä siis kiinnostava. Siksi niitä ristiriitoja paisutellaan ja asioita kärjistetään hyviksi ja huonoiksi.

Näistä asioista kirjoitetaan siksi, että näitä asioita tehdään enemmän kuin aikaisemmin. Pitäisikin katsoa tarkemmin ilmiön taakse ja miettiä syitä: miksi näitä loikkia niin paljon tehdään?

Ja siinä samalla, Meaa kompaten, antaa kaikille oikeus elää elämäänsä ja tulla onnelliseksi omalla tavallaan, syyllistämättä, kuntosalilla, kotisohvalla tai kokoushuoneissa.

Leppoisaa seminaariosallistumista

2010-03-16T14:09:00.001+02:00

Kirjoittelen tätä seminaarin kahvitauolla. Tämä onkin leppoisaa seminaariosallistumista, jonka ainoana haittapuolena on, että kahvit jouduin keittämään itse. Olen siis omassa kotona, villasukat jalassa ja silti seminaarissa.

Tänään olen ensimmäistä kertaa asettunut seuraamaan kokonaista kiinnostavaa seminaaria netin ääreen. Olen kyllä joitain pätkiä seurannut sieltä ja täältä aikaisemmin, mutta tämä oli niin kiinnostava, että aika oli buukattu etukäteen kalenteriin ja muistikirja kaivettu esille valmiiksi.

Kyseessä on Tarina!Seminaari muistelemisesta ja tarinankerronnasta digiajassa. Järjestäjä on Yle ja seminaari näkyy livenä Ylen Areenassa. Lisäksi Qaikun seminaarikannussa syntyvät reaaliaikaisesti muistiinpanot. Halutessani voisin esittää myös kysymyksiä Qaikun välityksellä puhujille.

*Edit: webinaari nähtävissä Areenassa nyt kahtena osana, osa 1 ja osa 2. *

Aiheena mm. elämänkaarikirjoittaminen ja tarinat elokuvakäsisten aineksina sekä paljon muuta mielenkiintoista. Yhteenvetoa täältä.

Sisältöpuoleen palailen varmaan tuonnempana, mutta tällaista osallistumistapaa voin kyllä suositella. Ainoa jota jää hieman kaipaamaan, ovat mielenkiintoiset, näennäisen satunnaiset kohtaamiset muiden osallistujien kanssa tauoilla.

Sananen viikonvaihteeksi

2010-03-12T10:43:00.000+02:00

Kaikkien niiden asioiden lisäksi, joita ei voi saada, on jotakin jotka voi saada ja yksi niitä on tietää milloin on onnellinen ja nauttia siitä niin kauan kuin sitä kestää ja se on hyvää.

Näin kirjoitti Ernst Hemingway teoksessa Saaret ja virta.

Itse asetetut rajoitukset

2010-03-10T09:06:00.003+02:00

Itse asetetut rajoitukset, kirjoittaa Leo Babauta, pakottavat meidät luovuuteen. Hän rajoittaa sanottavansa Mnmlist-bloginsa päivityksissä 400 sanaan, jotta voisi olla varma siitä, että hän keskittyy vain olennaiseen ja valitsee sanoista kuvaavimmat.

Kun meidän täytyy työskennellä näiden rajojen sisällä, meidän täytyy selvittää, miten saada asiat toimimaan. Tämä pakottaa ajattelemaan tavallista laajemmin ja uudella tavalla, Babauta kirjoittaa.

Eilen asetin itselleni tavoitteen: (almost) offline day. Siitähän on kirjoitettu monissakin blogeissa, vaikkapa täällä.

Infoähky oli saavuttanut minut, ja kaipasin selkeyttä ja rauhaa ajatuksilleni. Koen, että netti, sähköposti ja televisio olivat häiriötekijöitä. Työasioiden vuoksi annoin itselleni luvan katsoa sähköpostin kolme kertaa, aamulla, lounaan jälkeen ja iltapäivän päätteeksi. Sähköpostista avasin ja käsittelin vain välttämättömät, muut jäivät odottamaan seuraavaa päivää. Päätin katsoa illalla vain yhden ohjelman televisiosta. Kaksi asiaa oli pikaisesti hoidettava netissä, mutta muuten jätin surffailun kokonaan väliin.

Kokemus oli mullistava: ehdin ja sain aikaan paljon enemmän kuin normaalina päivänä, ja erilaisia asioita. Rauhoituin, kun tunteeni eivät olleet netin jatkuvan uutisvirran pompotettavana. Päivä tuntui seesteisemmältä ja illalla olin tyynempi ja rauhallisempi.

Huomaan, että netin uutisvirtaan, blogipäivityksiin ja Facebookiin tulee nopeasti tottumuksen myötä turtumus. Niihin on helppo addiktoitua, sillä kun ruudulla vilkkuu koko ajan jotain uutta, voi tulla tunne, että on mukana jossakin kiivaassa, sykkivässä virrassa.

Joskun on hyvä muistuttaa itselle, että tyhjä näyttöruutu, suljettu televisio ja itse asetetut rajat omalle ajankäytölle luovat hiljaisia mahdollisuuksia johonkin uuteen: kasvuun ja virkistymiseen.

Kevätsiivouksen aika?

2010-03-05T13:30:00.000+02:00

Eilen oli taas kohtuullistamisryhmä, kiitos mukana olleille! Päällimmäiseksi jäi mieleeni karehtimaan keskustelu tavaroiden määrästä ja sen kohtuullistamisesta. Puhuimme myös siitä, miten epäjärjestys vie energiaa. Kun illalla palasin kotiin, rekisteröin ensimmäisenä talven jäljiltä kaikenlaiset epämääräiset kasat ja pinot, sekä joukon tavaroita, jotka olivat jossakin muualla kuin omalla paikallaan. Mieli ryntäsi suunnittelemaan viikonlopuksi SUURTA KEVÄTSIIVOUSTA.

Mutta onneksi tulin järkiini nukuttuani yön yli. Eilen aamulla kuljin ympäri kotia ja pistin mieleen mitä kaikkea pitäisi järjestää. Raivasin pari pahinta kasaa, korjasin yhden tyynyn ratkenneen sauman ja heitin runsaasti tavaraa pyykkikaappiin pestäväksi. Loput aion tehdä pikkuhiljaa lähipäivien aikana. Kun vielä oioin matot suoraan (ups, saitte selville yhden pakkomielteeni...) ja siivosin työpöytäni, olinkin rauhoittunut sen verran että muistin, mitä yritin edellisillan ryhmässäkin korostaa.

Baby steps.

Pieniä askeleita, vähän kerrallaan mutta koko ajan. Sillä tavalla ne roinat ja rojut saadaan kesytettyä. Vaikka vain yksi kaappi tai taso kerrallaan.

Sillä onhan viikonloppuna luvassa aurinkoa! Nautitaan siis siitä, eikä pöllytetä kaappien sisältöä ainakaan koko aikaa. Hyvää viikonloppua!

Nuukailuvinkkejä

2010-02-28T16:27:00.000+02:00

Säästäväisyys on ollut säännöllisesti esillä tässä blogissa ja sen edeltäjissä. Nuukailu eli kuluttamisen vähentäminen on tärkeä askel siihen, että voi vähentää työn määrää tai merkitystä elämässään. Tarpeettoman kuluttamisen vähentäminen on askel myös ekologisesti kestävämpään elämäntapaa.

Tässä iloksenne joitain säästäväisyysaiheisia blogeja:

Rapakon takaa löytyy Frugal Dadin top-50-lista, jossa on paaaaljon mielenkiintoista luettavaa.

Kotimaassa kaksi suurinta suosikkiani ovat Markus Ossin Tarkka markka ja Saituri. Way to go, guys!

Hyviä ideoita säästämiseen löytyy myös Säästövinkeistä, Säästö.fi:stä, Säästöpossusta sekä Näin säästän -blogista.

Freebeesejä metsästää ainakin Köyhä opiskelija.

Kuva Flickr/nikkinoguer

Ruokaa pienellä budjetilla tehdään ainakin Herkullista opiskelijaruokaa-blogissa, Laman lumossa ja Opiskelijaruokaa -blogissa.

Henkilökohtaisen talouden alueella kiinnostava blogi on myös Kohti taloudellista riippumattomuutta, jossa on mielenkiintoista tietoa säästämisestä ja sijoittamisesta. Mielenkiintoista on seurata myös matkaa miljonääriksi ennen 40 ikävuotta.

Lisäryhmä kohtuullisuusvalmennukseen

2010-02-18T16:38:00.000+02:00

Mukavan palautteen ja kiinnostuksen rohkaisemina järjestämme vielä kolmannen ryhmän kohtuullistamisvalmennusta, jossa etsitään ja löydetään työvälineitä parempaan arkeen. Sitä pidän yhdessä yrittäjäkollegani, elämäntaidonvalmentaja Elinan kanssa. Luvassa on kolme tuntia tietoa ja oivalluksia aiheesta, vertaistukea ja harjoituksia. Valmennuksen esitteen löydät täältä. Tervetuloa mukaan15. huhtikuuta.

Railille

2010-02-18T09:47:00.002+02:00

Raili Oulusta, joka jätit kommentin vanhaan merkintään, otatko yhteyttä sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseen?

Kohtuullistamisasiaa telkkarissa

2010-02-18T09:29:00.000+02:00

Eilisessä Voimalassa olin minäkin keskustelemassa downshiftingistä eli kohtuullistamisesta. Ohjelma tulee uusintana lauantaina klo 12.35 TV1:ltä ja näkyy Areenassa kuukauden ajan.

Leppoisampaa leipomista

2010-02-16T15:24:00.000+02:00

Aiheesta sujuvasti kolmanteentoista eli tällä kertaa puhutaan leipomisen leppoistamisesta. Viikonloppuna iski nimittäin mummonmökkikaipuu, ja mökkikautta odotellessa katselin aiheesta blogeja.

Uusi tuttavuus Unelmien mummonmökki olikin kerännyt ilokseni kokonaisen listallisen mummonmökkikaihoon sopivaa luettavaa. Nappasin sieltä vinkin käydä lukemassa Tuulan turinoita. Tuula raportoi suomalaisesta maalaiselämästä Norjan ihmemaassa.

HuomasinTuulan blogista ensiksi laskiaispullien ohjeen. Mulla on lapsuudesta jäänyt joku trauma, sillä vaikka leivon mielelläni piirakoita ja kakkuja, en erityisesti pidä pullan leipomisesta, tai varsinkaan sen taikinan tekemisestä kaikkine vaivaamisineen ja vääntämisineen. Siksi Vaasan äidit on pääosin tehnyt meidänkin pullat, silloin kun sellaista tekee mieli.

Tämä saattaa olla nyt historiaa, sillä Tuulan ohjeella tuli hyvää pullaa ja taikina oli aivan käsittämättömän helppo leipoa, ilman loputonta vaivaamistakin. Sekoitus vain ja kohoamaan. Alkuperäisessä ohjeessa oli kyllä 50 gr kuivahiivaa, mutta itse laitoin vain noin 20 g eli hiivapussin ohjeen mukaan. Ehkä Norjassa on erilaista kuivahiivaa tai määrä tarkoitti alunperin tavallista hiivaa? Ohje oli juuri sopiva kahteen pellilliseen. Ehkäpä joku elintarvikekemiaa tunteva osaa selittää, miten tämä ohje tuottaa hyvää pullaa, vaikka sitä ei vaivata lainkaan?

Toinen riemastuttava oivallus oli Tuulan tapa tehdä karjalanpiirakoita. Tämä menee kokeiluun lomalla, jolloin oli tarkoitus pitää karjalanpiirakkatalkoot ja leipoa niitä enemmänkin pakkaseen.

Päivän pieni ilo: piristävä lounas ex-työkavereitten kanssa!

Yksilöiden johtaminen

2010-02-15T11:45:00.000+02:00

Jatkan vielä edellisestä aiheesta, kun se edelleen aktivoi ajatteluani. Anonyymi kommentoija edellisessä postauksessa toi hyvin esiin yksilöllisyyden säilyttämisen tarpeen:

Meillä kullakin on työyhteisön jäseninä oikeus määritellä, mikä on itselle kohtuullista. Hyvässä työpaikassa ihmisiä ei kloonata johonkin valmiiseen kaavaan sopiviksi vaan heitä johdetaan yksilöinä niin, että sille elämällekin jää tilaa.

Ehkäpä tässä onkin jonkinlaista villakoiran ydintä? Pienillä työpaikoilla jokaisen huomioiminen yksilöinä onnistuu suuria työpaikkoja helpommin, jos johtaja ymmärtää tehtäviensä ominaislaadun oikein. Kaikenkokoisissa työpaikoissa on kuitenkin paljon myös niitä johtajia, jotka piiloutuvat loputtomien excel-kaavioiden ja powerpointtien taakse eivätkä kykene kohtaamaan ihmisiä ihmisinä.

Jos lähiesimies ei syystä tai toisesta kykene johtamaan ihmisiä yksilöinä, ei enää jää kovin monta paikkaa, jossa yksilöllisyyttään pääsee ilmaisemaan. Työkaverien tuki on monelle ensiarvoisen tärkeää jaksamisen ylläpitäjänä. Tuttu työkaveri jakaa tuntemukset ja kokemukset, kuuntelee ja muistuttaa, että ennenkin tästä on noustu ja eteenpäin porskutellaan.

Työterveyspalveluissa, tai kuten psykologian tohtori Raimo Lahti tänään kirjoitti Hesarissa, ammatinvalinnanohjaajalla on kokemusta näistä yksilöjohtamisen puutteen heitteille jättämistä. Raimo Lahti kirjoittaa:

Työelämässä ihmisiltä vaaditaan entistä enemmän samalla, kun yksilöiden saama yhteisöllinen ja yksilöllinen tuki on yhä vähäisempää.

Tähän yhteisölliseen ja yksilölliseen tukeen tullaan jatkossa törmäämään yhä enemmän, kun keskustellaan sukupolvi Y:n johtamisen haasteista. He ovat monessa asiassa itsenäisempiä (ja itsekkäämpiä, myös positiivisessa mielessä) kuin vanhemmat kollegansa, mutta he ovat myös tottuneet siihen, että apua saa verkostosta tarvitesaan, jos ei omalta pomolta niin sitten muualta. Suhtautuminen työn merkitykseen ja elämän kokonaisvaltaisuuteen on heillä paremmassa tasapainossa kuin meillä vanhemmilla.

Mikä on hyvä asia, mutta tulee olemaan kovan oppimisen paikka monelle pomolle.

Jos työ menee, jää silti vielä se elämä

2010-02-12T13:12:00.000+02:00

Pidimme keskiviikkona Elinan kanssa ensimmäisen kohtuullisuusvalmennuksemme. Kiitos mukana olleille upeille naisille läsnäolosta ja saamastamme lämmittävästä palautteesta!

Ryhmän keskustelujen pohjalta jäin pohtimaan turvallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien tunteiden puuttumista työelämän nykykäänteissä. Monilla työpaikoilla puurretaan omista voimavaroista piittaamatta entistä lujempaa, jotta saisi säilyttää paikkansa vielä hetken. Työpaikat ovat olleet survival-moodissa jo pitkään. Ihmiset katoavat naapurihuoneista, uusia ei palkata, vaan työt jaetaan jäljelle jääneille, pelko estää avoimen keskustelun. Ei ihme, että niin moni hoippuu kohti uupumusta, kun on tunne, että omaan kohtaloon ei voi mitenkään vaikuttaa vaan se on täysin oman vaikutusvallan ulkopuolella.

Omia ajatuksia ja valintoja kannattaa kuitenkin tarkkailla. Vaikka liikkeenjohdon päätöksiin ei pääsisikään vaikuttamaan, täytyisi silti pitää itsensä kiinni oman elämänsä ohjaksissa. Jos työ täyttää koko elämän, saattavat ne vaikuttamisen paikat jäädä huomaamatta. Siksikin työn ja elämän tasapaino on hyvä olla mietittynä: Jos työ menee, jää silti vielä se elämä.

Blogit keski-ikäistyvät?

2010-02-08T10:46:00.001+02:00

Mediaseurantayritys Cision listasi suosituimmat terveysblogit. Ykkösenä oli Veteraaniurheilija, toiseksi nousi Tarzaniksi 90 päivässä ja kolmanneksi kiilasi Quinoaa! Kärkiviisikkoon nousivat myös ravitsemusblogi Ilon pisara ja kirurgi Antti Heikkilän blogi.

Tämän viisikosta vanhin Antti Heikkilä on syntynyt 1940-luvulla, veteraaniurheilija Christer Sundqvist 1950-luvun loppupuoliskolla, mutta kolme muuta näyttävät selvästi nuoremmilta, eikä heistä ainakaan kuvien perusteella saa kovin keski-ikäistä vaikutelmaa, vaan he ovat ikäluokkaa 25-35 vuotta.

Tämä ikäasetelma kuitenkin puoltaa lievästi Hesarin äskettäin siteeraamaa tutkimustulosta, jonka mukaan blogeista on tulossa keski-ikäisten harrastus (HS 6.2.). Yhdysvaltalaisen Pew Research Centerin mukaan nuorten, alle 30-vuotiaiden bloggausinnostus on ollut laskusuunnassa, kun sen sijaan yli kolmekymppiset ovat omineet asian itselleen.

(Merkillinen ikäjaotus muuten, kun jo 30 täyttänyt on keski-ikäinen. Kaikkitietävän lähteen mukaan kun keski-ikä alkaa vasta neljänkymmenen kohdalla.)

Hesarin juttuun kommentoinut yhdeksäsluokkalainen totesi, että blogit eivät enää ole nuorille se uusi, hieno ja jännittävä juttu, vaan nuoret viettävät aikaansa Facebookissa.

Täti täältä kotisohvalta (45+) taas on todennut, että Facebookin uutuudenviehätyksen haihduttua alkaa yhä enemmän arvostaa hyvää blogijournalismia, jossa on asiaa tai ajatuksen juurta. Facebook on kelpo kanava pysyä selvillä siitä, mitä tutuille kuuluu, mutta kun Farmville tai loputtomat testit eivät oikein innosta, tarvitsee muutakin. Sitä löytyy kiinnostavista blogeista. Kavereidenkin naamakirjapäivitykset tuntuvat harventuneen, ehkäpä heidän aikansa kuluu tweettaillessa. Itsestäni tuntuu, että tweettailu on liian pirstaleista tietoa enkä sen takia ole siihen vielä lähtenyt. Mutta onneksi hyviä blogeja riittää luettavaksi.

Hitaasta lukemisesta

2010-02-02T14:24:00.001+02:00

(Kuvalähde)

Tänään olin ystäväni Elinan kanssa suunnittelemassa ensi viikon valmennusta. Otin mukaan muutaman kohtuullistamisaiheisen kirjan, joita lehteilin hajamielisesti, kun bussi taivalsi lumisten maisemien halki kohti keskustaa.

Tällainen ajatus ponnahti sivuilta esiin:

Hyvä keskustelu on hyvin läheisessä yhteydessä hitaaseen lukemiseen, joka auttaa lukijaa syventämään näkökulmaansa. Ehkä olisi harjoitettava lukemista tai pikemminkin seurustelemista joidenkin tekstien kanssa. Niihin pitäisi siis palata moneen otteeseen. /.../ Meidän on luetteva hitaasti ja säästeliäästi, jotta saamme kirjoista oman käsityksen ja pitkäaikaista iloa. /.../ Mutta jos annan itselleni aikaa hitaasti lukea jokaisen sivulauseenkin, saan itselleni rauhan tai pikemminkin mietiskelevän tunnelman.

Taidanpa siis ottaa kirjailijan vinkistä vaarin ja syvälukea uudestaan tämän tärkeän teoksen, Ove Wikströmin kirjan Läsnäolon taito, Johdatus kiireettömään elämään (Kirjapaja 2008).

Päivän pieni ilo (kiitos Heikille hyvästä ideasta!): Tämä oli tämän blogin 101. postaus ja lukijoita on ollut lähes 16.000. Tekee nöyräksi ja kiitolliseksi, että jaksatte käydä täällä.

Vähäkin riittää

2010-01-28T13:39:00.000+02:00

Pellon pientareella pohti pari päivää koskettavalla tavala sitä, mikä on riittävästi:

Kun on sanonut "nyt saa riittää!" kellokortille, jatkuvalle päättömälle kiireelle, tulosten metsästykselle, asuntovelkavankeudelle joka pakottaa tienaamaan paljon, liikenteen melulle ja uupumukselle, huomaa, että vähäkin on riittävästi. Että oikeastaan se tyytyväisyys ja onni ei ole materiassa laisinkaan. Eikä se ole edes muissa ihmisissä, olosuhteissa, tapahtumissa. Se on omassa mielessä ja sitä me voimme kehittää ja ohjata. Ilman rikkauksia, mammonaa ja mukavuuksia.

Siinäpä se, pähkinänkuoressa.

Meille kirjoittaville lohdutukseksi

2010-01-27T17:12:00.000+02:00

on pakko linkittää tämä Antti Apusen postaus Gurumarkkinointi-blogissa, ainakin siksi, että itsekin taisin taannoin avautua aiheesta.

Kun julkaiset omia tekstejäsi tai asiantuntija-artikkeleitasi, joudut aluksi sietämään vähättelyä ja hylkäyksiä. Jatka sinnikkäästi kurasta huolimatta. Löydät yleisösi lopulta.

Hitaampaa journalismia

2010-01-27T10:48:00.000+02:00

Kuva täältä.

Pikaruokajournalismin sijaan kaivataan hitaampaa otetta, kirjoitti Tanja Aitamurto HS:ssä 24.1.2010 (juttu vain Digilehden puolella netissä). Hän on vapaa toimittaja, joka tutkii journalismin tulevaisuutta Kaliforniassa.

Tanjan mukaan juttujen tuotantoa mediaan voidaan jo nyt ohjata esimerkiksi algoritmeilla, jotka selvittävät mitä ihmiset milloinkin googlaavat, jonka jälkeen aiheesta tuotetaan juttu. Esimerkiksi Demand Media -niminen sisältötukku tuottaa verkkoon 4000 juttua ja videota päivässä freelancereitten voimin ja lataa YouTubeen 10.000-20.000 videota kuussa.

Kaikkia tämä bulkkisisältö ei tietenkään (ja onneksi) miellytä, sillä juttujen laatu ei aina vakuuta.

Mediaprofessori Jeff Jarvis City University of New Yorkista kuvailee, että sisältötehtaat uhkaavat täyttää netin sisällöllä, joka on juuri ja juuri tarpeeksi hyvää yltääkseen hakutuloksiin. Lisäksi sisältötehtaiden jutut keskittyvät enimmäkseen kuluttajien palvelemiseen, eivät vaikkapa vallanpitäjien tai yritysten väärinkäytösten paljastamiseen, kuten perinteinen journalismi.

Vastaliikkeeksi on nousemassa hidas journalismi. Se etsii aiheita, jotka ulottuvat päivittäisen uutiskilpailun pintaa syvemmälle ja välttää sensaatiojuttuja, mutta pyrkii sen sijaan kertomaan merkityksellisiä tarinoita, usein paikallisista aiheista.

Hidas journalismi ei kerää hetkessä valtavia liikennemääriä, mutta se kiinnittää lukijat tarinoihin eri tavalla kuin pikaruokajournalismi, joka hotkitaan tiedonnälkään nopeasti. Hidas journalismi synnyttää lukijasuhteen, joka kestää, kirjoittaa Aitamurto.

Tässpä sitä tavoitetta meille kansalaisjournalisteillekin.

Oppikirjoja edullisemmin

2010-01-22T09:49:00.000+02:00

Suomalainen kirjakauppa välittää käytettyjä lukiokirjoja ja tämä palvelu on otettu kiitollisuudella vastaan paikallisten opiskelijoiden parissa, raportoi Kainuun Sanomat.

Verkossa käytettyjä oppikirjoja saa monestakin paikasta, ainakin Oppiksesta, BookLoopista, Jamerasta ja Bookyn Vihreistä kirjoista.

Kiitos siskolle vinkistä!

Keppiä vai porkkanaa?

2010-01-21T10:58:00.001+02:00

Kaksi mielipidettä, samasta asiasta, samalta viikolta:

Radikaali ajatus olisi, että ryhdytään tietoisesti luomaan työhön väljyyttä, joka parantaa työssä jaksamista, tukee terveyttä ja antaa mahdollisuuksia työn kehittämiseen. Samalla kohennettaisiin koko väestön elämänlaatua.

Jos siirtyminen nelipäiväiseen työviikkoon nostaisi suomalaisten keskimääräisen eläkkeellejäämisiän nykyisestä 58 vuodesta 65 vuoteen, toimenpide olisi taloudellisesti kannattava.

Tätä mieltähän olivat Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Guy Ahonen ja pääjohtaja Harri Vainio HS:ssä.

Eilen sitten lipsahtivat julkisuuteen ns. Rantalan työryhmän loppupäätelmät keinoista, joilla työuria saadaan pidemmiksi. Listalla oli mm. osa-aikaeläkkeiden lopettaminen, työttömyysturvan leikkaus 58-60-vuotialta eli ansiosidonnaisten lisäpäivien poisto 500 päivän jälkeen, varhennetun varhaiseläkkeen poisto sekä vaatimus 40 vuoden työurasta ehtona 63 vuoden eläkeiälle.

Ei mikään ihme, että tästä kepityksestä on paisumassa lihava riita. Kannattaisiko poliitikkojen tässä uskoa asiantuntijoita?

Parempi arki

2010-01-19T09:32:00.000+02:00

Nyt on nopeimmille mahdollisuus tulla mukaan kohtuullistamisvalmennukseen, jossa etsitään ja löydetään työvälineitä parempaan arkeen. Sitä pidän yhdessä yrittäjäkollegani, elämäntaidonvalmentaja Elinan kanssa. Luvassa on kolme tuntia tietoa ja oivalluksia aiheesta, vertaistukea ja harjoituksia. Valmennuksen esitteen löydät täältä. Tervetuloa mukaan joko 10. helmikuuta tai 3. maaliskuuta!

Elinasta vielä, että hän valmentaa myös TV1:n Kukkaron herraksi -ohjelmassa tänä keväänä. Ensimmäinen uuden tuotantokauden jaksohan nähtiin sunnuntaina. Areenastakin löytyy.

Rukkaset naulaan?

2010-01-19T09:11:00.000+02:00

Kaisa Kautto-Koivula, tutkija-kirjoittaja, kommentoi ministeri Paula Lehtomäen ratkaisua Taloussanomissa. Hän näkee sen hyväksi esimerkiksi, joka voi rohkaista muita tekemään samoin ja luonnehtii ilmiötä laajenevaksi..

– Jos tehtäisiin tilastoja niistä, jotka ovat hypänneet oravanpyörästä, niitä olisi huikeasti. Sitä vain on vaikea tilastollisesti osoittaa.

Kautto-Koivulan mielestä irtiottojen syynä on kovaksi ja kuluttavaksi muuttunut työelämä, joka ajaa ihmiset piippuun nopeasti. Talouden ja yhteiskunnan murros on meneillään, ja arki on muuttunut hallitsemattomammaksi. Yhä useampi pohtii, mikä on mielekästä ja mikä ei.

– Yksi ja toinen viskaa rukkaset naulaan. Ja meitä ei pelasta enää mikään, jos yksi ja toinen tekee niin jo kolmekymppisenä. Pakko sanoa, että huolestuttavalta näyttää.

Juttu herätti myös vilkasta keskustelua tämän "DIGITALISOI, MOBILISOI, AUTOMATISOI, INTEGROI, PRIORISOI ja FOKUSOI" -yhteiskunnan ilmiöstä.

Työ ja elämä

2010-01-15T09:05:00.000+02:00

Kaksikin kirjoittajaa puhui eilen tärkeästä aiheesta. Pagistaan-blogissa Kati Parppei pohti nykyajan työelämä viisain kysymyksin:

Joskus tuntuu, että koko yhteiskunta pyörii valtavan perspektiiviharhan varassa. Työelämä, elämäntyö, työ on elämä, elämä on työ, jonka alttarille uhrataan kaikki perheestä terveyteen. Eikö vähempi todellakaan riittäisi? Eikö taakkaa voitaisi jakaa useammalle? Miksei enää riitä, että yritys tekee tulosta? Miksi pitää tehdä aina edellisvuotista parempaa tulosta?

Jenni jatkoi omassaan:

Työstä kokonaan luopuminen ei tunnu mielekkäältä. Olen niin perin luterilainen, että tuntuu tärkeältä hankkia oma toimeentulo. Työ tyydyttää myös kunnianhimoa, antaa sopivasti vastusta ja siellä tapaa aivan hulvattomia ihmisiä, tiskin molemmilla puolilla.

Tässä onkin tiivistettynä hyvä oivallus. Haaste on siinä, miten jokainen voisi omalla kohdallaan löytää sen tasapainon tuosta väliltä, ei niin että pohtii työ vai elämä, vaan voisi pitää ne molemmat hyvässä järjestyksessä ja siten, että työ antaisi voimia kotiin ja koti työhön.

Kokemuksia Bookystä

2010-01-14T19:28:00.000+02:00

Elokuussa kerroin kokeilevani Booky.fi -palvelua, eli laitoin sinne yhden oppikirjan myyntiin. Myyntiaika venyi pitkäksi, mutta prosessin kuluessa tuli onneksi silloin tällöin muistutus, että kirja on edelleen myynnissä.

Vihdoin tiistaina tuli viesti, että kirja oli myyty ja sen sai postittaa ostajalle. Alkaa vaikuttaa siltä, että palvelun suunnittelijat ovat todella miettineet prosessia asiakkaan kannalta, sillä sivuilta löytyi selkeät "Mitä tehdä seuraavaksi" -tyyppiset ohjeet. Kirjan ostaja saa kirjojen mukana myös kuitin ostoksesta.

Laitoin kirjan postiin ja kun ostaja on vahvistanut sen saapuneen ja olleen luvatun kuntoinen, Booky tilittää minulle kirjan hinnan miinus pienen provision.

Tuotetta hinnoitellessa kannattaa muistaa sisällyttää hintaan mahdolliset postikulut.

Serenitas suosittelee: helppo ja sujuva tapa päästä eroon vanhoista kirjoista.

Serenitaksen henkilöllisyys paljastui!

2010-01-10T10:44:00.001+02:00

Maija Leinonen, Minun aikani -kaappi. KUVA: Tuomo Povelainen. Lähde täällä.

Jokaisella on oma kaappinsa. Sinne voi piiloutua tai sinne voi piilottaa. Kaappiin liittyy sulkeminen ja avaaminen - mitä halutaan näyttää ja mitä kätkeä. Ja kuka lopulta määrää missä piilo - siis kaappi - on ja mitä siellä on?

Serenitas tuli esiin kaapista eli uuden vuoden kunniaksi päätin jatkaa bloggaamista täällä omalla nimelläni. Moni teistä tämän jo tiesikin ja muutamat muut varmaan uumoilivat ja osasivat laskea 1+1.

Pitkään pohdin tätä, olenhan blogannut jo kolme ja puoli vuotta nikin turvin. Lopulta en oikein enää nähnyt syitä, miksen voisi omassa blogissa kirjoittaa omalla nimellä omista mielipiteistäni, varsinkin kun olen muutenkin näistä asioista tuonut julki mielipiteitäni eri paikoissa kuvalla ja nimellä. Blogin teemat ja ote tullevat pysymään alkavana vuonnakin samansuuntaisina.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!

Serenitas toivottaa hyvää Joulua!

2009-12-23T10:08:00.000+02:00

Leppoisaa Joulunaikaa ja Hyvää Uutta Vuotta!

Tää tarvis niinku apua roinakonsultilta

2009-12-15T09:55:00.000+02:00

Neuvokaa, oi viisaammat! Olen juuri tehnyt yhden vuosittaisen organisointiurakkani eli setvinyt salasanani erilaisiin web-palveluihin. Tähän täytyy saada joku järki!

Katsokaas, ongelma on seuraavanlainen. Olen vähän nörtihkö ja käytän mielelläni nettiä kaikkeen mahdolliseen. Siitä seuraa, että joudun kirjautumaan erilaisiin nettipalveluihin. Niin kuin tiedätte, niihin tarvitaan käyttäjätunnukset ja salasanat. Tästä seuraa, että niitä tunnareita on, ja paljon! Erityisesti vihaan sellaisia systeemeitä, joihin jonkun yksittäisen satunnaistarpeen vuoksi joutuu luomaan itselleen salasanat, joita ei koskaan enää tule tarvitsemaan.

No miten tämmöinen keski-ikäinen täti sellaiset kymmenet salasanat saisi pysymään päässään järjestyksessä? Ei tietenkään mitenkään, joten otetaan taas avuksi tietotekniikka. Tehdään excel-taulukko niistä salasanoista (ja suojataan se tietty salasanalla, jota ei pääse antamaan ennen kuin tietää koneen salasanan...). Ja juuri tuota salasanojen metatietokantaa olin äsken päivittelemässä. Käytännössä tämä homma menee niin, että tulostan sen taulukon erittäin salaiselle paperille näkymättömällä musteella ja piilottelen sitä salaisessa paikassa, jossa aina uudet tunnarit luotuani käyn raapustamassa ne paperin reunaan (edelleen näkymättömällä musteella...) ja siirrän sitten kaiken tiedostoon noin kerran vuodessa.

Siinä taulukossa on nyt 108 riviä erilaisia salasanoja ja tunnuksia! Kaikki erilaisia, ja mitä mutkikkaimpia. Onko maailmassa olemassa jotain järkevämpää tapaa hallinnoida tai järkevöittää tätä salasanaroinaa, kuitenkin niin että kohtuullinen tietoturvan taso säilyisi. Auttakaa mua, kamut!

Kaikelle on aikansa

2009-12-15T09:43:00.002+02:00

Tim Phillips bloggaa ajoittain myös Researchissä. Tällä kertaa aiheena olivat kansainväliset jotain-päivät:

Thanks to the vacant minds of some people in marketing departments globally, every day is basically International Something Day (ISD). Competition for ISDs is so intense that some are Trade Marked. Imagine if a rival band of angels decided to steal International Angel Day (TM) for example. On the other hand, you’d have thought that the angels among us would have been able to sort this out amicably.

The food business is a great creator of ISDs, because it encourages us to buy things to eat when we’re fat and not hungry. If you like bacon, chefs, sushi, beer, pickles, waffles, picnics, cachaca, fruit or goats, there’s an ISD for you. I’m not sure if you are meant to eat the goats or save them on International Goat Day, but take it from me: they’re really tasty in a curry.

Causes love an ISD, and have grabbed special days for ozone, the Poles (just one for both North and South), democracy, mountains, nurses, blondes, lighthouses, bogs, the dawn chorus and ponchos. Even jugglers have an ISD, which makes me want to slap them even more

Tiivistahtinen elämä uuvuttaa nuoria, juurettomuus luo väkivaltaa

2009-12-14T14:59:00.000+02:00

Taiteilija Maunu Tarkkasen öljyvärityö Väkivalta 6

Media on ottanut vinkistä vaarin ja kutsuu nyt Viikin koulukiusaamistapausta sen oikealla nimellä, väkivallaksi. Näin ainakin Hesarin otsikossa (sivu A8) tänä aamuna. Tämä on minusta tervettä kehitystä, sillä väkivallasta näissä tapauksissa on selkeästi kysymys. Kiusaajia on suojeltu hienotunteisesti viimeiseen asti, jolloin asioihin on vaikeaa puuttua. Ehkä tämänkaltaisella uudella avoimuudella voidaan uudistaa myös näitä asetelmia. On hyvä, että väkivallan uhriksi joutunut tyttö sai äänensä kuuluviin, vaikkakin nimettömänä. Sympatiani ovat kokonaan hänen puolellaan, ja olen iloinen, että hänellä on välittäviä ystäviä tukenaan, kaikilla kiusatuilla ei suinkaan ole.

Jutussa haettiin syytä Viikin väkivaltaan alueen nuorten juurettomuudesta, joka johtaa jatkuvaan paikan hakemiseen vaihtuvissa yhteisöissä. Viikki lienee vain jäävuoren huippu, sillä tällaisia alueita on maassamme paljon.

Varsinkin tyttöjen elämä muodostuu nykyisin raskaista ristipaineista. Tämä tuli selväksi myös saman lehden sivulta A7, jossa puhuttiin siitä, kuinka tiivistahtinen elämä uuvuttaa nuoren. Jutussa haastattellun abin Karoliina Korvuon mukaan on vaikea löysätä, jos on tottunut kiireiseen elämänrytmiin. Onneksi ainakin hän näyttää saaneen elämäänsä aikaisempaa enemmän hallintaansa, vaikkakin vasta terapian jälkeen.

Miten osaisimme luotsata jälkikasvuamme kohti juurevampaa ja kohtuullisempaa elämäntapaa, jossa toisten ihmisten arvostaminen ja koskemattomuus olisi itsestäänselvää?

Mistä näitä turhakkeita oikein tulee?

2009-12-13T10:23:00.000+02:00

Tämän vanhanajan jalanlämmittimen kuvasi AnnaKika

Pikainen vilaus Gigantin joulukuvastoon sai aikaan suuren ihmetyksen. Vai mitä sanotte näistä lahjaehdotuksista:

Henkilölle, jolla on alkavia kremppoja niskan tai selän alueella:

Paristoilla toimiva niskanlämmitin; "edistää hyvinvointia. Kehon muiden alueiden lämpökäsittely onnistuu irrotettavan joustohihnan avulla."
Paristoilla toimiva niskanhieroja: "Miellyttävä fleece-materiaali. Irrotettava joustohihna, jonka avulla voi hieroa kehon muita alueita, esim. lanteiden ja reisien alueet. Kaksi hierontanopeutta (korkea ja alhainen)."
Infrapunahieroja.
Hieromaistuin.
Minihieroja: "Hierontaa liikkuessasi! Miellyttävän pehmeät hierovat geelityynyt."

Palelevalle lähimmäiselle:

Sähköinen jalkojenlämmitin, kaksi tehoa.
Sähköinen lämpöhuopa.
Sähköinen lämpöpeitto.

Muuten vaan uusavuttomalle keittiöön tai kylpyhuoneeseen

Metallinpuhdistin, mm. korujen ja ruokailuvälineiden puhdistukseen helposti ja hellävaraisesti.
Hammasharjan ja/tai partahöylän sterilointilaite, jonka UV-valo tappaa bakteerit ja virukset.

Jo ennestään raskautetut ympäristömme, säilytystilamme ja lompakkomme kiittävät ja kumartavat, OBH Nordica ja Wilfa.

Nanokuulumisia jälkijunassa

2009-12-11T15:23:00.001+02:00

Kuva http://www.flickr.com/photos/nirak/

Päivitänpä tämänkin projektin päätökseen, ettei jää roikkumaan (kuulun nimittäin siihen ihmisrotuun, jonka vaikea haaste on oppia sietämään keskeneräisyyttä).

Tänä vuonna ei suurta Nanowrimo-romaania syntynyt, mutta syntyi sentään melko suuri osa käsikirjoitusta pienoisromaania varten. Sain kasaan hieman yli 20.000 sanaa, johon itse olen olosuhteisiin nähden tyytyväinen. Marraskuun loppupuoli nimittäin kuhisi niitä olosuhteita, jotka valitettavasti ajoivat kirjoittamisen edelle.

Nanoprosessi muistutti kyllä taas siitä, miten tärkeää olisi kirjoittaa säännöllisesti, joka päivä ainakin vähän, että sanakanavat pysyvät auki.

Uuden taidonkin opin, josta tässä näyte. Nanowrimon Suomen-keskustelulistalta opin, kuinka wordilla tehdään automaattitiivistelmä dokumentista. Tällainen on siis tämän vuoden nano-kirjoitelmani tiivistettynä yhteen prosenttiin:

Malja on tiukka ja musta ja täynnä, se estää minua nukkumasta. Onhan se melkein tottakin. Sitten voisi vähän täydentää harrastuksilla... Matkustamisesta pidän, niillä erityisesti kuvaan paljon.

Tiia. Ketkä ovat tienneet ja mitä ja kuka on jutun paskiainen? Olihan Sinussa. Nousen ja tassuttelen hiljaa olohuoneeseen ja siitä keittiöön. Sitten alkoi se lapsijuttu. Siitä tehtiin otsikko.

Aika paljastavaa, sillä tuollainen automaattitiivistemä näyttää kirkkaasti kirjoittamisen maneerit, ylimääräiset täytesanat ja toistuvat lauseet. Myönnän, siivosin muutaman ylimääräisenn ja-sanan jo pois tuosta ylläolevasta. :)

Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoilleni!

Kirja-arvio: Työn hyväksikäyttö – onnellisuuden tavoittelijan opas työelämään

2009-12-08T09:36:00.000+02:00

Kuva Flickr CC/D Sharon Pruitt

Vehmas Assemblyn Sampsa Kiianmaa on upouudessa e-kirjassaan tarttunut tärkeään aiheeseen, kohtuullistamiseen työelämässä. Alaotsikko ”Kuinka kehität duunistasi onnea tuottavan työn ja miksi työaikaa kannattaa lyhentää? lupaa jo paljon. Kiianmaa kuvaa monelle liiankin tuttua kehitystä, jossa uuvumme työelämän pirstaleisuuteen ja ajan puutteeseen ja koetamme lohduttaa itseämme shoppailemalla tavaroita joita emme tarvitse. Elämme kaupallisten ja elämäntyylien vaihtoehtojen runsaudessa, joka helposti halvaannuttaa ja ahdistaa.

Kiianmaa lähtee mielestäni purkamaan asiaa oikeasta päästä, eli kehottaa meitä kaikkia selvittämään elämäntavoitteemme: haluammeko jälkipolvien muistavan meidät aina töissä olevana uraohjuksena vain läheisistään huolta kantavina auttajina?

"Asettaessamme elämäntavoitteita valitsemme elämästä ne meille rakkaimmat ja tärkeimmät asiat. Keskitymme niihin ja siivoamme ylimääräisen sälän pois elämästämme. Toteamme itsellemme, mikä on minulle tarpeeksi."

Sampsa on hienosti kiteyttänyt downshiftauksen ytimen. Mielestäni tärkeä pointti on myös se, että hän kehottaa meitä itse kutakin miettimään oman työmme sisältöä ja sitä, miten voisimme kehittää siitä enemmän omien elämäntavoitteidemme mukaisen. Tässä keskeisenä käsitteenä on työn tarjoama merkityksellisyys, tunne siitä että sillä mitä teen, on oikeasti merkitystä itselleni ja muille ja että se on arvojeni mukaista.

Loppuosa tästä kauniisti taitetusta ja visuaalisesti miellyttävästä e-bookista tarjoaa erilaisia vinkkejä ja neuvoja heille, jotka haluavat kehittää duunistaan hyvän työn tai haluavat vapaa-ajastaan nykyistä laadukkaampaa ja antoisaa. Statustavaroiden sijaan palkka kannattaa sijoittaa aikaan ja kokemuksiin, toteaa Sampsa Kiianmaa.

Serenitas suosittelee: kannattaa käyttää aikaa tämän tärkeän puheenvuoron parissa, sillä siinä kiteytetään hyvin aineksia parempaan, onnellisempaan elämään.

Laajakaistalla mummolaan, osa II

2009-12-02T13:32:00.000+02:00

Bloggaamistani pitempään seuranneet saattavat ehkä muistaa, miten pettynyt olin Soneran asiakaspalveluun kolme vuotta sitten, kun laajakaista saapui mummolaan.

Nyt mummola muutti samassa kylässä puoli kilometriä ja laajakaista piti saada mukaan. Olin jo varautunut paketillisella rauhoittavia ja varapiuhoilla, kun aloin järkkäillä asennusta kuudensadan kilometrin päästä taas sille päivälle, kun satun olemaan paikalla. Olin varautunut sotkuihin, soitteluihin ja muutamiin valikoituihin kirosanoihin.

Hukkaan meni rauhoittavat, sillä tällä kertaa kaikki sujui. Tilauksen otti vastaan asiakaspalvelussa henkilö, jolla oli aikaa selvittää kaikki mutkat juurta jaksaen. Odotusajat puhelinpalveluun olivat kohtuulliset. Sain tietoa tarjouksesta, jonka avulla voin edullisesti nostaa laajakaista nopeutta maksimiin. Päätelaite saapui postin kautta ajallaan ja oikeaan paikkaan. Asennusta koskevaan tiedusteluuni sain kaikki tiedot ja varmuuden siitä, että asia eteni. Asentaja ilmoitti tulostaan etukäteen ja saapui sovitulla kellonlyömällä, hoisi homman rivakasti ja ystävällisesti. Päätelaite seinään ja ..... kaikki toimi kuten pitikin. Mummo kaahaa nyt tiedon valtatiellä 20 megan laajakaistalla (ja minäkin siinä sivussa täällä ollessani...)

Onkohan tämä unta, josta herään ihan pian? Vai voiko tällaista tapahtua oikeasti? Joka tapauksessa Sonera: mummo ja minä kiitämme!

Mä en oo sun kaveri!

2009-11-18T09:42:00.003+02:00

Vuoden englanninkielinen uudissana on unfriend. Tiedäthän, ensin hyväksyt jonkun Facebookissa tai muussa vastaavassa ystäväksi, mutta muutatkin sitten mielesi.

Minäkin törmäsin tähän äskettäin omalla kohdallani. Sain ja hyväksyin taannoin kaveripyynnön Facebookiin eräältä henkilöltä, joka päivitti statustaan alkuun melko ahkerasti. Jossain vaiheessa havahduin sitten huomaamaan, että päivityksiä ei enää näkynyt. Henkilö ei enää ollut kaverilistallani, joten päättelin hänen poistaneen minut omalta kaverilistaltaan.

Ensin olo tuntui tyrmätyltä, mutta lähemmin asiaa pohdittuani havaitsin, että parempi näin. Vielä pienen pohdinnan jälkeen tutustuin tarkemmin Facebookin yksityisyysasetuksiin ja havaitsin, että niiden (esimerkiksi kaverilistojen) kautta voi melko helposti kontrolloida sitä, mitä sisältöä kenellekin haluaa jakaa. Näistähän on hyötyä esimerkiksi silloin, kun saa kaveripyynnön sellaiselta, jolle ei syystä tai toisesta halua kaikkia päivityksiä avata. Kaveripyynnön voi tietysti myös torjua, mutta se tuntuu Facebookin kontekstissa jo hieman tylyltä; vähän niin kuin ei vastaisi toisen hyvää päivää -tervehdykseen.

Mnmalstin Leo Babauta kirjoittaa, että unfriendingin avulla voi yksinkertaistaa sosiaalisen median sisältöä omalta osaltaan. Sen sijaan että seuraisi sadan kaverin streamia, voi keskittyä niihin muutamiin (muutamaan kymmeneen), jotka todella kiinnostavat ja pyrkiä heidän kanssaan mielekkääseen ja syvälliseen keskusteluun.

Myös tiettyjen kavereiden tai sovellusten päivitykset voi helposti piilottaa näkyvistä. Jos et esimerkiksi tee mitään sillä tiedolla, mitä kaverit puuhailevat omilla virtuaalifarmeillaan tai millaisia jalokiviä löytävät kokoelmiinsa, nämä voi helposti piilottaa napsauttamalla päivityksen oikean yläkulman valikosta piiloon joko kaveri tai sovellus.

Rautasillan Eero tutustui astetta julmempaan versioon, tweetmobbingiin.Tämä tuntui jo aika raa'alta. Mutta varmaan tämäkin on kevyttä kamaa joihinkin koululaisten nettikiusaamisjuttuihin verrattuna.

Sitaatti kuvaamaan päivän tunnelmaa

2009-11-17T17:16:00.000+02:00

Minussa asuvat Martta ja Maria. Martta pitää menosta ja meiningistä eikä työtä pelkää. Hän saa pyörät pyörimään, omat ja muiden. Martta nauraa, laulaa ja rilluttelee, on todellinen toimen tyttö.Vähempikin riittäisi, suoraan sanoen.

Maria, kuuntelija ja haaveilija, kaipaa hiljaisuutta ja kiireettömyyttä. Hän pitää tilasta ja ohjelmoimattomasta ajasta. Maria voi istua hiljaa tuntikausia eteensä tuijottaen. Mielikuvitus ja avaruudentaju ovat hänen juttujaan.

Maria on passiivinen itäinen olemuspuoleni. Maria mietiskelee, kulkee mielellään metsässä ja lukee runoja. Hän tykkää tarkkailla maailmanmenoa ja tehdä havaintoja, olla vaan.

Martan ja Marian välistä tasapainoa on aina ollut vaikea löytää.Molemmat tarvitsevat huomioita osakseen. Irtisanoutumiseni liittyy työelämän pakkotahtisuuden lisäksi tähän Martta-Maria -jupakkaan. Maria on taas jäänyt jalkoihin. Kaipaan elämäntapaa, jossa sekä Martta että Maria ovat tasapainossa.Passiivinen ja aktiivinen olemuspuoli, jin ja jang, sisäinen itä ja länsi. Ei joko Maria tai Martta vaan sekä Maria että Martta.

Jaana-Mirjam Mustavuosi: Olemisen talossa. Hidastajan vuosi. Kirjapaja 2009.

Toinen nanoviikko

2009-11-16T09:30:00.000+02:00

Nanoraporttia taasen, kun viime viikko hurahti työasioiden ja sairastelujen merkeissä ohi nopeammin kuin laki sallii. Meillä oli pieni sikaflunssapotilas. Oireina lähinnä korkea kuume ja yskä, mutta keskiviikkona aloitettu Tamiflu tepsi niin, että takana on jo kolme oireetonta päivää ja kaveri suunnisti reippaana ja reppu heiluen kohti koulua tänä aamuna. Työasioita hoidettiin miehen kanssa vuorotellen, onneksi itse emme kumpikaan sairastaneet (kop kop...)

Tällä viikolla töiden puolesta helpompi viikko ja mieskin viikon matkalla, joten toivon, että saan nanotavoitetta kiinni. Olen nimittäin pudonnut kelkasta. Tavoitteesta pitäisi olla nyt kasassa puolet, minulla on reipas 17 000 sanaa. Mutta tänään aamulla tuli jo tuhannen sanan tarina ja aiheita porisee pääkopassa, joten uskon että perjantaihin mennessä saan tavoitteen kiinni.

Alkuajan kirjoittelin muutamaa toisiinsa liittyvää tarinaa kehitellen juonta ja henkilöitä. Viime viikon keskiviikkona oivalsin miten tarinat liittyvät toisiinsa ja viikonvaihteessa vielä tajusin yhden koukun tarinasta. Nyt siis on aineksia ainakin täksi viikoksi. Tarina ei kuitenkaan ole niin laaja, että juttua riittäisi tällä vauhdilla viimeiseksikin viikoksi, joten täytyy alitajuntaan lähettää pyyntö keksiä juoneen vielä yksi mutka.

Eilen tapasin kirjoittavia Oriveden-ystäviä pitkästä aikaa. Kiitos innoituksesta heille ja kannustuksesta teille lukijoille. Uusiakin lukijoita on ilmestynyt, lämpimästi tervetuloa!

Ja Kalle, anteeksi että kustantaja-asiaan liittyvän kommenttisi julkaiseminen kesti luvattoman kauan, jostain syystä osa kommenteista tulee hyväksyttäväksi ja osa julkaistuu suoraan. Osaisiko joku Bloggerin sielunelämää tunteva neuvoa, miten saisin kaikki suoraan julki?

Nanoilu etenee

2009-11-08T20:09:00.000+02:00

Nyt on viikko nanoiltu, päivitänpä teille hieman etenemistä. Joka päivä olen kirjoittanut, mutta hieman olen jäljellä sanatavoitteestani. Tänään pitäisi olla tehtynä 13 333 sanaa, mutta minulla on kasassa vain 9827. En ole kuitenkaan kovin huolissani, sillä ensi viikolla on enemmän aikaa kirjoittamiseen, ja juoni tuntuu etenevän ihan mukavasti. En tiedä pääsenkö tuohon 50 tuhanteen, en ole mikään erityisen monisanainen ja laverteleva kirjoittaja, mutta katsotaan.

Kirjoittaminen on sujunut mukavasti, ja päivittäinen tavoite tuo selvästi ryhtiä etenemiseen. Viime torstain kirjoittajaryhmästä tuli taas happea ja innostusta, kiitos mukana olleille. Mopo täällä keulii hieman edelleen.

Muita nanoilijoitakin on löytynyt: Anne Toimittajan spekulatiivisessa lokikirjassa, Anneli ja Terhi Grafomaniassa, nuoria scifi- ja fantasiakirjoittajia IRC-gallerian nanoryhmässä. Vertaistukea löytyy myös Naamakirjasta ja Nanowrimon sivuilta Suomen keskustelusta. Kommenteissa saa ilmoittautua ja ilmiantaa, jos tiedätte muita.

Löysin myös nanoaiheisen sarjakuvablogin Inkygirl. Kannattaa tutustua. Tässä näyte:

Downshifting on suomeksi kohtuullistamista

2009-11-06T11:19:00.001+02:00

Tähän tulokseen tultiin Sitran organisoimassa Kansallisen Ennakointiverkoston downshifting-teematyöpajassa, jossa itsekin sain olla mukana pohtimassa aihepiiriä monien kiinnostavien henkilöiden kanssa. Työryhmän raportti on nyt ilmestynyt ja julkaistu Foresight.fi:ssä, josta löytyy kasapäin myös muuta kiinnostavaa aineistoa. Työryhmä hyödynsi EVA:n julkaisemia makrotason talousskenaarioita siitä, miltä maailma näyttää talouskriisin jälkeen.

Ryhmä kuvasi kohtuullistamisen vaihtoehtoja erilaisissa vaihtoehtoisissa maailmoissa. Seuraavassa yhteisiä kohtuullisuuteen liitettäviä asioita, joita työskentelystä kumpusi: (ote raportin yhteenvedosta)

Kohtuullistamiseen liittyy vahva ajatus yhteisöllisyydestä. Yhteisöllisyyden romantisoinnissa on jotain hyvin 50-lukulaista ja jopa agraarihenkisyyttä, kun yhteisö hoitaa lapset ja vanhukset, ruokkii nälkäiset suut ja tarjoaa turvaa. Yhteisön harteille siirtyy helposti myös ennen yhteiskunnalle kuulunut työ, kun varoja jaetaan uudelleen. Mutta mitä tapahtuu niille, jotka jäävät yhteisöjen ulkopuolelle?

Yhdessä yhteisöllisyysajatuksen kanssa kulkee myös ympäristöstä välittäminen. Kohtuullistaja onkin ympäristötietoinen; kohtuullistaminen voi tarkoittaa myös kulutuksen vähentämistä, ilmastonmuutoksen torjumista, luomu- ja lähituotannon suosimista – ja kaikin puolin vihreämpää elämäntapaa.

Kolmantena kohtuullistamiseen liittyy ajatus laadukkaista valinnoista. Kun ostaa yhden kahden hinnalla, tulee samalla vähentäneeksi materiaalien kulutusta ja kiertoa, koska laatu kestää. Näin ollen nopeaa kulutusta välttämällä säästää sekä luontoa että itseään, kun kuluttaminen ei enää hallitse elämää.

Materian lisäksi kyse on myös ajan- ja elämänhallinnasta. Kulutus- ja työkeskeinen elämä ei välttämättä anna sijaa perheelle tai harrastuksille. Kohtuullistaja ottaa elämän takaisin haltuunsa.

Vuonna 2030 (novelli)

2009-11-06T09:19:00.000+02:00

Lapsuudessani äitini kertoi kummallisia tarinoita miehistä ja naisista, jotka työkseen viljelivät maata ja kasvattivat kasveja ja eläimiä. Näitä raatajiksi kutsuttuja ei juurikaan enää ollut äitini nuoruusvuosina, mutta hän oli kuullut näistä merkillisistä työntekijöistä omilta vanhemmiltaan ja kertoi ylpeänä olevansa tällaisten manuaalilaboristien jälkeläinen.

Nyt minun ei sellaisesta kannata mainita, jotta tämä mahdollisuus ei mene sivu suun. Manuaalista tekemisen tapaa ei enää arvosteta, sillä siitä on tullut tarpeeton kun kaikki on automatisoitu. Tähän työhaastatteluun minun täytyy panostaa kaikkeni, muuten elämänportfoliooni ilmestyy jälleen katkos ja mahdollisuuteni heikkenevät yhä. Minulla on jo yksi sallittu katkos, maksimiaika puoli vuotta, ja jos tulee vielä toinen, minun katsotaan karttelevan eläkkeidenkartuttamisvelvollisuuttani ja sanktioidaan.

Videoneuvottelusalongin ovi aukeaa ja virtuaalinen koneassistentti ilmoittaa monotonisella nuoren naisen äänellään: - Seuraava hakija Altti Makkonen, ole hyvä ja käy sisään.

Astun hämärään tilaan, jota hallitsee seinänkokoinen videonäyttö. Huoneessa on vain yksi iso, mukavannäköinen nojatuoli, johon koneassistentti pyytää minua istumaan. Hieraisen kostuneita kämmeniäni housujen sivuihin, toivottavasti käsinojien tunnesensorit eivät reagoi hermostumiseeni. Videoseinä välähtää ja ruudulle ilmestyy haastattelijani, joka esittäytyy: - Hyvää iltaa Altti, minä olen Palveluyhtymän Teknologiaosaston rekrytointivastaava Niinu ja haastattelen sinua hakemaasi tehtävää varten. Voimmeko aloittaa?

Nyökkään. Nainen on nuori ja kaunis, mutta sellaisia ne kaikki rekrytoijat ovat, niiden tehtävä on houkutella ihmisiä mahdollisimman tehokkaasti eri tehtäviin. Siitä saakka on työvoimapula 2010-luvulla alkoi maassamme kiristyä, uskottiin ensin maahanmuuttajien ratkaisevan rekrytointiongelmat. Tulijoita vain oli kovin vähän eikä heidän osaamispotentiaalinsa ollut oikeanlaista. Siksi alkuperäisväestön työ muuttui valtiolliseksi velvollisuudeksi, jota jokaisen 18-70-vuotiaan piti suorittaa, jos aikoi saada valtiolta lainkaan eläkettä. Oli paljon tehtäviä, joihin kukaan ei halunnut, ja siksi piti pitää huoli, että tehtävät saatiin näyttämään houkuttelevilta. Rekrytoijat toimivat provisiopalkalla suurissa call centereissä, joissa oli tarkat tietokannat jokaisen kokemuksesta ja sopivuudesta.

– Miksi haluat juuri tämän työn, nainen aloitti kysymyksensä ystävällisellä äänellä. Hengähdän ja valmistaudun vastaamaan ennalta suunnitellun mukaisesti. – Minusta tämä tehtävä vaikutti kiinnostavalta ja minulla on sen kaltaista pätevyyttä, että osaan hoitaa tämän. Haastattelija nyökkää kiinnostuneen näköisesti ja jatkaa: –Tarkastimme elämänportfoliosi ja valikoiduit tähän hakijaksi juuri kokemuksesi takia. Millaista työtä odotat?

–Minusta on tärkeää tehdä työtä ihmisiä varten.

–Se onkin tässä työssä keskeistä, näitä turvasovelluksia tehdään juuri ihmisten elämän parantamiseksi. Nyt olisi tehtävä seniorikoteihin ICT-sovellus, jolla varmistettaisiin senioreiden elämänlaatu siinä tapauksessa, että heidän oma elämänhallintansa ei olisi enää kovin korkealla tasolla.

–Tein aikaisemmassa työpaikassani vankilaan sovelluksen, jolla voitiin valvoa yksilöllisesti jokaisen tarvitsemaa ulkoilun ja ravinnon määrää, joten asia vaikuttaa selkeältä.

–Onko sinulla riippuvaisia?

–Ei ole, sanoin ja vaihdoin hieman asentoa nojatuolissa. –Minun vaimoni kuoli kaksi vuotta sitten ja emme ehtineet hankkia lapsia.

-Niin, huomaankin, että sinulla oli tuolloin katkos elämänportfoliossasi, kertoisitko siitä, nainen kysyi ystävällisesti.

-Minun oli pakko hoitaa vaimoani puoli vuotta, sillä meillä ei silloin ollut yksityistä sairausvakuutusta.

Ajattelin salamannopeasti Annaa, ja puistatus kulki sisälläni. Nyt kun julkista sairaanhoitoa ei juuri lainkaan ollut resurssipulan takia saatavissa, hän oli joutunut kärsimään hirvittävästi. Emme olleet halunneet lapsiakaan, sillä tiesimme, että päiväsuojaryhmät olivat liian isoja, jopa viisikymmentä lasta, joita säilöttiin kuin tomaatteja purkissa ilman mitään virikkeitä ja vain perushoidolla, jotta vanhemmat voisivat suorittaa työvelvollisuutensa. Muistan omasta lapsuudestani vuodesta 2005 ryhmän, jossa meitä oli vain kahdeksan ja hoitajia kaksi. Sellaiseen luksukseen ei yhteiskunnalla enää ollut varaa.

Silloin kun vielä olimme kuluttajia, oli valtiolla vielä resursseja hoitaa sairaansa ja avuntarvitsijansa. Sitten kun ilmastonmuutoksen vaikutukset realisoituivat ja öljyn loppuminen läheni, oli kaikki verovarat pakko uhrata siihen, että ylipäänsä selviäisimme täällä. Vaikka teknologiaa kehitettiin paljon, ympäristöongelmat pääsivät niin pahaksi, että olimme tilanteessa, jossa meidän olisi pian pakko löytää ratkaisu tai elämä maapallolla loppuisi saasteiden, resurssipulasta aiheutuvien levottomuuksien ja luonnonmullistusten vuoksi. Kaikki muu oli toisarvoista.

Vastailin tarkasti Niinun kysymyksiin, sillä tiesin haastattelun merkityksen. Seuraava vaihe oli tavata videoneuvottelussa virtuaalitiimini, joka lopulta päättäisi, haluaisivatko he minut joukkoonsa. Työ tapahtui jokaisen omassa asuinpaikassa, koska työmatkaliikennettä ei haluttu enää kasvattaa, nyt kun fossiiliset polttoaineet oli melkein käytetty loppuun. Silti oli ensiarvoisen tärkeää olla hyvä tiimipelaaja ja suosittu yhteisön jäsen, sillä se varmisti parhaiten pieniä etuja, joista saattoi jatkossa olla hyötyä.

Kaikilla työntekijöillä oli oma yritys, jonka kautta omaa työpanosta myytiin. Näin järjestely oli joustava valtiolle ja muille, jotka työpanosta ostivat. Itsekin jouduin aina edellisen hankkeen päättyessä itse etsimään uuden mahdollisuuden ja kilpailemaan siitä kollegoitteni kanssa.

Elämäni on nyt helpompaa, kun riippuvaisia ei enää ole. Kun vanhempani kuolivat pohjoisen seniorihoivaamossa, olin helpottunut. He molemmat paloivat loppuun 2000-luvun alun työuupumusepidemiassa, eivätkä siitä koskaan kunnolla toipuneet vaan viettivät pitkiä aikoja hoivaamoissa. En päässyt vierailemaan heidän luonaan loppuaikoina kovin usein, sillä hoivaa on hajasijoitettu varsinkin pohjoisen autioitumassa oleville alueille. Niitä kertoja, joina pääsin siellä käymään, en mielelläni muistele, sillä olot olivat puistattavat. Onneksi vanhukset hoidettiin sellaisella lääkityksellä, ettei monikaan enää tajunnut mitä ympärillä tapahtui. Niin oli kaikille parempi, minulle sanottiin.

Anna oli vanhusteknologian spesialisti, ja hänen tehtävänänsä oli kehittää älytiloja, joissa seniorit viettivät aikaansa. Annan viimeiseksi työksi jäi ohjelmoida älykäs ravintotila, jossa vanhukset liikkuivat automaattisesti ohjautuvilla tuoleillaan riviin ja robotit annostelivat heille ruoan tarjottimelle. Sellaisia oli nyt jo käytössä kolmessa pohjoisen seniorihoivaamossa ja kysyntää järjestelmälle oli kuulemma runsaasti muuallakin.

Vaikka minulla oli aikaa eläkeikään vielä melkein neljäkymmentä vuotta, mietin joskus öisin peloissani, millaista aikaa se tulisi olemaan. Oli epävarmaa, olisiko maapallolla enää ylipäätään elämää tuolloin, joten koetin olla ajattelematta sitä liian tarkkaan. Ahdistus kolkutteli jo liikaa tajuntani ovia, kun oli vain pakko pärjätä, ja pakokeinoa ei ollut, ellei sitten sattunut olemaan poikkeuksellisen rikas, sillä rahalla oli mahdollista ostaa kaikkea, vielä nytkin.

Niinu oli kysynyt jotain, säpsähdin kun tajusin etten ollut kuunnellut. – Voisitko toistaa kysymyksen, etäyhteys oli äskeisen lauseen kohdalla heikko, sanoin nopeasti, ja yritin peittää nolouttani. Niinu tiedusteli uudestaan, olisiko minulla jotain kysyttävää. Ei ollut, joten haastattelu päättyi molemminpuolisiin ystävällisiin toivotuksiin. Niinu lupasi ilmoittaa etenemisestä seuraavana päivänä.

Kun kävelin poispäin videoneuvottelusalongista, mietin mahdollisuuksiani. Jos en saisi tätä työpaikkaa, ei mitään muutakaan ollut juuri nyt näkyvissä. Jos en onnistuisi työllistämään itseäni lähimmän kuukauden aikana, minut määrättäisiin palvelureserviin. Se tarkoittaisi sitä, että Hoivaministeriö voisi milloin tahansa määrätä minut suojelutehtäviin, eli joutuisin johonkin seniorihoivaamoon, päivähoivakeskukseen, oppikeskukseen tai terveyskorjaamoon töihin, sellaisiin töihin, joihin ei vapaaehtoisia tulijoita enää ollut. Nykyisin oppikeskuksissa lähinnä valvottiin että oppilaat eivät tunneilla tappaneet toisiaan, opetuksen tasosta ei juurikaan voitu puhua. Kaikki pätevät opettajat olivat sijoittuneet hyväpalkkaisiin rikkaiden alueiden keskuksiin, ja tavallisten ihmisten asuinalueille jäivät vain ne, joille vaihtoehtoja ei ollut. Tulevaisuus ei siis näyttänyt järin houkuttelevalta, jos tämä tilaisuus ei toteutuisi.

Huomenna se alkaa

2009-10-31T19:02:00.000+02:00

eli siis NaNoWrimo. Ai että mikäkö se on? National Novel Writing Month (NaNoWriMo tai joskus vain NaNo) eli kansallinen romaaninkirjoituskuukausi on vuosittainen marraskuun ajan kestävä kirjoitusprojekti, jossa tavoitteena on kirjoittaa 50 000 sanan mittainen romaani kuukauden aikana. Nimestään huolimatta NaNoWriMo on laajentunut kansainväliseksi ja mukana on ollut monia osallistujia Suomestakin.

NaNoWriMossa päämääränä on nimenomaan kirjoittaa 50 000 sanaa, jonka ei tarvitse olla viimeistelty tai edes kokonainen romaani. Sen täytyy kuitenkin olla romaani eikä esimerkiksi novellikokoelma tai tietokirja. Kyseessä ei ole varsinainen kilpailu - tavoitteena on "voitto", mutta palkintoja ei jaeta. Muutamia NaNoWriMossa aloitettuja romaaneja on sittemmin julkaistu. Suomeksi kirjoittaville osallistujille projektissa on selvästi enemmän haastetta kuin englanninkielisille, sillä englannin kielessä 50 000 sanaa on vielä lyhyt romaani, siinä missä suomeksi se on jo paljon laajempi kokonaisuus.(Wikipedia).

Viime vuonna ilmoittautuneita oli noin 120.000. Suomessakin meitä on hieman yli 350 kirjoittajaa.

Romaanilla on aihe ja karkea sisällysrunko. Huomenna se alkaa.

Kontrollin ajasta kuluttajien autokommunikaatioon

2009-10-28T16:26:00.001+02:00

Markkinointiviestinnän viikon tämän päivän kohokohta oli eittämättä professori Alf Rehnin esitys "Mahdollistamisen murros - miksi mediat eivät enää kiinnosta eikä luovuus enää riitä?"

Alf Rehn ravisteli viestintäväkeä huomaamaan sen, että sosiaalisen median teknologia ei sinänsä ole kiinnostavaa, sehän on vain teknologiaa. Kiinnostavaa sen sijaan on, millaisia muutoksia sosiaalinen media aiheuttaa yritysten ja kuluttajien suhteeseen.

Kun aikaisemmin yritys on viestinnällään voinut kontrolloida kuluttajille meneviä viestejä, ollaan nyt halvan teknologian, kaikkialla läsnä olevan median ja loputtoman sisällön vuoksi tilanteessa, jossa markkinat alkavat autokommunikoida keskenään. Kuluttajat eivät tarvitse enää yritystä tai sen lupaa keskustellakseen yrityksen tuottaista tai palveluista ja saadakseen aikaan suuriakin muutoksia.

Yrityksen mahdollisuudet kontrolloida siitä käytyä keskustelua ovat nykyisin olemattomat. Kuluttajat myös luottavat yhä enenevässä määrin vertaisarvioihin ja nettipalautteeseen tuotteiden valinnassa eivätkä enää pidä yrityksen itse lähettämiä viestejä kovin luotettavina.

Rehnin mielestä finanssikriisin sijasta pitäisikin puhua luottamuskriisistä, sillä luottamus yrityksiin on heikentynyt. Tämä johtaa jatkossa yhä suurempaan läpinäkyvyyden tarpeeseen yritysten toiminnassa, sillä kuluttajien vaatimuksesta toimintaa täytyy avata näkyväksi luottamuksen palauttamiseksi. Salailu luo heti ajatuksen epäluotettavuudesta.

Viestinnällä tulisikin olla uusi rooli muuttuneessa tilanteessa: sen sijaan että jaellaan informaatiota, pitäisikin kutsua kuluttajia ja mielipidevaikuttajia yhteiseen keskusteluun asioista. Invites instead of information.

Hyvin värikäs esiintyjä ja tarinankertoja tämä professori Rehn, suosittelen ehdottamasti kuuntelemaan jos sattuu kohdalle.Harmi ettei Youtubesta löytynyt tarpeeksi hyvänlaatuista videota hänen esiintymistavastaan linkattavaksi. Ja blogissansa lisätietoja myös.

Hullut soittavat aina maanantaisin

2009-10-25T12:48:00.001+02:00

Kirjamessut jäivät tältä vuodelta väliin. Kaipasin sittenkin enemmän omaa rauhaa ja hiljaisuutta kuin väentungosta ja hälinää. Messuttoman ajan käytin kahden novellin raakatekstin tuottamiseen. Kotona oli siihen hyvä mahdollisuus, koska Elämäni Mies ja Ekaluokkalainen olivat poissa koko viikonvaihteen omien harrastustensa tiimoilta.

Kuva Flickr/dbdbrobot

Ensimmäisen aihio oli peräisin niinkin kaukaa kuin vuodelta 1995, mutta aihe alkoi kummitella mielessäni uudelleen niin paljon, että oli pakko kaivaa se uudestaan esille. Pienellä muokkaamisella selvisin eteenpäin, vaikka matkaa valmiiseen on edessä eikä tarinakaan vielä oikein tiedä mihin haluaa päätyä.

Toinenkin novelliteksti on vanhaa kantaa, oikeastaan kahdeksan vuoden takaa. Se vaatii enemmän työstämistä, mutta liittyy löyhästi tuohon edelliseen ja jopa pari viikkoa sitten tehtyyn novelliin. Jonkinlainen aihepiiri alkaa hahmottua, asiat haluavat tulla kirjoitetuksi ja samalla käsitellyiksi.

Väliaikoina olen kuunnellut Helena Sinervon Runoilijan talossa äänikirjana. Koskettava kuvaus Eeva-Liisa Mannerin elämästä, kun hän siivoaa menneisyytensä roinia maanjäristyksessä raunioituneen Espanjan-talonsa hävityksen keskellä. Kuinka mestarillista faktan ja fiktion yhdistelemistä, kuinka herkkää ja samalla rujon rehellistä toisen nahkoihin asettumista! Ja kuinka sopivaa minun tämänhetkisiin tunnelmiini.

Viikonlopun kirjallisiin havaintoihin loppukaneetiksi vielä HeSarin jutusta bongattu tieto, että suuret kustantajat eivät esikoisia julkaise. WSOY:n ja Tammen ohjelmissa oli kummallakin vain yksi esikoiskirjailijan teos, Otavalla kolme. Runouden esikoisen saatteli maailmaan vain Teos, yhden sellaisen. Kun vielä kuulemme juttuja kustantamoiden henkilöstövähennyksistä ja johtamisongelmista, ei välitöntä parannusta liene odotettavissa. Vaikeina aikoina leikataan siitä, mikä ei myy, toteaa lakonisesti Antti Majander, HS:n kirjallisuuspalkinnon raadin puheenjohtaja.

Eipä siis ole paljon toiveita julkaisemisen suhteen ainakaan isoissa taloissa. Nyt kun romaanikäsikirjoitukselleni on näytetty ovea jo kolmessa isossa kustantamossa, täytyy ottaa esiin varasuunnitelma B. Yksi hylsy isosta talosta on vielä tulematta, saa nähdä kauanko sen tuleminen kestää (tähän mennessä on kestänyt yli kahdeksan kuukautta).

Vaikka olen herkällä korvalla kuunnellut kirjoittajakollegoiden samanlaisia kokemuksia, minut yllätti se, miten yliolkaisesti isot kustantamot suhtautuvat heille teoksiaan lähettäviin. Käsittely kestää toivottaman kauan, mitään väliaikatietoja ei anneta ja niiden tiedustelua pidetään kustantamossa ainostaan kiusallisena ja lopputulema on monistettu lappu, johon kesäharjoittelija raapustaa kahden lauseen perään puumerkkinsä. Sähköposteihin ei vaivauduta vastaamaan. Eräs kustantamossa töissä ollut kirjoittajakollega kertoi, että heillä oli sanonta "Hullut soittavat aina maanantaisin" kun tuli puhetta siitä, että joku kirjoittaja kyseli käsiksensä kohtaloa.

Jotain prosessin virtaviivaistamista voisin ehdottaa, kun olen tämän asiakastyytyväisyysproblematiikan kanssa joskus painiskellut. 2000-luvun käsikirjoitusten hankintaprosessi voisi toimia jotensakin näin:
1. Kustantamo ottaa mielellään vastaan käsikirjoituksia sähköisesti. Jos joku sen haluaa lukea yhä paperilta, kustantamoon varataan tulostin tätä varten. Näin aikaa ja rahaa ei myöskään kulu hylättyjen (lähes lukemattomien) käsikirjoitusnippujen palautteluun.
2. Kustantamo ilmoittaa lyhyellä sähköpostilla tai kirjeellä käsikirjoituksen saapumisesta ja tavoitekäsittelyajasta.
3. Kustantamon kustannustoimittajaharjoittelija karsii käsikirjoitusten pinosta täysin mahdottomat, kokonaan kielipuolet, aiheeltaan sopimattomat ja hullujen tuotokset. Näille lähetetään pikaisesti vastaus, jossa pahoitellaan, ettei käsikirjoitus sovi kustannusohjelmaan. Hylätyt siirtyvät märehtimään kirjeen sanamuotoa Rihmastoon, Suomi24:ään tai Netticolosseumiin vertaistensa pariin eivätkä tuki kustantamon puhelinlinjoja.
4. Jäljelle jäävä kasa on kutistunut hallittavaksi, sillä alaa tuntevan lähteen mukaan edellisessä vaiheessa karsiutui noin puolet. Kasa jaetaan kustannustoimittajille ja ammattilukijoille, jotka tutustuvat käsikirjoituksiin muiden töidensä ohella.
5. Koska kaikki muut työt luultavasti ajavat wannabe-esikoisten ohi, kirjoittaja voi silti varautua pitkähköön odotusaikaan. Kustantamo pyrkii kuitenkin lähettämään tiedon käsittelemästään käsikirjoituksesta tekijälle mahdollisimman pikaisesti. Omasta mielestäni 2-4 kuukautta on kohtuullinen käsittelyaika, onhan kysymys sentään liiketoimintaa harjoittavasta yrityksestä, jolta nykyaikana edellytetään tehokkuutta ja ripeyttä kanssakäymisessään.

Olemisen ja tekemisen suhteesta

2009-10-23T15:35:00.000+03:00

Tänään on pohdituttanut olemisen ja tekemisen suhde. Aamuisella kävelylenkillä etenin pitkin tihkusateista kylänraittia tiiviillä tahdilla etukumarassa, kunnes huomasin miettiä, minne minulla muka oli kiire. Sen jälkeen kun hidastin tahtia ja hengittelin, huomasin sateesta huolimatta kauniita yksityiskohtia matkan varrella.

Mieleni tahtoisi koko ajan elää tulevaisuudessa, sillä työn alla on monia kiinnostavia hankkeita, joita se haluaa pyöritellä puolelta jos toiselta. Menneisyyttä se ei enää niin paljon vatvo, sillä olen saanut sisäisen kriitikkoni kuriin toistamalla sen aloittaessa tutun valitus- ja alemmuusvirtensä aina "Tuo ei ole totta" tai "Ei se noin ole".

Hankkeet eivät kuitenkaan minusta riippumattomista syistä juuri nyt etene. Minä voisin rauhassa tehdä muita hommia, mutta odottelen, tuskailen, kääntelen ja vääntelen eri skenaarioita, vaikka juuri nyt olen tehnyt niiden asioiden eteen kaiken minkä voin. Pitkäjännitteiden odottaminen ei ole minun vahvin leipälajini.

Monta kertaa tänään olen saanut vääntää sitku-ajatukseni tässä-ja-nyt -ajatuksiksi, sillä mieleni on höttöinen ja haluaa harhailla juuri nyt kaikessa mahdollisessa tulevassa. Parhaiten tuo vääntäminen onnistuu hengittämällä ja mietiskelemällä, ja silti huomaan aina vain suorittavani niiden sijaan arjen pieniä trivialiteetteja.

Loppuun siteeraus uusimman Vantaan Laurin Vartin retriitistä. Laura Maarala kirjoittaa:

Mietiskely, sydämen, mielen ja ruumiin rauhoittaminen, auttaa ottamaan etäisyyttä maailmaan, joka yksinomaan etsii tuloksia ja tehokkuutta. Maailmaa hallitsee teknistaloudellinen järki ja sen arvot: tieteen, tekniikan ja talouden pyhä kolmiyhteys, joka ei tahdo muita jumalia ja tunkee elämämme pyhimpiinkin loukkoihin. Kaikkialla tämä kolmiyhteys hamuaa lisää tuloksia, vaatii enemmän uhrauksia ja kysyy kaikesta, mitä hyötyä siitä on. Mikä ei ole hyödyksi, sen voi heittää pois.

Kun istut alas, esität vastalauseen tulemalla hyödyttömäksi. Samalla hiljennät mielesi ja kysyt, mitä arvoa on kaikella sillä, mitä tavoittelemme. Kun istut alas, et tuota tulosta, ainakaan mitään välittömästi näkyvää ja mitattavaa. Et pysähdy siksi, että keskeyttäisit hetkeksi kiireesi ollaksesi kohta taas entistä energisempi ja tehokkaampi. Pysähdyt siksi, että ajatustesi pintaliitto asettuisi.

Kuva MiJu

Lukeeko CIA blogiasi?

2009-10-22T09:57:00.000+03:00

Ammattilehdestä osui silmään mielenkiintoinen uutinen, jonka mukaan blogiseurantaan erikoistunut Visible Technologies on löytänyt uuden rahoittajatahon. Rahaa tuotekehitykseen tuo In-Q-Tel, joka on vuonna 1999 perustettu pääomasijoittaja, omistajanaan Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA.

In-Q-Telin tavoitteena on käyttää Visible Technologiesin ratkaisuja "pysyäkseen ajan hermolla ulkomaisen sosiaalisen median kehityksestä ja saada varhaisia varoitussignaaleja siitä, miten asiat kehittyvät kansainvälisesti", toteaa yhtiön edustaja Wired-lehdelle antamassaan haastattelussa. Visiblen teknologialla voidaan seurata mm. blogeja, keskustelufoorumeja, Flickriä, YouTubea, Twitteriä and Amazonia.

Tunnustusta tupsahti

2009-10-12T09:20:00.000+03:00

Melko tuoreelta bloggailijalta Sannalta tupsahti tunnustus:

Kiitos Sanna tästä, ilahdutti mieltäni maanantai-aamuna kovasti!

Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:

Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen (done)
Kopioi kuva ja liitä blogiisi (done)
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen (done)
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Seitsemän asiaa minusta, jota muut eivät tiedä? Hmm, aika paljon olen täällä ja aikaisemmassa blogissa jo paljastanutkin. Koetan ottaa teemaksi yksinkertaistamiseen liittyviä asioita, joita ette ehkä tiedä.

1. Yksinkertaisemman elämäni ja oravanpyörästä irtiottoni tiimoilta on tehty neljä erilaista lehtijuttua. Viimeksi perjantaina eräs aikaisempi yhteistyökumppani muisti lukeneensa jonkun niistä ja kommentoi. Siinä taisivatkin olla ne minun "15 minutes of fame".

2. Se, miksi valitsen kohtuullisuuden, on eri aikoina johtunut eri syistä. Ensin se oli keino paeta stressiä ja painetta, sitten se oli tapa ottaa oma elämä haltuun sellaisena kuin sitä itse haluaa elää ja nyt se on jo vakiintunut tapa, jonka syventäminen käy jo jossain määrin henkisestäkin harjoittelusta.

3. Sorrun minäkin joskus kohtuuttomuuksiin, mutta yritän olla tuntematta siitä liian huonoa omaatuntoa.

4. Olen bloggaamisen kautta tutustunut moniin tosi mielenkiintoisiin ja mukaviin ihmisiin, joita en olisi muuten luultavasti tavannut.

5. En ole koskaan vielä uskaltautunut blogimiittiin.

6. Joskus vielä aion sen tehdä.

7. Kohtuullistaminen on tehnyt minusta aikaisempaa onnellisemman ihmisen.

Koska melko moni on jo tämän haasteen saanut, en nimeä nyt ketään erityisesti, vaan tästä haasteen saavat napata kaikki ne, jotka haluavat. Jätä linkki jos nappasit.

Povipoint-kokemuksia

2009-10-01T10:41:00.000+03:00

Katja Project Mamassa kertoo lapselleen satuja Povipointista, vaikka salaa epäilee, että jälkikasvu on saanut tietoonsa aikuisten asioita Powerpointista. Katja miettii:

"Onko jompi kumpi meistä puhunut ipanan kuullen powerpointeista, missä yhteydessä ja ennen kaikkea miksi. Ovatko powerpointit salakavalasti hiipineet normisanastoomme? Puhummeko niistä usein? Pyytääkö lapsi seuraavaksi kertomaan tulostavoitteesta ja asiakasrajapinnasta? Jeesus.

Sattuipa sopivasti, sillä eilen kaksikin kokemusta sivusi samaa aihetta. Koulun vanhempainillassa povipointteja esiteltiin hellyttävästi harmailla kalvoilla tulostettuna sellaisen perinteisen yliolanheittimen avulla. Miehen kanssa juttelimme, että emme tällaista ihmettä liike-elämässä ole tavanneet kohta kymmeneen vuoteen, kalvoheitin alkaa olla yhtä harvinainen olio kuin kirjoituskonekin. Onneksi.

Photo credit: mp_eds/Flickr

Iltalukemiseksi olin varannut Garr Reynoldsin Esityksen suunnittelu. Zen ja pelkistämisen taito. Olipa ajatuksia avaava kirja siitä, miten Powerpointtejä pahoinpidellään ja mihin PP taipuu ja mihin ei. Tietenkin minun on helppo yksinkertaistavana visualistina helppo ostaa kirjan ajatukset siitä, että vähemmän on enemmän ja kuva tuo sanomaan tunnetta. Mutta jos saatte kirjan käsiinne, niin lukekaa ajatuksella, sillä Garrilla on paljon hyviä vinkkejä siitä, kuinka voimme ikävystyttää kuulijoitamme vähemmän ja saada sanomamme paremmin perille. Jos kirjaa ei ole saatavilla, myös Garrin blogista löytyy apua.

Katja päättää: "Mutta joka kerta kun alan nykyään vääntää slaideja, ajattelen vihreää matoa, joka kahvittelee koppiksen kanssa. Paluuta entiseen ei ole."

Ei minullakaan, Katjan kommentin ja Garr Reynoldsin kirjan jälkeen.

Kolmetuhatta turhaa tavaraa teillä kotona?

2009-09-30T15:31:00.002+03:00

Olen kiinnostuksella seurannut Nanin tavarankarsintaprojektia, joka etenee ainakin kahden tavaran viikkovauhtia. Lisää tavaroita lähtee, jos kotiin on tullut kannettua uutta tavaraa, periaatteella 1:1.

Ensimmäinen suomalainen (ainakin tietääkseni) professional organizer Anne te Velde-Luoma sanoi aamun Hesarissa, että tavaralla on taipumus muuttua valloittajaksi. "Kun se kerran pääsee sisälle taloon, sillä on maaginen kyky jämähtää paikoilleen. Pitää oppia miettimään tarkkaan, ennen kuin päästää uuden tavaran kotiinsa", hän toteaa.

Totta, niin totta. Kodeissamme on arviolta 10 000 tavaraa, joista tarpeetonta noin kolmasosaa. Nuo tarpeettomat tavarat kansoittavat komeromme, kellarimme, vinttimme ja varastomme. Tässäkin blogissa ja sen edeltäjässä on pohdittu lukuisia kertoja keinoja hankkiutua liiasta tavarasta eroon. Mutta ei siihen taida olla muuta konstia kuin käydä tavara ja komero kerrallaan läpi ja arvioida, tuoko joku tavara elämääni iloa tai hyötyä. Jos ei, sen paikka ei ole meillä. Ja olla tarkkana niiden uusien tavaroiden osalta, jotka haluavat hivuttautua hoidettaviksemme.

Anne te Velde-Luoma opettaa organisointia Helsingin työväenopistossa, mutta kurssi näyttää olevan täynnä ja jonokin jo melkoinen. Jos et kurssille ehdi, niin roinanraivauksesta löytyy lisätietoa vaikka täältä tai täältä.

Kuva Loviisan WWP-tapahtumasta 2008

P.s. Kirsikin kirjoitti samasta aiheesta http://hiljentakaa.blogspot.com/2009/09/10-000-tavaraa.html

Mobile work center

2009-09-28T09:02:00.000+03:00

Ihan pakko esitellä uusi mobiilityön organisointityökalu, jonne nyt saan kaikki eri paikoissa lojuneet entisöintityövälineet ja -aineet samaan paikkaan. Tässä ne myös kulkee helposti mukana mökiltä kotiin ja kotoa kurssille. Alaosa on tarpeeksi korkea litran pulloille ja huomatkaa myös keskiosan pyörivä ruuvikaukalo ;)

Että tämmöinen heräteostos, josta kyllä on kohtuus kaukana! Mutta mitäpä sitä ei harrastuksen vuoksi...

Ylivilkas pomo tuo iloa arkeen?

2009-09-25T09:45:00.001+03:00

Onhan heitä monenlaisia, yritysjohtajissakin. Oman rajallisen kokemukseni mukaan aika yleisiä tyyppejä ovat renessanssimiehet, ylivilkkaat, narsistit ja kontrollifriikit. Näiden lisäksi vuosien varrella surullista seurattavaa ovat olleet lääkkeisiin tai alkoholiin addiktoituneet, joita heitäkin liike-elämässä silloin tällöin tapaa, onneksi yhä harvemmin.

Renesanssipomolla on aina tuhat rautaa tulessa kaikilla mantereilla, mutta useinkaan mikään niistä ei ehdi kuumentua kunnolla, ennen kuin on seuraavan vuoro. Kollegoille ja alaisille tämä tietää jälkien paikkailua, selittelyä sidosryhmille ja päänpyörittelyä uusimmista kommervenkeistä, vaikka renessanssimiehet ovatkin useimmiten muutoin varsin harmittomia. Renesanssipomo toteuttaa elämäänsä omana yhden hengen mahtiperformanssina, ja on vaihtaa usein työpaikkaa tavoitellakseen omaa tähteään.

Toinen suhteellisen harmiton tapaus on ylivilkas pomo. Silloinkin on vuorossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, muuttuvia suuntia ja yletöntä touhottamista. Mutta tällainen pomo tuo tullessaan huoneeseen yleensä myös energian ja huumorin purskahduksen, ja käytävillä voi kuulla hänen röhönaurunsa. ADHD-johtaja on usein pidetty ja saa paljon aikaan, sillä renessanssimiehestä poiketen tämä tyyppi osaa kuitenkin keskittää voimavaransa suunnilleen firman liikeidean sisäpuolelle jääviin asioihin.

Narsisti vaatii ympäristöltä kohtuutonta ihailua, ja pahimmillaan onnistuu vehkeilyillään sekoittamaan koko työyhteisön hajoita-ja-hallitse –peleillään. Narsisti rakastaa valtaa ja haluaa kaiken vallan kaikin keinoin itselleen. Työyhteisössä tämä johtaa pahimmillaan vaikeisiin ristiriitoihin, sillä pomo katsoo oikeudekseen omistaa myös työntekijänsä. Asiaa on vaikeaa ottaa esille organisaatiossa, ja usein tilanne kärjistyy pahaksi ennen kuin siihen puututaan.

Kontrollifriikin alaisuudessa ahdistutaan, masennutaan ja lopulta vaihdetaan työpaikkaa, koska mikään ei kunnolla etene, kun koko ajan kompastellaan lillukanvarsiin. Tällainen pomo vahtii tarkkaan työajat, suoritukset, tuloskortit ja muut byrokratian vaatimukset, mutta luovuudesta ja innostamisesta häntä voi harvoin onnitella. Kerää usein ympärilleen samanmielisen piirin.

Narsisteista ja muista mielipuolista pomoista voi lukea lisää myös päivän Taloussanomista.

Nerouden ja hulluuden rajalla

2009-09-25T08:51:00.004+03:00

Nerouden ja hulluuden raja on häilyvä, ajattelin eilen kun luin HS kulttuurisivuilta Teemu Luukan arvioita Koneen Pekka Herlinin juuri ilmestyneestä elämänkerrasta. Kirja kuvaa Herliniä monipuolisesti sivistyneenä ja erittäin merkittävänä liike-elämän huippuosaajana, joka kuitenkin kotioloissa on öykkäröivä ja mieleltään sairas juoppo.

Kirjaa en ole vielä lukenut, mutta arvostelukin riitti herättämään kiinnostuksen. Miten on mahdollista, että niin sairas ja moniongelmainen Herlin on toisaalta kyennyt luotsaamaan Koneen keskisuuresta kotimarkkinayhtiöstä globaaliksi suuryritykseksi? Vai onko niin, että ihan tavikset eivät tähän pystykään, ja tullakseen suureksi yritysjohtajaksi täytyy joidenkin palikoiden ollakin pääkopassa vähän epäjärjestyksessä?

Herlinin tapauksessa suuri persoona, ruhtinaaksikin kutsuttu, rakensi imperiumin, mutta hajotti toiminnallaan perheensä. Nostan hattua lapsille ja läheisille, jotka kykenevät näkemään ja kertomaan rehellisesti myös menestyksen varjopuolesta.

Onneksi nykyjohtajissa on yhä useammin heitäkin, jotka tunnistavat ja tunnustavat, että arvojärjestys voi olla myös toisinpäin, sillä perhe ja läheiset ovat loppuviimeksi kuitenkin ne tärkeimmät. Ja onneksi tulevaisuuden johtamisessa näkyy toivonkipinä siinäkin, että yhä enemmän ovat myös sekä-että –ratkaisut mahdollisia.

Opettaako ostomorkkis?

2009-09-22T15:32:00.001+03:00

Ostomorkkiksen voi kanssablogaajien mukaan hankkia itselleen ainakin käsityölangoista , tiikeripaidoista, full HD- telkkareista tai kympin viinilaseista.

Ei hätää, et ole yksin, lohdutti meitä Maikkarin Helmi. Brittitutkimuksen mukaan kahdeksan kymmenestä naisesta tuntee syyllisyyttä shoppailukierroksen jälkeen, tiesi Daily Mail.

Tutkimukseen osallistui kolme tuhatta 17–50 -vuotiasta naista, joita uusien vaatteiden, asusteiden ja kenkien ostaminen kadutti jo muutaman tunnin jälkeen. Ostosten harkinta tulee tarpeeseen, sillä kolme neljäsosaa naisista katuu tuhlailua jo kaupassa, jopa ennen ostotapahtumaa! Itsesyytökset eivät tutkimuksen mukaan kuitenkaan auta hillitsemään ostelua.

Kaikkia kaduttaa välillä, mutta mitä sitten voi tehdä, jos ostomorkkis on usein seuralaisena ja rahat kaikkoavat lompakosta valon nopeudella?

Tehokkain keino ostomorkkikseen on ennaltaehkäisy. Jos käytät käteistä, varaa mukaan kauppaan vain se määrä, jonka voit käyttää. Jätä luottokortti kotiin, jos kuljetat sitä mukana varmuuden vuoksi. Vältä kaupoissa kuljeskelua ja keksi sen sijaan järkevää tekemistä. Pitkitä kauppaan menoa mahdollisimman pitkään ja käy mahdollisimman harvoin.

Onko syy ostamiseesi esimerkiksi jokin näistä kymmenestä, joiden vuoksi ostamme liikaa tavaraa?

Jos kuitenkin ostattaa, niin anna itsellesi budjetti ja lupa ostaa jotain pientä ihanaa (johon sinulla on varaa), ja käytä täydellisen ihanuuden etsimiseen aikaa ja vaivaa. Sopivia tällaisia voisivat olla vaikka huulipuna, pieni asuste, sopiva määrä askartelutarvikkeita tms. Kierrä kaupat, hilpaa sydämesi kyllyydestä, kun löydät täydellisen niin osta, ja lopuksi iloitse itsekuristasi.

Ostokrapulassa rypiessäsi voit palauttaa osan tai kaikki ostokset kauppaan. Veikkaisin että muutaman kerran palautuskerran jälkeen syntyy jo muistijälki, joka auttaa hillitsemään ostelua.

Foto credits Tomashawk/Flickr

Kertokaa lukijat tekin isoimmat ostomorkkikset ja parhaimmat parannuskonstit.

Uusi epidemia?

2009-09-20T13:35:00.000+03:00

Onnellisuus tarttuu, ovat tutkijat todenneet:

"Kun joku tulee onnelliseksi, se vaikuttaa paitsi hänen ystäviinsä, myös ystävien ystäviin – ja jopa ystävien ystävien ystäviin. Tartuntana saatu olotilan kohennus voi kestää jopa vuoden ajan."

Nauru rentouttaa

2009-09-19T09:49:00.002+03:00

Eilisen Savexpon mieleenjääneintä antia oli Riitta Viljamaan vetämä naurujoogasessio. Vaikka paikkana oli Myyrmäki-hallin perälle loihdittu kalsea luentotila, Riitta otti yleisönsä ja sai meidät nauramaan, hihittämään ja käkättämään. Naurun rentouttava vaikutus tuli hyvin demonstroitua ja hyvä mieli seurasi mukana messuilta lähdettyäkin.

Muuten messuilla olisi voinut olla enemmänkin sekä väkeä että näytteilleasettajia. Tarkan Markan Ossia en tavannut, kun oli juuri pitämässä taukoa, mutta Ossi kuitenkin raportoi messukuulumisiaan paikan päältä. Toivotaan että tänään ja huomenna paikalle tulee paljon yleisöä.

Säästöä työpaikalla

2009-09-17T11:15:00.000+03:00

Ellien säästöpossusta sattui silmiin mielenkiintoinen keskustelu siitä, miten työpaikoilla säästetään tai tuhlataan yhteistä omaisuutta. Jutut saivat miettimään myös oman pienen kotitoimiston käytäntöjä ja palauttamaan mieliin omia kokemuksia aikaisemmista työpaikoista.

Ensiksi tietysti tulee mieleen sähkönkäyttö. Täytyy skarpata vielä noissa standby-virtojen katkaisemisissa, niissä huomaan välillä lipsuvani, vaikka periaatteessa ne olisivat jatkojohtojen kytkimistä helposti katkaistavissa. Eilisessä FST:n Maapalloa pelastamassa -ohjelmassakin oli tästä puhetta.

Toinen rahallisesti pieni, mutta symbolisesti suuri asia on paperin käyttö. Kaksipuoliseen tulostukseen on jo onneksi siirrytty oletuksena monissa paikoissa, ja liiketoiminnan siirtyminen sähköiseksi vähentää tulostuksen tarvetta edelleen. Nykyisin alan jo potea hieman huonoa omaatuntoa, kun jotain paperille tulostan. Paperin kierrätyspuoli on kyllä jo rutiinia.

Oma lukunsa ovat mustesuihkukirjoittimen värikasetit, joilla olen havainnut ostopaikasta riippuen olevan erittäin suuret hintaerot. Noin 40 euron hinnasta saattaa säästää kympin, kun väijyy hyviä tarjouksia tai jaksaa käydä muutamassa kaupassa vertaamassa hintoja ostoreissulla. Tulostan kuitenkin niin vähän, että lasertulostimen hankinta ei tunnu järkevältä, niin kauan kuin tuo nykyinen laite pelittää.

Muuta tavaraa kotitoimistoon ostan hyvin harkitusti, sillä kaikkea on yleensä jo meillä olemassa. Periaatteesta en ota esimerkiksi eri tilaisuuksissa tarjolla olevia mainoskyniä, koska niitä on kotona jo kertynyt melkoinen kasa. Uudelleenkäytän ja tuunailen vanhoja mappeja. Säästäväisyys lienee vähän sukuvika, koska oman yritystoimintansa jo lopettanut setäni lahjoitti minulle ison läjän mappeja, muovitaskuja ja välilehtiä yritystoimintaa aloittaessani.

Olisi mielenkiintoista kuulla teidänkin vinkkejänne!

Ikkunasta vapauteen

2009-09-16T11:16:00.000+03:00

Kiltti ja tunnollinen,
sanoivat.
         Mikä sille nyt tuli?
Tai,
         tiesinhän minä,
         jotain outoa siinä oli,
         mutta että sillä tavalla.

Haukkui johtoryhmän,
hyppäsi ikkunasta,
     siivilleen,
     vapauteen.

Kirjoitin tuon ylläolevan runon kolme vuotta sitten. Nyt silloinen fiktio on vaihtunut todellisuudeksi, kun lehdet uutisoivat France Telecom-yhtiön työntekijöiden itsemurha-aallosta, josta maan hallituskin on huolestunut. Yhtiön yksityistämiseen liittyvää muutostahtia on pidetty liian kovana joillekin työntekijöille. Heille on itsemurha-aallon vuoksi luvassa terveyspalveluja sekä lisävoimia HR-osastolle. Tämän lisäksi työpaikkojen siirrrot ja työtehtävien muutokset on jäädytetty toistaiseksi.

Hieman yli 1.5 vuoden aikana yhtiössä on raportoitu 22 itsemurhaa ja 13 itsemurhan yritystä. Viisas ystäväni eilen lounaalla tästä puhuessamme totesi, että eihän työpaikka mikään vankila ole. Monelle työntekijälle tuo työpaikka näyttää kuitenkin muodostaneen vaarallisen suuren osan elämän sisällöstä. Kyseessä on henkinen vankila, jossa on lusittu liian kauan huomaamatta, että ovet aukeaisivat myös ulospäin, jos itse sitä haluaisi. Ainoaksi ulospääsytieksi jää reitti ikkunasta tai itsensä puukottaminen vatsaan palaverissa.

Tapahtumat kuvaavat valitettavan hyvin, mitä tapahtuu kun työpaikkaa ravistellaan kunnolla ja vanhat turvalliset rakenteet murtuvat. Kaikki eivät pysty ajattelemaan muutosta mahdollisuutena, vaan masentuvat, ahdistuvat ja päätyvät epätoivoisiin tekoihin. Lienee vain ajan kysymys, koska tämäkin vaarallinen trendi rantautuu Suomeen.

Työ on kuitenkin vain työtä, ja elämä itsessään arvokasta ja kaunista, kaikin keinoin suojelemisen arvoista. Viime kädessä kannattaa voimavaroja panostaa elämässään eniten niihin ihmisiin, jotka todennäköisimmin sinne hautakummulle tuovat pienen kukan sitten joskus. Perhe, suku, ystävät. Harvoin siellä kai entisiä pomoja, alaisia tai työkavereita tulee näkymään, luulisin.

Pää järjestykseen

2009-09-15T10:48:00.000+03:00

Olen viime aikoina tehnyt henkistä inventaariota elämäni tilasta. Älkää pelästykö, kyseessä ei ole mitään sen vakavampaa kuin saada pään sisällä mylläävät ajatukset, tavoitteet ja unelmat jonkin sortin järjestykseen. Koen että yrittäjäelämä on solahtanut kohdalleen ja arki rullaa, joten jonkinlaisen välitilinpäätöksen tekemiselle on ollut hyvä hetki.

Ensimmäiseksi konkretisoin Unelman. Minulla on ollut eri vaiheissa elämääni erilaisia Unelmia, joilla näyttää olevan ihmeellinen taipumus muuttua todellisuudeksi, kunhan ne ensin osaa visualisoida tai verbalisoida. Minulla näitä ovat olleet mm. ensimmäinen oma asunto, purjehtimaan opetteleminen, mummonmökki, kirjoittaminen ja viimeisimpänä tämä yrittäjäelämä. Tajusin, että olen nyt ollut kohta kaksi vuotta yrittäjä, ja minulla ei ole ollut mielessäni kuvaa siitä, mistä haluan unelmoida seuraavaksi.

Hajanaisista ajatuksista konkretisoitui, osittain Heikin ja osittain Frances Mayesin inspiroimana, Unelma siitä, että voisin viettää jonkin lähitulevaisuuden kesänä pari kuukautta vuokraamassamme talossa Välimeren alueella. Minä voisin kirjoittaa aamupäivät, iltapäivät ja illat voisimme perheen kanssa tutustua paikalliseen elämään, retkeillä, nauttia ruoka- ja muusta kulttuurista ja vain olla. Ensi kesäksi on jo tiedossa monenlaista, mutta ehkäpä kesällä 2011 voisimme tämän toteuttaa.

Toinen tärkeä tapa organisoida ajatuksia oli tehdä lista siitä, mikä on loppuvuoden aikana toteutettavien asioiden todellinen tärkeysjärjestys. Minulla tällä listalla oli sekä työhön, yksityiselämään ja harrastuksiin liittyviä hankkeita. Ne ovat lojuneet päässäni epäjärjestyksessä aiheuttaen stressiä, joten listasin ne (niitä kertyi viisi kohtaa, joillakin niistä muutamia alakohtia). Listan priorisointi lisäsi hallinnan tunnetta asioista, ja siihen on hyvä palata, kun täytyy miettiä mihin aikaansa käyttää.

Kolmas organisointikeino oli se, että käytin hitaan matkailun hengessä seitsemän tunnin junamatkasta kolme tuntia siihen, että kävin läpi sähköpostin, kalenterin ja puhelimen viestit (nämä lähes kahden vuoden ajalta!). Tuhosin tarpeettomat, arkistoin tarpeelliset ja nostin hoitamattomia asioita konkreettisiksi tehtäviksi listalle. Samalla sain hyvän kuvan siitä, mitä on tulossa (ainakin siltä osin kun nyt voi ennustaa, yllätyksiä tietysti aina tulee). Tällainen informaatiorojun raivaaminenikin antaa tyydytyksen tunteen, sillä siivoamaton inboxi ja kalenteri aiheuttavat nekin paineita, ainakin minun kaltaiselleni henkilölle. Viittaan taas Heikkiin, joka tänään pohti kalenteroimisen ja temperamentin yhteyksiä. Itsekin lueskelin Keltikangas-Järvisen teosta Temperamentti, stressi ja elämänhallinta ja tunnistin itseni korkearytmiseksi ihmiseksi. Minulle järjestyksenpito ja organisointi on luontaista toimintaa ja sen avulla vahvistan tunnettani elämäni hallinnasta ja sitä kautta energiaa. Jollakin toisella organisointi vastoin omaa rytmisyyttä vain vie energiaa. Mutta kuten Heikki toteaa, tärkeintä on tunnistaa oma rytminsä ja toimia sen mukaisesti.

Nyt kun suuntaviitat ovat selvillä, käynkin tästä seuraavaksi tehtävälistan kimppuun. Siellä ne hommat ovat muistissa, sopivan kokoisiksi kerta-annoksiksi palasteltuina ja valmiina toteutettavaksi.

Punaiset tanssikengät

2009-09-04T15:05:00.000+03:00

Keho muistaa kivun. Kun makaan silmät suljettuna lattialla, hengitän sisään, hengitän ulos, kipu tulee hengityksen rytmissä, mutta myös häipyy hengityksen rytmissä. Kipu lamaannuttaa, jäykistää, ottaa tukevan betonisen hahmon, joka sitoo liikkeen paikoilleen. Kipu säkenöi ja sähähtelee, säpsäyttää ja polttaa, tai jäytää, järsii ja jytyyttää alleen kuin märän rätin.

Tunnen selkäni, arvostan sitä kun se toimii moitteettomasti, vaikka ajattelen sitä ja sen hyvinvointia aivan liian harvoin. Olen sille kiitollinen, kun se on tukenut ja kuljettanut minua kaikkien näiden vuosien ajan, ja toivon että se jaksaisi vielä pitkän matkan.

Olisipa hulppeaa elää 90-vuotiaaksi ja olla se arvokkaasti vanhentunut harmaatukkainen rouva, joka edelleen jaksaa olla kiinnostunut suvun ja maailman asioista. Matriarkka, siinäpä tavoitetta yhdelle elämälle!

Matriarkat eivät kulje vinossa ja kaksinkerroin keppiin nojaten. He istuvat ryhdikkäinä suoraselkäisissä tuoleissa, jalat sirosti rinnakkain. Jaloissa voisi olla ikävien terveyskenkien sijaan jotain kaunista, kevyttä ja iloista, vaikkapa tulipunaiset tanssikengät. Jotta saisivat sanoa, että mitä ihmettä ja miten se nyt tuolla lailla, noin vanha ihminen.

Tai hämmästytäänkö silloin enää mistään, kun minä olen yhdeksänkymmenen? Nyt kyllä hämmästyttäisiin, jos isomummolla olisi punaiset tanssikengät, mutta sitten ei ehkä, toivottavasti ei.

Ja shampanjaakin joisin, jos en kengästä niin huikaisevankorkeasta sirosta lasista, kuin hienopiirteisen liljan terälehdiltä. Ehkä isomummojen sitten kuuluu jo vähän huikennella, ja tuollaiset pienet ilot tekevät maailman paljon kauniimmaksi. Olisin sitten helpompi hoivattava perheelle ja henkilökunnalle, kun välillä olisi vain onnellisia, kevyitä shampanjakuplia pään sisus täynnään.

Olisi ehkä jokin ystävätär, muisteltaisiin vanhoja vaikka ei onneksi kaikkia muistettaisi, juotaisiin välillä korkeankiikkeristä laseista kalpeankellertävää juomaa ja maisteltaisiin leivoksia. Kertoisin hänelle niiden punaisten tanssikenkien tarinoita, tosia ja vähän keksittyjäkin, saahan sitä jo siinä iässä vähän värittääkin, ettei aina niin tylsää.

Nyt on pakko koettaa nousta tästä lattialta. Pilatesharjoitus on ohi ja ajatukset lähtivät laukkaamaan omia teitään. Vaikka helpommin sanottu kuin tehty; harjoitus rentoutti kipeää selkää mutta täytyy ensin kierähtää kyljelleen ja hilautua pystyyn sohvankulmaan tukien, kontilleen ja siitä sentti sentiltä ylös. Ihan suoraan ei selkä vielä suostu, vaan jään etukumaraan. Tassuttelen sillä lailla keittiöön, etsin lasin ja avaan jääkaapista piccolopullollisen, juon maljan niille punaisille tanssikengille.

Vanhat talot

2009-09-02T15:53:00.007+03:00

Loviisassakin tuli viikonvaihteessa käytyä WWP-päivillä. Lovari uutisoi kävijöitä olleen taas ennätysmäärän. Kohteet olivat monipuolisia "kukkatapetista hard coreen", itseäni tällä kertaa kiinnostivat sisustusratkaisut ja cottage garden -tyyppiset pihat. Tietysti monella kirpputorilla tuli pengottua, vaikka ostokset jäivät nyt vaatimattomiksi.

Huomioin, että osassa kohteista remonttia oli tehty millilleen ja pieteetillä, osassa enemmän sinne päin. Onkin hyvä, että kohteista löytyy monenlaisia ratkaisuja, sillä kaikki eivät jaksa tai osaa nyhertää kaikkia yksityiskohtia, vaikka vanhassa talossa asuvatkin. Vanhaan taloon kuuluu myös elämän kerroksellisuus, eletyt vuosikymmenet saavat näkyä ja tuntua, vaikka kaikki ei aivan omalle ajanjaksolleen tyylipuhdasta olekaan. Koti ei ole museo, kuten erään kohteen emäntä totesi.

Koska olen sattunut sotkeutumaan erinäisiin vanhoihin rakennuksiin liittyviin hommiin ihan harrastuksen vuoksi, en malta tässä olla jakamatta hieman TOP-5 linkkivinkkejä aiheen tiimoilta.

Tarinoita remonteista rintsikassa: http://www.rintamamiestalo.fi/

Museoviraston korjauskortit opastavat remonteissa: http://www.nba.fi/fi/korjauskortit

Uusi tv-ohjelma avaa remontin saloja vanhoissa kohteissa: http://www.perinnemestari.fi/

Kaikkea, jota saattaa joskus tarvita: http://www.rakennusapteekki.fi/suomeksi/start2.asp

Lisää kaikkea remontissa tarvittavaa: http://www.metsankylannavetta.fi/

Paljon on ihania remppa-aiheisia blogejakin, on siis mahdotonta tässä luetella niitä kaikkia. Katsokaa vaikka Me tilalliset -blogin Vertaistukea -osastoa, siellä koottuna parhaita paloja.

Ylläolevat kuvat: yksi ennen-jälkeen-projekti toissa kesältä (tosin järjestyksessä "jälkeen"-"ennen" - nää Bloggerin kuvaominaisuudet ei todellakaan vakuuta!

Optimistin kalenterinhallintaa

2009-09-02T15:31:00.003+03:00

Mulla oli kalenterinhallinta viime viikkoina ihan kesäterässä, ja surin sitä että en muiden sitoutumusten vuoksi ehdi tänne tai tännekään. Megapoliksessa olin viime vuonna Carl Honorén jalanjälijllä; tänä vuonna siellä on teemana hyvä ruoka, nam! Savexpo on uusi, mutta mielenkiintoisen monipuolinen tapahtuma.

No onneksi tajusin aikani ihmeteltyäni, että tapahtumat ovatkin vasta syyskuussa, eikä elokuussa niinkuin luulin. Joten taidan sittenkin ehtiä molempiin, tulkaa tekin!

Lukemattomista kirjoista

2009-08-07T10:14:00.006+03:00

Kuvassa vuoden 2008 Suomen kaunein kirja Louhisaaren linnan talousreseptit.

Viime vuonna pohdiskelin lukemattomien kirjojen problematiikkaa vanhassa blogissani. Ne keittokirjat ovat edelleen hyllyssäni, vaikka hienoista kehitystä kirjaosastolla on tapahtunutkin.

Lähidivariini kierrätän monet niistä uudehkoista kirjoista ja uusista lehdistä, joista selviää yhdellä lukukerralla. Parhaimman hinnan niistä saa, jos vaihtaa uuteen luettavaan. Tämä nimenomainen divari ottaa myyntiin uudehkoja lehtiä, kirjoja laidasta laitaan, sarjakuvia, dvd- ja cd-levyjä ja pelejä. Menossa on nyt jälkikasvun sosiaalistaminen divarin käyttäjäksi, vaikka hänessä näyttää olevan hieman Aku Ankka-hamsteroinnin merkkejä, kiitos isoveljeltä perityn valmiin lehtikokoelman ja hänelle tilattujen vuosikertojen.

Oman lähiantikkasi voit etsiä vaikka täältä.

Antikka.netiä kehuinkin jo viime kerralla kiinnostavien kirjojen hankintapaikkana. Sieltä löytyy helposti harvinaisempiakin teoksia. Antikka.netin kauppiaat myös ostavat kirjoja, joita voi tarjota ottamalla yhteyttä suoraan kauppiaisiin. Muita nettiantikkoja ovat mm. Antikvaari.fi ja Antikvariaatti.net. Verkkoantikat löytyvät myös Makupalojen listauksesta. Myös Huuto.netin kautta olen joskus yrittänyt myydä joitain kirjoja, eivät tuntuneet oikein siellä käyvän kaupaksi.

Uusi tuttavuus on Booky.fi, josta voi ostaa ja jonne voi itse verkon kautta ilmoittaa myyntiin omia kirjojaan. Bookystä löytyy paljon mm. lukioiden ja muiden oppilaitosten oppikirjoja uutena ja käytettynä. Käytetyt kirjat löytyvät osastosta Vihreät kirjat. Ilmoitin itsekin kokeeksi myytäväksi yhden oppikirjan, ja plussaa tuli tietojen syöttämisen helppoudesta. Kirjatietokanta toimii nimittäin ISBN-numeroilla, jonka syöttämällä järjestelmä tunnistaa kirjan ja esitäyttää sen tiedot lomakkeelle. Kaupankäynti tapahtuu Booky.fin verkkokaupan välityksellä pientä provisioita vastaan. Kirjaani ei ole vielä ostettu, joten raportoin tästäkin aikanaan.

Myös Jamera.net myy sekä uusia että käytettyjä lukiokirjoja, kuten mm. Bookloop. Jos sinulla on lisävinkkejä, niin laita kommenttilootaan tiedoksi omat kokemuksesi.

Syksyksi kuntoon

2009-08-03T08:57:00.006+03:00

Hmm, optikkoliikkeessä näyttäisi olevan ale. Kauniita alusvaatteita, UFFin tyylikkään näköinen mainos, ja pari muuta vaateliikettä. Ja kaksikin firmaa mainostaa liukuovikaapistoja, jonne ne vaatteet voisi ripustaa. Silmäluomileikkaus 890 € - siis mitä?? Ja rintaimplantit alkaen 5300 €, lisähinnalla myös kapselitakuu ??? Ja kaiken kruunuksi Body Jet rasvaimu water-jet-assisted-liposuction-menetelmällä?!?

Tähänkö on tultu?

Viite: HS paperilehden etusivu tänään

Kuvassa kesäisen kasvimaamme kaunotar, unikko "Black Peony".

Täytymisen pakko

2009-07-30T10:30:00.003+03:00

Olematon kirjoitti tänään viisaita sanoja täytymisen pakosta:

Ja mikä siinä lomassa oli niin hienoa? Se kun katson lentäviä pääskyjä hiljenevässä illassa. Pääskyt eivät ole menossa mihinkään. Enkä minäkään. Siinä ne kaartelevat. Niin kuin minäkin. Ja mikä muka muuttuu, kun loma loppuu? Mihin katoaa hiljenevä taivas kaartelevine pääskyineen. Ei mihinkään. Kaivetaan vain jostain hlvetistä se putki johon itsemme tungetaan. Tehtävästä toiseen. Työstä toiseen. Putkea, putkinäköä, oravanpyörää, aasta beehen ja rasittavaa arkea. Lomasta voi rakentaa työputken, miksei päinvastoin. Mitäs jos saisi raahattua sen levollisen olemisen tähän arjen keskelle. Sen fiiliksen siitä, ettei ole menossa mihinkään ja mitään ei oikeastaan tarvitse tehdä. Mihin katoaa se leppoisuus, joka niin vahvasti kuuluu lomaan?

Poika oksensi matolle. Se täytyy pestä. Ei. Sitä ei täydy pestä. On vain oksennuksesta likainen matto. Täytyminen on aivan tarpeeton lisä. Matto tulee pestyksi aivan varmasti ja paremminkin ilman pakottavia täytymisiä ja pitämisiä.

Viisaita sanoja, sanoisin.

Dooxen arviointia

2009-07-29T10:25:00.005+03:00

Kuva: Dooxe.fi

Taannoin kaipailin sähkömiestä pieneen valaistushommaan ja sain Karlokselta vinkin Dooxe.fi-palvelusta. Lupasin kertoa kokemuksia, ja tässä ne nyt tulevat, vaikkakin hieman viiveellä.

Marraskuussa 2008 avatussa palvelussa on ilmoitettu töistä jo noin kahdella miljoonalla eurolla ja työn määrä vastaa noin 30 miestyövuotta. Liikeidea yhdistää onnistuneesti kuluttajien tarpeet ja ammattilaisyritysten tarjonnnan nettihuutokaupan avulla. Työn teettäjä ilmoittaa kohteensa palveluun, josta työntekijät voivat niitä etsiä ja jättää työpyynnöistä tarjouksensa. Teettäjä voi valita hinnan ja referenssien pohjalta sopivimman tekijän ja sopia tämän kanssa työn yksityiskohdista. Dooxe ottaa työn tekijältä proviosiona 5 % tarjouksen hinnasta. Itse työkohteen laskutus hoidetaan suoraan asianomaisen työn tekijän/yrityksen kautta.

Omat kokemuksemme palvelusta olivat myönteisiä, sillä rekisteröityminen ja kohteen ilmoittaminen sujuivat mutkattomasti. Saimme työtehtäväämme vain yhden tarjouksen, joten valinta oli siinä suhteessa helppo. Palveluun kuuluu myös työn suorittajien arviointi jälkikäteen, joka varmasti kartuttaa tulevaisuuden käyttäjille arvokasta tietoa eri tarjoajien vertailemiseksi. Meidän tarjoajastamme ei ollut ennakkoarvoita, mutta yhteydenpito maililla ja puhelimessa oli sujuvaa ja kustannusarvio oli asiallinen. Myös työn jälki ja palveluasenne oli kohdallaan.

Kaiken kaikkiaan olimme tyytyväisiä palvelun kautta löytyneeseen tekijään sekä Dooxeen palveluna. Dooxen kautta löysimme työllemme tekijän, johon emme muuta kautta olisi törmänneet ja saimme olohuoneen valaistuksen kuntoon.

Serenitas kiittää:

* Dooxe-palvelun sujuvaa käyttöliittymää

* palvelun läpinäkyvyyttä (hintavertailun mahdollisuus, työntekijöiden arviointi)

* uudenlaista, tarpeellista ja tervetullutta liikeideaa

Kaesan leipomuksia

2009-07-28T12:39:00.006+03:00

Aina silloin tällöin täytyy mainostaa kotimaakunnan kulinaarisia kohokohtia, vaikka eipä niitä niin paljon ole totuttu tähän nälkämaahan liittämään. Täällä blogissa taisin viimeksi hehkuttaa maaliskuussa Biokian marjaherkkuja, ja nyt on vuorossa Kaesan Rapsakat Ruistikut, olokeepa hyvä!

Kuhmolaisen Kaesan kotileipomon tuotteisiin kuuluvat maakunnan leipien ja nisujen (suomeksi pullaa) sekä rönttösten (suomeksi piirakoiden) lisäksi kaenuulaisia grissiinejä (suomeksi leipäpuikkoja), joista kesämatkalta sattui mukaan ruistikkuja. Ovat ainakin rukiisia, kevyitä, vähäsuolaisia ja runsaskuituisia. Ja hyvänmakuisia, sanoi jopa Seitsemänvuotias. Tarjoilla voi monien lisäkkeiden kanssa (pakkaus suosittelee niitä myös jäätelön seuraksi?) ja aion näitä hankkia jatkossakin.

Jakelu Kainuun ulkopuolella on hieman nirkoinen, mutta ainakin seuraavista pitäisi löytyä:

Heila lähiruokatori Heinolassa
Benjamin maatilatori Kausalassa
K-Supermarket Munkki Helsingissä
Eedami Kauppahallissa Turussa
Tuorlan Majatalo Piikkiössä.

Tälle tuotteelle soisi kyllä laajempaakin levikkiä, suosittelee Serenitas.

Jatkossa tässä sarjassamme "Ruokavinkkejä nälkämaalta" saattaa seurata mm. Suomen ehkä paras ruisleipä Pekka Heikkisen Puu-uunileipä, rapeaksi paistetut Oulujärven muikut ja Kaenuulainen Lohikeitto. Palaamme epäilemättä aiheeseen.

Missä vaiheessa kivoista asioista tulee velvollisuuksia?

2009-07-26T08:51:00.006+03:00

Englanniksi kuvaisin oloani sanalla "overwhelmed", jonka yksi käännös on ylikuormittunut. Siitä oli viitteitä jo edellisessä blogipostauksessani ja samaa asiaa olen pohtinut viime aikoina monelta kannalta. Olen tajunnut, että yksinkertainen elämäni on salakavalasti täyttynyt uudelleen monilla - sinänsä mukavillakin - asioilla niin paljon, että kokonaisuutena elämä ei enää olekaan aivan niin yksinkertaista kuin toivoisin.

Samasta asiasta kirjoitti Sara Onsimplicity.netin blogissaan ja ehdotti ratkaisuksi reset-nappia. Tiedättehän, samalla tavalla kuin tilttaavat laitteet koetetaan elvyttää, laitetaan virrat pois ja irroitetaan piuhat.

Jo puolitoista vuorokautta tuollaista resetointia tekee ihmeitä, voin kertoa. Juuri sitä elvyttävää poiskytkeytymistä, josta Timo Kopomaa kirjoitti Leppoistamisen tekniikoissa. Mutta tämä oli vasta alkua. Seuraavaksi vuorossa on prioriteettien uudelleenkirkastamista, asioiden ja tavaroiden poisrajaamista sekä huolenpitoa omasta kehosta ja mielestä, jotka kaikki ovat jääneet muiden asioiden jalkoihin.

Yritän opetella taas, ettei kaikkeen tarvita minun mielipidettäni, ja kaiken ei tarvitse olla minun valitsemassani järjestyksessä. Yritän opetella ottamaan rennommin satunnaiset sekasotkut ja katsomaan päivä kerrallaan sen sijaan että huolehtisin asioista kuukausien tai vuosien päähän.

To do-listojen sijaan yritän muistaa kaikki ne hyvät asiat, siunaukset, joita elämässäni on ja kiittää niistä.

Lomaltapaluuraporttia

2009-07-18T16:09:00.007+03:00

Neljän viikon lomailu mökillä, matkoilla ja rakkaiden sukulaisten seurassa välillä emäntänä, välillä vieraana vaatii veronsa. Koska reissailumme vaati myös pakkaamista ja purkamista useampaan kertaan, alan olla allerginen erilaiselle tavaralle ja aion ottaa tiukan kurinpalautuksen tavaramäärän kanssa.Kotiuduttuamme pyykkikone on kieponut lähes tauotta ja ruokakaappeihinkin tarvittiin yhtä ja toista täydennystä. Vyötärönauha kiristää ja uusi elämä pitäisi taas aloittaa terveellisemmin eväin.

Oli jotakuinkin pakko suunnistaa kohti ostoshelvetin supermarketia.

Ensimmäinen havainto siellä oli typerryttävä melu, joka syntyi musakista, kuulutuksista, rullaportaista, ostoskärryistä ja ihmismassojen äänistä. Tuntui että äänet kasvoivat moninkertaisiksi kaiuiksi, joka hetkessä onnistui tuhoamaan lomalla virinneen hiljaisen rauhan.

Helteestä ja lomailusta typertyneeseen päähäni iski uudestaan epätoivo jo elintarvikeosaston kynnyksellä. Ensimmäisenä vastassa olivat virvoitus- ja alkoholijuomat, karkit ja erilaiset snaksit ja muut mässyt. Kymmeniä ja taas kymmeninä hyllymetrejä täynnä kaikkea mahdollisimman epäterveellistä ja tarpeetonta! Tuntuu, että kaiken tuon roskan ostaminen on tehty liian helpoksi.

Löysin muuten todella mielenkiintoisen minulle uuden blogituttavuuden, Kemikaalikimaran, jonka pitäjä Anja Nysten näytti myös kirjoittaneen keväällä karkkiasioista. Sieltä löytyi typerryttävä tieto, että suomalaiset syövät vuodessa yhtä paljon karkkia kuin kalaakin, molempia 13 kg!

BTW, kesämatkan varrella havaitsin, että ainakin Hartwall on tuonut markkinoille o.33 litran pullokoolla (minipack) virvoitusjuomia. Pullo näytti ja tuntui käteen suloisen pieneltä, mutta sitten tajusin, että tämän kokoisiahan olivat kaikki virvoitusjuomapullot ennen. Nyt tuo silloinen vakioannos näyttää kääpiöltä puolen litran, pintin (0,56 litraa) ja 1,5 litran pullojen ja tölkkien rinnalla. Hyvä tarjokas kuitenkin tuo minipullo (monipakkauksessaankin), ja vielä lisäksi kierrätysmuovista valmistettu.

Kun olin lopulta kyennyt hilautumaan hevi-osastolle, vastassa olivatkin sitten onneksi mitä ihanimmat kauden vihannekset ja hedelmät. Niillä ja kalalla olen ajatellut elää seuraavat viikot, kuluneina viikkoina kun ei kaikilta osin voinut itse ruokailuaan optimoida ja sen huomaa olossa ja vyötärössä.

Niin ja tietysti mansikoilla ja muilla marjoilla. Muina hommina tiedossa sitten roinanraivausta ja kirjoittamista sekä puutarha- ja mustikkametsäterapiaa näinä parina viikko ennenkuin työt taas pyörähtävät käyntiin. Ja ennen kuin meidän Seitsemänvuotias aloittaa ekaluokkalaisena koulunsa!

(Kuva: Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto)

Wanhojen tavaroiden hinnannousu pysähtynyt

2009-06-07T15:57:00.006+03:00

(Kuva täältä)

Olipa ihana lauantai, kävimme siskon kanssa läpi Porvoon ja lähiseudun antiikkikauppoja, vanhojen tavaroiden kauppoja ja sisustusliikkeitä. Mukavaa oli olla liikkeellä toisen asianharrastajan kanssa, niin ei ole syytä kiirehtiä ja voi oppia yhdessä kaikenlaista uutta vanhoista tavaroista. Keskustelimme niin viinakoirista, sormipaneeleista kuin vanhoista lääkärinvälineistäkin.

Omatekoinen vanhojen tavaroiden hintakehitystä seuraava mittari Paulapurkki-indeksi osoitti tänä vuonna wanhojen tavaroiden hinnannousun pysähtyneen, jopa osittain kääntyneen laskuun. Paulapurkki-indeksi kuvaa punaisen Paula-tytön kuvalla varustetun peltisen, suhteellisen hyväkuntoisen kahvipurkin keskihintaa Itäisen Uudenmaan liikkeissä. Indeksin kehitys on empiirisen tutkimukseni mukaan ollut seuraava:

2003 6 €

2004 7 €

2005 8.5 €

2006 9 €

2007 10 €

2008 12 €

2009 12 €

Saman vahvistivat lamaa valittelevat kauppiaat, varsinkin kalliimman tavaran liikkuminen on kuulemma selvästi hidastunut tai pysähtynyt. Kävijöitä on kohtuullisesti, mutta he tyytyvät entistä enemmän pelkästään katselemaan.

Harrastimme myös vaihtokauppaa; meille tarpeeton vanha puuarkku vaihtui (pienellä välirahalla) kauniiseen klaffilipastoon, jonka pienten laatikoiden etulevyt olivat loimukoivua. Kaunotar on jo kotiutunut uudelle paikalleen mökin makuukamariin.

Nyt sisko on saateltu kotimatkalle ja laskeutuminen toiseksi viimeiseen lomaa edeltävään työviikkoon on tosiasia. Mutta kohta se loma alkaa;)

Roinanraivausvinkki sadepäiviksi

2009-06-02T10:20:00.002+03:00

Pisarat kertoo kesäsuunnitelmastaan:

Sitten lopuksi tuttuun kesäteemaan ”joka toinen tavara pois”. Otan kesällä kaapin tai laatikon kerrallaan ja etsin käyttämättömälle tavaralle ja sopimattomille vaatteille uuden käyttöpaikan.

Ajattelin itsekin kokeilla jonain sadepäivänä, niin hyvänä tätä tavaranvähentämisideaa pidin.

Lukukokemus

2009-05-28T18:05:00.004+03:00

Kuva: Brian Dettmer Book Autopsies

Pari yötä sitten tein jotain, jota en ole tehnyt pitkään aikaan: aloitin illalla romaanin ja se oli pakko lukea yhdeltä istumalta (tai siis puolimakaavassa asennossa sängyssä) loppuun saakka.

Viehätyin Siri Hustvedtin kielestä, sen keveästä vivahteikkuudesta niin, että itsessänikin heräsi taas halu kirjoittaa. Amerikkalainen elegia oli niin hyvä lukukokemus, että se ansaitsee ehdottomasti toisenkin lukukerran, ja silloin hieman hitaammassa tahdissa. Vaikka kirjan pohjavireenä on suru, se kuvaa hienosti kolmen sukupolven samanlaisia kokemuksia kriisiensä keskellä ja keinoja selviytyä niistä.

Kirjoittamisessani on ollut taukoa, joka johtui siitä, että pari kuukautta sitten sain valmiiksi romaanikäsikirjoituksen. Se odottaa nyt vuoroaan kustantajien lukemattomien onneaan koettavien harrastajakirjoittajien töille varatuissa pinoissa, joita kustannustoimittajat tuskin ehtivät lukemaan. Ison työn jälkeen on ollut täysin tyhjä olo, eikä mitään ole syntynyt.

Hustvedin käsittelemässä siirtolaisuusteemassa on joitain yhtymäkohtia tuohon omaan projektiini, ehkä siksikin se tuntui niin osuvan. Oma käsikirjoitukseni lähti neljälle kustantajalle, joista yhdestä tuli jo ystävällinen kiitos-mutta-ei-sovi-julkaisuohjelmaamme -kirje.

Kokeneemmat sanovat, että uuden käsikirjoituksen aloittaminen on paras tapa välttyä kärkkymästä joka päivä postiluukun kannessa odottamassa kustantajan palautetta ja helpottaa myös kielteisen päätöksen tunnekuohuja.

Itselläni on ollut kaksikin eri ideaa muhimassa, mutta kummallekaan ei vielä tunnu löytyvän sopivaa muotoa. Eilen kuitenkin mieleeni tuli kolmaskin idea, jota ajattelin lähteä kerimään auki vaikkapa novellin kautta. Ehkäpä pitäisi aloittaa tutkimus tuota aihetta varten....

Terveisiä tohtorille

2009-05-11T09:13:00.008+03:00

Olen ollut saman yksityislääkäriasemakatjun asiakas kauemmin kuin haluan muistaa. Olen asioinut siellä sekä itsemaksavana että työterveysasiakkaana, ja nyttemmin myös yrittäjän työterveyshuoltoni on sovittu hoidettavaksi siellä.

Tämä tietysti kertoo siitä, että olen ollut palveluun tyytyväinen. Minua on kuultu ja kremppani ovat tulleet hoidetuksi.

Mutta nyt paratiisiin on luikertelemassa käärme. Kaksi viimekertaista asiointia herätti kysymyksen. määrätäänkö laboratoriokokeita herkemmin, jopa tarpeettomasti, jos laskun maksaa yritys työterveyssopimuksensa kautta?

Edellisellä käynnillä olin paikalla itsemaksavana asiakkaana (kaikkea en minäkään kehtaa laittaa firman kirjanpitoon...) ja lääkäri totesi, ettei ultraäänitutkimus ole ihan välttämätön, "kun siitä tulee sinulle vain lisäkuluja".

Viimeisimmällä kerralla vakilääkäri vilkaisi koneelta: "Sinullahan on tämä laaja työterveyssopimus, minä laitan tästä nyt näitä labroja nämä ja nämä ja vielä olisi hyvä katsoa tuokin".

Tietenkin minun olisi siinä vaiheessa pitänyt kysyä, onko ne kaikki tarpeellisia ja välttämättömiä vai vain nice-to-know -osastoa, mutta enpä sitten kysynyt. Vaikea on spesialistin päätöksiä siinä kohden mennä kyseenalaistamaan.

Seuraavalla kerralla aion kuitenkin avata suuni, sillä minun tapauksessani, yksinyrittäjänä, joudun kuitenkin ihan itse tienaamaan kaikki ne roposet, joita lääkärifirmalle maksan työterveyspalveluista. Ja isompienkin firmojen kohdalla pitää tietysti olla sellainen roti, ettei turhaan tutkita, ihan sen takia että laaja sopimus sen mahdollistaa. Tosin vakilääkäri tiesi myös kertoa, että monet yritykset ovat tarkistaneet työterveyssopimuksiaan tiukemmiksi näinä ankeina aikoina.

Hunajaisia uutisia

2009-05-07T10:38:00.006+03:00

Lähiruokaan liittyen kaksi hunajaista uutista (via trendwatching.com). Kuva mesimestari.fi.

Fortnum & Mason on sijoittanut Piccadillyn tavaratalonsa katolle neljä mehiläispesää. Asiakkaat voivat nettikameran välityksellä katsella mehiläisiä niiden tuottaessa hunajaa, joka lopuksi myydään kaupassa.

Fairmont Royal York hotel puolestaan on asettanut kolme pesää 14. kerroksen korkeuteen Torontossa ja tuotettu hunaja käytetään hotellin keittiössä. Palaute asiakkailta on ollut niin positiivista, että kolme uuttaa pesää on suunnnitteilla.

Skeptikkona minulle palautui kuitenkin mieleen lukion bilsantunnilta, että mehiläiset keräävät helposti ympäristön raskasmetallit itseensä, niin ettei vain hunajassa olisi pientä lyijylisää? Mutta keinoruokinnassahan ne tietysti ovat, kun kukkakedoille on kummastakin paikasta pikkuisen lentomatkaa. Vekkuli idea, kuitenkin, ja kertoo siitä, että kaupungeissakin voi tuottaa syötävää.

Itsepalvelukassa Ikeassa

2009-04-24T13:44:00.004+03:00

Koska kevät saa sisustusinnon hyrräämään, pyörähdin Vantaan Ikeassa siihen olohuoneen valaistusprojektiin liittyen (josta kuulette vielä, kunhan voin lähitulevaisuudessa raportoida Dooxesta löytämäni asentajan käynnin jälkeen).

Ihme ja kumma, sinne oli tullut itsepalvelukassoja. Minä oitis kokeilemaan, ja yllättävän positiivinen kokemus se oli, vaikka hieman epäröiden otin viivakoodinlukijan käteen. Näyttö ohjasi ja skannerilla piippasin kaikki tuotteet, jonka jälkeen siirryin maksutapahtumaan kuten muillakin sirukortinlukijoilla.

Kahden normaalikassan tilaan oli saatu mahtumaan neljä itsepalvelukassaa, joita valvoi yksi henkilö, joka myös tarvittessa avusti kassatapahtuman sujumisessa. Elina Hiltunen raportoikin näköjään näistä jo jonkin aikaa sitten, ja häneltä löytyy myös kuva Espoon Ikeasta. Suomessa nämä laitteet olivat hieman toisennäköisiä kuin oheisessa kuvassa (via).

Itsepalvelukassat näyttävät olevan tulossa ainakin länsinaapuriin. S-marketit kokeilivat meillä itseskannausta joitain vuosia sitten, mutta tiedä kuinka kokeilussa kävi, kaikesta päätellen ei liene ollut suuri menestys.

Mulla oli vain pieniä tavaroita, joten aika sutjakasti hoitui. Mutta ne lamput löytyivät kuitenkin vasta läheisestä Kodin Ykkösestä, jossa sain valaisinosastolla erinomaista ja ystävällistä henkilökohtaista palvelua. Tällaista iloa kohdatessaan jouduin miettimään, että vaikka itsepalvelukassoissa on hyvätkin puolensa, kyllä ihminen on sentään ihminen ja hyvä asiakaspalvelu on harvinainen taitolaji.

Taannoin Aasiakas muuten neuvoi käyttäytymistä Ikean kassalla.

Hei hulinaa

2009-04-24T08:53:00.004+03:00

Huhtikuu on kuukausista kiireisin, voisin todeta. Kaikkea on kertynyt, joukossa paljon kivaa ja virkistävää. Kuusivuotias on innostunut jalkapallosta, jota tällä viikolla poikkeuksellisesti riittää neljänä päivänä/iltana. Hieman liikaa yhdelle viikolle, mutta onneksi normaalitahti ei ole noin kiivas.

Kun Kuusivuotiaskin alkaa olla jo siinä iässä, että hänellä on omat menonsa, meilläkin on nyt siirrytty siihen käytäntöön, että koko perheen menot kirjataan yhteiseen kuukausikalenteriin jääkaapin oveen, jotta kaikki pysyvät kärryillä missä mennään. Yritä tässä sitten välttää kalenterin orjaksi joutumista...

Eilen poika oli kaverilla yökylässä ja isi ja äiti tutustuivat Espoon musiikkitarjontaan kahdessakin eri paikassa. Mukavaa oli, pitkästä aikaa.

Töiden puolella olen pakertanut parin ison tarjouksen parissa. Nyt pitäisi enää keksiä itsestä vetävä mainelause....

Saatte kasvukausiraportin mökiltä parin päivän päästä. Viimeksi sinivuokot jo kurottelivat nuppujaan kohti aurinkoa, nyt lienevät jo auki. Kuva lienee parin vuoden takaa.

Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua kaikille lukijoille!

Täti perehtyy mikrobloggaukseen kotisohvalla

2009-04-22T09:07:00.004+03:00

Blogisyötteissä oli tänään todella mielenkiintoista materiaalia. Työt saivat hetken odottaa, kun tutkailin postausten innoittamana mikroblogipalveluja.

Tuijan kautta löysin Digityttöjen yleiskatsauksen aiheesta. Digitytöt haastattelivat myös Eero Holmilaa Roheasta, Qaikun tekijäfirmasta. Ja Rautasillan Eerokin videopostasi Twitteristä.

Ilmeistesti Jaiku on siis-so-last-season. Päivän kysymys kuuluukin: Twitteriin vai Qaikuun? Suosituksia, anyone?

Oulusa olemasa

2009-04-19T10:58:00.015+03:00

Viime päivät olen viettänyt täällä vanhassa kotikaupungissani, jolla on ikuisesti varattu paikka sydämeni sopukassa. Asuin täällä aikanaan kuusi vuotta nuoruudestani. Niihin vuosiin mahtui paljon ainutkertaista, mutta en silti haikaile sitä aikaa takaisin. Kaipuu kaupunkiin kuitenkin jäi, ja tänne on päästävä säännöllisin väliajoin.

Murre palaa välittömästi, huomaan bussissa kysyväni lastenvaunujen kanssa kulkevalta "Tarviikkonää apua?" ja päivitteleväni "kauhian kylymää tuulta".

Paikoilla on henkensä, uskon, hyvä tai huono. Täällä on paljon paikkoja, joss valitsee hyvä henki, rauha, onnellisuus. Yksi niistä on tämä ystävättäreni koti, jossa olen saanut asua nämä päivät. Siitä kertonee myös, että erilaisten pienten kremppojen rasittamana nukuin 14 tuntia putkeen ja heräsin todella levänneenä.

Vaikka kyseessä oli osittain työmatka, jäi silti aikaa sukututkimukselle Maakunta-arkistossa, Pohjois-Pohjanmaan museossa ja Kaupunginkirjaston maakuntakokoelmahuoneessa. Löytyi lisätietoja suvun merimiehistä, kultasepistä ja monta kiinnostavaa yksityiskohtaa 1700- ja 1800-lukujen ajankuvasta. Monissa kohdin pääsin taas askeleita eteenpäin tässä omassa sukusudokussani.

Tänään iltapäivä on pyhitetty kirjoittamiselle. Ja huomenna aamulla kotiin.

Hyvää tekevä hiljaisuus

2009-04-14T09:19:00.004+03:00

Vasta kun sain Pääsiäisen aikaan nauttia siitä, tajusin kuinka olen sitä kaivannut. Vietimme rauhallista aikaa mökillä ja kotona, mies ja poika välillä harrastuksiinsa ja huveihinsa pyrähdellen ja minä pienen flunssan tainnuttamana lähinnä sohvalla ja sängyllä.

Oli kerrankin aikaa katsella televisiota, lukea kirjaa ja vain mietiskellä. Tämä pääsiäisenä ohjelmatarjonta hellitteli hiljaisuuden ystäviä, ensin tuli Suuri hiljaisuus (tai oikeammin sehän tuli kaksi kertaa, ensin dokumentti että tämä leffa, joista tässä tarkoitan ensinmainittua).

Välipalaksi hieman Colorado avenueta ja Klaus Härön Näkymätön Elina (nyyh). Sitten vielä eilen Veikko Aaltosen Paimenet ja Areenasta espoolaisessa karmeliittaluostarissa kuvattu Yksin Jumala.

Dokumentit tekivät hyvää, syvältä, saivat rauhoittumaan ja muistamaan taas sen, mikä on olennaista ja ikuista. Sekä Suuren hiljaisuuden kartusiaaniveljet että Espoon karmeliittasisaret ovat vihkiytyneet traditioihin, jotka ovat kantaneet keskiajan alusta meidän päiviimme, läpi kaikkien sotien ja muiden myllerrysten. Molempia sääntökuntia pidetään ankarina, ja on harvinaista päästä katsomaan niiden arkipäivää.

Suuren hiljaisuuden ohjaaja kysyi ensimmäisen kerran lupaa kuvata luostarissa vuonn 1984, jolloin hänelle sanottiin, ettei aika ollut kypsä, vaan tarvittaisiin vielä 10-13 vuotta. Kuudentoista vuoden jälkeen luostarista soitettiin ja kerrottiin, että siellä oltiin valmiita.

Osaisinpa ottaa matkaevääksi näistä pääsiäisen helmistä edes jotain; asiat vaativat aikansa, ihmisen on vain asetuttava paikalleen ja uskottava. Tärkein on tässä ja nyt, hiljaisuus, hengitys, yhteys. Sitä on vaalittava.

Miksi Intersportissa on aina loppuunmyynti?

2009-04-08T08:28:00.007+03:00

Sarjamme Serenitas kummastelee kaupan maailmaa kolmannessa osassa pohdimme sitä, miksi Intersportissa on aina loppuunmyynti?

Säännöllisin väliajoin, ja mielestäni poikkeuksellisen tiheään, ketjun liikkeet mainostavat tyyliin: "Loppuunmyynti - kauppias vaihtuu!" tai "Vuokrasopimus loppuu - kaikki pois". Ja parin kuukauden kuluttua tilanne näyttää olevan kuluttajan kannalta katsoen entisellään, kaupanteko jatkuu samalla paikalla, samalla konseptilla ja usein samalla henkilökunnalla.

Normaalireittien varrella Jumbossa vaihtui juuri äsken kauppias ja nyt Tapiolassa on menossa vuokrasopimuksen päättymis-alennusmyynti. Ja näitä esimerkkejä pulpahtaa näkökenttään sieltä täältä.

Ketjuhan on kansainvälinen, ja siihen kuuluu yli 4000 urheiluvälinemyymälää kautta maailman. Suomessa ketjun omistaa Kesko, ja Intersport-kauppoja on Suomessa 57, Keskolla on lisäksi Kesport-kauppoja 38 ja Budget Sport -kauppoja neljä. Kaupoista 93 on kauppiasyrittäjien ja kuusi Intersport Finlandin omistamia. Niin Kesport- kuin Intersport-kaupat perustuvat samaan toimintamalliin eli kauppiasyrittäjä omistaa ja vastaa liikkeestään.

Urheilukaupan markkinat kasvavat Suomessa noin 2 % vuodessa, vaikka hintakilpailu on tälläkin alalla kiristynyt. Leudontuneet talvet ovat vaikuttaneet myyntiin, tai ainakin sen rakenteeseen. Mutta onko lukijoilla jotain muitakin selityksiä näihin jatkuviin loppuunmyynteihin?

Yrittäjänainen rahan perässä

2009-04-06T08:39:00.005+03:00

Kauppalehden blogeista löytyy Maija Ilmoniemen selkeä kannanotto Kyllä yrittäjänainen rahaa haluaa, joka kannattaa ehdottamasti lukea. Siteeraan hieman:

Tutkimusten mukaan naisten tärkeimmät syyt yrittäjäksi lähtemiseen ovat työtyytyväisyys, perheen huomioiminen ja yrittämisen vapaus. Nainen tavoittelee yrittäjyyden kautta uutta elämäntapaa – eihän hän, herrantähden, aio rahan perässä juosta.

Vapaus ja tyytyväisyys ovat toki tärkeitä, mutta ihan oikeassa maailmassa yrittäjällä voi olla vapautta vain, jos hänen yrityksensä menestyy, eli tuottaa rahaa. Ja jos sen haluaminen ja pyytäminen on suurin synti, rahaa on äärimmäisen vaikea saada! Naiset sortuvat usein puuhasteluun. On helpompi istua lajittelemassa kirjanpitäjälle kuitteja tai väsäämässä exceleitä, koska silloin ei tarvitse kohdata karua arkea ja kassavirtaa.

Tähän saakka on helppo olla Maijan kanssa samaa mieltä, ja vielä siinäkin, että myynti on yrittäjän tärkein tehtävä, niin naisen kuin miehenkin.

Yhtä asiaa jäin kuitenkin pohtimaan: miksi niin usein käsitteet tulos ja kannattavuus liimataan yhteen erottamattomaksi parivaljakoksi? Sen verran voi jo yleisen elämänkokemuksen avulla todeta, että yritystoimintaa ei kannata aloittaa, ellei se kannata ja ole tuottavaa.

Mutta tarvitseeko kaikkien yritysten kasvaa? Kasvulla tarkoitan tässä jotain sellaista, jota liitetään termiin kasvuyritys, siis kaksi- tai kolmenumeroisia liikevaihdon kasvuprosentteja. Voisiko yrittäjä olla ihan onnellinen siitä, että hänen yrityksensä toimii kannattavasti ja tuottaa tavoitellun toimeentulon yrittäjälle? Miksi kasvun pitäisi olla itseisarvoista?

Kuluttajista myyjiksi?

2009-04-03T09:38:00.004+03:00

Trendwaching-sivustolla esiteltiin Sellsumers, ikään kuin vastakohtana konsumereille.

SELLSUMERS: Whether it’s selling their insights to corporations, hawking their creative output to fellow consumers, or renting out unused assets, consumers will increasingly become SELLSUMERS, too. Made possible by the online revolution’s great democratization of demand and supply, and further fueled by a global recession that leaves consumers strapped for cash, the SELLSUMERS phenomenon is yet another manifestation of the mega-trend that is 'consumer
participation'.

Lyhyesti: Yhä useammalla kuluttajalla on sekä mahdollisuuksia (esim. internetin myötä) että tarpeita myydä jotakin: omaa osaamistaan (osa-aika)yrittäjänä, tarpeettomia tavaroitaan tai harrastuksen myötä syntynyttä tietotaitoa tai tavaraa/palvelua.

Trendwatchingin määritelmä kattaa yritystoiminnan vain, kun se on toissijainen tulonlähde, eikä esimerkiksi omanlaistani päätoimista yrittäjyyttä. Tunnistan kuitenkin itsessäni ainakin tuon tavaran myymisen (Huutonetissä ja esimerkiksi huomenna kylän lastentarvikekirpparilla) sekä (toistaiseksi erittäin vaatimattomien) tulojen hankkimisen harrastuksen (kirjoittamisen) myötä.

Sellsumerismiinkin (anteeksi sanahirviö!) liittyy motiivina usein halu olla aikaisempaa enemmän oman elämänsä valtija. Trendwatching esittelee useita innovatiivisia esimerkkejä maailmalta, mm. oman pysäköintitilansa vuokraaminen muille, epämieluisten lahjakorttien vaihtopalvelu tai keinon päästä eroon entisten poikaystävien lahjoittamista koruista.

Suomesta tulee mieleen ensimmäiseksi Kuinoma, sisustus-ja käsitöiden verkkokaupat sekä bloggaajat, jotka ovat myyneet bloginsa esimerkiksi jollekin lehdelle. Kertokaa te lukijat lisää hyviä esimerkkejä.