Lukukokemus

Kuva: Brian Dettmer Book Autopsies

Pari yötä sitten tein jotain, jota en ole tehnyt pitkään aikaan: aloitin illalla romaanin ja se oli pakko lukea yhdeltä istumalta (tai siis puolimakaavassa asennossa sängyssä) loppuun saakka.

Viehätyin Siri Hustvedtin kielestä, sen keveästä vivahteikkuudesta niin, että itsessänikin heräsi taas halu kirjoittaa. Amerikkalainen elegia oli niin hyvä lukukokemus, että se ansaitsee ehdottomasti toisenkin lukukerran, ja silloin hieman hitaammassa tahdissa. Vaikka kirjan pohjavireenä on suru, se kuvaa hienosti kolmen sukupolven samanlaisia kokemuksia kriisiensä keskellä ja keinoja selviytyä niistä.

Kirjoittamisessani on ollut taukoa, joka johtui siitä, että pari kuukautta sitten sain valmiiksi romaanikäsikirjoituksen. Se odottaa nyt vuoroaan kustantajien lukemattomien onneaan koettavien harrastajakirjoittajien töille varatuissa pinoissa, joita kustannustoimittajat tuskin ehtivät lukemaan. Ison työn jälkeen on ollut täysin tyhjä olo, eikä mitään ole syntynyt.

Hustvedin käsittelemässä siirtolaisuusteemassa on joitain yhtymäkohtia tuohon omaan projektiini, ehkä siksikin se tuntui niin osuvan. Oma käsikirjoitukseni lähti neljälle kustantajalle, joista yhdestä tuli jo ystävällinen kiitos-mutta-ei-sovi-julkaisuohjelmaamme -kirje.

Kokeneemmat sanovat, että uuden käsikirjoituksen aloittaminen on paras tapa välttyä kärkkymästä joka päivä postiluukun kannessa odottamassa kustantajan palautetta ja helpottaa myös kielteisen päätöksen tunnekuohuja.

Itselläni on ollut kaksikin eri ideaa muhimassa, mutta kummallekaan ei vielä tunnu löytyvän sopivaa muotoa. Eilen kuitenkin mieleeni tuli kolmaskin idea, jota ajattelin lähteä kerimään auki vaikkapa novellin kautta. Ehkäpä pitäisi aloittaa tutkimus tuota aihetta varten....