Toinenkin novelliteksti on vanhaa kantaa, oikeastaan kahdeksan vuoden takaa. Se vaatii enemmän työstämistä, mutta liittyy löyhästi tuohon edelliseen ja jopa pari viikkoa sitten tehtyyn novelliin. Jonkinlainen aihepiiri alkaa hahmottua, asiat haluavat tulla kirjoitetuksi ja samalla käsitellyiksi.
Väliaikoina olen kuunnellut Helena Sinervon Runoilijan talossa äänikirjana. Koskettava kuvaus Eeva-Liisa Mannerin elämästä, kun hän siivoaa menneisyytensä roinia maanjäristyksessä raunioituneen Espanjan-talonsa hävityksen keskellä. Kuinka mestarillista faktan ja fiktion yhdistelemistä, kuinka herkkää ja samalla rujon rehellistä toisen nahkoihin asettumista! Ja kuinka sopivaa minun tämänhetkisiin tunnelmiini.
Viikonlopun kirjallisiin havaintoihin loppukaneetiksi vielä HeSarin jutusta bongattu tieto, että suuret kustantajat eivät esikoisia julkaise. WSOY:n ja Tammen ohjelmissa oli kummallakin vain yksi esikoiskirjailijan teos, Otavalla kolme. Runouden esikoisen saatteli maailmaan vain Teos, yhden sellaisen. Kun vielä kuulemme juttuja kustantamoiden henkilöstövähennyksistä ja johtamisongelmista, ei välitöntä parannusta liene odotettavissa. Vaikeina aikoina leikataan siitä, mikä ei myy, toteaa lakonisesti Antti Majander, HS:n kirjallisuuspalkinnon raadin puheenjohtaja.
Eipä siis ole paljon toiveita julkaisemisen suhteen ainakaan isoissa taloissa. Nyt kun romaanikäsikirjoitukselleni on näytetty ovea jo kolmessa isossa kustantamossa, täytyy ottaa esiin varasuunnitelma B. Yksi hylsy isosta talosta on vielä tulematta, saa nähdä kauanko sen tuleminen kestää (tähän mennessä on kestänyt yli kahdeksan kuukautta).
Vaikka olen herkällä korvalla kuunnellut kirjoittajakollegoiden samanlaisia kokemuksia, minut yllätti se, miten yliolkaisesti isot kustantamot suhtautuvat heille teoksiaan lähettäviin. Käsittely kestää toivottaman kauan, mitään väliaikatietoja ei anneta ja niiden tiedustelua pidetään kustantamossa ainostaan kiusallisena ja lopputulema on monistettu lappu, johon kesäharjoittelija raapustaa kahden lauseen perään puumerkkinsä. Sähköposteihin ei vaivauduta vastaamaan. Eräs kustantamossa töissä ollut kirjoittajakollega kertoi, että heillä oli sanonta "Hullut soittavat aina maanantaisin" kun tuli puhetta siitä, että joku kirjoittaja kyseli käsiksensä kohtaloa.
Jotain prosessin virtaviivaistamista voisin ehdottaa, kun olen tämän asiakastyytyväisyysproblematiikan kanssa joskus painiskellut. 2000-luvun käsikirjoitusten hankintaprosessi voisi toimia jotensakin näin:
1. Kustantamo ottaa mielellään vastaan käsikirjoituksia sähköisesti. Jos joku sen haluaa lukea yhä paperilta, kustantamoon varataan tulostin tätä varten. Näin aikaa ja rahaa ei myöskään kulu hylättyjen (lähes lukemattomien) käsikirjoitusnippujen palautteluun.
2. Kustantamo ilmoittaa lyhyellä sähköpostilla tai kirjeellä käsikirjoituksen saapumisesta ja tavoitekäsittelyajasta.
3. Kustantamon kustannustoimittajaharjoittelija karsii käsikirjoitusten pinosta täysin mahdottomat, kokonaan kielipuolet, aiheeltaan sopimattomat ja hullujen tuotokset. Näille lähetetään pikaisesti vastaus, jossa pahoitellaan, ettei käsikirjoitus sovi kustannusohjelmaan. Hylätyt siirtyvät märehtimään kirjeen sanamuotoa Rihmastoon, Suomi24:ään tai Netticolosseumiin vertaistensa pariin eivätkä tuki kustantamon puhelinlinjoja.
4. Jäljelle jäävä kasa on kutistunut hallittavaksi, sillä alaa tuntevan lähteen mukaan edellisessä vaiheessa karsiutui noin puolet. Kasa jaetaan kustannustoimittajille ja ammattilukijoille, jotka tutustuvat käsikirjoituksiin muiden töidensä ohella.
5. Koska kaikki muut työt luultavasti ajavat wannabe-esikoisten ohi, kirjoittaja voi silti varautua pitkähköön odotusaikaan. Kustantamo pyrkii kuitenkin lähettämään tiedon käsittelemästään käsikirjoituksesta tekijälle mahdollisimman pikaisesti. Omasta mielestäni 2-4 kuukautta on kohtuullinen käsittelyaika, onhan kysymys sentään liiketoimintaa harjoittavasta yrityksestä, jolta nykyaikana edellytetään tehokkuutta ja ripeyttä kanssakäymisessään.
Tekstit
Täällä kohtalotoveri. Selasin juuri tänään kansiosta hylkäyskirjeitä. Onneksi ei masentanut ;-) WSOY palautti viime syksynä vuoden hautomisen jälkeen käsikirjoitukseni lukemattomana ja ilmoitti, että tällä hetkellä ei oteta uusia esikoisia edes nähtäväksi. Jaahas.
VastaaPoistaIhanaa, että jaksat kirjoittaa! Tosi paljon tsemppiä! Älä luovuta! En minäkään - pidän vain vähän taukoa.
Ei luovuteta, ei! WSOY taitaa olla se hitain, olen kuullut. Tsemppiä Linnea sullekin, sitten kun taas tuntuu siltä että haluat aloittaa. Kausittainhan tämä menee, välillä tuntuu ettei mitään kirjoitettavaa edes ole ja sitten jonkin ajan kuluttua ei voi olla ilman kirjoittamista edes olemassa.
VastaaPoistaKiitos kun selvensit tuota kustannuksenhakuprosessia. Olen usein miettinyt miten se käytännössä toimii, kun en vielä ole uskaltanut lähettää henkeni tuotoksia eteenpäin.
VastaaPoistaOn todella harmi, että tällä hetkellä ei oteta riskejä uusien tulokkaiden kanssa. Toivottavasti tilanne muuttuu ja esikoiset pääsevät edes luettavaksi asti.
Kootut kirjallisuusuutiset- Kookas.fi
Mielenkiintoista. Näyttää siis siltä, että romaanikirjoitusta ei kannata enää jatkaa. Olen melko vakuuttunut siitä, että osaan kirjoittaa yhtä hyvin kuin eräs J. Tervo tai eräs M. Nousiainen, mutta nyt näyttää siltä, että tuottamiani helmiä ei kustantaja(sika) löytäisi... Anteeksi ilmaus, mutta en voinut vastustaa.
VastaaPoistaEhdottamasi menettelytapa vaikuttaa kyllä fiksulta, mutta epäilen, että se on humanisteille melko vaikea pala. Loukkaa yksilönvapautta.
Uskoakseni paras tapa saada kirjansa julkaistua, on hankkia ensin itselleen jotakin muuta kautta julkisuutta. Olethan huomannut, että julkkisten kirjoja julkaistaan, vaikka ne eivät kovin kaksisia olisikaan. Lähetteeseen voi laittaa, että kirjoittaja tekee sitä ja sitä työtä ja on ollut näissä ja näissä piireissä. En sano tätä mitenkään katkerana, vaan tältä se vahvasti näyttää.
Nattuli, samaa mieltä eli miten kirjallisuuteen saadaan uutta virtaa jos esikoiset jäävät täysin paitsioon. Yllättävän monta meitä yrittäjiä on, totesin sen jälkeen kun itse rohkaistuin kokeilemaan. Rohkeasti vain, ainakin opettavainen kokemus!
VastaaPoistaAkka, älä lannistu, kirjoittamista pitää jatkaa muistakin kuin julkaisusyistä, vaikkapa siksi että ei voi olla kirjoittamatta. Tervosta samaa mieltä, yritin kahlata viimeksi Ohranaa ja Myyrää, mutta ei sen tyylinen huumorin heittely oikein iskenyt, Koljatin jätän suosiolla väliin.
Hyvä vinkki tuo kuuluisuus, mutta taidan olla Big Brotheriin yli-ikäinen ja omat Talentit ei taida olla kovin vetäviä parrasvaloissa. Jos ilmoittautuis vaikka Totuuden hetkeen tai mitä niitä muita onkaan? Sit vois kirjoittaa paljastuskirjan kulissien takaa ;)
Vaatimukset ovat aika kovat, jos kustannustoimittajan pitäisi keretä varsinaisilta töiltään vielä antamaan käsittelyaika-arvioita kuin paraskin Kelan virkailija. :)
VastaaPoistaKahdesta neljään kuukautta olisi tosiaan hyvin kohtuullinen jännäysaika, mutta suoranaista velvollisuutta ripeyteen ei kustantajalla nähdäkseni ole, mitä tulee tilaamattomiin käsikirjoituksiin. Pelkkä käsikirjoitustarjoushan ei vielä muodosta kirjoittajan ja kustantajan välille minkäänlaista suhdetta tai sitoumusta. (Tämä on kirjoittajankin hyvä muistaa: jos vastaus kestää, siitä vain tarjoamaan seuraavaan paikkaan!)
Ehdottamasi menettely on jo hyvin lähellä kustantamojen nykykäytäntöjä, kun sähköisyyteenkin ollaan pikku hiljaa siirtymässä. Kesätyöläisten ja harjoittelijoiden käyttö esikarsijoina on ymmärtääkseni ihan tavanomaista ja välttämätöntäkin, sillä suurin osa tarjokaista on aivan ilmeisen huonoja. Käsikirjoituksia lähetään kuitenkin yksinkertaisesti niin paljon, ettei pikaisuudesta ole rajunkaan toivoa. Ei sikäli, että hylkäyksestä kimpaantuneita hulluja ripeys lohduttaisi...
Rohkaisen kuitenkin toiveikkaita: Kyllä esikoisiakin aletaan taas ottaa julkaisuohjelmiin, kun ajat tästä vähän paranevat. Esikoiskirjailijamenestys tuo kustantajalle aina omanlaistaan glooriaa, josta kaikki haluavat päästä osille.
Kiitos Kalle rohkaisusta, toivottavasti jo ensi vuonna olisi valoisampaa esikoitaan vaalivillakin.
VastaaPoistaMuutenkin kommenttisi oli täyttä asiaan, ja tuo perspektiiviä, joka on siihen omaan tekstiin rakastuneen käsikirjoituksen tarjoajan hyvä pitää mielessä. Mutta saahan sitä aina myös vienosti toivoa, että kustannusalalla jotakin muuttuisi joskus, vaikkapa se että käsikirjoituksen tarjoajia alettaisiin välttämättömän pahan ja työmäärää lisäävän harrastajajoukon sijaan kohdella aidosti sidosryhmänä, jota huomioitaisiin arvostavan viestinnän keinoin :)
Vaikka itse prosessi siellä takana olisi kiveen hakattu eikä valmis vielä muutettavaksi, voisi asiallinen ja ajantasainen viestintä prosessin vaiheista ja tavoitteesta pitää minunkinlaiseni kitisijät tyytyväisempinä.