keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Mä en oo sun kaveri!

Vuoden englanninkielinen uudissana on unfriend. Tiedäthän, ensin hyväksyt jonkun Facebookissa tai muussa vastaavassa ystäväksi, mutta muutatkin sitten mielesi.

Minäkin törmäsin tähän äskettäin omalla kohdallani. Sain ja hyväksyin taannoin kaveripyynnön Facebookiin eräältä henkilöltä, joka päivitti statustaan alkuun melko ahkerasti. Jossain vaiheessa havahduin sitten huomaamaan, että päivityksiä ei enää näkynyt. Henkilö ei enää ollut kaverilistallani, joten päättelin hänen poistaneen minut omalta kaverilistaltaan.

Ensin olo tuntui tyrmätyltä, mutta lähemmin asiaa pohdittuani havaitsin, että parempi näin. Vielä pienen pohdinnan jälkeen tutustuin tarkemmin Facebookin yksityisyysasetuksiin ja havaitsin, että niiden (esimerkiksi kaverilistojen) kautta voi melko helposti kontrolloida sitä, mitä sisältöä kenellekin haluaa jakaa. Näistähän on hyötyä esimerkiksi silloin, kun saa kaveripyynnön sellaiselta, jolle ei syystä tai toisesta halua kaikkia päivityksiä avata. Kaveripyynnön voi tietysti myös torjua, mutta se tuntuu Facebookin kontekstissa jo hieman tylyltä; vähän niin kuin ei vastaisi toisen hyvää päivää -tervehdykseen.

Mnmalstin Leo Babauta kirjoittaa, että unfriendingin avulla voi yksinkertaistaa sosiaalisen median sisältöä omalta osaltaan. Sen sijaan että seuraisi sadan kaverin streamia, voi keskittyä niihin muutamiin (muutamaan kymmeneen), jotka todella kiinnostavat ja pyrkiä heidän kanssaan mielekkääseen ja syvälliseen keskusteluun.

Myös tiettyjen kavereiden tai sovellusten päivitykset voi helposti piilottaa näkyvistä. Jos et esimerkiksi tee mitään sillä tiedolla, mitä kaverit puuhailevat omilla virtuaalifarmeillaan tai millaisia jalokiviä löytävät kokoelmiinsa, nämä voi helposti piilottaa napsauttamalla päivityksen oikean yläkulman valikosta piiloon joko kaveri tai sovellus.

Rautasillan Eero tutustui astetta julmempaan versioon, tweetmobbingiin.Tämä tuntui jo aika raa'alta. Mutta varmaan tämäkin on kevyttä kamaa joihinkin koululaisten nettikiusaamisjuttuihin verrattuna.

5 kommenttia:

  1. Kerkesitkin näemmä ennen minua, kun itselläkin oli mielessä ottaa tämä mnmlist-postaus puheeksi :) Mielenkiintoinen aihe kyllä. Itsellä Facebook on pysynyt aisoissa kun kaveripiirini ovat muutenkin pienet, joten en tiedä millainen infoähky siitä tulee kun vaikka sata eri ihmistä päivittää tilaansa.

    VastaaPoista
  2. Hei Sanna, tämä aihe on pulpahdellut esiin siellä täällä eilen. Itselläkin Facebookissa on vain kavereita, jotka tunnen, joten mielellään luen heidän kuulumisiaan. Mutta jos on satoja kavereita siellä, saattaa alkaa ähky uhkaamaan.

    VastaaPoista
  3. Postasin itsekin äskettäin juuri aiheesta: en ymmärrä, miksi ihmiset, joita en ole koskaan tavannut, pyrkivät ystävikseni? Onko tämä selitys niille, joilla on esim. 500 tai 800 "ystävää"?

    Hyväksyn ystävikseni vain henkilöt, jotka tunnen henkilökohtaisesti ja joille voisin kuvitella sanovani jotain henkilökohtaisempaakin. Olen varmaan kamalan tiukkapipoinen ja vanhanaikainen, mutta en tajua, miksi verkottuisin kenen tahansa kanssa vain saadakseni "ystäviä". Siihen on olemassa ammatilliset verkostot, esim. LinkedIn.

    Tottahan se on tylyä kieltäytyä, mutta tyhmää hyväksyäkin. Ties millainen elostelija toinen on...

    Toisekseen olen havainnut, että nuoremman sukupolven tavoittaa Facebookin henkilökohtaisella viestillä paljon paremmin kuin perinteisellä sähköpostilla. Ihmettelen vain, että omaa ikäluokkaani ei FB:ssa paljon näy (60-luvun alku).

    VastaaPoista
  4. Akka, olen kanssasi samaa mieltä siitä, että mieluummin pidättäydyn naamakirjassa heihin, joita olen livenä tavannut. Ainoita poikkeuksia voisivat ehkä olla sellaiset blogikamut, joiden kanssa löytyy sielujen sympatiaa, vaikka ei olla tavattukaan.

    Kyllä siellä meidän ikäisiäkin on alkanut hiljalleen näkymään. Ollaan vain ehkä hieman hitaammin syttyviä kuin nuoremmat ?

    VastaaPoista
  5. Minä olin monta kuukautta pois Facebookista, ja juuri palasin takaisin. Oli virkistävää. Minulla on siellä reilu 80 ystävää ja se on sopiva määrä. Jaksaa seurata niitä päivityksiä ja suurin osa niistä jopa sanoo minulle jotakin. Jos kamuja olisi yli 500 kuten joillakin, menee yli ymmärrykseni.

    VastaaPoista