perjantai 6. marraskuuta 2009

Downshifting on suomeksi kohtuullistamista

Tähän tulokseen tultiin Sitran organisoimassa Kansallisen Ennakointiverkoston downshifting-teematyöpajassa, jossa itsekin sain olla mukana pohtimassa aihepiiriä monien kiinnostavien henkilöiden kanssa. Työryhmän raportti on nyt ilmestynyt ja julkaistu Foresight.fi:ssä, josta löytyy kasapäin myös muuta kiinnostavaa aineistoa. Työryhmä hyödynsi EVA:n julkaisemia makrotason talousskenaarioita siitä, miltä maailma näyttää talouskriisin jälkeen.

Ryhmä kuvasi kohtuullistamisen vaihtoehtoja erilaisissa vaihtoehtoisissa maailmoissa. Seuraavassa yhteisiä kohtuullisuuteen liitettäviä asioita, joita työskentelystä kumpusi: (ote raportin yhteenvedosta)
Kohtuullistamiseen liittyy vahva ajatus yhteisöllisyydestä. Yhteisöllisyyden romantisoinnissa on jotain hyvin 50-lukulaista ja jopa agraarihenkisyyttä, kun yhteisö hoitaa lapset ja vanhukset, ruokkii nälkäiset suut ja tarjoaa turvaa. Yhteisön harteille siirtyy helposti myös ennen yhteiskunnalle kuulunut työ, kun varoja jaetaan uudelleen. Mutta mitä tapahtuu niille, jotka jäävät yhteisöjen ulkopuolelle?
Yhdessä yhteisöllisyysajatuksen kanssa kulkee myös ympäristöstä välittäminen. Kohtuullistaja onkin ympäristötietoinen; kohtuullistaminen voi tarkoittaa myös kulutuksen vähentämistä, ilmastonmuutoksen torjumista, luomu- ja lähituotannon suosimista – ja kaikin puolin vihreämpää elämäntapaa.

Kolmantena kohtuullistamiseen liittyy ajatus laadukkaista valinnoista. Kun ostaa yhden kahden hinnalla, tulee samalla vähentäneeksi materiaalien kulutusta ja kiertoa, koska laatu kestää. Näin ollen nopeaa kulutusta välttämällä säästää sekä luontoa että itseään, kun kuluttaminen ei enää hallitse elämää.

Materian lisäksi kyse on myös ajan- ja elämänhallinnasta. Kulutus- ja työkeskeinen elämä ei välttämättä anna sijaa perheelle tai harrastuksille. Kohtuullistaja ottaa elämän takaisin haltuunsa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos, että kerrot kiireettömän elämän uusimmista tuulista. Vähemmän ahkeranakin pysyn kärryillä, mistä puhutaan.
    Novellin, ihanaa!
    Luen sen viikonloppuna uudelleen ajan kanssa! :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Linnea mukavasta palautteesta:)

    VastaaPoista