sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Nanoilu etenee

Nyt on viikko nanoiltu, päivitänpä teille hieman etenemistä. Joka päivä olen kirjoittanut, mutta hieman olen jäljellä sanatavoitteestani. Tänään pitäisi olla tehtynä 13 333 sanaa, mutta minulla on kasassa vain 9827. En ole kuitenkaan kovin huolissani, sillä ensi viikolla on enemmän aikaa kirjoittamiseen, ja juoni tuntuu etenevän ihan mukavasti. En tiedä pääsenkö tuohon 50 tuhanteen, en ole mikään erityisen monisanainen ja laverteleva kirjoittaja, mutta katsotaan.

Kirjoittaminen on sujunut mukavasti, ja päivittäinen tavoite tuo selvästi ryhtiä etenemiseen. Viime torstain kirjoittajaryhmästä tuli taas happea ja innostusta, kiitos mukana olleille. Mopo täällä keulii hieman edelleen.

Muita nanoilijoitakin on löytynyt: Anne Toimittajan spekulatiivisessa lokikirjassa, Anneli ja Terhi Grafomaniassa, nuoria scifi- ja fantasiakirjoittajia IRC-gallerian nanoryhmässä. Vertaistukea löytyy myös Naamakirjasta ja Nanowrimon sivuilta Suomen keskustelusta. Kommenteissa saa ilmoittautua ja ilmiantaa, jos tiedätte muita.

Löysin myös nanoaiheisen sarjakuvablogin Inkygirl. Kannattaa tutustua. Tässä näyte:

NaNoWriMo Day 7

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä kirjoitusurakkaan! Hauska kuulla, että saat tukea, etkä ole ihannesanamäärästäkään paljoa jäljessä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kalle. Vertaistuki on kyllä ehdottomasti hyväksi kirjoittamiselle. Muiden harrastajien aito palaute ja yhteinen kokemusten jakaminen auttaa kehittymään ja pääsemään myös välillä niiden pakollisten takaiskujen yli helpommin.

    VastaaPoista
  3. Nostan hattua tähänastiselle saavutukselle! Ei se haittaa jos muutama tuhat merkkiä puuttuu. Menihän sulta aikaa siihenkin kun vaihdoit talvirenkaat mopoon :)

    VastaaPoista
  4. Sirpa, se tais olla mun mies joka lopulta sai rengasasiat siihen malliin että ei niin pahasti keuli enää ;)

    VastaaPoista