torstai 3. kesäkuuta 2010

Valehtelee kuin VR:n aikataulu?

Olen ollut onnellinen (kauko)junamatkustaja jo monta vuotta. Junissa on useimmiten tilaa, ravintolavaunussa saa lähes kohtuullista syötävää ja PC-paikka mahdollistaa työn tekemisen matkan aikana. Lisäplussaa on tietenkin tullut ajatuksesta, että matkustaa ekologisesti.

Nyt paratiisiin on hiipinyt iso ja lihava käärme. Viimeisen parin viime vuoden aikana aikataulut ovat muuttuneet lähinnä viitteellisiksi. Viime viikon aikana tein kolme junamatkaa, ja arvatkaa moniko näistä vuoroista oli aikataulussa? Aivan oikein, ei yksikään! Pahimmillaan oltiin yli tunti myöhässä. Korvaushakemus on ihan periaatteesta jo vireillä.

Selitykset ovat moninaiset. Talvella on lunta ja pakkasta, eivätkä ovet tai raiteet toimi, keväällä routa on rikkonut raiteet. Vastaantuleva tai liittymäliikenne sekoittaa niidenkin junien aikataulut, jotka näistä yllättävistä luonnonesteistä selviäisivät.

Tämä on luonnollisesti jo iso uskottavuusongelma VR:lle, ongelma joka ei poistu millään imagokampanjalla, ennenkuin perussyille tehdään jotakin. Jos meininki ratojen ja kaluston kunnon osalta on kuin ennenvanhaan Neukkulassa, vähin mitä VR voisi tehdä, on lopettaa virheellisten aikataulujen esittämisen asiakkailleen. Jos fakta on, että juna on useammin myöhässä kuin aikataulussa, pitää aikatauluja silloin muuttaa totuudenmukaisemmiksi, sillä lunta, pakkasta ja routaa on tässä maassa joka vuosi, eikä se asia muutu vaikka aikataulusuunnittelijat pistäisivät päänsä pensaaseen ja toivoisivat parasta.

Näin hyvää ekologisen matkustamisen suosimisen kasvun saumaa ei nyt kannattaisi hukata, sillä jos tämä aikataulusekoilu jatkuu kauan, moni alkaaa miettiä että lentäen olisit jo perillä.

Loppukevennyksenä uuden blogituttavuuden Katleena Kortesuon tunnelmia samasta teemasta:
- Mikä on uusin suomalainen leppoistamisinnovaatio?
- Slow Travel by VR

1 kommentti:

  1. Kiitokset blogini maininnasta! Mukava juttu, että olit eksynyt sinnekin.

    En edes uskalla laskea, montako tuntia elämästäni olen käyttänyt odottamalla pysähtyneessä junassa asemien välillä. Onneksi on läppäri, jolla voi odotusajankin käyttää hyödyksi.

    VastaaPoista