Olemisen ja tekemisen suhteesta

Tänään on pohdituttanut olemisen ja tekemisen suhde. Aamuisella kävelylenkillä etenin pitkin tihkusateista kylänraittia tiiviillä tahdilla etukumarassa, kunnes huomasin miettiä, minne minulla muka oli kiire. Sen jälkeen kun hidastin tahtia ja hengittelin, huomasin sateesta huolimatta kauniita yksityiskohtia matkan varrella.

Mieleni tahtoisi koko ajan elää tulevaisuudessa, sillä työn alla on monia kiinnostavia hankkeita, joita se haluaa pyöritellä puolelta jos toiselta. Menneisyyttä se ei enää niin paljon vatvo, sillä olen saanut sisäisen kriitikkoni kuriin toistamalla sen aloittaessa tutun valitus- ja alemmuusvirtensä aina "Tuo ei ole totta" tai "Ei se noin ole".

Hankkeet eivät kuitenkaan minusta riippumattomista syistä juuri nyt etene. Minä voisin rauhassa tehdä muita hommia, mutta odottelen, tuskailen, kääntelen ja vääntelen eri skenaarioita, vaikka juuri nyt olen tehnyt niiden asioiden eteen kaiken minkä voin. Pitkäjännitteiden odottaminen ei ole minun vahvin leipälajini.

Monta kertaa tänään olen saanut vääntää sitku-ajatukseni tässä-ja-nyt -ajatuksiksi, sillä mieleni on höttöinen ja haluaa harhailla juuri nyt kaikessa mahdollisessa tulevassa. Parhaiten tuo vääntäminen onnistuu hengittämällä ja mietiskelemällä, ja silti huomaan aina vain suorittavani niiden sijaan arjen pieniä trivialiteetteja.

Loppuun siteeraus uusimman Vantaan Laurin Vartin retriitistä. Laura Maarala kirjoittaa:

Mietiskely, sydämen, mielen ja ruumiin rauhoittaminen, auttaa ottamaan etäisyyttä maailmaan, joka yksinomaan etsii tuloksia ja tehokkuutta. Maailmaa hallitsee teknistaloudellinen järki ja sen arvot: tieteen, tekniikan ja talouden pyhä kolmiyhteys, joka ei tahdo muita jumalia ja tunkee elämämme pyhimpiinkin loukkoihin. Kaikkialla tämä kolmiyhteys hamuaa lisää tuloksia, vaatii enemmän uhrauksia ja kysyy kaikesta, mitä hyötyä siitä on. Mikä ei ole hyödyksi, sen voi heittää pois.


Kun istut alas, esität vastalauseen tulemalla hyödyttömäksi. Samalla hiljennät mielesi ja kysyt, mitä arvoa on kaikella sillä, mitä tavoittelemme. Kun istut alas, et tuota tulosta, ainakaan mitään välittömästi näkyvää ja mitattavaa. Et pysähdy siksi, että keskeyttäisit hetkeksi kiireesi ollaksesi kohta taas entistä energisempi ja tehokkaampi. Pysähdyt siksi, että ajatustesi pintaliitto asettuisi.

Kuva MiJu

Hyvää tekevä hiljaisuus

Vasta kun sain Pääsiäisen aikaan nauttia siitä, tajusin kuinka olen sitä kaivannut. Vietimme rauhallista aikaa mökillä ja kotona, mies ja poika välillä harrastuksiinsa ja huveihinsa pyrähdellen ja minä pienen flunssan tainnuttamana lähinnä sohvalla ja sängyllä.


Oli kerrankin aikaa katsella televisiota, lukea kirjaa ja vain mietiskellä. Tämä pääsiäisenä ohjelmatarjonta hellitteli hiljaisuuden ystäviä, ensin tuli Suuri hiljaisuus (tai oikeammin sehän tuli kaksi kertaa, ensin dokumentti että tämä leffa, joista tässä tarkoitan ensinmainittua).


Välipalaksi hieman Colorado avenueta ja Klaus Härön Näkymätön Elina (nyyh). Sitten vielä eilen Veikko Aaltosen Paimenet ja Areenasta espoolaisessa karmeliittaluostarissa kuvattu Yksin Jumala.


Dokumentit tekivät hyvää, syvältä, saivat rauhoittumaan ja muistamaan taas sen, mikä on olennaista ja ikuista. Sekä Suuren hiljaisuuden kartusiaaniveljet että Espoon karmeliittasisaret ovat vihkiytyneet traditioihin, jotka ovat kantaneet keskiajan alusta meidän päiviimme, läpi kaikkien sotien ja muiden myllerrysten. Molempia sääntökuntia pidetään ankarina, ja on harvinaista päästä katsomaan niiden arkipäivää.

Suuren hiljaisuuden ohjaaja kysyi ensimmäisen kerran lupaa kuvata luostarissa vuonn 1984, jolloin hänelle sanottiin, ettei aika ollut kypsä, vaan tarvittaisiin vielä 10-13 vuotta. Kuudentoista vuoden jälkeen luostarista soitettiin ja kerrottiin, että siellä oltiin valmiita.

Osaisinpa ottaa matkaevääksi näistä pääsiäisen helmistä edes jotain; asiat vaativat aikansa, ihmisen on vain asetuttava paikalleen ja uskottava. Tärkein on tässä ja nyt, hiljaisuus, hengitys, yhteys. Sitä on vaalittava.