Valehtelee kuin VR:n aikataulu?

Olen ollut onnellinen (kauko)junamatkustaja jo monta vuotta. Junissa on useimmiten tilaa, ravintolavaunussa saa lähes kohtuullista syötävää ja PC-paikka mahdollistaa työn tekemisen matkan aikana. Lisäplussaa on tietenkin tullut ajatuksesta, että matkustaa ekologisesti.

Nyt paratiisiin on hiipinyt iso ja lihava käärme. Viimeisen parin viime vuoden aikana aikataulut ovat muuttuneet lähinnä viitteellisiksi. Viime viikon aikana tein kolme junamatkaa, ja arvatkaa moniko näistä vuoroista oli aikataulussa? Aivan oikein, ei yksikään! Pahimmillaan oltiin yli tunti myöhässä. Korvaushakemus on ihan periaatteesta jo vireillä.

Selitykset ovat moninaiset. Talvella on lunta ja pakkasta, eivätkä ovet tai raiteet toimi, keväällä routa on rikkonut raiteet. Vastaantuleva tai liittymäliikenne sekoittaa niidenkin junien aikataulut, jotka näistä yllättävistä luonnonesteistä selviäisivät.

Tämä on luonnollisesti jo iso uskottavuusongelma VR:lle, ongelma joka ei poistu millään imagokampanjalla, ennenkuin perussyille tehdään jotakin. Jos meininki ratojen ja kaluston kunnon osalta on kuin ennenvanhaan Neukkulassa, vähin mitä VR voisi tehdä, on lopettaa virheellisten aikataulujen esittämisen asiakkailleen. Jos fakta on, että juna on useammin myöhässä kuin aikataulussa, pitää aikatauluja silloin muuttaa totuudenmukaisemmiksi, sillä lunta, pakkasta ja routaa on tässä maassa joka vuosi, eikä se asia muutu vaikka aikataulusuunnittelijat pistäisivät päänsä pensaaseen ja toivoisivat parasta.

Näin hyvää ekologisen matkustamisen suosimisen kasvun saumaa ei nyt kannattaisi hukata, sillä jos tämä aikataulusekoilu jatkuu kauan, moni alkaaa miettiä että lentäen olisit jo perillä.

Loppukevennyksenä uuden blogituttavuuden Katleena Kortesuon tunnelmia samasta teemasta:
- Mikä on uusin suomalainen leppoistamisinnovaatio?
- Slow Travel by VR

Eve Mantu hidastelee huomenna radiossa

Slow lifesta voi kuulla lisää huomenna Yle Radio 1:ssä, jossa Eve Mantu hidastelee ja matkustaa seminaariin Lahteen tapaamaan Euroopan huippuhidastelijoita.

Huomenna torstaina 1.4. klo 12.15 - 13.00 ja myöhemmin sitten Areenassa.

Hitaus tekee hyvää sielulle

Palmusunnuntain kunniaksi slow lifeen löytyi vaihteeksi kristillistä näkökulmaa Hiljaista elämää -blogista.

Siellä oli siteerattu Pauliina Kainulaisen kirjaa Missä sielu lepää:

Sielua hoitaa hitauden kulttuuri. Se on vastarintaa tehokkuuskulttuurille.  

Koetan keksiä yhden asian, jonka voin jättää tekemättä tänään. Ja toisen, jonka voin tehdä hitaasti ja rauhassa.

Hitaasta lukemisesta

(Kuvalähde)

Tänään olin ystäväni Elinan kanssa suunnittelemassa ensi viikon valmennusta. Otin mukaan muutaman kohtuullistamisaiheisen kirjan, joita lehteilin hajamielisesti, kun bussi taivalsi lumisten maisemien halki kohti keskustaa.


Tällainen ajatus ponnahti sivuilta esiin:

Hyvä keskustelu on hyvin läheisessä yhteydessä hitaaseen lukemiseen, joka auttaa lukijaa syventämään näkökulmaansa. Ehkä olisi harjoitettava lukemista tai pikemminkin seurustelemista joidenkin tekstien kanssa. Niihin pitäisi siis palata moneen otteeseen. /.../ Meidän on luetteva hitaasti ja säästeliäästi, jotta saamme kirjoista oman käsityksen ja pitkäaikaista iloa. /.../ Mutta jos annan itselleni aikaa hitaasti lukea jokaisen sivulauseenkin, saan itselleni rauhan tai pikemminkin mietiskelevän tunnelman.

Taidanpa siis ottaa kirjailijan vinkistä vaarin ja syvälukea uudestaan tämän tärkeän teoksen, Ove Wikströmin kirjan Läsnäolon taito, Johdatus kiireettömään elämään (Kirjapaja 2008).

Päivän pieni ilo (kiitos Heikille hyvästä ideasta!): Tämä oli tämän blogin 101. postaus ja lukijoita on ollut lähes 16.000. Tekee nöyräksi ja kiitolliseksi, että jaksatte käydä täällä.

Hitaampaa journalismia

Kuva täältä.

Pikaruokajournalismin sijaan kaivataan hitaampaa otetta, kirjoitti Tanja Aitamurto HS:ssä 24.1.2010 (juttu vain Digilehden puolella netissä). Hän on vapaa toimittaja, joka tutkii journalismin tulevaisuutta Kaliforniassa.

Tanjan mukaan juttujen tuotantoa mediaan voidaan jo nyt ohjata esimerkiksi algoritmeilla, jotka selvittävät mitä ihmiset milloinkin googlaavat, jonka jälkeen aiheesta tuotetaan juttu. Esimerkiksi Demand Media -niminen sisältötukku tuottaa verkkoon 4000 juttua ja videota päivässä freelancereitten voimin ja lataa YouTubeen 10.000-20.000 videota kuussa.

Kaikkia tämä bulkkisisältö ei tietenkään (ja onneksi) miellytä, sillä juttujen laatu ei aina vakuuta.

Mediaprofessori Jeff Jarvis City University of New Yorkista kuvailee, että sisältötehtaat uhkaavat täyttää netin sisällöllä, joka on juuri ja juuri tarpeeksi hyvää yltääkseen hakutuloksiin. Lisäksi sisältötehtaiden jutut keskittyvät enimmäkseen kuluttajien palvelemiseen, eivät vaikkapa vallanpitäjien tai yritysten väärinkäytösten paljastamiseen, kuten perinteinen journalismi.

Vastaliikkeeksi on nousemassa hidas journalismi. Se etsii aiheita, jotka ulottuvat päivittäisen uutiskilpailun pintaa syvemmälle ja välttää sensaatiojuttuja, mutta pyrkii sen sijaan  kertomaan merkityksellisiä tarinoita, usein paikallisista aiheista.

Hidas journalismi ei kerää hetkessä valtavia liikennemääriä, mutta se kiinnittää lukijat tarinoihin eri tavalla kuin pikaruokajournalismi, joka hotkitaan tiedonnälkään nopeasti. Hidas journalismi synnyttää lukijasuhteen, joka kestää, kirjoittaa Aitamurto.

Tässpä sitä tavoitetta meille kansalaisjournalisteillekin.

Tiivistahtinen elämä uuvuttaa nuoria, juurettomuus luo väkivaltaa

Taiteilija Maunu Tarkkasen öljyvärityö Väkivalta 6

Media on ottanut vinkistä vaarin ja kutsuu nyt Viikin koulukiusaamistapausta sen oikealla nimellä, väkivallaksi. Näin ainakin Hesarin otsikossa (sivu A8) tänä aamuna. Tämä on minusta tervettä kehitystä, sillä väkivallasta näissä tapauksissa on selkeästi kysymys. Kiusaajia on suojeltu hienotunteisesti viimeiseen asti, jolloin asioihin on vaikeaa puuttua. Ehkä tämänkaltaisella uudella avoimuudella voidaan uudistaa myös näitä asetelmia. On hyvä, että väkivallan uhriksi joutunut tyttö sai äänensä kuuluviin, vaikkakin nimettömänä. Sympatiani ovat kokonaan hänen puolellaan, ja olen iloinen, että hänellä on välittäviä ystäviä tukenaan, kaikilla kiusatuilla ei suinkaan ole.

Jutussa haettiin syytä Viikin väkivaltaan alueen nuorten juurettomuudesta, joka johtaa jatkuvaan paikan hakemiseen vaihtuvissa yhteisöissä. Viikki lienee vain jäävuoren huippu, sillä tällaisia alueita on maassamme paljon.

Varsinkin tyttöjen elämä muodostuu nykyisin raskaista ristipaineista. Tämä tuli selväksi myös saman lehden sivulta A7, jossa puhuttiin siitä, kuinka tiivistahtinen elämä uuvuttaa nuoren. Jutussa haastattellun abin Karoliina Korvuon mukaan on  vaikea löysätä, jos on tottunut kiireiseen elämänrytmiin. Onneksi ainakin hän näyttää saaneen elämäänsä aikaisempaa enemmän hallintaansa, vaikkakin vasta terapian jälkeen.

Miten osaisimme luotsata jälkikasvuamme kohti juurevampaa ja kohtuullisempaa elämäntapaa, jossa toisten ihmisten arvostaminen ja koskemattomuus olisi itsestäänselvää?

Olemisen ja tekemisen suhteesta

Tänään on pohdituttanut olemisen ja tekemisen suhde. Aamuisella kävelylenkillä etenin pitkin tihkusateista kylänraittia tiiviillä tahdilla etukumarassa, kunnes huomasin miettiä, minne minulla muka oli kiire. Sen jälkeen kun hidastin tahtia ja hengittelin, huomasin sateesta huolimatta kauniita yksityiskohtia matkan varrella.

Mieleni tahtoisi koko ajan elää tulevaisuudessa, sillä työn alla on monia kiinnostavia hankkeita, joita se haluaa pyöritellä puolelta jos toiselta. Menneisyyttä se ei enää niin paljon vatvo, sillä olen saanut sisäisen kriitikkoni kuriin toistamalla sen aloittaessa tutun valitus- ja alemmuusvirtensä aina "Tuo ei ole totta" tai "Ei se noin ole".

Hankkeet eivät kuitenkaan minusta riippumattomista syistä juuri nyt etene. Minä voisin rauhassa tehdä muita hommia, mutta odottelen, tuskailen, kääntelen ja vääntelen eri skenaarioita, vaikka juuri nyt olen tehnyt niiden asioiden eteen kaiken minkä voin. Pitkäjännitteiden odottaminen ei ole minun vahvin leipälajini.

Monta kertaa tänään olen saanut vääntää sitku-ajatukseni tässä-ja-nyt -ajatuksiksi, sillä mieleni on höttöinen ja haluaa harhailla juuri nyt kaikessa mahdollisessa tulevassa. Parhaiten tuo vääntäminen onnistuu hengittämällä ja mietiskelemällä, ja silti huomaan aina vain suorittavani niiden sijaan arjen pieniä trivialiteetteja.

Loppuun siteeraus uusimman Vantaan Laurin Vartin retriitistä. Laura Maarala kirjoittaa:

Mietiskely, sydämen, mielen ja ruumiin rauhoittaminen, auttaa ottamaan etäisyyttä maailmaan, joka yksinomaan etsii tuloksia ja tehokkuutta. Maailmaa hallitsee teknistaloudellinen järki ja sen arvot: tieteen, tekniikan ja talouden pyhä kolmiyhteys, joka ei tahdo muita jumalia ja tunkee elämämme pyhimpiinkin loukkoihin. Kaikkialla tämä kolmiyhteys hamuaa lisää tuloksia, vaatii enemmän uhrauksia ja kysyy kaikesta, mitä hyötyä siitä on. Mikä ei ole hyödyksi, sen voi heittää pois.


Kun istut alas, esität vastalauseen tulemalla hyödyttömäksi. Samalla hiljennät mielesi ja kysyt, mitä arvoa on kaikella sillä, mitä tavoittelemme. Kun istut alas, et tuota tulosta, ainakaan mitään välittömästi näkyvää ja mitattavaa. Et pysähdy siksi, että keskeyttäisit hetkeksi kiireesi ollaksesi kohta taas entistä energisempi ja tehokkaampi. Pysähdyt siksi, että ajatustesi pintaliitto asettuisi.

Kuva MiJu

Miten tässä nyt näin kävi?

Tää haluaa nyt avautua teille, hyvät lukijat, kun tällä on aikastressi.

Siis minä, joka olen jo monta vuotta koettanut järkiperäistää suhdettani aikaan ja kalenteriin ja organisoida ajankäyttöäni mielekkääksi, heräsin viime viikolla siihen tosiasiaan, että huhtikuun kalenterini vilkuttaa kuvaannollisesti punaista, tai ainakin oranssia. Ja stressihän siitä tuli.

Syitä tuohon kalenterin turpoamiseen on monia: omia ja miehen usean päivän työmatkoja, Kuusivuotiaan uuden harrastuksen aikataulut, miehen ja minun työt ja harrastukset ja sen lisäksi kaikkea muuta sekalaista ja kivaa.

Ei tämä sinänsä ole vaarallista, täytyy vain muistaa hengittää ja tehdä asioita tärkeysjärjestyksessä. Mutta terveellinen muistutus tämä on siitä, kuinka helposti aikataulut täyttyvät ja kuinka tärkeää olisi punnita jokaisen lupauksen kohdalla, onko se niin tärkeä, että haluaa sitoutua siihen aikataulullisesti.

On myös mielenkiintoista tarkkailla omaa päätä, miten se reagoi tähän tilapäiseen (I hope) kalenteribuukkausten yliannostukseen. Huomaan, että päässäni aikataulut alkavat elää omaa elämäänsä ja tekevät olon jännittyneemmäksi ja kireämmäksi. Ajatukset askartelevat ylenmäärin kysymyksessä miten organisoin tämän kaiken, että ehdin suoriutua kaikesta. Vaikka järkitasolla tietää vastauksen ja osaa myös suhteuttaa tilannetta aikaisempiin, paljon pahempiin kalenterikaaoksiin, aivoja ei niin vain helposti näköjään käännetäkään uusille urille.

Ajastani on tulossa tilkkutäkki. Bodil Jönsson (kuvassa) puhuu siitä, kuinka pilkkomaton aika on meille paljon arvokkaampaa kuin pilkottu aika. Hänen mielestään niitä ei edes pitäisi mitata samalla mittayksiköllä, sillä kolme tuntia rikkoutumatonta ajatusaikaa yhtäjaksoisella junamatkalla voi olla paljon enemmän kuin kolme tunnin mittaista lentokonematkaa keskeytyksineen ja jonoineen. Molemmissa toimissa lopputulos on sama, mutta junamatkalla aika on ollut paljon hedelmällisempää ja tuottavampaa.

Jönsson suositteleekin meitä kaikkia toteuttamaan yksilöllisen isojaon omassa ajankäytössämme ja suomaan itsellemme enemmän pilkkomatonta ja tuotteliasta aikaa.

Ja siksi tää alkaa nyt laittaa kalenteria järjestykseen tavoitteenaan lisätä siihen pilkkomatonta aikaa.

Parisuhdekommunikointia

Mies lähti aikaisin töihin. Aamukahvipöydällä oli odottamassa sarjakuva. Joskus sanat loppuvat kesken, mutta sarjakuvastrippi naisen ja sian suhteesta välittää kaiken olennaisen. Lähde: HS tänään.

Termejä tarjolla

Riitta Esinetarinoissa on pohdiskellut terminologiaa:

Slow lifen idea on siinä, että vastustetaan sellaisia tuotanto- ja kulutusmuotoja, jotka nopeuttavat tai pinnallistavat elämää. Siinä tavallaan torjutaan elämysten teollistamista, mikä onkin kiintoisaa aikana, jolloin haluamme saada Suomeen palveluteollisuutta. [..] Itse suomentaisin slow lifen hitauttamiseksi.

Leppoistamisessa taas on Riitan mukaan kyse yksilön elämänhallinnasta kuin kulutuskritiikistä. Leppoistamisblogissaan Heikki jatkoi pohdintaa:

Aihepiiriin liittyy vielä yksi näkökulma. Leppoistaminen ja hitauttaminen edistävät kestävää kehitystä, vaikka sitä ei tavoteltaisikaan. Tarvitsisimmeko tähän oman termin? Sellaisen, joka tarkottaisi elämän yksinkertaistamista ja rauhoittamista nimenomaan ympäristöllisistä syistä.

Tuli vielä mieleen myös taannoinen keskustelu Mari Koon blogissa siitä, voiko downshiftata, jos ei ole upshiftannutkaan.

Kaivoin esille yhden vanhan artikkelinraakileeni, jossa pohdin asian monimuotoisuutta:

Vapaaehtoisessa yksinkertaisessä elämässä voi olla yksilöllisiin lähtökohtiin perustuen kysymys hyvin monenlaisista ja-tasoisista asioista. Duane Elgin on luokitellut ilmiötä 10 erilaiseen lähestymistapaan, jotka voivat esiintyä myös osittain päällekkäisinä.

Yksinkertainen elämä voi ilmeta tietoisena oman elämänpolun valitsemisena esim. eettisistä syistä (Choiseful simplicity). Elämäntapaan voi päätyä myötätunnosta heikompiosaisia kohtaan, jotta pystyisi vähentämään kulutustaan siksi, että muillekin jäisi elämisen mahdollisuuksia (Compassionate simplicity). Tällöin yksilö sitoutuu yhteisöönsä ja haluaa sovittaa ristiriitoja sekä muiden lajien että myöskin tulevaisuuden ihmissukupolvien hyvinvointia silmällä pitäen esimerkiksi tasoittamalla hyvinvointieroja.

Yksinkertaisuudessa voi korostua myös mietiskelyn ja sisäisen kasvun merkitys (soulful simplicity). Tällöin painotetaan enemmän tietoista nauttimista elämän tarjoamista rikkauksista kuin mitään materiaalisen olemassaolon tapaa. Kun huolletaan henkisyyttä, päästään pintaa syvemmälle ja voidaan luoda syvempiä ihmissuhteita.

Luonnollisessa yksinkertaisuudessa (natural simplicity) korostuvat erityisesti syvät luontoon liittyvät juuremme, jolloin yhteys luontoon tasapainottaa kokemuksia rakennetussa ympäristössä asumisesta. Tämä suuntaus kokee ihmisen velvollisuudeksi pitää huolta luonnosta ja tunnustaa myös kasvien ja eläinten oikeudet. Ekologinen (ecological) yksinkertaisuus pyrkii kunnioittamaan maapalloa olemalla kuormittamatta sitä liikaa ja näin pienentämään ekologista jalanjälkeämme. Tällöin tunnistetaan ihmisen suuri riippuvuus ekologiasta ja siihen liittyvät uhat, kuten ilmaston lämpeneminen, lajien kuoleminen sukupuuttoon tai luonnonvarojen ehtyminen.

Vapaaehtoinen yksinkertaisuus voi tarkoittaa oman yhteisöllisen elämän organisointia tavoilla, jotka mahdollistavat ekologisesti kestävämmän olemassaolon. Tämä johtaa pitemmällä tähtäimellä muutoksiin niin yksityis- ja joukkoliikenteessä, koulutuksessa kuin asuintilojen, työpaikkojen ja yhdyskuntien suunnittelussa. Tähän suuntaukseen (political simplicity) saattaa liittyä myös mediakriittisyyttä, jolloin media nähdään keskeisenä tarpeettoman kuluttamisen edistäjänä.

Säästäväisessä yksinkertaisuudessa (frugal simplicity) vähennetään kulutusta niissä asioissa, jotka eivät ole elämämme kannalta ratkaisevan tärkeitä, jolloin raha-asioiden taitavalla hoitamisella voidaan saavuttaa suurempi taloudellisen riippumattomuus. Samalla syntyy suurempi vapaus tehdä tietoisia valintoja elämässä. Tämä elämäntapa vähentää myös kulutuksen vaikutusta maapalloon ja vapauttaa resursseja muiden käyttöön.

Yksinkertainen elämä saattaa ilmetä myös ympäröivän tarpeettoman tavaramäärän systemaattisena vähentämisenä keinona vaikuttaa kokemukseen elämästä liian kiireisenä, stressaavana ja fragmentoituneena (uncluttered simplicity). Tämä elämäntapavalinta merkitsee kaiken sen materiaalisen ja ei-materiaalisen karsimista, joka vie huomiotamme pois olennaisesta ja näin auttaa keskittymään olennaiseen, mitä tämä olennainen sitten kullekin yksilöllisesti tarkoittaa.

Eleganttia yksinkertaisuutta (elegant simplicity) hakeva kuluttaja näkee elämänsä edustavan koko ajan syntyvää taideteosta tyyliin "My life is my message". Tällöin pyritään ylenpalttisen kuluttamisen vastapainona selkeään ja luonnolliseen estetiikkaan. Vaikutteita tähän voi löytyä zeniläisyydestä maalaistyylien ihannointiin, ja niitä yhdistää luonnonmateriaalin käyttö ja selkeät funktionaaliset ilmaisumuodot, joita usein löytyy esim. käsintehdyissä tarve- ja koriste-esineissä. Yksinkertaisella elämäntavalla on myös kaupallinen potentiaalinsa (commercial simplicity), sillä terveellisille ja ekologisesti kestävästi tuotetuille tavaroille ja palveluille on nopeasti kasvava markkina monilla eri osa-alueilla, kuten rakentamisessa, energiantuotannossa ja ruoassa.

Melkoinen termien viidakko, eikö vain? Mikä on sinun suosikkisi?

Samaan aikaan toisaalla

Huomasin, että leppoistamisaiheisessa Aamusydämellä-ohjelmassa (nyt myös Areenassa nähtävissä, jos meni ohi ja uusintanakin perjantaina 23.1.) haastattelulla Heikki Honkalalla on nyt leppoistamisaiheinen blogi. Alku on lupaava, ja maalaukset upeita. Serenitas toivoo voivansa lukea lisääkin leppoistamisesta täältä.

Kopomaan leppoistamiskirjan arvioin pikaisesti viime vuoden puolella.

Myös muut bloggaajat ovat viime aikoina pohtineet hitaampaa elämää: Ainakin Saara, Jani ja Heli, Riitta ja Sampsa, Tommi ja Kaakana.

Facebookissakin meitä hidastajia on jo monta.

Ihan niin kuin hidastamiselle ois ollut jonkinlainen sosiaalinen tilaus?

Oikea rytmi

He puhuvat siitä kaikki: Richard Florida, Carl Honoré, Bodil Jönsson. Ajattelun, tekemisen, joutenolon oikeasta rytmistä. Touhuamisen ja levon sopivasta vuorottelusta.

Richard Floridan mukaan uusi luova luokka on ymmärtänyt leppoisuuden merkityksen osana kannustavaa ja tuloksellista työkulttuuria. Tämän luovan luokan yksi ominaispiirre on, että he tunnistavat aikatauluihin liittyvän luovien joustojen mahdollisuuden.

Bodil Jönsson kirjoittaa, että ihmisen rytmi voi vaihdella, mutta se ei estä hänellä olevan tiettyä (ajatuksen) perusrytmiä. Tämä perusrytmi voi olla yksi tärkeimpiä yksilöllisiä ominaisuuksia, joka erottaa ihmisen toisista. Hänen mukaansa yksilöllisten rytmien vuorovaikutuksella saattaa olla suuri merkitys ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Kukapa meistä ei olisi tunnistanut joskus ärsyyntyvänsä kanssaihmisten liiasta hitaudesta tai vastaavasti hosumisesta?

Honoré toteaa, että hidas elämä ei tarkoita kaiken tekemistä hidastetusti. Täytyy löytää sopiva tahti, oikea nopeus, "tempo giusto". Kun tarvitaan rivakkaa toimintaa, toimitaan nopeasti, mutta kun voidaan hiljentää, hidastetaan tahtia. Kiireen pakkomielteestä eroon pääseminen ei kuitenkaan aina ole helppoa, sillä olemme unohtaneet miten hidastaa tai nollata vauhdin.

Bodil Jönssonin viisaita ajatuksia katselin Strömsö-ohjelmasta, jossa hän oli sympaattisen Stefan Janssonin haastataeltavana. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka pohtivat aikaa, rytmiä ja stessiä. Ohjelma löytyy Ylen Areenasta.

Joulun ja Uuden Vuoden aika on minulle merkinnyt vetäytymistä, hitautta, akkujen lataamista, siitäkin huolimatta, että olemme tehneet monenlaista ja tavanneet paljon ihmisiä. Kaikki tämä kuitenkin kuin sattumalta tapahtui meille sopivassa rytmisssä, ilman kiirettä ja hosumisen pakkoa. Siksi on hyvä lähteä uuteen vuoteen, josta voi jo ennalta sanoa, että tekemistä todennäköisesti tulee riittämään. Nyt uskallan ajatella, että välillä nautinkin siitä, että on paljon asioita ja tapahtumia, kunhan saan tarvittaessa itselleni omaa ajatteluaikaa. Ehkä olen löytämässä rytmini?