tiistai 17. maaliskuuta 2009

Kokemuksia elämänmuutoksesta


Mydollarplanin Madison jakaa blogissaan kokemuksia siitä puolesta vuodesta, jonka hän on ollut poissa oravanpyörästä. Esimerkin innoittamana lainaan häneltä otsikot ja teen omasta oravanpyörän ulkopuolisesta elämästäni samantapaisen koosteen. Minulla aikaa on mennyt jo vuosi ja 3kk. Vaihdoin vain otsikoiden järjestystä eli laitoin nuo raha-asiat tuonne listassa lopummalle, kun eivät ole mielessäkään päällimmäisenä tätä asiaa pohtiessa.


Sen verran täsmennän kuitenkin, että en ole suinkaan lopettanut työntekoa, vaan teen edelleen töitä itseäni kiinnostavalla alalla, nyt yrittäjänä, joka koettaa noudattaa kohtuullisuutta töiden määrässä.



Here we go:


Making New Friends: Joo, kyllä, olen tutustunut tänä aikana tosi ihaniin kirjoittajanaisiin ja ollut muutenkin avoin uusille kohtaamisille.


Time with my Kids: Meillä on vain yksi, mutta enemmän aikaa on todella tullut vietettyä Kuusivuotiaan kanssa ja lisäksi jaksaa tehdä enemmän ja erilaisia asioita hänen kanssaan (ns. laatuaikaa)


Less Stress: Stressin määrä on todella paljon vähentynyt, ja sitä myötä erilaiset terveyskrempat. Erikoislääkärit ja lääkevalmistajat eivät ainakaan hyödy tämän tapaisista elämänmuutoksista.


Life Mix: Liikuntaa on tullut huimasti lisää verrattuna lähtötilanteeseen. Ystäville ja harrastuksille on voimia ja aikaa. Ja nautin siitä, että on ollut aikaa lukea kirjoja ;)


Education is Never Wasted: Eipä niin, suoritin ne luovan kirjoittamisen perusopinnot 2008 aikana. Varovasti lähestyn ajatusta, että voisi opiskella vaikka viestintää seuraavaksi....


My New Goals: Tää osoittautui aika kivaksi tavaksi elää elämäänsä, aion jatkaa valitsemallani tiellä toivottavasti kauan. Yritän kehittää yhtä firman tulevaa kivijalkaa kantavammaksi pikkuhiljaa.


Less Materialistic: Jep, shoppailu on vaihtunut muihin harrastuksiin. Viime viikolla jouduin pakon edessä viettämään ostoshelvetissä neljä ja puoli tuntia, ja en tehnyt yhtään heräteostosta!


Less Connected. Madison puhuu siitä, ettei seuraa esim. talousuutisia niin paljon kuin ennen. Itsellä en ole huomannut suurta eroa, vaikka telkkarin katsominen on vähentynyt. Katsomani ja kuluttamani mediasisältö on varmaankin parempilaatuista kuin aikaisempi. Olen nyt aikaisempaa aktiivisempi erilaisissa live- ja online-verkostoissa.


I Have to Say No: Tätä olen koettanut opetella, edelleen.


My Husband’s Plans: Ennallaan, meinaa painaa rakastamassaan työssä ainakin 68-vuotiaaksi, jos Luoja suo ja työnantaja ei takavarikoi huru-ukoilta kulkukortteja sitä ennen.


(I Still Suck at) Cooking: Mulla luova kokkaus on eräänlainen vahvuus, ja on vain vahvistunut tänä aikana. Teemana on otetaan mitä kaapissa on ja katsotaan mitä tulee.


Pursuing New Interests: Tätäkin on tehty, erityisesti kulttuurin saralla.


Keeping Old Hobbies Going: Odotan kesää ja puutarhaa ja entisöintiprojekteja.


Risks: Nähtäväksi jää vaikuttaako tämä taloustaantuma roimasti yritykseni toimintaan. Toistaiseksi näyttää että pienet ja vikkelät voisivat jopa hyötyä tästä tilanteesta. Tietenkin vakavat sairaudet ja vastaavat saattavat osua kohdalle, mutta siihen ei taida voida huolehtimalla vaikuttaa.


Stock Market: Seuraan pienen salkun omistajana kyllä, mutta ei ole vienyt yöuniani. Ostin jotain lisääkin. Mikä menee alas, tulee myös ylös.


Retirement Contributions: Jo vuodesta 1998, ja jatkuu hamaan eläkeikään, nyt myös lakisääteisen YEL:lin muodossa.


Asset Allocation: Sijoittamisperiaatteena on ollut, ettei kaikkia munia samaan koriin, eikä se ole muuttunut sinne tai tänne.


Cash Flow: tullut epäsäännöllisemmäksi, kun omaa palkkaa jaksottaa vähän yrityksen laskutuksen mukaan.


Changes in Spending: kulutus on tullut tarkemmaksi, hintatietoisemmaksi ja vertailen enemmän. Hankinnat harkitaan aikaisempaa tarkemmin.


Net Worth: Riippuu myös ja ennenkaikkea muista kuin henkilökohtaisen talouden mittareista. Uskon että tällä konseptilla jatkan verojen maksua pidempään ja onnellisempana kuin aikaisemmin. Ja ei tietenkään ole mitään sitä vastaan, että sitä nettovarallisuuttakin karttuisi matkan varrella lisää plakkariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti