Lukukokemus

Kuva: Brian Dettmer Book Autopsies

Pari yötä sitten tein jotain, jota en ole tehnyt pitkään aikaan: aloitin illalla romaanin ja se oli pakko lukea yhdeltä istumalta (tai siis puolimakaavassa asennossa sängyssä) loppuun saakka.

Viehätyin Siri Hustvedtin kielestä, sen keveästä vivahteikkuudesta niin, että itsessänikin heräsi taas halu kirjoittaa. Amerikkalainen elegia oli niin hyvä lukukokemus, että se ansaitsee ehdottomasti toisenkin lukukerran, ja silloin hieman hitaammassa tahdissa. Vaikka kirjan pohjavireenä on suru, se kuvaa hienosti kolmen sukupolven samanlaisia kokemuksia kriisiensä keskellä ja keinoja selviytyä niistä.

Kirjoittamisessani on ollut taukoa, joka johtui siitä, että pari kuukautta sitten sain valmiiksi romaanikäsikirjoituksen. Se odottaa nyt vuoroaan kustantajien lukemattomien onneaan koettavien harrastajakirjoittajien töille varatuissa pinoissa, joita kustannustoimittajat tuskin ehtivät lukemaan. Ison työn jälkeen on ollut täysin tyhjä olo, eikä mitään ole syntynyt.

Hustvedin käsittelemässä siirtolaisuusteemassa on joitain yhtymäkohtia tuohon omaan projektiini, ehkä siksikin se tuntui niin osuvan. Oma käsikirjoitukseni lähti neljälle kustantajalle, joista yhdestä tuli jo ystävällinen kiitos-mutta-ei-sovi-julkaisuohjelmaamme -kirje.

Kokeneemmat sanovat, että uuden käsikirjoituksen aloittaminen on paras tapa välttyä kärkkymästä joka päivä postiluukun kannessa odottamassa kustantajan palautetta ja helpottaa myös kielteisen päätöksen tunnekuohuja.

Itselläni on ollut kaksikin eri ideaa muhimassa, mutta kummallekaan ei vielä tunnu löytyvän sopivaa muotoa. Eilen kuitenkin mieleeni tuli kolmaskin idea, jota ajattelin lähteä kerimään auki vaikkapa novellin kautta. Ehkäpä pitäisi aloittaa tutkimus tuota aihetta varten....

Terveisiä tohtorille

Olen ollut saman yksityislääkäriasemakatjun asiakas kauemmin kuin haluan muistaa. Olen asioinut siellä sekä itsemaksavana että työterveysasiakkaana, ja nyttemmin myös yrittäjän työterveyshuoltoni on sovittu hoidettavaksi siellä.

Tämä tietysti kertoo siitä, että olen ollut palveluun tyytyväinen. Minua on kuultu ja kremppani ovat tulleet hoidetuksi.

Mutta nyt paratiisiin on luikertelemassa käärme. Kaksi viimekertaista asiointia herätti kysymyksen. määrätäänkö laboratoriokokeita herkemmin, jopa tarpeettomasti, jos laskun maksaa yritys työterveyssopimuksensa kautta?

Edellisellä käynnillä olin paikalla itsemaksavana asiakkaana (kaikkea en minäkään kehtaa laittaa firman kirjanpitoon...) ja lääkäri totesi, ettei ultraäänitutkimus ole ihan välttämätön, "kun siitä tulee sinulle vain lisäkuluja".

Viimeisimmällä kerralla vakilääkäri vilkaisi koneelta: "Sinullahan on tämä laaja työterveyssopimus, minä laitan tästä nyt näitä labroja nämä ja nämä ja vielä olisi hyvä katsoa tuokin".

Tietenkin minun olisi siinä vaiheessa pitänyt kysyä, onko ne kaikki tarpeellisia ja välttämättömiä vai vain nice-to-know -osastoa, mutta enpä sitten kysynyt. Vaikea on spesialistin päätöksiä siinä kohden mennä kyseenalaistamaan.

Seuraavalla kerralla aion kuitenkin avata suuni, sillä minun tapauksessani, yksinyrittäjänä, joudun kuitenkin ihan itse tienaamaan kaikki ne roposet, joita lääkärifirmalle maksan työterveyspalveluista. Ja isompienkin firmojen kohdalla pitää tietysti olla sellainen roti, ettei turhaan tutkita, ihan sen takia että laaja sopimus sen mahdollistaa. Tosin vakilääkäri tiesi myös kertoa, että monet yritykset ovat tarkistaneet työterveyssopimuksiaan tiukemmiksi näinä ankeina aikoina.

Hunajaisia uutisia

Lähiruokaan liittyen kaksi hunajaista uutista (via trendwatching.com). Kuva mesimestari.fi.

Fortnum & Mason on sijoittanut Piccadillyn tavaratalonsa katolle neljä mehiläispesää. Asiakkaat voivat nettikameran välityksellä katsella mehiläisiä niiden tuottaessa hunajaa, joka lopuksi myydään kaupassa.

Fairmont Royal York hotel puolestaan on asettanut kolme pesää 14. kerroksen korkeuteen Torontossa ja tuotettu hunaja käytetään hotellin keittiössä. Palaute asiakkailta on ollut niin positiivista, että kolme uuttaa pesää on suunnnitteilla.

Skeptikkona minulle palautui kuitenkin mieleen lukion bilsantunnilta, että mehiläiset keräävät helposti ympäristön raskasmetallit itseensä, niin ettei vain hunajassa olisi pientä lyijylisää? Mutta keinoruokinnassahan ne tietysti ovat, kun kukkakedoille on kummastakin paikasta pikkuisen lentomatkaa. Vekkuli idea, kuitenkin, ja kertoo siitä, että kaupungeissakin voi tuottaa syötävää.