Hunajaisia uutisia

Lähiruokaan liittyen kaksi hunajaista uutista (via trendwatching.com). Kuva mesimestari.fi.

Fortnum & Mason on sijoittanut Piccadillyn tavaratalonsa katolle neljä mehiläispesää. Asiakkaat voivat nettikameran välityksellä katsella mehiläisiä niiden tuottaessa hunajaa, joka lopuksi myydään kaupassa.

Fairmont Royal York hotel puolestaan on asettanut kolme pesää 14. kerroksen korkeuteen Torontossa ja tuotettu hunaja käytetään hotellin keittiössä. Palaute asiakkailta on ollut niin positiivista, että kolme uuttaa pesää on suunnnitteilla.

Skeptikkona minulle palautui kuitenkin mieleen lukion bilsantunnilta, että mehiläiset keräävät helposti ympäristön raskasmetallit itseensä, niin ettei vain hunajassa olisi pientä lyijylisää? Mutta keinoruokinnassahan ne tietysti ovat, kun kukkakedoille on kummastakin paikasta pikkuisen lentomatkaa. Vekkuli idea, kuitenkin, ja kertoo siitä, että kaupungeissakin voi tuottaa syötävää.

Itsepalvelukassa Ikeassa

Koska kevät saa sisustusinnon hyrräämään, pyörähdin Vantaan Ikeassa siihen olohuoneen valaistusprojektiin liittyen (josta kuulette vielä, kunhan voin lähitulevaisuudessa raportoida Dooxesta löytämäni asentajan käynnin jälkeen).

Ihme ja kumma, sinne oli tullut itsepalvelukassoja. Minä oitis kokeilemaan, ja yllättävän positiivinen kokemus se oli, vaikka hieman epäröiden otin viivakoodinlukijan käteen. Näyttö ohjasi ja skannerilla piippasin kaikki tuotteet, jonka jälkeen siirryin maksutapahtumaan kuten muillakin sirukortinlukijoilla.

Kahden normaalikassan tilaan oli saatu mahtumaan neljä itsepalvelukassaa, joita valvoi yksi henkilö, joka myös tarvittessa avusti kassatapahtuman sujumisessa. Elina Hiltunen raportoikin näköjään näistä jo jonkin aikaa sitten, ja häneltä löytyy myös kuva Espoon Ikeasta. Suomessa nämä laitteet olivat hieman toisennäköisiä kuin oheisessa kuvassa (via).

Itsepalvelukassat näyttävät olevan tulossa ainakin länsinaapuriin. S-marketit kokeilivat meillä itseskannausta joitain vuosia sitten, mutta tiedä kuinka kokeilussa kävi, kaikesta päätellen ei liene ollut suuri menestys.

Mulla oli vain pieniä tavaroita, joten aika sutjakasti hoitui. Mutta ne lamput löytyivät kuitenkin vasta läheisestä Kodin Ykkösestä, jossa sain valaisinosastolla erinomaista ja ystävällistä henkilökohtaista palvelua. Tällaista iloa kohdatessaan jouduin miettimään, että vaikka itsepalvelukassoissa on hyvätkin puolensa, kyllä ihminen on sentään ihminen ja hyvä asiakaspalvelu on harvinainen taitolaji.

Taannoin Aasiakas muuten neuvoi käyttäytymistä Ikean kassalla.

Kuluttajista myyjiksi?

Trendwaching-sivustolla esiteltiin Sellsumers, ikään kuin vastakohtana konsumereille.

SELLSUMERS: Whether it’s selling their insights to corporations, hawking their creative output to fellow consumers, or renting out unused assets, consumers will increasingly become SELLSUMERS, too. Made possible by the online revolution’s great democratization of demand and supply, and further fueled by a global recession that leaves consumers strapped for cash, the SELLSUMERS phenomenon is yet another manifestation of the mega-trend that is 'consumer
participation'.

Lyhyesti: Yhä useammalla kuluttajalla on sekä mahdollisuuksia (esim. internetin myötä) että tarpeita myydä jotakin: omaa osaamistaan (osa-aika)yrittäjänä, tarpeettomia tavaroitaan tai harrastuksen myötä syntynyttä tietotaitoa tai tavaraa/palvelua.

Trendwatchingin määritelmä kattaa yritystoiminnan vain, kun se on toissijainen tulonlähde, eikä esimerkiksi omanlaistani päätoimista yrittäjyyttä. Tunnistan kuitenkin itsessäni ainakin tuon tavaran myymisen (Huutonetissä ja esimerkiksi huomenna kylän lastentarvikekirpparilla) sekä (toistaiseksi erittäin vaatimattomien) tulojen hankkimisen harrastuksen (kirjoittamisen) myötä.

Sellsumerismiinkin (anteeksi sanahirviö!) liittyy motiivina usein halu olla aikaisempaa enemmän oman elämänsä valtija. Trendwatching esittelee useita innovatiivisia esimerkkejä maailmalta, mm. oman pysäköintitilansa vuokraaminen muille, epämieluisten lahjakorttien vaihtopalvelu tai keinon päästä eroon entisten poikaystävien lahjoittamista koruista.

Suomesta tulee mieleen ensimmäiseksi Kuinoma, sisustus-ja käsitöiden verkkokaupat sekä bloggaajat, jotka ovat myyneet bloginsa esimerkiksi jollekin lehdelle. Kertokaa te lukijat lisää hyviä esimerkkejä.

Suhdepohdintaa

Kuva: Sydan.fi

Tänään sain olla mukana pohtimassa mitä on downshifting ja miten se vaikuttaa suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan. Keskustelijoiden ryhmällä oli kaikilla erilainen tulokulma aiheeseen, osalla kokemuksellinen, osalla tiedollinen, mutta yhtä kaikki kiinnostava. Odotan innolla jatkokeskusteluja, joita on tiedossa keväämmällä.

Yksi asia jäi keskustelusta erityisesti pulppuilemaan ajatuksiin: downshiftaamisessa on lopulta kysymys suhteestamme työhön. Kun sen kuulee ääneen sanottuna ja näkee kirjoitettuna, tulee olo, että tässä on löydettynä jotakin keskeistä, jota pitää purkaa hieman.

Suhteella voi olla monenlaista intensiteettiä, joista esimerkkejä saattaisivat olla "olen-vain-töissä-täällä" -asenne, "työ-on-ihan-ok", työn imu tai äärimmilleen vietynä jopa addiktio työhön tai suorittamisen kautta saatavaan palkkioon. Myös työn merkityksen muodot yksilölle vaihtelevat suuresti; työllä on (ainakin) taloudellinen, sosiaalinen ja psyykkinen merkityksensä.

Henkilökohtaiset persoonalliset ominaisuudet määrittävät samoin suhdettamme työhön: jollakin driverina on kilpailuvietti, toisella suorittaminen palkkion kiilto silmissä, toisella kyse on opituista malleista tai sosiaalisen ympäristön vaikutuksesta.

Saattaisiko olla niinkin, että löytyisi jotain suomalaiskansallisia ominaisuuksia, jotka tekevät suhteestamme työhön ongelmallisen? Meillä on aina arvostettu otsa hiessä puurtamista, ja siksi helposti lyödään laiskurin ja vapaamatkustajan leima otsaan niille, jotka tekevät asioita toisin. Sen sijaan vaikkapa espanjalaiset ovat osanneet jo hyväksyä päivittäisen siestan osaksi työelämän normaalia rytmiä.

Kolikon toinen ja mielestäni erittäin tärkeä puoli on, miten saataisiin ihmiset jaksamaan töissä ja "olemaan karkaamatta" vaikkapa leppoistamaan tai varhaiseläkkeille. Periaatteessa pitäisi joko muuttaa suomalaisten suhtautumista työhön hieman vähemmän vakavaksi, jotta emme kansakuntana uupuisi hampaat irvessä burnout-eläkkeille liian aikaisin, tai sitten pitäisi muuttaa suomalaista työelämää.

Paljon on jo tehty työelämän puolelle, jotta joustoa haluavilla olisi siihen mahdollisuus. Kun vielä lisään arvion, jonka mukaan nuoremmalla sukupolvelle työn merkitys on erilainen kuin meille 40+-väelle, ja työelämän kehittäjien tulisi pitää myös ja erityisesti nuoret motivoituneena, pohdittavaa riittää silti edelleen.

G-sukupolvi

- Kuvassa William-Adolphe Bouguereaun (1825-1905) teos Charity (1878)

Muistatteko vielä X-, Y- ja Z-sukupolvet? Nyt ollaan aakkosissa siirrytty jo G:hen, ainakin Trendwatching.comin mukaan.

Generation G, jossa G= Generosity, pitää anteliaisuutta yhä tärkeämpänä yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa toiminnassa. Kuluttajina he vieroksuvat ahneutta ja sen seurauksena syntynyttä talouden umpikujaa, jossa nyt olemme.

Samalla he kuitenkin kaipaavat yhä enemmäkin insitutuutioita, jotka välittävät heistä. Tämä on tietysti luonnollista näinä haastavina aikoina. Merkkejä uuden sukupolven ajatusmaailmasta on nähtävissä erityisesti netissä, jossa yhä useammat jakavat, antavat, osallistuvat, luovat ja tekevät yhteistyötä.

”Ottamisen” ja "omistamisen" sijaan monelle oman intohimoisen kiinnostuksen kohteen jakaminen ja siitä saatu kiittävä tunnustus on muuttunut statussymboliksi. Tästä olisi tietysti yrityksilläkin paljon opittavaa.

Sukupolvi G:ssä trendikästä ovat sitoutuneet yksilöt, jotka haluavat ja voivat antaa, jakaa ja tehdä yhteistyötä ajaakseen tärkeitä asioita. Anteliaisuudesta on tulossa uusi statussymboli. Tätä todistavat vaikka julkisuuden henkilöt ja businessmogulit. Hesarissa Jussi Pullinen kirjoitti tänään netin kevytaktivisimista. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että pelkkä kevytaktivismi ei riitä, vaan asioista tulisi huolehtia netin ulkopuolellakin. Tästähän esimerkiksi Porkkanamafia on hyvä esimerkki.

Mutta silti on paljon niitä, jotka vielä haluavat sen neljännenkin kalapuikon.

Kuten jo Kauhajoen jälkimainingeissa totesin, eivät ne instituutiot oikeasti rakasta, meidän ihmisten tehtävä on olla anteliaita, rakastaa toisiamme ja osoittaa se paitsi sanoilla, myös teoilla. Online ja off-line.