Nuukailuvinkkejä

Säästäväisyys on ollut säännöllisesti esillä tässä blogissa ja sen edeltäjissä. Nuukailu eli kuluttamisen vähentäminen on tärkeä askel siihen, että voi vähentää työn määrää tai merkitystä elämässään. Tarpeettoman kuluttamisen vähentäminen on askel myös ekologisesti kestävämpään elämäntapaa.

Tässä iloksenne joitain säästäväisyysaiheisia blogeja:

Rapakon takaa löytyy Frugal Dadin top-50-lista, jossa on paaaaljon mielenkiintoista luettavaa.

Kotimaassa kaksi suurinta suosikkiani ovat Markus Ossin Tarkka markka ja Saituri. Way to go, guys!

Hyviä ideoita säästämiseen löytyy myös Säästövinkeistä, Säästö.fi:stä, Säästöpossusta sekä Näin säästän -blogista.

Freebeesejä metsästää ainakin Köyhä opiskelija.

Kuva Flickr/nikkinoguer

Ruokaa pienellä budjetilla tehdään ainakin Herkullista opiskelijaruokaa-blogissa, Laman lumossa ja Opiskelijaruokaa -blogissa.

Henkilökohtaisen talouden alueella kiinnostava blogi on myös Kohti taloudellista riippumattomuutta, jossa on mielenkiintoista tietoa säästämisestä ja sijoittamisesta. Mielenkiintoista on seurata myös matkaa miljonääriksi ennen 40 ikävuotta.

Lisäryhmä kohtuullisuusvalmennukseen

Mukavan palautteen ja kiinnostuksen rohkaisemina järjestämme vielä kolmannen ryhmän kohtuullistamisvalmennusta, jossa etsitään ja löydetään työvälineitä parempaan arkeen. Sitä pidän yhdessä yrittäjäkollegani, elämäntaidonvalmentaja Elinan kanssa. Luvassa on kolme tuntia tietoa ja oivalluksia aiheesta, vertaistukea ja harjoituksia. Valmennuksen esitteen löydät täältä. Tervetuloa mukaan15. huhtikuuta.

Railille

Raili Oulusta, joka jätit kommentin vanhaan merkintään, otatko yhteyttä sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseen?

Kohtuullistamisasiaa telkkarissa

Eilisessä Voimalassa olin minäkin keskustelemassa downshiftingistä eli kohtuullistamisesta. Ohjelma tulee uusintana lauantaina klo 12.35 TV1:ltä ja näkyy Areenassa kuukauden ajan.

Leppoisampaa leipomista

Aiheesta sujuvasti kolmanteentoista eli tällä kertaa puhutaan leipomisen leppoistamisesta. Viikonloppuna iski nimittäin mummonmökkikaipuu, ja mökkikautta odotellessa katselin aiheesta blogeja.

Uusi tuttavuus Unelmien mummonmökki olikin kerännyt ilokseni kokonaisen listallisen mummonmökkikaihoon sopivaa luettavaa. Nappasin sieltä vinkin käydä lukemassa Tuulan turinoita. Tuula raportoi suomalaisesta maalaiselämästä Norjan ihmemaassa.

HuomasinTuulan blogista ensiksi laskiaispullien ohjeen. Mulla on lapsuudesta jäänyt joku trauma, sillä vaikka leivon mielelläni piirakoita ja kakkuja, en erityisesti pidä pullan leipomisesta, tai varsinkaan sen taikinan tekemisestä kaikkine vaivaamisineen ja vääntämisineen. Siksi Vaasan äidit on pääosin  tehnyt meidänkin pullat, silloin kun sellaista tekee mieli.

Tämä saattaa olla nyt historiaa, sillä Tuulan ohjeella tuli hyvää pullaa ja taikina oli aivan käsittämättömän helppo leipoa, ilman loputonta vaivaamistakin. Sekoitus vain ja kohoamaan. Alkuperäisessä ohjeessa oli kyllä 50 gr kuivahiivaa, mutta itse laitoin vain noin 20 g eli hiivapussin ohjeen mukaan. Ehkä Norjassa on erilaista kuivahiivaa tai määrä tarkoitti alunperin tavallista hiivaa? Ohje oli juuri sopiva kahteen pellilliseen. Ehkäpä joku elintarvikekemiaa tunteva osaa selittää, miten tämä ohje tuottaa hyvää pullaa, vaikka sitä ei vaivata lainkaan?

Toinen riemastuttava oivallus oli Tuulan tapa tehdä karjalanpiirakoita. Tämä menee kokeiluun lomalla, jolloin oli tarkoitus pitää karjalanpiirakkatalkoot ja leipoa niitä enemmänkin pakkaseen.

Päivän pieni ilo: piristävä lounas ex-työkavereitten kanssa!

Yksilöiden johtaminen

Jatkan vielä edellisestä aiheesta, kun se edelleen aktivoi ajatteluani. Anonyymi kommentoija edellisessä postauksessa toi hyvin esiin yksilöllisyyden säilyttämisen tarpeen:

Meillä kullakin on työyhteisön jäseninä oikeus määritellä, mikä on itselle kohtuullista. Hyvässä työpaikassa ihmisiä ei kloonata johonkin valmiiseen kaavaan sopiviksi vaan heitä johdetaan yksilöinä niin, että sille elämällekin jää tilaa.

Ehkäpä tässä onkin jonkinlaista villakoiran ydintä? Pienillä työpaikoilla jokaisen huomioiminen yksilöinä onnistuu suuria työpaikkoja helpommin, jos johtaja ymmärtää tehtäviensä ominaislaadun oikein. Kaikenkokoisissa työpaikoissa on kuitenkin paljon myös niitä johtajia, jotka piiloutuvat loputtomien excel-kaavioiden ja powerpointtien taakse eivätkä kykene kohtaamaan ihmisiä ihmisinä.

Jos lähiesimies ei syystä tai toisesta kykene johtamaan ihmisiä yksilöinä, ei enää jää kovin monta paikkaa, jossa yksilöllisyyttään pääsee ilmaisemaan. Työkaverien tuki on monelle ensiarvoisen tärkeää jaksamisen ylläpitäjänä. Tuttu työkaveri jakaa tuntemukset ja kokemukset, kuuntelee ja muistuttaa, että ennenkin tästä on noustu ja eteenpäin porskutellaan.

Työterveyspalveluissa, tai kuten psykologian tohtori Raimo Lahti tänään kirjoitti Hesarissa, ammatinvalinnanohjaajalla on kokemusta näistä yksilöjohtamisen puutteen heitteille jättämistä. Raimo Lahti kirjoittaa:

Työelämässä ihmisiltä vaaditaan entistä enemmän samalla, kun yksilöiden saama yhteisöllinen ja yksilöllinen tuki on yhä vähäisempää.

Tähän yhteisölliseen ja yksilölliseen tukeen tullaan jatkossa törmäämään yhä enemmän, kun keskustellaan sukupolvi Y:n johtamisen haasteista. He ovat monessa asiassa itsenäisempiä (ja itsekkäämpiä, myös positiivisessa mielessä) kuin vanhemmat kollegansa, mutta he ovat myös tottuneet siihen, että apua saa verkostosta tarvitesaan, jos ei omalta pomolta niin sitten muualta. Suhtautuminen työn merkitykseen ja elämän kokonaisvaltaisuuteen on heillä paremmassa tasapainossa kuin meillä vanhemmilla.

Mikä on hyvä asia, mutta tulee olemaan kovan oppimisen paikka monelle pomolle.

Jos työ menee, jää silti vielä se elämä

Pidimme keskiviikkona Elinan kanssa ensimmäisen kohtuullisuusvalmennuksemme. Kiitos mukana olleille upeille naisille läsnäolosta ja saamastamme lämmittävästä palautteesta!


Ryhmän keskustelujen pohjalta jäin pohtimaan turvallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien tunteiden puuttumista työelämän nykykäänteissä. Monilla työpaikoilla puurretaan omista voimavaroista piittaamatta entistä lujempaa, jotta saisi säilyttää paikkansa vielä hetken. Työpaikat ovat olleet survival-moodissa jo pitkään. Ihmiset katoavat naapurihuoneista, uusia ei palkata, vaan työt jaetaan jäljelle jääneille, pelko estää avoimen keskustelun. Ei ihme, että niin moni hoippuu kohti uupumusta, kun on tunne, että omaan kohtaloon ei voi mitenkään vaikuttaa vaan se on täysin oman vaikutusvallan ulkopuolella.

Omia ajatuksia ja valintoja kannattaa kuitenkin tarkkailla. Vaikka liikkeenjohdon päätöksiin ei pääsisikään vaikuttamaan, täytyisi silti pitää itsensä kiinni oman elämänsä ohjaksissa. Jos työ täyttää koko elämän, saattavat ne vaikuttamisen paikat jäädä huomaamatta. Siksikin työn ja elämän tasapaino on hyvä olla mietittynä: Jos työ menee, jää silti vielä se elämä.

Blogit keski-ikäistyvät?

Mediaseurantayritys Cision listasi suosituimmat terveysblogit. Ykkösenä oli Veteraaniurheilija, toiseksi nousi Tarzaniksi 90 päivässä ja kolmanneksi kiilasi Quinoaa! Kärkiviisikkoon nousivat myös ravitsemusblogi Ilon pisara ja kirurgi Antti Heikkilän blogi.

Tämän viisikosta vanhin Antti Heikkilä on syntynyt 1940-luvulla, veteraaniurheilija Christer Sundqvist 1950-luvun loppupuoliskolla, mutta kolme muuta näyttävät selvästi nuoremmilta, eikä heistä ainakaan kuvien perusteella saa kovin keski-ikäistä vaikutelmaa, vaan he ovat ikäluokkaa 25-35 vuotta.

Tämä ikäasetelma kuitenkin puoltaa lievästi Hesarin äskettäin siteeraamaa tutkimustulosta, jonka mukaan blogeista on tulossa keski-ikäisten harrastus (HS 6.2.). Yhdysvaltalaisen Pew Research Centerin mukaan nuorten, alle 30-vuotiaiden bloggausinnostus on ollut laskusuunnassa, kun sen sijaan yli kolmekymppiset ovat omineet asian itselleen.

(Merkillinen ikäjaotus muuten, kun jo 30 täyttänyt on keski-ikäinen. Kaikkitietävän lähteen mukaan kun keski-ikä alkaa vasta neljänkymmenen kohdalla.)

Hesarin juttuun kommentoinut yhdeksäsluokkalainen totesi, että blogit eivät enää ole nuorille se uusi, hieno ja jännittävä juttu, vaan nuoret viettävät aikaansa Facebookissa.

Täti täältä kotisohvalta (45+)  taas on todennut, että Facebookin uutuudenviehätyksen haihduttua alkaa yhä enemmän arvostaa hyvää blogijournalismia, jossa on asiaa tai ajatuksen juurta. Facebook on kelpo kanava pysyä selvillä siitä, mitä tutuille kuuluu, mutta kun Farmville tai loputtomat testit eivät oikein innosta, tarvitsee muutakin. Sitä löytyy kiinnostavista blogeista. Kavereidenkin naamakirjapäivitykset tuntuvat harventuneen, ehkäpä heidän aikansa kuluu tweettaillessa. Itsestäni tuntuu, että tweettailu on liian pirstaleista tietoa enkä sen takia ole siihen vielä lähtenyt. Mutta onneksi hyviä blogeja riittää luettavaksi.

Hitaasta lukemisesta

(Kuvalähde)

Tänään olin ystäväni Elinan kanssa suunnittelemassa ensi viikon valmennusta. Otin mukaan muutaman kohtuullistamisaiheisen kirjan, joita lehteilin hajamielisesti, kun bussi taivalsi lumisten maisemien halki kohti keskustaa.


Tällainen ajatus ponnahti sivuilta esiin:

Hyvä keskustelu on hyvin läheisessä yhteydessä hitaaseen lukemiseen, joka auttaa lukijaa syventämään näkökulmaansa. Ehkä olisi harjoitettava lukemista tai pikemminkin seurustelemista joidenkin tekstien kanssa. Niihin pitäisi siis palata moneen otteeseen. /.../ Meidän on luetteva hitaasti ja säästeliäästi, jotta saamme kirjoista oman käsityksen ja pitkäaikaista iloa. /.../ Mutta jos annan itselleni aikaa hitaasti lukea jokaisen sivulauseenkin, saan itselleni rauhan tai pikemminkin mietiskelevän tunnelman.

Taidanpa siis ottaa kirjailijan vinkistä vaarin ja syvälukea uudestaan tämän tärkeän teoksen, Ove Wikströmin kirjan Läsnäolon taito, Johdatus kiireettömään elämään (Kirjapaja 2008).

Päivän pieni ilo (kiitos Heikille hyvästä ideasta!): Tämä oli tämän blogin 101. postaus ja lukijoita on ollut lähes 16.000. Tekee nöyräksi ja kiitolliseksi, että jaksatte käydä täällä.