perjantai 15. tammikuuta 2010

Työ ja elämä

Kaksikin kirjoittajaa puhui eilen tärkeästä aiheesta. Pagistaan-blogissa Kati Parppei pohti nykyajan työelämä viisain kysymyksin:
Joskus tuntuu, että koko yhteiskunta pyörii valtavan perspektiiviharhan varassa. Työelämä, elämäntyö, työ on elämä, elämä on työ, jonka alttarille uhrataan kaikki perheestä terveyteen. Eikö vähempi todellakaan riittäisi? Eikö taakkaa voitaisi jakaa useammalle? Miksei enää riitä, että yritys tekee tulosta? Miksi pitää tehdä aina edellisvuotista parempaa tulosta?

Jenni jatkoi omassaan:


Työstä kokonaan luopuminen ei tunnu mielekkäältä. Olen niin perin luterilainen, että tuntuu tärkeältä hankkia oma toimeentulo. Työ tyydyttää myös kunnianhimoa, antaa sopivasti vastusta ja siellä tapaa aivan hulvattomia ihmisiä, tiskin molemmilla puolilla.


Tässä onkin tiivistettynä hyvä oivallus. Haaste on siinä, miten jokainen voisi omalla kohdallaan löytää sen tasapainon tuosta väliltä, ei niin että pohtii työ vai elämä, vaan voisi pitää ne molemmat hyvässä järjestyksessä ja siten, että työ antaisi voimia kotiin ja koti työhön.

3 kommenttia:

  1. Jo 90-luvun loppuvuosina ruvettiin höpöttämään, että töitä PITÄÄ tehdä 110-prosenttisesti, niin kuin nyt kukaan voisi olla enempää kuin sata prosenttia. Siitä se harha alkoi, minun mielestäni.

    VastaaPoista
  2. Fiksuja mietteitä. Olen itse samoilla linjoilla ;)
    Joskus vaan vähempi on parempi, eikä kaikkea tarvii saada heti. Jokainen laittaa asiat tärkeysjärjestykseen mieleisellään tavalla. Kunpa raha ei olisi aina ykkösasia, jonka mukaan asioita priorisoidaan. Onneksi on viimeaikoina ollut (nais-)politiikkoja julkisuudessa, jotka ovat valinneet perheen uran sijasta. Monessa asiassa olisi hyvä palata takaisin vanhaan hyvään käytäntöön...

    VastaaPoista
  3. Villiviinin kanssa samaa mieltä, mutta onneksi keskustelussa alkaa nykyisin näkyä myös päinvastaisia asiantuntijamielipiteitä siitä, että kukaan ei jaksa 110 % kovin kauan, ja jos eläkeikää halutaan ylemmäksi niin täytyy enemmän kunnioittaa ihmisen luonnollista jaksamista.

    Anonyymi, nostan näille naispoliitikoille hattua, sillä eivät varmasti kadu valintojaan. Lienee politiikka sellaista selkäänpuukotustakin, ettei varmaan ole edes vaikeita valintoja loppuviimeksi.

    VastaaPoista