Laajakaistalla mummolaan, osa II

Bloggaamistani pitempään seuranneet saattavat ehkä muistaa, miten pettynyt olin Soneran asiakaspalveluun kolme vuotta sitten, kun laajakaista saapui mummolaan.

Nyt mummola muutti samassa kylässä puoli kilometriä ja laajakaista piti saada mukaan. Olin jo varautunut paketillisella rauhoittavia ja varapiuhoilla, kun aloin järkkäillä asennusta kuudensadan kilometrin päästä taas sille päivälle, kun satun olemaan paikalla. Olin varautunut sotkuihin, soitteluihin ja muutamiin valikoituihin kirosanoihin.

Hukkaan meni rauhoittavat, sillä tällä kertaa kaikki sujui. Tilauksen otti vastaan asiakaspalvelussa henkilö, jolla oli aikaa selvittää kaikki mutkat juurta jaksaen. Odotusajat puhelinpalveluun olivat kohtuulliset. Sain tietoa tarjouksesta, jonka avulla voin edullisesti nostaa laajakaista nopeutta maksimiin. Päätelaite saapui postin kautta ajallaan ja oikeaan paikkaan. Asennusta koskevaan tiedusteluuni sain kaikki tiedot ja varmuuden siitä, että asia eteni. Asentaja ilmoitti tulostaan etukäteen ja saapui sovitulla kellonlyömällä, hoisi homman rivakasti ja ystävällisesti. Päätelaite seinään ja ..... kaikki toimi kuten pitikin. Mummo kaahaa nyt tiedon valtatiellä 20 megan laajakaistalla (ja minäkin siinä sivussa täällä ollessani...)

Onkohan tämä unta, josta herään ihan pian? Vai voiko tällaista tapahtua oikeasti? Joka tapauksessa Sonera: mummo ja minä kiitämme!

Mä en oo sun kaveri!

Vuoden englanninkielinen uudissana on unfriend. Tiedäthän, ensin hyväksyt jonkun Facebookissa tai muussa vastaavassa ystäväksi, mutta muutatkin sitten mielesi.

Minäkin törmäsin tähän äskettäin omalla kohdallani. Sain ja hyväksyin taannoin kaveripyynnön Facebookiin eräältä henkilöltä, joka päivitti statustaan alkuun melko ahkerasti. Jossain vaiheessa havahduin sitten huomaamaan, että päivityksiä ei enää näkynyt. Henkilö ei enää ollut kaverilistallani, joten päättelin hänen poistaneen minut omalta kaverilistaltaan.

Ensin olo tuntui tyrmätyltä, mutta lähemmin asiaa pohdittuani havaitsin, että parempi näin. Vielä pienen pohdinnan jälkeen tutustuin tarkemmin Facebookin yksityisyysasetuksiin ja havaitsin, että niiden (esimerkiksi kaverilistojen) kautta voi melko helposti kontrolloida sitä, mitä sisältöä kenellekin haluaa jakaa. Näistähän on hyötyä esimerkiksi silloin, kun saa kaveripyynnön sellaiselta, jolle ei syystä tai toisesta halua kaikkia päivityksiä avata. Kaveripyynnön voi tietysti myös torjua, mutta se tuntuu Facebookin kontekstissa jo hieman tylyltä; vähän niin kuin ei vastaisi toisen hyvää päivää -tervehdykseen.

Mnmalstin Leo Babauta kirjoittaa, että unfriendingin avulla voi yksinkertaistaa sosiaalisen median sisältöä omalta osaltaan. Sen sijaan että seuraisi sadan kaverin streamia, voi keskittyä niihin muutamiin (muutamaan kymmeneen), jotka todella kiinnostavat ja pyrkiä heidän kanssaan mielekkääseen ja syvälliseen keskusteluun.

Myös tiettyjen kavereiden tai sovellusten päivitykset voi helposti piilottaa näkyvistä. Jos et esimerkiksi tee mitään sillä tiedolla, mitä kaverit puuhailevat omilla virtuaalifarmeillaan tai millaisia jalokiviä löytävät kokoelmiinsa, nämä voi helposti piilottaa napsauttamalla päivityksen oikean yläkulman valikosta piiloon joko kaveri tai sovellus.

Rautasillan Eero tutustui astetta julmempaan versioon, tweetmobbingiin.Tämä tuntui jo aika raa'alta. Mutta varmaan tämäkin on kevyttä kamaa joihinkin koululaisten nettikiusaamisjuttuihin verrattuna.

Lukeeko CIA blogiasi?

Ammattilehdestä osui silmään mielenkiintoinen uutinen, jonka mukaan blogiseurantaan erikoistunut Visible Technologies on löytänyt uuden rahoittajatahon. Rahaa tuotekehitykseen tuo In-Q-Tel, joka on vuonna 1999 perustettu pääomasijoittaja, omistajanaan Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA.

In-Q-Telin tavoitteena on käyttää Visible Technologiesin ratkaisuja "pysyäkseen ajan hermolla ulkomaisen sosiaalisen median kehityksestä ja saada varhaisia varoitussignaaleja siitä, miten asiat kehittyvät kansainvälisesti", toteaa yhtiön edustaja Wired-lehdelle antamassaan haastattelussa. Visiblen teknologialla voidaan seurata mm. blogeja, keskustelufoorumeja, Flickriä, YouTubea, Twitteriä and Amazonia.

Povipoint-kokemuksia

Katja Project Mamassa kertoo lapselleen satuja Povipointista, vaikka salaa epäilee, että jälkikasvu on saanut tietoonsa aikuisten asioita Powerpointista. Katja miettii:

"Onko jompi kumpi meistä puhunut ipanan kuullen powerpointeista, missä yhteydessä ja ennen kaikkea miksi. Ovatko powerpointit salakavalasti hiipineet normisanastoomme? Puhummeko niistä usein? Pyytääkö lapsi seuraavaksi kertomaan tulostavoitteesta ja asiakasrajapinnasta? Jeesus.

Sattuipa sopivasti, sillä eilen kaksikin kokemusta sivusi samaa aihetta. Koulun vanhempainillassa povipointteja esiteltiin hellyttävästi harmailla kalvoilla tulostettuna sellaisen perinteisen yliolanheittimen avulla. Miehen kanssa juttelimme, että emme tällaista ihmettä liike-elämässä ole tavanneet kohta kymmeneen vuoteen, kalvoheitin alkaa olla yhtä harvinainen olio kuin kirjoituskonekin. Onneksi.

Photo credit: mp_eds/Flickr

Iltalukemiseksi olin varannut Garr Reynoldsin Esityksen suunnittelu. Zen ja pelkistämisen taito. Olipa ajatuksia avaava kirja siitä, miten Powerpointtejä pahoinpidellään ja mihin PP taipuu ja mihin ei. Tietenkin minun on helppo yksinkertaistavana visualistina helppo ostaa kirjan ajatukset siitä, että vähemmän on enemmän ja kuva tuo sanomaan tunnetta. Mutta jos saatte kirjan käsiinne, niin lukekaa ajatuksella, sillä Garrilla on paljon hyviä vinkkejä siitä, kuinka voimme ikävystyttää kuulijoitamme vähemmän ja saada sanomamme paremmin perille. Jos kirjaa ei ole saatavilla, myös Garrin blogista löytyy apua.

Katja päättää: "Mutta joka kerta kun alan nykyään vääntää slaideja, ajattelen vihreää matoa, joka kahvittelee koppiksen kanssa. Paluuta entiseen ei ole."

Ei minullakaan, Katjan kommentin ja Garr Reynoldsin kirjan jälkeen.

Itsepalvelukassa Ikeassa

Koska kevät saa sisustusinnon hyrräämään, pyörähdin Vantaan Ikeassa siihen olohuoneen valaistusprojektiin liittyen (josta kuulette vielä, kunhan voin lähitulevaisuudessa raportoida Dooxesta löytämäni asentajan käynnin jälkeen).

Ihme ja kumma, sinne oli tullut itsepalvelukassoja. Minä oitis kokeilemaan, ja yllättävän positiivinen kokemus se oli, vaikka hieman epäröiden otin viivakoodinlukijan käteen. Näyttö ohjasi ja skannerilla piippasin kaikki tuotteet, jonka jälkeen siirryin maksutapahtumaan kuten muillakin sirukortinlukijoilla.

Kahden normaalikassan tilaan oli saatu mahtumaan neljä itsepalvelukassaa, joita valvoi yksi henkilö, joka myös tarvittessa avusti kassatapahtuman sujumisessa. Elina Hiltunen raportoikin näköjään näistä jo jonkin aikaa sitten, ja häneltä löytyy myös kuva Espoon Ikeasta. Suomessa nämä laitteet olivat hieman toisennäköisiä kuin oheisessa kuvassa (via).

Itsepalvelukassat näyttävät olevan tulossa ainakin länsinaapuriin. S-marketit kokeilivat meillä itseskannausta joitain vuosia sitten, mutta tiedä kuinka kokeilussa kävi, kaikesta päätellen ei liene ollut suuri menestys.

Mulla oli vain pieniä tavaroita, joten aika sutjakasti hoitui. Mutta ne lamput löytyivät kuitenkin vasta läheisestä Kodin Ykkösestä, jossa sain valaisinosastolla erinomaista ja ystävällistä henkilökohtaista palvelua. Tällaista iloa kohdatessaan jouduin miettimään, että vaikka itsepalvelukassoissa on hyvätkin puolensa, kyllä ihminen on sentään ihminen ja hyvä asiakaspalvelu on harvinainen taitolaji.

Taannoin Aasiakas muuten neuvoi käyttäytymistä Ikean kassalla.