torstai 22. tammikuuta 2009

Samaan aikaan toisaalla


Huomasin, että leppoistamisaiheisessa Aamusydämellä-ohjelmassa (nyt myös Areenassa nähtävissä, jos meni ohi ja uusintanakin perjantaina 23.1.) haastattelulla Heikki Honkalalla on nyt leppoistamisaiheinen blogi. Alku on lupaava, ja maalaukset upeita. Serenitas toivoo voivansa lukea lisääkin leppoistamisesta täältä.

Kopomaan leppoistamiskirjan arvioin pikaisesti viime vuoden puolella.

Myös muut bloggaajat ovat viime aikoina pohtineet hitaampaa elämää: Ainakin Saara, Jani ja Heli, Riitta ja Sampsa, Tommi ja Kaakana.

Facebookissakin meitä hidastajia on jo monta.

Ihan niin kuin hidastamiselle ois ollut jonkinlainen sosiaalinen tilaus?

2 kommenttia:

  1. Akka on leppoistanut jo vuosia hyvin yksinkertaisesti eli vähentämällä työntekoa. Aikani luin elämäntaidon oppaita ja kuuntelin guruja, kunnes totesin, että ei tää sen ihmeempää ole kuin heittää käpälät sohvan selkänojalle ja ottaa päiväunet tai heittää kesken työpäivän reilun puolen tunnin kävelylenkki. Ja se työpäivän pituushan ei ole kovin pitkä... Alkuun kannattaa myöntää, että ihminen luo pitkälti ihan itse itselleen kiireen (myönnetään, palkkatyössä myös pomo luo kiirettä). Peili on hyvä konsultti.

    VastaaPoista
  2. Hienoa löytää hidastelublogeja suomesta.

    Tuo minun lifestreamiin tuuppaava linkki ei itse asiassa ole minun tekstini vaan minun suosittelemani blogikirjoitus.

    Mun omat slowari-mietteet löytyy täältä: Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta --> slow

    VastaaPoista