Tuolla alempana Pohojan Akka kommentoi:
"Aikani luin elämäntaidon oppaita ja kuuntelin guruja, kunnes totesin, että ei tää sen ihmeempää ole kuin heittää käpälät sohvan selkänojalle ja ottaa päiväunet tai heittää kesken työpäivän reilun puolen tunnin kävelylenkki. Ja se työpäivän pituushan ei ole kovin pitkä..."
Oli niin tervejärkisen kuuloista asiapuhetta, että piti kipaista Akan blogiin, ja sieltä löytyikin riemastuttava uusi blogituttavuus.
Akkakin on miettinyt leppoistamista:
Luulisi, että löysääminen olisi helppoa, mutta ilmeisesti vaikeinta siinä on henkinen vastavirtaan uiminen eli valtavirrasta irrottautuminen - statushan siinä menee.
Niinhän siinä saattaa mennä, täpötäyden kalenterin ja minuuttiaikataululla säntäilyn ohella. Ja ehkä mainekin?
Onhan se melkoinen tabu, jos joku uskaltaa tunnustaa, ettei ole kiinnostunut loputtomasta raatamisesta ja haluaa helpommille päiville. Onkohan se vaan luonteeltaan laiska vai voittanut lotossa? Kyllä se talvi heinäsirkoille opettaa, odota vaan kun lama kunnolla kouraisee, kyllä ne työtkin alkavat sitten kelpaamaan. Ja muuta vastaavaa mutinaa olen luullut kuulevani, vaikka enin osa on osannut sivistyneesti pitää mutinansa mahassaan niitä ilmoille möläyttelemättä.
Ehkä sopiva motto voisikin olla: koirat haukkuu, karavaani kulkee, aivan omaan tahtiinsa?
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti