keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Miten tässä nyt näin kävi?


Tää haluaa nyt avautua teille, hyvät lukijat, kun tällä on aikastressi.


Siis minä, joka olen jo monta vuotta koettanut järkiperäistää suhdettani aikaan ja kalenteriin ja organisoida ajankäyttöäni mielekkääksi, heräsin viime viikolla siihen tosiasiaan, että huhtikuun kalenterini vilkuttaa kuvaannollisesti punaista, tai ainakin oranssia. Ja stressihän siitä tuli.


Syitä tuohon kalenterin turpoamiseen on monia: omia ja miehen usean päivän työmatkoja, Kuusivuotiaan uuden harrastuksen aikataulut, miehen ja minun työt ja harrastukset ja sen lisäksi kaikkea muuta sekalaista ja kivaa.


Ei tämä sinänsä ole vaarallista, täytyy vain muistaa hengittää ja tehdä asioita tärkeysjärjestyksessä. Mutta terveellinen muistutus tämä on siitä, kuinka helposti aikataulut täyttyvät ja kuinka tärkeää olisi punnita jokaisen lupauksen kohdalla, onko se niin tärkeä, että haluaa sitoutua siihen aikataulullisesti.


On myös mielenkiintoista tarkkailla omaa päätä, miten se reagoi tähän tilapäiseen (I hope) kalenteribuukkausten yliannostukseen. Huomaan, että päässäni aikataulut alkavat elää omaa elämäänsä ja tekevät olon jännittyneemmäksi ja kireämmäksi. Ajatukset askartelevat ylenmäärin kysymyksessä miten organisoin tämän kaiken, että ehdin suoriutua kaikesta. Vaikka järkitasolla tietää vastauksen ja osaa myös suhteuttaa tilannetta aikaisempiin, paljon pahempiin kalenterikaaoksiin, aivoja ei niin vain helposti näköjään käännetäkään uusille urille.


Ajastani on tulossa tilkkutäkki. Bodil Jönsson (kuvassa) puhuu siitä, kuinka pilkkomaton aika on meille paljon arvokkaampaa kuin pilkottu aika. Hänen mielestään niitä ei edes pitäisi mitata samalla mittayksiköllä, sillä kolme tuntia rikkoutumatonta ajatusaikaa yhtäjaksoisella junamatkalla voi olla paljon enemmän kuin kolme tunnin mittaista lentokonematkaa keskeytyksineen ja jonoineen. Molemmissa toimissa lopputulos on sama, mutta junamatkalla aika on ollut paljon hedelmällisempää ja tuottavampaa.


Jönsson suositteleekin meitä kaikkia toteuttamaan yksilöllisen isojaon omassa ajankäytössämme ja suomaan itsellemme enemmän pilkkomatonta ja tuotteliasta aikaa.


Ja siksi tää alkaa nyt laittaa kalenteria järjestykseen tavoitteenaan lisätä siihen pilkkomatonta aikaa.

5 kommenttia:

  1. Sama vaiva täällä päässä. Toivotan onnea kalenterijärkkäykseen. Täytyisi ehkä muistaa useimmin se EI-sana.

    VastaaPoista
  2. Hyvä termi tuo pilkkomaton aika. Yritänpä muistaa sen ja varata riittävästi sellaista. Lykkyä minultakin taisteluun kalenteriturvotusta vastaan.

    VastaaPoista
  3. "Pilkkomaton aika" on kyllä hyvin sanottu. Helposti sitä ajautuu ajattelemaan, että "kun tuossa ja tuossa välissä on vapaa-aikaa, niin oikeastaanhan sitä on aika paljon loppujen lopuksi, en minä sitä enempää tarvitse". Ja silti joskus pitäisi voida vain olla ja möllöttää kokonaisia päiviä, joskus useitakin päiviä putkeen. Eräs ystävä juuri tuossa valitteli, että hänen opiskelukaverinsa eivät ymmärrä hänen ajantarpeitaan - kun monelle muulle riittää nollaamiseksi ryyppyilta, hän tarvitsee kolme päivää aikataulutonta olemista osatakseen rentoutua. Yritä sitten selittää sitä ihmisille, joilla on kalenteri täynnä.

    VastaaPoista
  4. Niinpä, ja sitten kun "se" (eli "tää") saa vielä PMS-oireet siihen päälle niin sitten vasta kiristääkin :). Huhtikuu on kuukausista julmin.

    VastaaPoista
  5. Näyttää löytyvän meitä kalenteriturvotusta vastaan taistelevia, ja erityistsempitykset - Akalle - kyllä se siitä kohta hellittää. Tunnistan Kaisa itsessäni tuon "möllötyksen"tarpeen, isojen juttujen jälkeen täytyy laskea kierroksia hetken (tai pidemmän) aikaa. Tuulalle itsekuria siihen pieneen sanaan ja Heikille pilkkomattoman ajan etsintään.

    VastaaPoista