Nerouden ja hulluuden rajalla

Nerouden ja hulluuden raja on häilyvä, ajattelin eilen kun luin HS kulttuurisivuilta Teemu Luukan arvioita Koneen Pekka Herlinin juuri ilmestyneestä elämänkerrasta. Kirja kuvaa Herliniä monipuolisesti sivistyneenä ja erittäin merkittävänä liike-elämän huippuosaajana, joka kuitenkin kotioloissa on öykkäröivä ja mieleltään sairas juoppo.

Kirjaa en ole vielä lukenut, mutta arvostelukin riitti herättämään kiinnostuksen. Miten on mahdollista, että niin sairas ja moniongelmainen Herlin on toisaalta kyennyt luotsaamaan Koneen keskisuuresta kotimarkkinayhtiöstä globaaliksi suuryritykseksi? Vai onko niin, että ihan tavikset eivät tähän pystykään, ja tullakseen suureksi yritysjohtajaksi täytyy joidenkin palikoiden ollakin pääkopassa vähän epäjärjestyksessä?

Herlinin tapauksessa suuri persoona, ruhtinaaksikin kutsuttu, rakensi imperiumin, mutta hajotti toiminnallaan perheensä. Nostan hattua lapsille ja läheisille, jotka kykenevät näkemään ja kertomaan rehellisesti myös menestyksen varjopuolesta.

Onneksi nykyjohtajissa on yhä useammin heitäkin, jotka tunnistavat ja tunnustavat, että arvojärjestys voi olla myös toisinpäin, sillä perhe ja läheiset ovat loppuviimeksi kuitenkin ne tärkeimmät. Ja onneksi tulevaisuuden johtamisessa näkyy toivonkipinä siinäkin, että yhä enemmän ovat myös sekä-että –ratkaisut mahdollisia.