Punaiset tanssikengät

Keho muistaa kivun. Kun makaan silmät suljettuna lattialla, hengitän sisään, hengitän ulos, kipu tulee hengityksen rytmissä, mutta myös häipyy hengityksen rytmissä. Kipu lamaannuttaa, jäykistää, ottaa tukevan betonisen hahmon, joka sitoo liikkeen paikoilleen. Kipu säkenöi ja sähähtelee, säpsäyttää ja polttaa, tai jäytää, järsii ja jytyyttää alleen kuin märän rätin.

Tunnen selkäni, arvostan sitä kun se toimii moitteettomasti, vaikka ajattelen sitä ja sen hyvinvointia aivan liian harvoin. Olen sille kiitollinen, kun se on tukenut ja kuljettanut minua kaikkien näiden vuosien ajan, ja toivon että se jaksaisi vielä pitkän matkan.

Olisipa hulppeaa elää 90-vuotiaaksi ja olla se arvokkaasti vanhentunut harmaatukkainen rouva, joka edelleen jaksaa olla kiinnostunut suvun ja maailman asioista. Matriarkka, siinäpä tavoitetta yhdelle elämälle!

Matriarkat eivät kulje vinossa ja kaksinkerroin keppiin nojaten. He istuvat ryhdikkäinä suoraselkäisissä tuoleissa, jalat sirosti rinnakkain. Jaloissa voisi olla ikävien terveyskenkien sijaan jotain kaunista, kevyttä ja iloista, vaikkapa tulipunaiset tanssikengät. Jotta saisivat sanoa, että mitä ihmettä ja miten se nyt tuolla lailla, noin vanha ihminen.

Tai hämmästytäänkö silloin enää mistään, kun minä olen yhdeksänkymmenen? Nyt kyllä hämmästyttäisiin, jos isomummolla olisi punaiset tanssikengät, mutta sitten ei ehkä, toivottavasti ei.

Ja shampanjaakin joisin, jos en kengästä niin huikaisevankorkeasta sirosta lasista, kuin hienopiirteisen liljan terälehdiltä. Ehkä isomummojen sitten kuuluu jo vähän huikennella, ja tuollaiset pienet ilot tekevät maailman paljon kauniimmaksi. Olisin sitten helpompi hoivattava perheelle ja henkilökunnalle, kun välillä olisi vain onnellisia, kevyitä shampanjakuplia pään sisus täynnään.

Olisi ehkä jokin ystävätär, muisteltaisiin vanhoja vaikka ei onneksi kaikkia muistettaisi, juotaisiin välillä korkeankiikkeristä laseista kalpeankellertävää juomaa ja maisteltaisiin leivoksia. Kertoisin hänelle niiden punaisten tanssikenkien tarinoita, tosia ja vähän keksittyjäkin, saahan sitä jo siinä iässä vähän värittääkin, ettei aina niin tylsää.

Nyt on pakko koettaa nousta tästä lattialta. Pilatesharjoitus on ohi ja ajatukset lähtivät laukkaamaan omia teitään. Vaikka helpommin sanottu kuin tehty; harjoitus rentoutti kipeää selkää mutta täytyy ensin kierähtää kyljelleen ja hilautua pystyyn sohvankulmaan tukien, kontilleen ja siitä sentti sentiltä ylös. Ihan suoraan ei selkä vielä suostu, vaan jään etukumaraan. Tassuttelen sillä lailla keittiöön, etsin lasin ja avaan jääkaapista piccolopullollisen, juon maljan niille punaisille tanssikengille.