Nauru rentouttaa

Eilisen Savexpon mieleenjääneintä antia oli Riitta Viljamaan vetämä naurujoogasessio. Vaikka paikkana oli Myyrmäki-hallin perälle loihdittu kalsea luentotila, Riitta otti yleisönsä ja sai meidät nauramaan, hihittämään ja käkättämään. Naurun rentouttava vaikutus tuli hyvin demonstroitua ja hyvä mieli seurasi mukana messuilta lähdettyäkin.

Muuten messuilla olisi voinut olla enemmänkin sekä väkeä että näytteilleasettajia. Tarkan Markan Ossia en tavannut, kun oli juuri pitämässä taukoa, mutta Ossi kuitenkin raportoi messukuulumisiaan paikan päältä. Toivotaan että tänään ja huomenna paikalle tulee paljon yleisöä.

Säästöä työpaikalla

Ellien säästöpossusta sattui silmiin mielenkiintoinen keskustelu siitä, miten työpaikoilla säästetään tai tuhlataan yhteistä omaisuutta. Jutut saivat miettimään myös oman pienen kotitoimiston käytäntöjä ja palauttamaan mieliin omia kokemuksia aikaisemmista työpaikoista.

Ensiksi tietysti tulee mieleen sähkönkäyttö. Täytyy skarpata vielä noissa standby-virtojen katkaisemisissa, niissä huomaan välillä lipsuvani, vaikka periaatteessa ne olisivat jatkojohtojen kytkimistä helposti katkaistavissa. Eilisessä FST:n Maapalloa pelastamassa -ohjelmassakin oli tästä puhetta.

Toinen rahallisesti pieni, mutta symbolisesti suuri asia on paperin käyttö. Kaksipuoliseen tulostukseen on jo onneksi siirrytty oletuksena monissa paikoissa, ja liiketoiminnan siirtyminen sähköiseksi vähentää tulostuksen tarvetta edelleen. Nykyisin alan jo potea hieman huonoa omaatuntoa, kun jotain paperille tulostan. Paperin kierrätyspuoli on kyllä jo rutiinia.

Oma lukunsa ovat mustesuihkukirjoittimen värikasetit, joilla olen havainnut ostopaikasta riippuen olevan erittäin suuret hintaerot. Noin 40 euron hinnasta saattaa säästää kympin, kun väijyy hyviä tarjouksia tai jaksaa käydä muutamassa kaupassa vertaamassa hintoja ostoreissulla. Tulostan kuitenkin niin vähän, että lasertulostimen hankinta ei tunnu järkevältä, niin kauan kuin tuo nykyinen laite pelittää.

Muuta tavaraa kotitoimistoon ostan hyvin harkitusti, sillä kaikkea on yleensä jo meillä olemassa. Periaatteesta en ota esimerkiksi eri tilaisuuksissa tarjolla olevia mainoskyniä, koska niitä on kotona jo kertynyt melkoinen kasa. Uudelleenkäytän ja tuunailen vanhoja mappeja. Säästäväisyys lienee vähän sukuvika, koska oman yritystoimintansa jo lopettanut setäni lahjoitti minulle ison läjän mappeja, muovitaskuja ja välilehtiä yritystoimintaa aloittaessani.

Olisi mielenkiintoista kuulla teidänkin vinkkejänne!

Ikkunasta vapauteen

Kiltti ja tunnollinen,
sanoivat.
         Mikä sille nyt tuli?
Tai,
         tiesinhän minä,
         jotain outoa siinä oli,
         mutta että sillä tavalla.

Haukkui johtoryhmän,
hyppäsi ikkunasta,
     siivilleen,
     vapauteen.



Kirjoitin tuon ylläolevan runon kolme vuotta sitten. Nyt silloinen fiktio on vaihtunut todellisuudeksi, kun lehdet uutisoivat France Telecom-yhtiön työntekijöiden itsemurha-aallosta, josta maan hallituskin on huolestunut. Yhtiön yksityistämiseen liittyvää muutostahtia on pidetty liian kovana joillekin työntekijöille. Heille on itsemurha-aallon vuoksi luvassa terveyspalveluja sekä lisävoimia HR-osastolle. Tämän lisäksi työpaikkojen siirrrot ja työtehtävien muutokset on jäädytetty toistaiseksi.

Hieman yli 1.5 vuoden aikana yhtiössä on raportoitu 22 itsemurhaa ja 13 itsemurhan yritystä. Viisas ystäväni eilen lounaalla tästä puhuessamme totesi, että eihän työpaikka mikään vankila ole. Monelle työntekijälle tuo työpaikka näyttää kuitenkin muodostaneen vaarallisen suuren osan elämän sisällöstä.  Kyseessä on henkinen vankila, jossa on lusittu liian kauan huomaamatta, että ovet aukeaisivat myös ulospäin, jos itse sitä haluaisi.  Ainoaksi ulospääsytieksi jää reitti ikkunasta tai itsensä puukottaminen vatsaan palaverissa.

Tapahtumat kuvaavat valitettavan hyvin, mitä tapahtuu kun työpaikkaa ravistellaan kunnolla ja vanhat turvalliset rakenteet murtuvat. Kaikki eivät pysty ajattelemaan muutosta mahdollisuutena, vaan masentuvat, ahdistuvat ja päätyvät epätoivoisiin tekoihin. Lienee vain ajan kysymys, koska tämäkin vaarallinen trendi rantautuu Suomeen.

Työ on kuitenkin vain työtä, ja elämä itsessään arvokasta ja kaunista, kaikin keinoin suojelemisen arvoista. Viime kädessä kannattaa voimavaroja panostaa elämässään eniten niihin ihmisiin, jotka todennäköisimmin sinne hautakummulle tuovat pienen kukan sitten joskus. Perhe, suku, ystävät. Harvoin siellä kai entisiä pomoja, alaisia tai työkavereita tulee näkymään, luulisin.

Pää järjestykseen

Olen viime aikoina tehnyt henkistä inventaariota elämäni tilasta. Älkää pelästykö, kyseessä ei ole mitään sen vakavampaa kuin saada pään sisällä mylläävät ajatukset, tavoitteet ja unelmat jonkin sortin järjestykseen. Koen että yrittäjäelämä on solahtanut kohdalleen ja arki rullaa, joten jonkinlaisen välitilinpäätöksen tekemiselle on ollut hyvä hetki.

Ensimmäiseksi konkretisoin Unelman. Minulla on ollut eri vaiheissa elämääni erilaisia Unelmia, joilla näyttää olevan ihmeellinen taipumus muuttua todellisuudeksi, kunhan ne ensin osaa visualisoida tai verbalisoida. Minulla näitä ovat olleet mm. ensimmäinen oma asunto, purjehtimaan opetteleminen, mummonmökki, kirjoittaminen ja viimeisimpänä tämä yrittäjäelämä. Tajusin, että olen nyt ollut kohta kaksi vuotta yrittäjä, ja minulla ei ole ollut mielessäni kuvaa siitä, mistä haluan unelmoida seuraavaksi.

Hajanaisista ajatuksista konkretisoitui, osittain Heikin ja osittain Frances Mayesin inspiroimana, Unelma siitä, että voisin viettää jonkin lähitulevaisuuden kesänä pari kuukautta vuokraamassamme talossa Välimeren alueella. Minä voisin kirjoittaa aamupäivät, iltapäivät ja illat voisimme perheen kanssa tutustua paikalliseen elämään, retkeillä, nauttia ruoka- ja muusta kulttuurista ja vain olla. Ensi kesäksi on jo tiedossa monenlaista, mutta ehkäpä kesällä 2011 voisimme tämän toteuttaa.

Toinen tärkeä tapa organisoida ajatuksia oli tehdä lista siitä, mikä on loppuvuoden aikana toteutettavien asioiden todellinen tärkeysjärjestys. Minulla tällä listalla oli sekä työhön, yksityiselämään ja harrastuksiin liittyviä hankkeita. Ne ovat lojuneet päässäni epäjärjestyksessä aiheuttaen stressiä, joten listasin ne (niitä kertyi viisi kohtaa, joillakin niistä muutamia alakohtia). Listan priorisointi lisäsi hallinnan tunnetta asioista, ja siihen on hyvä palata, kun täytyy miettiä mihin aikaansa käyttää.

Kolmas organisointikeino oli se, että käytin hitaan matkailun hengessä seitsemän tunnin junamatkasta kolme tuntia siihen, että kävin läpi sähköpostin, kalenterin ja puhelimen viestit (nämä lähes kahden vuoden ajalta!). Tuhosin tarpeettomat, arkistoin tarpeelliset ja nostin hoitamattomia asioita konkreettisiksi tehtäviksi listalle. Samalla sain hyvän kuvan siitä, mitä on tulossa (ainakin siltä osin kun nyt voi ennustaa, yllätyksiä tietysti aina tulee). Tällainen informaatiorojun raivaaminenikin antaa tyydytyksen tunteen, sillä siivoamaton inboxi ja kalenteri aiheuttavat nekin paineita, ainakin minun kaltaiselleni henkilölle. Viittaan taas Heikkiin, joka tänään pohti kalenteroimisen ja temperamentin yhteyksiä. Itsekin lueskelin Keltikangas-Järvisen teosta Temperamentti, stressi ja elämänhallinta ja tunnistin itseni korkearytmiseksi ihmiseksi. Minulle järjestyksenpito ja organisointi on luontaista toimintaa ja sen avulla vahvistan tunnettani elämäni hallinnasta ja sitä kautta energiaa. Jollakin toisella organisointi vastoin omaa rytmisyyttä vain vie energiaa. Mutta kuten Heikki toteaa, tärkeintä on tunnistaa oma rytminsä ja toimia sen mukaisesti.

Nyt kun suuntaviitat ovat selvillä, käynkin tästä seuraavaksi tehtävälistan kimppuun. Siellä ne hommat ovat muistissa, sopivan kokoisiksi kerta-annoksiksi palasteltuina ja valmiina toteutettavaksi.

Punaiset tanssikengät

Keho muistaa kivun. Kun makaan silmät suljettuna lattialla, hengitän sisään, hengitän ulos, kipu tulee hengityksen rytmissä, mutta myös häipyy hengityksen rytmissä. Kipu lamaannuttaa, jäykistää, ottaa tukevan betonisen hahmon, joka sitoo liikkeen paikoilleen. Kipu säkenöi ja sähähtelee, säpsäyttää ja polttaa, tai jäytää, järsii ja jytyyttää alleen kuin märän rätin.

Tunnen selkäni, arvostan sitä kun se toimii moitteettomasti, vaikka ajattelen sitä ja sen hyvinvointia aivan liian harvoin. Olen sille kiitollinen, kun se on tukenut ja kuljettanut minua kaikkien näiden vuosien ajan, ja toivon että se jaksaisi vielä pitkän matkan.

Olisipa hulppeaa elää 90-vuotiaaksi ja olla se arvokkaasti vanhentunut harmaatukkainen rouva, joka edelleen jaksaa olla kiinnostunut suvun ja maailman asioista. Matriarkka, siinäpä tavoitetta yhdelle elämälle!

Matriarkat eivät kulje vinossa ja kaksinkerroin keppiin nojaten. He istuvat ryhdikkäinä suoraselkäisissä tuoleissa, jalat sirosti rinnakkain. Jaloissa voisi olla ikävien terveyskenkien sijaan jotain kaunista, kevyttä ja iloista, vaikkapa tulipunaiset tanssikengät. Jotta saisivat sanoa, että mitä ihmettä ja miten se nyt tuolla lailla, noin vanha ihminen.

Tai hämmästytäänkö silloin enää mistään, kun minä olen yhdeksänkymmenen? Nyt kyllä hämmästyttäisiin, jos isomummolla olisi punaiset tanssikengät, mutta sitten ei ehkä, toivottavasti ei.

Ja shampanjaakin joisin, jos en kengästä niin huikaisevankorkeasta sirosta lasista, kuin hienopiirteisen liljan terälehdiltä. Ehkä isomummojen sitten kuuluu jo vähän huikennella, ja tuollaiset pienet ilot tekevät maailman paljon kauniimmaksi. Olisin sitten helpompi hoivattava perheelle ja henkilökunnalle, kun välillä olisi vain onnellisia, kevyitä shampanjakuplia pään sisus täynnään.

Olisi ehkä jokin ystävätär, muisteltaisiin vanhoja vaikka ei onneksi kaikkia muistettaisi, juotaisiin välillä korkeankiikkeristä laseista kalpeankellertävää juomaa ja maisteltaisiin leivoksia. Kertoisin hänelle niiden punaisten tanssikenkien tarinoita, tosia ja vähän keksittyjäkin, saahan sitä jo siinä iässä vähän värittääkin, ettei aina niin tylsää.

Nyt on pakko koettaa nousta tästä lattialta. Pilatesharjoitus on ohi ja ajatukset lähtivät laukkaamaan omia teitään. Vaikka helpommin sanottu kuin tehty; harjoitus rentoutti kipeää selkää mutta täytyy ensin kierähtää kyljelleen ja hilautua pystyyn sohvankulmaan tukien, kontilleen ja siitä sentti sentiltä ylös. Ihan suoraan ei selkä vielä suostu, vaan jään etukumaraan. Tassuttelen sillä lailla keittiöön, etsin lasin ja avaan jääkaapista piccolopullollisen, juon maljan niille punaisille tanssikengille.

Vanhat talot

Loviisassakin tuli viikonvaihteessa käytyä WWP-päivillä. Lovari uutisoi kävijöitä olleen taas ennätysmäärän. Kohteet olivat monipuolisia "kukkatapetista hard coreen", itseäni tällä kertaa kiinnostivat sisustusratkaisut ja cottage garden -tyyppiset pihat. Tietysti monella kirpputorilla tuli pengottua, vaikka ostokset jäivät nyt vaatimattomiksi.

Huomioin, että osassa kohteista remonttia oli tehty millilleen ja pieteetillä, osassa enemmän sinne päin. Onkin hyvä, että kohteista löytyy monenlaisia ratkaisuja, sillä kaikki eivät jaksa tai osaa nyhertää kaikkia yksityiskohtia, vaikka vanhassa talossa asuvatkin. Vanhaan taloon kuuluu myös elämän kerroksellisuus, eletyt vuosikymmenet saavat näkyä ja tuntua, vaikka kaikki ei aivan omalle ajanjaksolleen tyylipuhdasta olekaan. Koti ei ole museo, kuten erään kohteen emäntä totesi.

Koska olen sattunut sotkeutumaan erinäisiin vanhoihin rakennuksiin liittyviin hommiin ihan harrastuksen vuoksi, en malta tässä olla jakamatta hieman TOP-5 linkkivinkkejä aiheen tiimoilta.

Tarinoita remonteista rintsikassa: http://www.rintamamiestalo.fi/

Museoviraston korjauskortit opastavat remonteissa: http://www.nba.fi/fi/korjauskortit

Uusi tv-ohjelma avaa remontin saloja vanhoissa kohteissa: http://www.perinnemestari.fi/

Kaikkea, jota saattaa joskus tarvita: http://www.rakennusapteekki.fi/suomeksi/start2.asp

Lisää kaikkea remontissa tarvittavaa: http://www.metsankylannavetta.fi/

Paljon on ihania remppa-aiheisia blogejakin, on siis mahdotonta tässä luetella niitä kaikkia. Katsokaa vaikka Me tilalliset -blogin Vertaistukea -osastoa, siellä koottuna parhaita paloja.

Ylläolevat kuvat: yksi ennen-jälkeen-projekti toissa kesältä (tosin järjestyksessä "jälkeen"-"ennen" - nää Bloggerin kuvaominaisuudet ei todellakaan vakuuta!

Optimistin kalenterinhallintaa

Mulla oli kalenterinhallinta viime viikkoina ihan kesäterässä, ja surin sitä että en muiden sitoutumusten vuoksi ehdi tänne tai tännekään. Megapoliksessa olin viime vuonna Carl Honorén jalanjälijllä; tänä vuonna siellä on teemana hyvä ruoka, nam! Savexpo on uusi, mutta mielenkiintoisen monipuolinen tapahtuma.

No onneksi tajusin aikani ihmeteltyäni, että tapahtumat ovatkin vasta syyskuussa, eikä elokuussa niinkuin luulin. Joten taidan sittenkin ehtiä molempiin, tulkaa tekin!