Itsepalvelukassa Ikeassa

Koska kevät saa sisustusinnon hyrräämään, pyörähdin Vantaan Ikeassa siihen olohuoneen valaistusprojektiin liittyen (josta kuulette vielä, kunhan voin lähitulevaisuudessa raportoida Dooxesta löytämäni asentajan käynnin jälkeen).

Ihme ja kumma, sinne oli tullut itsepalvelukassoja. Minä oitis kokeilemaan, ja yllättävän positiivinen kokemus se oli, vaikka hieman epäröiden otin viivakoodinlukijan käteen. Näyttö ohjasi ja skannerilla piippasin kaikki tuotteet, jonka jälkeen siirryin maksutapahtumaan kuten muillakin sirukortinlukijoilla.

Kahden normaalikassan tilaan oli saatu mahtumaan neljä itsepalvelukassaa, joita valvoi yksi henkilö, joka myös tarvittessa avusti kassatapahtuman sujumisessa. Elina Hiltunen raportoikin näköjään näistä jo jonkin aikaa sitten, ja häneltä löytyy myös kuva Espoon Ikeasta. Suomessa nämä laitteet olivat hieman toisennäköisiä kuin oheisessa kuvassa (via).

Itsepalvelukassat näyttävät olevan tulossa ainakin länsinaapuriin. S-marketit kokeilivat meillä itseskannausta joitain vuosia sitten, mutta tiedä kuinka kokeilussa kävi, kaikesta päätellen ei liene ollut suuri menestys.

Mulla oli vain pieniä tavaroita, joten aika sutjakasti hoitui. Mutta ne lamput löytyivät kuitenkin vasta läheisestä Kodin Ykkösestä, jossa sain valaisinosastolla erinomaista ja ystävällistä henkilökohtaista palvelua. Tällaista iloa kohdatessaan jouduin miettimään, että vaikka itsepalvelukassoissa on hyvätkin puolensa, kyllä ihminen on sentään ihminen ja hyvä asiakaspalvelu on harvinainen taitolaji.

Taannoin Aasiakas muuten neuvoi käyttäytymistä Ikean kassalla.

Hei hulinaa

Huhtikuu on kuukausista kiireisin, voisin todeta. Kaikkea on kertynyt, joukossa paljon kivaa ja virkistävää. Kuusivuotias on innostunut jalkapallosta, jota tällä viikolla poikkeuksellisesti riittää neljänä päivänä/iltana. Hieman liikaa yhdelle viikolle, mutta onneksi normaalitahti ei ole noin kiivas.

Kun Kuusivuotiaskin alkaa olla jo siinä iässä, että hänellä on omat menonsa, meilläkin on nyt siirrytty siihen käytäntöön, että koko perheen menot kirjataan yhteiseen kuukausikalenteriin jääkaapin oveen, jotta kaikki pysyvät kärryillä missä mennään. Yritä tässä sitten välttää kalenterin orjaksi joutumista...

Eilen poika oli kaverilla yökylässä ja isi ja äiti tutustuivat Espoon musiikkitarjontaan kahdessakin eri paikassa. Mukavaa oli, pitkästä aikaa.

Töiden puolella olen pakertanut parin ison tarjouksen parissa. Nyt pitäisi enää keksiä itsestä vetävä mainelause....

Saatte kasvukausiraportin mökiltä parin päivän päästä. Viimeksi sinivuokot jo kurottelivat nuppujaan kohti aurinkoa, nyt lienevät jo auki. Kuva lienee parin vuoden takaa.

Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua kaikille lukijoille!

Täti perehtyy mikrobloggaukseen kotisohvalla

Blogisyötteissä oli tänään todella mielenkiintoista materiaalia. Työt saivat hetken odottaa, kun tutkailin postausten innoittamana mikroblogipalveluja.

Tuijan kautta löysin Digityttöjen yleiskatsauksen aiheesta. Digitytöt haastattelivat myös Eero Holmilaa Roheasta, Qaikun tekijäfirmasta. Ja Rautasillan Eerokin videopostasi Twitteristä.

Ilmeistesti Jaiku on siis-so-last-season. Päivän kysymys kuuluukin: Twitteriin vai Qaikuun? Suosituksia, anyone?

Oulusa olemasa

Viime päivät olen viettänyt täällä vanhassa kotikaupungissani, jolla on ikuisesti varattu paikka sydämeni sopukassa. Asuin täällä aikanaan kuusi vuotta nuoruudestani. Niihin vuosiin mahtui paljon ainutkertaista, mutta en silti haikaile sitä aikaa takaisin. Kaipuu kaupunkiin kuitenkin jäi, ja tänne on päästävä säännöllisin väliajoin.

Murre palaa välittömästi, huomaan bussissa kysyväni lastenvaunujen kanssa kulkevalta "Tarviikkonää apua?" ja päivitteleväni "kauhian kylymää tuulta".

Paikoilla on henkensä, uskon, hyvä tai huono. Täällä on paljon paikkoja, joss valitsee hyvä henki, rauha, onnellisuus. Yksi niistä on tämä ystävättäreni koti, jossa olen saanut asua nämä päivät. Siitä kertonee myös, että erilaisten pienten kremppojen rasittamana nukuin 14 tuntia putkeen ja heräsin todella levänneenä.

Vaikka kyseessä oli osittain työmatka, jäi silti aikaa sukututkimukselle Maakunta-arkistossa, Pohjois-Pohjanmaan museossa ja Kaupunginkirjaston maakuntakokoelmahuoneessa. Löytyi lisätietoja suvun merimiehistä, kultasepistä ja monta kiinnostavaa yksityiskohtaa 1700- ja 1800-lukujen ajankuvasta. Monissa kohdin pääsin taas askeleita eteenpäin tässä omassa sukusudokussani.

Tänään iltapäivä on pyhitetty kirjoittamiselle. Ja huomenna aamulla kotiin.

Hyvää tekevä hiljaisuus

Vasta kun sain Pääsiäisen aikaan nauttia siitä, tajusin kuinka olen sitä kaivannut. Vietimme rauhallista aikaa mökillä ja kotona, mies ja poika välillä harrastuksiinsa ja huveihinsa pyrähdellen ja minä pienen flunssan tainnuttamana lähinnä sohvalla ja sängyllä.


Oli kerrankin aikaa katsella televisiota, lukea kirjaa ja vain mietiskellä. Tämä pääsiäisenä ohjelmatarjonta hellitteli hiljaisuuden ystäviä, ensin tuli Suuri hiljaisuus (tai oikeammin sehän tuli kaksi kertaa, ensin dokumentti että tämä leffa, joista tässä tarkoitan ensinmainittua).


Välipalaksi hieman Colorado avenueta ja Klaus Härön Näkymätön Elina (nyyh). Sitten vielä eilen Veikko Aaltosen Paimenet ja Areenasta espoolaisessa karmeliittaluostarissa kuvattu Yksin Jumala.


Dokumentit tekivät hyvää, syvältä, saivat rauhoittumaan ja muistamaan taas sen, mikä on olennaista ja ikuista. Sekä Suuren hiljaisuuden kartusiaaniveljet että Espoon karmeliittasisaret ovat vihkiytyneet traditioihin, jotka ovat kantaneet keskiajan alusta meidän päiviimme, läpi kaikkien sotien ja muiden myllerrysten. Molempia sääntökuntia pidetään ankarina, ja on harvinaista päästä katsomaan niiden arkipäivää.

Suuren hiljaisuuden ohjaaja kysyi ensimmäisen kerran lupaa kuvata luostarissa vuonn 1984, jolloin hänelle sanottiin, ettei aika ollut kypsä, vaan tarvittaisiin vielä 10-13 vuotta. Kuudentoista vuoden jälkeen luostarista soitettiin ja kerrottiin, että siellä oltiin valmiita.

Osaisinpa ottaa matkaevääksi näistä pääsiäisen helmistä edes jotain; asiat vaativat aikansa, ihmisen on vain asetuttava paikalleen ja uskottava. Tärkein on tässä ja nyt, hiljaisuus, hengitys, yhteys. Sitä on vaalittava.

Miksi Intersportissa on aina loppuunmyynti?

Sarjamme Serenitas kummastelee kaupan maailmaa kolmannessa osassa pohdimme sitä, miksi Intersportissa on aina loppuunmyynti?

Säännöllisin väliajoin, ja mielestäni poikkeuksellisen tiheään, ketjun liikkeet mainostavat tyyliin: "Loppuunmyynti - kauppias vaihtuu!" tai "Vuokrasopimus loppuu - kaikki pois". Ja parin kuukauden kuluttua tilanne näyttää olevan kuluttajan kannalta katsoen entisellään, kaupanteko jatkuu samalla paikalla, samalla konseptilla ja usein samalla henkilökunnalla.

Normaalireittien varrella Jumbossa vaihtui juuri äsken kauppias ja nyt Tapiolassa on menossa vuokrasopimuksen päättymis-alennusmyynti. Ja näitä esimerkkejä pulpahtaa näkökenttään sieltä täältä.

Ketjuhan on kansainvälinen, ja siihen kuuluu yli 4000 urheiluvälinemyymälää kautta maailman. Suomessa ketjun omistaa Kesko, ja Intersport-kauppoja on Suomessa 57, Keskolla on lisäksi Kesport-kauppoja 38 ja Budget Sport -kauppoja neljä. Kaupoista 93 on kauppiasyrittäjien ja kuusi Intersport Finlandin omistamia. Niin Kesport- kuin Intersport-kaupat perustuvat samaan toimintamalliin eli kauppiasyrittäjä omistaa ja vastaa liikkeestään.

Urheilukaupan markkinat kasvavat Suomessa noin 2 % vuodessa, vaikka hintakilpailu on tälläkin alalla kiristynyt. Leudontuneet talvet ovat vaikuttaneet myyntiin, tai ainakin sen rakenteeseen. Mutta onko lukijoilla jotain muitakin selityksiä näihin jatkuviin loppuunmyynteihin?

Yrittäjänainen rahan perässä

Kauppalehden blogeista löytyy Maija Ilmoniemen selkeä kannanotto Kyllä yrittäjänainen rahaa haluaa, joka kannattaa ehdottamasti lukea. Siteeraan hieman:

Tutkimusten mukaan naisten tärkeimmät syyt yrittäjäksi lähtemiseen ovat työtyytyväisyys, perheen huomioiminen ja yrittämisen vapaus. Nainen tavoittelee yrittäjyyden kautta uutta elämäntapaa – eihän hän, herrantähden, aio rahan perässä juosta.

Vapaus ja tyytyväisyys ovat toki tärkeitä, mutta ihan oikeassa maailmassa yrittäjällä voi olla vapautta vain, jos hänen yrityksensä menestyy, eli tuottaa rahaa. Ja jos sen haluaminen ja pyytäminen on suurin synti, rahaa on äärimmäisen vaikea saada! Naiset sortuvat usein puuhasteluun. On helpompi istua lajittelemassa kirjanpitäjälle kuitteja tai väsäämässä exceleitä, koska silloin ei tarvitse kohdata karua arkea ja kassavirtaa.

Tähän saakka on helppo olla Maijan kanssa samaa mieltä, ja vielä siinäkin, että myynti on yrittäjän tärkein tehtävä, niin naisen kuin miehenkin.

Yhtä asiaa jäin kuitenkin pohtimaan: miksi niin usein käsitteet tulos ja kannattavuus liimataan yhteen erottamattomaksi parivaljakoksi? Sen verran voi jo yleisen elämänkokemuksen avulla todeta, että yritystoimintaa ei kannata aloittaa, ellei se kannata ja ole tuottavaa.

Mutta tarvitseeko kaikkien yritysten kasvaa? Kasvulla tarkoitan tässä jotain sellaista, jota liitetään termiin kasvuyritys, siis kaksi- tai kolmenumeroisia liikevaihdon kasvuprosentteja. Voisiko yrittäjä olla ihan onnellinen siitä, että hänen yrityksensä toimii kannattavasti ja tuottaa tavoitellun toimeentulon yrittäjälle? Miksi kasvun pitäisi olla itseisarvoista?

Kuluttajista myyjiksi?

Trendwaching-sivustolla esiteltiin Sellsumers, ikään kuin vastakohtana konsumereille.

SELLSUMERS: Whether it’s selling their insights to corporations, hawking their creative output to fellow consumers, or renting out unused assets, consumers will increasingly become SELLSUMERS, too. Made possible by the online revolution’s great democratization of demand and supply, and further fueled by a global recession that leaves consumers strapped for cash, the SELLSUMERS phenomenon is yet another manifestation of the mega-trend that is 'consumer
participation'.

Lyhyesti: Yhä useammalla kuluttajalla on sekä mahdollisuuksia (esim. internetin myötä) että tarpeita myydä jotakin: omaa osaamistaan (osa-aika)yrittäjänä, tarpeettomia tavaroitaan tai harrastuksen myötä syntynyttä tietotaitoa tai tavaraa/palvelua.

Trendwatchingin määritelmä kattaa yritystoiminnan vain, kun se on toissijainen tulonlähde, eikä esimerkiksi omanlaistani päätoimista yrittäjyyttä. Tunnistan kuitenkin itsessäni ainakin tuon tavaran myymisen (Huutonetissä ja esimerkiksi huomenna kylän lastentarvikekirpparilla) sekä (toistaiseksi erittäin vaatimattomien) tulojen hankkimisen harrastuksen (kirjoittamisen) myötä.

Sellsumerismiinkin (anteeksi sanahirviö!) liittyy motiivina usein halu olla aikaisempaa enemmän oman elämänsä valtija. Trendwatching esittelee useita innovatiivisia esimerkkejä maailmalta, mm. oman pysäköintitilansa vuokraaminen muille, epämieluisten lahjakorttien vaihtopalvelu tai keinon päästä eroon entisten poikaystävien lahjoittamista koruista.

Suomesta tulee mieleen ensimmäiseksi Kuinoma, sisustus-ja käsitöiden verkkokaupat sekä bloggaajat, jotka ovat myyneet bloginsa esimerkiksi jollekin lehdelle. Kertokaa te lukijat lisää hyviä esimerkkejä.

Miten tässä nyt näin kävi?

Tää haluaa nyt avautua teille, hyvät lukijat, kun tällä on aikastressi.

Siis minä, joka olen jo monta vuotta koettanut järkiperäistää suhdettani aikaan ja kalenteriin ja organisoida ajankäyttöäni mielekkääksi, heräsin viime viikolla siihen tosiasiaan, että huhtikuun kalenterini vilkuttaa kuvaannollisesti punaista, tai ainakin oranssia. Ja stressihän siitä tuli.

Syitä tuohon kalenterin turpoamiseen on monia: omia ja miehen usean päivän työmatkoja, Kuusivuotiaan uuden harrastuksen aikataulut, miehen ja minun työt ja harrastukset ja sen lisäksi kaikkea muuta sekalaista ja kivaa.

Ei tämä sinänsä ole vaarallista, täytyy vain muistaa hengittää ja tehdä asioita tärkeysjärjestyksessä. Mutta terveellinen muistutus tämä on siitä, kuinka helposti aikataulut täyttyvät ja kuinka tärkeää olisi punnita jokaisen lupauksen kohdalla, onko se niin tärkeä, että haluaa sitoutua siihen aikataulullisesti.

On myös mielenkiintoista tarkkailla omaa päätä, miten se reagoi tähän tilapäiseen (I hope) kalenteribuukkausten yliannostukseen. Huomaan, että päässäni aikataulut alkavat elää omaa elämäänsä ja tekevät olon jännittyneemmäksi ja kireämmäksi. Ajatukset askartelevat ylenmäärin kysymyksessä miten organisoin tämän kaiken, että ehdin suoriutua kaikesta. Vaikka järkitasolla tietää vastauksen ja osaa myös suhteuttaa tilannetta aikaisempiin, paljon pahempiin kalenterikaaoksiin, aivoja ei niin vain helposti näköjään käännetäkään uusille urille.

Ajastani on tulossa tilkkutäkki. Bodil Jönsson (kuvassa) puhuu siitä, kuinka pilkkomaton aika on meille paljon arvokkaampaa kuin pilkottu aika. Hänen mielestään niitä ei edes pitäisi mitata samalla mittayksiköllä, sillä kolme tuntia rikkoutumatonta ajatusaikaa yhtäjaksoisella junamatkalla voi olla paljon enemmän kuin kolme tunnin mittaista lentokonematkaa keskeytyksineen ja jonoineen. Molemmissa toimissa lopputulos on sama, mutta junamatkalla aika on ollut paljon hedelmällisempää ja tuottavampaa.

Jönsson suositteleekin meitä kaikkia toteuttamaan yksilöllisen isojaon omassa ajankäytössämme ja suomaan itsellemme enemmän pilkkomatonta ja tuotteliasta aikaa.

Ja siksi tää alkaa nyt laittaa kalenteria järjestykseen tavoitteenaan lisätä siihen pilkkomatonta aikaa.