keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Ikkunasta vapauteen


Kiltti ja tunnollinen,
sanoivat.
         Mikä sille nyt tuli?
Tai,
         tiesinhän minä,
         jotain outoa siinä oli,
         mutta että sillä tavalla.

Haukkui johtoryhmän,
hyppäsi ikkunasta,
     siivilleen,
     vapauteen.



Kirjoitin tuon ylläolevan runon kolme vuotta sitten. Nyt silloinen fiktio on vaihtunut todellisuudeksi, kun lehdet uutisoivat France Telecom-yhtiön työntekijöiden itsemurha-aallosta, josta maan hallituskin on huolestunut. Yhtiön yksityistämiseen liittyvää muutostahtia on pidetty liian kovana joillekin työntekijöille. Heille on itsemurha-aallon vuoksi luvassa terveyspalveluja sekä lisävoimia HR-osastolle. Tämän lisäksi työpaikkojen siirrrot ja työtehtävien muutokset on jäädytetty toistaiseksi.

Hieman yli 1.5 vuoden aikana yhtiössä on raportoitu 22 itsemurhaa ja 13 itsemurhan yritystä. Viisas ystäväni eilen lounaalla tästä puhuessamme totesi, että eihän työpaikka mikään vankila ole. Monelle työntekijälle tuo työpaikka näyttää kuitenkin muodostaneen vaarallisen suuren osan elämän sisällöstä.  Kyseessä on henkinen vankila, jossa on lusittu liian kauan huomaamatta, että ovet aukeaisivat myös ulospäin, jos itse sitä haluaisi.  Ainoaksi ulospääsytieksi jää reitti ikkunasta tai itsensä puukottaminen vatsaan palaverissa.

Tapahtumat kuvaavat valitettavan hyvin, mitä tapahtuu kun työpaikkaa ravistellaan kunnolla ja vanhat turvalliset rakenteet murtuvat. Kaikki eivät pysty ajattelemaan muutosta mahdollisuutena, vaan masentuvat, ahdistuvat ja päätyvät epätoivoisiin tekoihin. Lienee vain ajan kysymys, koska tämäkin vaarallinen trendi rantautuu Suomeen.

Työ on kuitenkin vain työtä, ja elämä itsessään arvokasta ja kaunista, kaikin keinoin suojelemisen arvoista. Viime kädessä kannattaa voimavaroja panostaa elämässään eniten niihin ihmisiin, jotka todennäköisimmin sinne hautakummulle tuovat pienen kukan sitten joskus. Perhe, suku, ystävät. Harvoin siellä kai entisiä pomoja, alaisia tai työkavereita tulee näkymään, luulisin.

4 kommenttia:

  1. Ei tosiaan naurata. Hyvä, että otat tällaisen jutun esiin. Pistää miettimään työn todellista merkitystä ihmiselle. (Jätin muuten tänään kaksi palaveria väliin ja tulin kotiin potemaan mahakipua, jonka luulen johtuvan liiasta kiireestä.)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Linnea, ja toivottavasti mahakipu on hellittänyt. Kehokin muistaa välillä muistuttaa, jos kiirettä on liikaa, ja hyvä että muistuttaa, ennenkuin ehtii vetää itsensä liian piippuun.

    VastaaPoista
  3. Hieno runo! Eilen kuulin termin "Nokia-raato", kuulemma lääkärislangia. Noita raatoja on monen muunkin yrityksen jäljiltä. JOillekin ihmisille työ on huumetta - mitenkäs John Lennon totesikaan: Life is what happens to you when you're busy making other plans.

    VastaaPoista
  4. Akka, onpa kuvaava termi. Minäkin tunnen muutamia Nokia (tms.) raatoja, eikä se ole kaunista katseltavaa. Jos itse suhtautuu yli-kunnianhimoisesti työhönsä ympäristössä, joka mahdollistaa tai jopa suosii työaddiktiota, jäljet jäävät useimmiten lopulta lääkäreiden korjattavaksi.

    VastaaPoista