Lukukokemus

Kuva: Brian Dettmer Book Autopsies

Pari yötä sitten tein jotain, jota en ole tehnyt pitkään aikaan: aloitin illalla romaanin ja se oli pakko lukea yhdeltä istumalta (tai siis puolimakaavassa asennossa sängyssä) loppuun saakka.

Viehätyin Siri Hustvedtin kielestä, sen keveästä vivahteikkuudesta niin, että itsessänikin heräsi taas halu kirjoittaa. Amerikkalainen elegia oli niin hyvä lukukokemus, että se ansaitsee ehdottomasti toisenkin lukukerran, ja silloin hieman hitaammassa tahdissa. Vaikka kirjan pohjavireenä on suru, se kuvaa hienosti kolmen sukupolven samanlaisia kokemuksia kriisiensä keskellä ja keinoja selviytyä niistä.

Kirjoittamisessani on ollut taukoa, joka johtui siitä, että pari kuukautta sitten sain valmiiksi romaanikäsikirjoituksen. Se odottaa nyt vuoroaan kustantajien lukemattomien onneaan koettavien harrastajakirjoittajien töille varatuissa pinoissa, joita kustannustoimittajat tuskin ehtivät lukemaan. Ison työn jälkeen on ollut täysin tyhjä olo, eikä mitään ole syntynyt.

Hustvedin käsittelemässä siirtolaisuusteemassa on joitain yhtymäkohtia tuohon omaan projektiini, ehkä siksikin se tuntui niin osuvan. Oma käsikirjoitukseni lähti neljälle kustantajalle, joista yhdestä tuli jo ystävällinen kiitos-mutta-ei-sovi-julkaisuohjelmaamme -kirje.

Kokeneemmat sanovat, että uuden käsikirjoituksen aloittaminen on paras tapa välttyä kärkkymästä joka päivä postiluukun kannessa odottamassa kustantajan palautetta ja helpottaa myös kielteisen päätöksen tunnekuohuja.

Itselläni on ollut kaksikin eri ideaa muhimassa, mutta kummallekaan ei vielä tunnu löytyvän sopivaa muotoa. Eilen kuitenkin mieleeni tuli kolmaskin idea, jota ajattelin lähteä kerimään auki vaikkapa novellin kautta. Ehkäpä pitäisi aloittaa tutkimus tuota aihetta varten....

Terveisiä tohtorille

Olen ollut saman yksityislääkäriasemakatjun asiakas kauemmin kuin haluan muistaa. Olen asioinut siellä sekä itsemaksavana että työterveysasiakkaana, ja nyttemmin myös yrittäjän työterveyshuoltoni on sovittu hoidettavaksi siellä.

Tämä tietysti kertoo siitä, että olen ollut palveluun tyytyväinen. Minua on kuultu ja kremppani ovat tulleet hoidetuksi.

Mutta nyt paratiisiin on luikertelemassa käärme. Kaksi viimekertaista asiointia herätti kysymyksen. määrätäänkö laboratoriokokeita herkemmin, jopa tarpeettomasti, jos laskun maksaa yritys työterveyssopimuksensa kautta?

Edellisellä käynnillä olin paikalla itsemaksavana asiakkaana (kaikkea en minäkään kehtaa laittaa firman kirjanpitoon...) ja lääkäri totesi, ettei ultraäänitutkimus ole ihan välttämätön, "kun siitä tulee sinulle vain lisäkuluja".

Viimeisimmällä kerralla vakilääkäri vilkaisi koneelta: "Sinullahan on tämä laaja työterveyssopimus, minä laitan tästä nyt näitä labroja nämä ja nämä ja vielä olisi hyvä katsoa tuokin".

Tietenkin minun olisi siinä vaiheessa pitänyt kysyä, onko ne kaikki tarpeellisia ja välttämättömiä vai vain nice-to-know -osastoa, mutta enpä sitten kysynyt. Vaikea on spesialistin päätöksiä siinä kohden mennä kyseenalaistamaan.

Seuraavalla kerralla aion kuitenkin avata suuni, sillä minun tapauksessani, yksinyrittäjänä, joudun kuitenkin ihan itse tienaamaan kaikki ne roposet, joita lääkärifirmalle maksan työterveyspalveluista. Ja isompienkin firmojen kohdalla pitää tietysti olla sellainen roti, ettei turhaan tutkita, ihan sen takia että laaja sopimus sen mahdollistaa. Tosin vakilääkäri tiesi myös kertoa, että monet yritykset ovat tarkistaneet työterveyssopimuksiaan tiukemmiksi näinä ankeina aikoina.

Hunajaisia uutisia

Lähiruokaan liittyen kaksi hunajaista uutista (via trendwatching.com). Kuva mesimestari.fi.

Fortnum & Mason on sijoittanut Piccadillyn tavaratalonsa katolle neljä mehiläispesää. Asiakkaat voivat nettikameran välityksellä katsella mehiläisiä niiden tuottaessa hunajaa, joka lopuksi myydään kaupassa.

Fairmont Royal York hotel puolestaan on asettanut kolme pesää 14. kerroksen korkeuteen Torontossa ja tuotettu hunaja käytetään hotellin keittiössä. Palaute asiakkailta on ollut niin positiivista, että kolme uuttaa pesää on suunnnitteilla.

Skeptikkona minulle palautui kuitenkin mieleen lukion bilsantunnilta, että mehiläiset keräävät helposti ympäristön raskasmetallit itseensä, niin ettei vain hunajassa olisi pientä lyijylisää? Mutta keinoruokinnassahan ne tietysti ovat, kun kukkakedoille on kummastakin paikasta pikkuisen lentomatkaa. Vekkuli idea, kuitenkin, ja kertoo siitä, että kaupungeissakin voi tuottaa syötävää.

Itsepalvelukassa Ikeassa

Koska kevät saa sisustusinnon hyrräämään, pyörähdin Vantaan Ikeassa siihen olohuoneen valaistusprojektiin liittyen (josta kuulette vielä, kunhan voin lähitulevaisuudessa raportoida Dooxesta löytämäni asentajan käynnin jälkeen).

Ihme ja kumma, sinne oli tullut itsepalvelukassoja. Minä oitis kokeilemaan, ja yllättävän positiivinen kokemus se oli, vaikka hieman epäröiden otin viivakoodinlukijan käteen. Näyttö ohjasi ja skannerilla piippasin kaikki tuotteet, jonka jälkeen siirryin maksutapahtumaan kuten muillakin sirukortinlukijoilla.

Kahden normaalikassan tilaan oli saatu mahtumaan neljä itsepalvelukassaa, joita valvoi yksi henkilö, joka myös tarvittessa avusti kassatapahtuman sujumisessa. Elina Hiltunen raportoikin näköjään näistä jo jonkin aikaa sitten, ja häneltä löytyy myös kuva Espoon Ikeasta. Suomessa nämä laitteet olivat hieman toisennäköisiä kuin oheisessa kuvassa (via).

Itsepalvelukassat näyttävät olevan tulossa ainakin länsinaapuriin. S-marketit kokeilivat meillä itseskannausta joitain vuosia sitten, mutta tiedä kuinka kokeilussa kävi, kaikesta päätellen ei liene ollut suuri menestys.

Mulla oli vain pieniä tavaroita, joten aika sutjakasti hoitui. Mutta ne lamput löytyivät kuitenkin vasta läheisestä Kodin Ykkösestä, jossa sain valaisinosastolla erinomaista ja ystävällistä henkilökohtaista palvelua. Tällaista iloa kohdatessaan jouduin miettimään, että vaikka itsepalvelukassoissa on hyvätkin puolensa, kyllä ihminen on sentään ihminen ja hyvä asiakaspalvelu on harvinainen taitolaji.

Taannoin Aasiakas muuten neuvoi käyttäytymistä Ikean kassalla.

Hei hulinaa

Huhtikuu on kuukausista kiireisin, voisin todeta. Kaikkea on kertynyt, joukossa paljon kivaa ja virkistävää. Kuusivuotias on innostunut jalkapallosta, jota tällä viikolla poikkeuksellisesti riittää neljänä päivänä/iltana. Hieman liikaa yhdelle viikolle, mutta onneksi normaalitahti ei ole noin kiivas.

Kun Kuusivuotiaskin alkaa olla jo siinä iässä, että hänellä on omat menonsa, meilläkin on nyt siirrytty siihen käytäntöön, että koko perheen menot kirjataan yhteiseen kuukausikalenteriin jääkaapin oveen, jotta kaikki pysyvät kärryillä missä mennään. Yritä tässä sitten välttää kalenterin orjaksi joutumista...

Eilen poika oli kaverilla yökylässä ja isi ja äiti tutustuivat Espoon musiikkitarjontaan kahdessakin eri paikassa. Mukavaa oli, pitkästä aikaa.

Töiden puolella olen pakertanut parin ison tarjouksen parissa. Nyt pitäisi enää keksiä itsestä vetävä mainelause....

Saatte kasvukausiraportin mökiltä parin päivän päästä. Viimeksi sinivuokot jo kurottelivat nuppujaan kohti aurinkoa, nyt lienevät jo auki. Kuva lienee parin vuoden takaa.

Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua kaikille lukijoille!

Täti perehtyy mikrobloggaukseen kotisohvalla

Blogisyötteissä oli tänään todella mielenkiintoista materiaalia. Työt saivat hetken odottaa, kun tutkailin postausten innoittamana mikroblogipalveluja.

Tuijan kautta löysin Digityttöjen yleiskatsauksen aiheesta. Digitytöt haastattelivat myös Eero Holmilaa Roheasta, Qaikun tekijäfirmasta. Ja Rautasillan Eerokin videopostasi Twitteristä.

Ilmeistesti Jaiku on siis-so-last-season. Päivän kysymys kuuluukin: Twitteriin vai Qaikuun? Suosituksia, anyone?

Oulusa olemasa

Viime päivät olen viettänyt täällä vanhassa kotikaupungissani, jolla on ikuisesti varattu paikka sydämeni sopukassa. Asuin täällä aikanaan kuusi vuotta nuoruudestani. Niihin vuosiin mahtui paljon ainutkertaista, mutta en silti haikaile sitä aikaa takaisin. Kaipuu kaupunkiin kuitenkin jäi, ja tänne on päästävä säännöllisin väliajoin.

Murre palaa välittömästi, huomaan bussissa kysyväni lastenvaunujen kanssa kulkevalta "Tarviikkonää apua?" ja päivitteleväni "kauhian kylymää tuulta".

Paikoilla on henkensä, uskon, hyvä tai huono. Täällä on paljon paikkoja, joss valitsee hyvä henki, rauha, onnellisuus. Yksi niistä on tämä ystävättäreni koti, jossa olen saanut asua nämä päivät. Siitä kertonee myös, että erilaisten pienten kremppojen rasittamana nukuin 14 tuntia putkeen ja heräsin todella levänneenä.

Vaikka kyseessä oli osittain työmatka, jäi silti aikaa sukututkimukselle Maakunta-arkistossa, Pohjois-Pohjanmaan museossa ja Kaupunginkirjaston maakuntakokoelmahuoneessa. Löytyi lisätietoja suvun merimiehistä, kultasepistä ja monta kiinnostavaa yksityiskohtaa 1700- ja 1800-lukujen ajankuvasta. Monissa kohdin pääsin taas askeleita eteenpäin tässä omassa sukusudokussani.

Tänään iltapäivä on pyhitetty kirjoittamiselle. Ja huomenna aamulla kotiin.