keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Positiivisia talousuutisia!



Ylöjärven Nuorkauppakamari, Suomen Yrittäjät, Tampereen kaupunkilehti Tori, Pirkanmaan Yrittäjä -lehti, Iskelmä-Rex sekä Sitefactory ovat päättäneet ottaa talouden laskusuhdannetta niskasta kiinni ja nostaa esille myönteisiä suomalaisia talousuutisia.

Tammikuun 23. päivä lanseerattu positiivinentalousuutinen.fi tuo arkipäivisin eetteriin hyviä kotimaisia talousuutisia. Kampanja on saanut jo ideavaiheessa runsaasti myönteistä palautetta ja uutisvinkkejä, joita voi jatkossa lähettää suoraan sivuston kautta. Sivustolle voi kuka tahansa käydä lähettämässä omia uutisiakin.

tiistai 27. tammikuuta 2009

Korttipeliä

Pohojan Akka toi esiin huomionarvoisia seikkoja luottokorttien käytössä edellisen postaukseni pohjalta:

Luottokortilla maksaessani saan yhden laskun, josta näen kätevästi, kuinka
paljon kuukaudessa on mennyt rahaa ruokaan, bensaan, vaatteisiin jne. Ja
tililtäni menee vain yksi veloitus (pl. sähkö- etc. laskut) eli periaatteessa saan korkoa muutaman euron enemmän kuin jos maksaisin kaiken
debit-kortilla.

Pahapa minun on tuohon vastaankaan väittää, varsinkin siksi kun taloutemme rahoistaan minua(kin) tarkempi osapuoli päätyi samaan ratkaisuun. Käytyään läpi korttipinoaan hän järkeisti ja karsi isoimmista vuosimaksuista alkaen ja hoitelee nyt hommat likimain yhdellä kortilla.

Olennaistahan tässä onkin juuri se, mitä Pohojan Akkakin painottaa: ei se tuhlaaminen riipu korttien määrästä, vaan omien kulutusvalintojensa ymmärtämisestä tai ymmärtämättömyydestä. Tästä päästäisiin taas yhteen lempiaiheeseeni, lasten talouskasvatukseen, mutta säästetään sitä nyt aiheeksi pahan päivän varalle. Sillä välin katsokaapa vaikka Kalliit kulissit-aineistoa.

Pohojan Akan postaus sai kyllä pohtimaan myös menojen seurantaa. Itse en pidä siinä kovin kovaa kuria, kerran-pari vuodessa katsomme budjettia ja laskemme mm. tiliotteista eri menoerien suuruuden noin suurin piirtein. Tuo tarkkuus riittää meille, ja antaa kuvan, jos joku menoerä alkaa paisumaan tarpeettomasti. Meillä on käytössä Marttaliiton excel-pohja meille sopivaksi muokattuna.

Nostan hattua niille, jotka seuraavat pieniäkin menoja päivittäin. Itse en siihen pysty, mutta yritän pitää välillä kokonaisia päiviä, jolloin en käytä rahaa lainkaan (siis kauppoihin tms.). Niinä päivinä taloudessamme tarjotaan ruokaa tyyliin "otetaan-mitä-kaapissa-on" á la Creative Cooking of Serenitas. Ja aina sieltä jotain suuhunpantavaa löytyy. Tämä tapa pitää myös kaapit tyhjempinä ja raaka-aineiden kierron nopeampana.

Kokeilin myös verkkopankin mahdollisuuksia oman talouden kirjanpitoon, mutta se on nyt jotenkin jäänyt, tuntui aikaavievältä ja hankalalta. Onko kellään tiedossa muita järkeviä tapoja, jolla Oy Minä / Meidän perhe Ab:n menoseurannan saa järjestettya niin, ettei se vie kohtuuttomasti aikaa?

Lisää tuohta?


Meillekin on rantautumassa keskustelu, jota amerikkalaisissa blogeissa ja keskustelupalstoilla on nähty jo vuosien ajan. Kuluneen viikon aikana olen bongannut kaksi juttua siitä, kuinka meilläkin pitäisi alkaa leikellä luottokortteja kahtia eli suitsia niiden käyttöä.
Ensimmäinen taisi olla viime viikon KL Optiossa ja nyt maanantain Kauppalehti jatkoi aiheesta. Juttu perustui MarketWatchin artikkeliin, joka antoi myös neuvoja muovista luopumiseen:


  • Harkitse mitä maksat kortilla. Osta muovilla vain bensaa tai konserttilippuja, mutta ei ruokaa eikä vaatteita.

  • Mieti etukäteen myös käteisen käyttöä. Budjetoi. Jos et halua kantaa mukanasi suuria summia, nosta käteistä vain sen verran kuin kerralla tarvitset.

  • Leikkaa luottokortti kahtia. Pidä yhä käteiskortti.

  • Maksa aina koko luottokorttilaskusi kerralla pois. Idea ei ole uusi, mutta vastaa sitä, että käyttäisit käteistä.
Korteista luopuminen kannattaa:

Ihmiset säästävät rahaa, kun he luopuvat luottokorteista ja käyttävät maksamiseen käteistä. Tätä mieltä on San Diegon yliopiston kuluttajatutkimuksen apulaisprofessori Paula Peter.
– Käteinen vähentää kuluttamisen mahdollisuuksia, Peter yksinkertaistaa.


Samalla tuli mieleen, että pikavippiyhtiöt mainostavat näkyvästi myös televisiossa. Niinkuin nyt sekin, joka kehottaa ottamaan pikavipin, jotta vaimo saisi näyttävän timanttisormuksen hääpäiväksi. Näistä keskustellaan mm. täällä.

Luottokortteja tuputetaan huomaamatta kaikkialla. Viimeksi kodinkoneostoksilla Gigantissa olisimme saaneet nk. hintatakuun tuotteelle, jos olisimme samalla hankkineet lisää Tuohta kortin muodossa. Meitä kortti ei puhutellut, joten kieltäydyimme. Hetken mietittyään myyjä löysikin keinon myöntää meille hintatakuun ilman korttia. Vähän pakkosyötön makua oli myös taannoisessa Stockan tavassa vaihtaa tilikortit Mastercardeiksi.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

G-sukupolvi

- Kuvassa William-Adolphe Bouguereaun (1825-1905) teos Charity (1878)

Muistatteko vielä X-, Y- ja Z-sukupolvet? Nyt ollaan aakkosissa siirrytty jo G:hen, ainakin Trendwatching.comin mukaan.

Generation G, jossa G= Generosity, pitää anteliaisuutta yhä tärkeämpänä yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa toiminnassa. Kuluttajina he vieroksuvat ahneutta ja sen seurauksena syntynyttä talouden umpikujaa, jossa nyt olemme.

Samalla he kuitenkin kaipaavat yhä enemmäkin insitutuutioita, jotka välittävät heistä. Tämä on tietysti luonnollista näinä haastavina aikoina. Merkkejä uuden sukupolven ajatusmaailmasta on nähtävissä erityisesti netissä, jossa yhä useammat jakavat, antavat, osallistuvat, luovat ja tekevät yhteistyötä.

”Ottamisen” ja "omistamisen" sijaan monelle oman intohimoisen kiinnostuksen kohteen jakaminen ja siitä saatu kiittävä tunnustus on muuttunut statussymboliksi. Tästä olisi tietysti yrityksilläkin paljon opittavaa.

Sukupolvi G:ssä trendikästä ovat sitoutuneet yksilöt, jotka haluavat ja voivat antaa, jakaa ja tehdä yhteistyötä ajaakseen tärkeitä asioita. Anteliaisuudesta on tulossa uusi statussymboli. Tätä todistavat vaikka julkisuuden henkilöt ja businessmogulit. Hesarissa Jussi Pullinen kirjoitti tänään netin kevytaktivisimista. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että pelkkä kevytaktivismi ei riitä, vaan asioista tulisi huolehtia netin ulkopuolellakin. Tästähän esimerkiksi Porkkanamafia on hyvä esimerkki.

Mutta silti on paljon niitä, jotka vielä haluavat sen neljännenkin kalapuikon.

Kuten jo Kauhajoen jälkimainingeissa totesin, eivät ne instituutiot oikeasti rakasta, meidän ihmisten tehtävä on olla anteliaita, rakastaa toisiamme ja osoittaa se paitsi sanoilla, myös teoilla. Online ja off-line.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Löysäilyn jalosta taidosta


Tuolla alempana Pohojan Akka kommentoi:


"Aikani luin elämäntaidon oppaita ja kuuntelin guruja, kunnes totesin, että ei tää sen ihmeempää ole kuin heittää käpälät sohvan selkänojalle ja ottaa päiväunet tai heittää kesken työpäivän reilun puolen tunnin kävelylenkki. Ja se työpäivän pituushan ei ole kovin pitkä..."

Oli niin tervejärkisen kuuloista asiapuhetta, että piti kipaista Akan blogiin, ja sieltä löytyikin riemastuttava uusi blogituttavuus.

Akkakin on miettinyt leppoistamista:

Luulisi, että löysääminen olisi helppoa, mutta ilmeisesti vaikeinta siinä on henkinen vastavirtaan uiminen eli valtavirrasta irrottautuminen - statushan siinä menee.
Niinhän siinä saattaa mennä, täpötäyden kalenterin ja minuuttiaikataululla säntäilyn ohella. Ja ehkä mainekin?

Onhan se melkoinen tabu, jos joku uskaltaa tunnustaa, ettei ole kiinnostunut loputtomasta raatamisesta ja haluaa helpommille päiville. Onkohan se vaan luonteeltaan laiska vai voittanut lotossa? Kyllä se talvi heinäsirkoille opettaa, odota vaan kun lama kunnolla kouraisee, kyllä ne työtkin alkavat sitten kelpaamaan. Ja muuta vastaavaa mutinaa olen luullut kuulevani, vaikka enin osa on osannut sivistyneesti pitää mutinansa mahassaan niitä ilmoille möläyttelemättä.

Ehkä sopiva motto voisikin olla: koirat haukkuu, karavaani kulkee, aivan omaan tahtiinsa?

perjantai 23. tammikuuta 2009

Yrittäjän erikoinen


Ajattelin vaihteeksi kirjoittaa yrittämisestä. Olen nyt ollut vuoden ja kuukauden yrittäjänä, ja mietin, että tänä vuonna voisin yrittää kuukausittain postata jotain yrittämiseen liittyvää.


Postauksen nimi viittaa siihen, että minulla on tapana pakastaa aterioilta ylijääviä ruokia yhden hengen annospakkauksina, joita sitten nautin lounaiksi niinä päivinä, kun en liiku kotitoimistosta mihinkään. Nämä ateriat tunnettaan perhepiirissä "yrittäjän erikoisina".


Yritystoiminta on viime vuoden aikana löytänyt vakiintuneet muodot. Tuoreehkoista kanssablogaaja-yrittäjistä Mari Koo on Facebookissa pohtinut toimintojensa tehostamista, Eero on uusinut koko graafisen ilmeensä ja minä olen ottanut alkuvuoden teemaksi yrittäjän työhyvinvoinnin.


Nyt kun yritykseni muutos toiminimestä osakeyhtiöksi on saatu kunnialla hoidettua ja vuoden alkuviikkojen työsuma purettua, on aika ajatella tätä teemaa.


Yksinyrittäjänä monet asiat ovat itse päätettävissä. Kuluneen vuoden aikana olen koettanut löytää minulle sopivat työajat ja työn/vapaa-ajan jaksotuksen. Vaikeinta taisikin olla vaientaa se ylitunnollinen kiltti tyttö, jonka ääni nakutti tasaisesti takaraivossa, jos päivälle ei tullut mittaa yli seitsemää tuntia. No nyt se on ollut jo viime aikoina hieman hiljempaa....


Vaikka en uuden vuoden lupauksia pahemmin harrastanut, ajattelin, että omaan hyvinvointiin, kuntoon, kauneuteen ja jaksamiseen panostaminen ei kuitenkaan olisi pöllömpi päätös. Tässäkin kuitenkin välttäen ihmedieettejä ja hillittömiä kuntokuureja, mieluummin periaatteella hyötyliikuntaa pienin askelin, kohtuullisesti terveellistä syötävää sekä virkistystä niin aivoille kuin sydämelle.


Olen siis ensi töikseni päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja palauttaa viikon liikuntakertojen määrän kolmeen (tilapäistä lipsumista on ollut havaittavissa..). Tällä viikolla tuo määrä on jo täynnä; kaksi kertaa hapetin aivojani ennen töiden aloitusta taloyhtiön lumitöitä tekemällä ja kolmas kerta oli sitten lenkkeilyä muuten vaan.


Olen myös päättänyt myöntää itse itselleni työsuhde-eduksi virikesetelin, jonka nyt voi omistaja-yrittäjäkin suoda työntekijöidensä lisäksi itselleenkin. Käyttökohteita setelille keksin vaikka kuinka paljon, päällimmäisinä pilates-tunnit sekä kuvalliset ja kirjalliset kulttuuriharrasteet.


Ja töiden vastapainoksi aion nyt vetäytyä viikonlopun ajaksi vapaaehtoiseen kirjoittamisretriittiin. Elämäni Mies ja Kuusivuotias ovat poissa omissa harrastuksissaan koko viikonlopun, joten olen ladannnut jääkaapin täyteen herkkuja, jotta talosta ei tarvitse poistua vaan voi keskittyä yhden ison tekstikokonaisuuden loppuunhiomiseen ja toivon mukaan jotain uuttakin tekstiä saada aikaiseksi.


Koska kävin jo omalta kylältä löytyneellä tosi hyvällä hierojallakin viime viikolla, jäljelle jäisikin enää käynti kauneushoitolassa. Se ei taida kuitenkaan mennä läpi verottajalta tulonhankkimiskuluina, valitettavasti!

torstai 22. tammikuuta 2009

Samaan aikaan toisaalla


Huomasin, että leppoistamisaiheisessa Aamusydämellä-ohjelmassa (nyt myös Areenassa nähtävissä, jos meni ohi ja uusintanakin perjantaina 23.1.) haastattelulla Heikki Honkalalla on nyt leppoistamisaiheinen blogi. Alku on lupaava, ja maalaukset upeita. Serenitas toivoo voivansa lukea lisääkin leppoistamisesta täältä.

Kopomaan leppoistamiskirjan arvioin pikaisesti viime vuoden puolella.

Myös muut bloggaajat ovat viime aikoina pohtineet hitaampaa elämää: Ainakin Saara, Jani ja Heli, Riitta ja Sampsa, Tommi ja Kaakana.

Facebookissakin meitä hidastajia on jo monta.

Ihan niin kuin hidastamiselle ois ollut jonkinlainen sosiaalinen tilaus?

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Sitä sun tätä


Vaihteeksi hieman teknisiä tiedotteita blogin tiimoilta.

Jotkut ovat ehkä havainneet, että tämän kirjoittajaa on vaivannut keskivaikea identiteettikriisi. Olisiko nimimerkki blogin mukaan Simplicitas vai vanha tuttu Serenitas vai ehkä sittenkin Simplicitas... you got the point. Mutta olkoon nyt sitten se vanha tuttu Serenitas, kun en itsekään osannut orientoitua tuohon uuteen nikkiin, niin miten sitten sitä voisi edellyttää lukijoilta.

Kallelle kiitos, että informoit pielessä olevista kommentointiasetuksista. Nyt ne pitäisi olla korjattu ja kommentointi mahdollista kaikille. Aikaleiman säätökin löytyi uuden blogin konehuoneen uumenista, kun siellä aikani pengoin.
Mukavaa, että blogissa on käyty jo melkein tuhat kertaa. Vaihdoin laskurin muotoa blogin vaihdon yhteydessä, vanhan blogin laskuri raksutti uniikkeja kävijöitä, mutta täällä uudessa laskeskellaan sivulatauksia.
Mari Koo ehtikin jo kommentoimaan Blogilistan beta-versiota tuoreeltaan: "Ensituntumalla lista ainakin näyttää paremmalta. Ja kun en itse tätä nykyä käytä listaa aktiivisesti blogien seuraamiseen, vaan piipahtelen silloin tällöin mm. etsimässä tietyistä aiheista blogeja, niin hakemisto vaikutti nyt toimivammalta. Samoin Listat ja tilastot -osio tuntuu kehittyneen kivemmaksi."
Samanlaisia vaikutelmia itselläkin, eli syötteiden kautta kun seuraan nykyisin blogeja, listan keskeisin anti onkin uuden luettavan löytämisessä. Sitä taas rajoittaa aikapula, sillä jo nykyisinkin syötteeenlukijaan pärähtää 50-100 vakkariseurattavaa kerrallaan. Toivottavasti nuo tilastot olisi jo saatu tolkullisempaan kuosiin. Mutta raikkaammalta uusi lista näyttää, ja varmasti kiinnostavaa luettaavaa on sitä kautta aikaisempaakin helpompi löytää.

lauantai 17. tammikuuta 2009

Sirkka, Tyyne ja Marie

Sain äskettäin olla mukana muistorikkaissa juhlissa, sillä meidät oli kutsuttu mieheni Sirkka-tädin syntymäpäiville. Säteilevää syntymäpäiväsankaria ei olisi hevin uskonut 95-vuotiaaksi. Pitkän elämän varrelle on mahtunut syntymä tsaarinvallan alamaisena, kaksi maailmansotaa ja lähtö kotoa Karjalasta.

Mieleenpainuvaksi asian tekee myös se, että lähes satavuotias Sirkka asuu yhdessä oman tätinsä, Tyynen, 97, kanssa. Tällainen samanikäinen sukulaisuussuhde oli mahdollista niinä aikoina, kun perheen vanhimman ja nuorimman lapsen ikäero saattoi venyä jopa neljännesvuosisataan. Niinpä Tyynen, sisarusparven nuorimman, vanhimmalla veljellä oli jo oma esikoistytär, kun Tyyneä vielä liekutettiin kotitalon kehdossa.

Väistämättä mieleeni tulivat toiset syntymäpäivät, jossa sankari Marie, tai Rouva M, täytti täydet sata vuotta. Marie, kirjailija Arne Nevanlinnan luoma henkevä ja kultivoitunut eurooppalainen leidi, juhli satavuotistaivaltaan helsinkiläisessä vanhainkodissa.

Siinä, missä Marien juhlissa oli mukana vain hoitajia, Sirkan ikääntymistä juhli kaksion täydeltä sukua ja ystäviä monen tunnin ajan. Keittiössä hääri toimeliaita sukulaisnaisia ja pastorikin piipahti kahvittelemassa. Päivänsankari itse istui hopean- ja valkeanhohtoiset hiukset kauniisti kammattuina ottamassa vastaan lukuisia onnitteluja.

Toisessa sohvankulmassa säteili ikätoveri Tyyne. Sallimus on johdattanut nämä kaksi sydämeltään sivistynyttä ja mieleltään virkeää naista asumaan ja vanhenemaan yhdessä. Eteisessä oli parkissa kaksi rollaattoria, kirjahyllyn reunalla kummankin dosetit tarkassa järjestyksessä ja sulassa sovussa. Vaikka jalat eivät enää nouse entiseen malliin, pysyvät päässä onneksi järjestyksessä vanhat ja uudemmatkin asiat, lastenlasten syntymäpäivät ja uusimmat uutiset.

Vaikka Sirkkaa ja Tyyneäkin varmasti välillä kolottaa ja särkee, harmittaa ja suututtaa, Nevanlinna näyttää meille, että paljon huonomminkin voisi olla. Rouva M. jaksaa vaivoin kääntyä vanhainkodin vuoteessa ja on tottunut jo kolmenkymmenen vuoden ajan olemaan, syömään, puhumaan ja nukkumaan yksin. ”Vähitellen Marie huomasi, ettei tärkein ollut rakkaus, koska sitä oli tarjolla niin vähän, vaan rutiini, koska sitä oli tarjolla niin paljon”, Nevanlinna kirjoittaa.

Siinä missä Sirkka ja Tyyne ovat matkanneet vanhuuden kotiinsa pitkän matkan Karjalasta, Marie on kulkenut halki puolen Euroopan Strasbourgista helsinkiläisen kirurgin leskeksi vanhainkodin – tai niin kuin johtajatar haluaa paikkaa kutsuttavan, hoitokodin – ”sivistyneemmän väen” kerrokseen.

Koko pitkän syntymäpäivän Marie ajelehtii muistoissaan, ikävissään selkeän ja utuisen välimaastossa. Vähitellen tarinaan lomittuu myös ystävällinen yöhoitaja Pirkko, jonka Marie on nimennyt Enkeliksi. Hän on ainoa, jolla on aikaa kuunnella Marien ranskankielisiä tarinoita elämästään. ”Eikö yöhoitajan tehtävä ole myös lohduttaa, ajattelin puolustautua, jos joutuisin kiinni, mutta se pelko osoittautui turhaksi”, miettii Pirkko. Marielle elämän hoitokodissa tekee elämisen arvoiseksi enää kaksi asiaa, Enkeli ja Eduard, poika jonka vuosien takaisen kuoleman vanhuksen mieli on armeliaasti unohtanut.

Ihmisarvoisesta vanhustenhoidosta on viime vuosina puhuttu yhä enenevässä määrin. Vihdoinkin on tekeillä myös lainmuutos, joka sallii vanhuksen hoitopaikan vapaan valinnan. Tämä mahdollistaisi vanhusten pääsyn hoitoon muulle kuin kotipaikkakunnalle esimerkiksi lähellä eri puolilla maata asuvia perheenjäseniä.

Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla Martti Heikkinen (11.1.2009) kiinnitti huomiota ihmisarvoisen vanhustenhoidon puutteeseen erityisesti Kainuussa. Heikkisen iäkkäälle äidille hoitopaikkaa ei ole löytynyt, vaikka hoitohenkilökunta ja lääkärit myöntävät, että Heikkisen äiti ei kykene enää itsenäiseen asumiseen.

Oma sukupolveni on nyt niitä, joiden on huolehdittava vanhempiensa turvasta silloin, kun näiden askel ei enää kanna tai mieli harhailee liian kauaksi nykypäivästä. Onnekkaimpien vanhemmille käy kuten Sirkalle ja Tyynelle. Jotkut kykenevät omaishoitajiksi tai löytävät sellaisen lähipiiristään, vaikka työ on äärimmäisen sitovaa, raskasta ja heikosti palkattua. Osalla on varaa ostaa lisäpalveluja tukemaan kotona asumista, kun ruoanlaitto tai siivoaminen käyvät ylivoimaisiksi. Joillakin on taloudellisesti mahdollista hankkia hoitopaikka yksityisestä hoitokodista.

Osa on kuitenkin Martti Heikkisen kaltaisessa tilanteessa, huolissaan ja kaukana huonokuntoisesta ja lähes heitteille jätetystä vanhemmastaan. Eräänä keinona näissä tapauksissa on tehdä niistä julkisia. Näin menetellen iäkäs helsinkiläinen aviopari, joka 63 aviovuoden jälkeen oli sijoitettu eri vanhainkoteihin, saatiin jälleen yhteen asumaan rivakasti sen jälkeen, kun valtakunnan ykköslehti teki asiasta suuren jutun.

Joidenkin vanhemmat jakavat väistämättä Marien kohtalon. Vuosia yksinäisyydessä, vanhainkodin resurssipulan, aina vaihtuvien sijaisten ja kiireisten, kovaotteisten ja kyynistyneiden hoitajien armoilla, unohdettuna välinpitämättömyyteen. Marie inhoaa voimattomuuttaan ja koettaa viimeiseen asti pitää kiinni arvokkuudestaan, huutaa sängyssä ilman, että kukaan kuulee, inhoavansa sanaa vanhus. ”En minä mikään vanhus ole, vaan arvokas vanha ihminen”.

Toivottavasti Sirkka ja Tyyne nauttivat vielä vuosia oman kodin rauhasta, suvun hoivasta ja arvokkaasta vanhenemisesta. Sellaisen kohtalon soisi mielellään kaikille arvokkaille vanhoille ihmisille.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Telkkarissa leppoistamisesta

Sunnuntaina kannattaa hilautua aamulla tv:n ääreen:
TV1 18.1.2009 klo 09:05 - 09:40

Aamusydämellä

Viisaasta arjesta ja elämänsä leppoistamisesta kertovat Meri Lähteenoksa ja Heikki Honkala. Toimittaja Hilla Blomberg.
Netissä: http://www.yle.fi/aamusydamella

Satunnaisia paljastuksia

Ziriliini heitti haasteella, seuraavin säännöin:

1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.

Here goes:

1. En todellakaan pidä pipoista. Tai oikeastaan inhoan niitä.
2. Pöydälläni on juuri nyt oransseja tulppaaneja kevään kunniaksi.
3. Mieleni tekisi matkustaa Toscanaan kirjoittamaan, yksin, kuukaudeksi.
4. Puutarhakuume oireilee jo, siemenluetteloja on silmäilty.
5. Uskoin Joulupukkiin 7-vuotiaaksi saakka.
6. Vietän taas tavanmukaista tipatonta tammikuuta. Mutta nyt tekisi kyllä mieli kylmää valkkaria, sillä takana on erittäin reipastahtinen työviikko.


Haastan seuraavat: Vuorisesta, Kirsin, Maarian, Rouva Romun, Obeesian ja Tanssivan harmaan pantterin. Jos olette jo osallistuneet, saa myös ohittaa.

torstai 8. tammikuuta 2009

Kuusi yksinkertaista periaatetta


Kaksi ulkomaista suosikkiblogiani arvioi samaa kirjaa yhtä aikaa: Zen Habits -blogin Leo Babauta on kirjoittanut teoksen The Power of Less. Itse en vielä ole nähnyt vilaustakaan kirjasta, mutta referoin Uncluttererin Erinin ja Get Rich Slowly'n J.D.:n arvioita.

Ainakin tämä sitaatti kirjasta osuu naulan kantaan:
Simplifying isn’t meant to leave your life empty — it’s
meant to leave space in your life for what you really want to do.


Kirjan esittelemät yksinkertaistamisen periaatteet voi tiivistää seuraavasti:


  • Set limitations. By setting limitations, we must chose the essential. So in
    everything you do, learn to set limitations.

  • Choose the essential. By choosing the essential, we create great impact with
    minimal resources. Always choose the essential to maximize your time and
    energy.

  • Simplify. Eliminate the nonessential

  • Focus is your most important tool in becoming more effective

  • Create new habits to make long-lasting improvements.

  • Start small. Start new habits in small increments to ensure success.

Kannattaa lukaista myös Leon eBook Thriving on Less: Simplifying in a tough economy.

p.s. sorry, Edit-täti vaan täällä koettaa saada selkoa Bloggerin ulkoasun säätämisestä, siksi taisi tulla julkaistua juttu noin sataan kertaan..

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Oikea rytmi



He puhuvat siitä kaikki: Richard Florida, Carl Honoré, Bodil Jönsson. Ajattelun, tekemisen, joutenolon oikeasta rytmistä. Touhuamisen ja levon sopivasta vuorottelusta.

Richard Floridan mukaan uusi luova luokka on ymmärtänyt leppoisuuden merkityksen osana kannustavaa ja tuloksellista työkulttuuria. Tämän luovan luokan yksi ominaispiirre on, että he tunnistavat aikatauluihin liittyvän luovien joustojen mahdollisuuden.

Bodil Jönsson kirjoittaa, että ihmisen rytmi voi vaihdella, mutta se ei estä hänellä olevan tiettyä (ajatuksen) perusrytmiä. Tämä perusrytmi voi olla yksi tärkeimpiä yksilöllisiä ominaisuuksia, joka erottaa ihmisen toisista. Hänen mukaansa yksilöllisten rytmien vuorovaikutuksella saattaa olla suuri merkitys ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Kukapa meistä ei olisi tunnistanut joskus ärsyyntyvänsä kanssaihmisten liiasta hitaudesta tai vastaavasti hosumisesta?

Honoré toteaa, että hidas elämä ei tarkoita kaiken tekemistä hidastetusti. Täytyy löytää sopiva tahti, oikea nopeus, "tempo giusto". Kun tarvitaan rivakkaa toimintaa, toimitaan nopeasti, mutta kun voidaan hiljentää, hidastetaan tahtia. Kiireen pakkomielteestä eroon pääseminen ei kuitenkaan aina ole helppoa, sillä olemme unohtaneet miten hidastaa tai nollata vauhdin.

Bodil Jönssonin viisaita ajatuksia katselin Strömsö-ohjelmasta, jossa hän oli sympaattisen Stefan Janssonin haastataeltavana. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka pohtivat aikaa, rytmiä ja stessiä. Ohjelma löytyy Ylen Areenasta.

Joulun ja Uuden Vuoden aika on minulle merkinnyt vetäytymistä, hitautta, akkujen lataamista, siitäkin huolimatta, että olemme tehneet monenlaista ja tavanneet paljon ihmisiä. Kaikki tämä kuitenkin kuin sattumalta tapahtui meille sopivassa rytmisssä, ilman kiirettä ja hosumisen pakkoa. Siksi on hyvä lähteä uuteen vuoteen, josta voi jo ennalta sanoa, että tekemistä todennäköisesti tulee riittämään. Nyt uskallan ajatella, että välillä nautinkin siitä, että on paljon asioita ja tapahtumia, kunhan saan tarvittaessa itselleni omaa ajatteluaikaa. Ehkä olen löytämässä rytmini?

perjantai 2. tammikuuta 2009

Uusi vuosi, uusi alku uudella blogilla


On tullut aika aloittaa uusi blogi. Halusin puhtaan pöydän, vaikka asiat säilyvät pitkälle samoina. Uusi vuosi on hyvä taitekohta tällaisellekin; vanhat asiat on arkistoitu ja kokka osoittaa kohti uusia tuulia.


Vanha blogi jää arkistoksi ainakin toistaiseksi, mutta ei enää päivity. Se kuvaa lähes kolmen vuoden muutosvaihetta, jonka tuloksena sukeutui uusi, entistä enemmän minunnäköiseni elämä. Siitä on hyvä jatkaa täällä.


Blogikamut, tervetuloa tännekin.