lauantai 28. maaliskuuta 2009
Kurkistus kattilakaappiin
Kuva täältä.
Jos kattilakaappisi kaipaa raivaamista, pääset vanhoista ja kolhuisista padoistasi eroon taas huhtukuussa.
Hackmanin kierrätysviikoilla kuluttajat voivat tuoda loppuun käytetyt pannut, kattilat ja aterimet jälleenmyyjille. Palautuspisteitä on noin 300 mymälässä eri puolilla Suomea. Kampanjan tunnisteina ovat kierrätyslogo ja myymälöissä näkyvät sinivalkoiset julisteet ja palautuslaatikot. Kampanja toteutetaan 1.-30.4.2009.Kierrätykseen otetaan vastaan kaikenlaiset pannut, kattilat ja aterimet. Kaikki materiaali kelpaa, pinnoitetutkin. Tuotteet menevät Hackmanin Sorsakosken tehtaan kautta Kuusakoski Oy:n tehtaille. Siellä on erotteluprosessi, joka murskaa esineet ja sen jälkeen erottelee eri materiaalit toisistaan.
Nyt käynnistyvä kampanja on jo kymmenes. Vuosien mittaan uusiokäyttöön on palautettu lähes 500 tonnia pannuja, kattiloita ja aterimia. Jos tuo määrä olisi pelkästään ruostumatonta terästä, siitä saisi reilusti yli miljoona uutta kolmen litran kattilaa.
Ei paha, sanoo Serenitas ja lähtee penkomaan kattilakaappiaan.
perjantai 27. maaliskuuta 2009
Elämänohje arkistojen kätköistä
torstai 26. maaliskuuta 2009
Häpeämätöntä mainontaa
Törmäsinpä lomasella niin hyviin tuotteisiin, että hehkutan niitä estottomasti täälläkin. Suomussalmella toimivan Biokia Oy:n kuivatut mustikat, mustaherukat ja suklaapuolukat katosivat perheemme suihin alle aikayksikön. Tuotteet on valmistettu kuivatuista luonnonmarjoista ilman keinotekoisia lisäaineita.
Jakelukin näyttää olevan kunnossa: "Makeita marjoja ja Suklaamarjoja voi ostaa S-Marketeista, Prismoista, Euromarketeista, monista K-ryhmän kaupoista sekä muista hyvin varustelluista vähittäiskaupoista ympäri maan."
Hyvää ja terveellistä, lisää tällaista tuotekehittelyä, kiitos!
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Suhdepohdintaa
Kuva: Sydan.fi
Tänään sain olla mukana pohtimassa mitä on downshifting ja miten se vaikuttaa suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan. Keskustelijoiden ryhmällä oli kaikilla erilainen tulokulma aiheeseen, osalla kokemuksellinen, osalla tiedollinen, mutta yhtä kaikki kiinnostava. Odotan innolla jatkokeskusteluja, joita on tiedossa keväämmällä.
Yksi asia jäi keskustelusta erityisesti pulppuilemaan ajatuksiin: downshiftaamisessa on lopulta kysymys suhteestamme työhön. Kun sen kuulee ääneen sanottuna ja näkee kirjoitettuna, tulee olo, että tässä on löydettynä jotakin keskeistä, jota pitää purkaa hieman.
Suhteella voi olla monenlaista intensiteettiä, joista esimerkkejä saattaisivat olla "olen-vain-töissä-täällä" -asenne, "työ-on-ihan-ok", työn imu tai äärimmilleen vietynä jopa addiktio työhön tai suorittamisen kautta saatavaan palkkioon. Myös työn merkityksen muodot yksilölle vaihtelevat suuresti; työllä on (ainakin) taloudellinen, sosiaalinen ja psyykkinen merkityksensä.
Henkilökohtaiset persoonalliset ominaisuudet määrittävät samoin suhdettamme työhön: jollakin driverina on kilpailuvietti, toisella suorittaminen palkkion kiilto silmissä, toisella kyse on opituista malleista tai sosiaalisen ympäristön vaikutuksesta.
Saattaisiko olla niinkin, että löytyisi jotain suomalaiskansallisia ominaisuuksia, jotka tekevät suhteestamme työhön ongelmallisen? Meillä on aina arvostettu otsa hiessä puurtamista, ja siksi helposti lyödään laiskurin ja vapaamatkustajan leima otsaan niille, jotka tekevät asioita toisin. Sen sijaan vaikkapa espanjalaiset ovat osanneet jo hyväksyä päivittäisen siestan osaksi työelämän normaalia rytmiä.
Kolikon toinen ja mielestäni erittäin tärkeä puoli on, miten saataisiin ihmiset jaksamaan töissä ja "olemaan karkaamatta" vaikkapa leppoistamaan tai varhaiseläkkeille. Periaatteessa pitäisi joko muuttaa suomalaisten suhtautumista työhön hieman vähemmän vakavaksi, jotta emme kansakuntana uupuisi hampaat irvessä burnout-eläkkeille liian aikaisin, tai sitten pitäisi muuttaa suomalaista työelämää.
Paljon on jo tehty työelämän puolelle, jotta joustoa haluavilla olisi siihen mahdollisuus. Kun vielä lisään arvion, jonka mukaan nuoremmalla sukupolvelle työn merkitys on erilainen kuin meille 40+-väelle, ja työelämän kehittäjien tulisi pitää myös ja erityisesti nuoret motivoituneena, pohdittavaa riittää silti edelleen.
Tunnisteet:
kohtuullistaminen,
trendinenä,
yhteiskunta
tiistai 24. maaliskuuta 2009
Lomaselta takaisin töihin
Pieni lomanen virkisti: hiihtoa sekä tasamaalla että mutkamäessä, mukavia ihmisiä ja rentouttavaa ei-minkään tekemistä.
Tänään sitten töiden pariin. Tulevien viikkojen allakka on täyttynyt yllättävästi kaikenlaisella, ja on ollut pakko kieltäytyä osasta tapaamisia. Menossa on useita projekteja yhtä aikaa, ja aikaisemmassa elämässäni olisin jo tässä tilanteessa ollut kiireinen ja stressaantunut.
Jotain on kuitenkin toisin.
Lounaalla hyvän työystävän kanssa pohdittiin sitä, ettei leppoistaminen tarkoita tuottavuuden laskua. On aikaa ajatella ja suunnitella asioita paremmin, joten sattuu vähemmän ennakoimattomia yllätyksiä. On aikaa priorisoida ja tehdä töitä etukäteen alta pois kiireempien viikkojen varalta, kun aikataulussa on jouston varaa. On enemmän läsnä siinä mitä tekee, joten saa asioita tehtyä lyhyemmässä ajassa. Tuottavuutta lisää myös se, ettei aikaa kulu joutavanpäiväisiin palavereihin ja pitkiin työmatkoihin. Myös vähentyneet sairastelut ja työkyvyn ylläpito lisääntyneellä liikunnalla auttavat.
Huomenna pääsen pohtimaan downshiftausta monen kiinnostavan ihmisen kanssa.
En vaihtaisi enää entiseen.
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Varoitus: tähän voi jäädä koukkuun
Kokeilin Tarkan markan blogin innoittamana Spotify-palvelua, ja nyt olen koko aamun herkistellyt nostalgiaosastolla musiikin avulla.
Tarkka markka kertoi, että palvelu maksaa 10 €/kk, mutta kutsun avulla palvelua on mahdollista käyttää ilmaiseksi. Ilmaisia Spotify-kutsuja voi väijyä mm. osoitteista: http://spotify.rejected.se/ sekä http://spotify.rejected.se/.
Tässä vähän tunnelmia:
Seli-seli-osastolta mainittakoon että video on vuodelta 1971, enkä ihan vielä tuolloin osannut Neilia arvostaa vaan vasta vähän myöhemmin.
Tarkka markka kertoi, että palvelu maksaa 10 €/kk, mutta kutsun avulla palvelua on mahdollista käyttää ilmaiseksi. Ilmaisia Spotify-kutsuja voi väijyä mm. osoitteista: http://spotify.rejected.se/ sekä http://spotify.rejected.se/.
Tässä vähän tunnelmia:
Seli-seli-osastolta mainittakoon että video on vuodelta 1971, enkä ihan vielä tuolloin osannut Neilia arvostaa vaan vasta vähän myöhemmin.
tiistai 17. maaliskuuta 2009
Kokemuksia elämänmuutoksesta
Mydollarplanin Madison jakaa blogissaan kokemuksia siitä puolesta vuodesta, jonka hän on ollut poissa oravanpyörästä. Esimerkin innoittamana lainaan häneltä otsikot ja teen omasta oravanpyörän ulkopuolisesta elämästäni samantapaisen koosteen. Minulla aikaa on mennyt jo vuosi ja 3kk. Vaihdoin vain otsikoiden järjestystä eli laitoin nuo raha-asiat tuonne listassa lopummalle, kun eivät ole mielessäkään päällimmäisenä tätä asiaa pohtiessa.
Sen verran täsmennän kuitenkin, että en ole suinkaan lopettanut työntekoa, vaan teen edelleen töitä itseäni kiinnostavalla alalla, nyt yrittäjänä, joka koettaa noudattaa kohtuullisuutta töiden määrässä.
Here we go:
Making New Friends: Joo, kyllä, olen tutustunut tänä aikana tosi ihaniin kirjoittajanaisiin ja ollut muutenkin avoin uusille kohtaamisille.
Time with my Kids: Meillä on vain yksi, mutta enemmän aikaa on todella tullut vietettyä Kuusivuotiaan kanssa ja lisäksi jaksaa tehdä enemmän ja erilaisia asioita hänen kanssaan (ns. laatuaikaa)
Less Stress: Stressin määrä on todella paljon vähentynyt, ja sitä myötä erilaiset terveyskrempat. Erikoislääkärit ja lääkevalmistajat eivät ainakaan hyödy tämän tapaisista elämänmuutoksista.
Life Mix: Liikuntaa on tullut huimasti lisää verrattuna lähtötilanteeseen. Ystäville ja harrastuksille on voimia ja aikaa. Ja nautin siitä, että on ollut aikaa lukea kirjoja ;)
Education is Never Wasted: Eipä niin, suoritin ne luovan kirjoittamisen perusopinnot 2008 aikana. Varovasti lähestyn ajatusta, että voisi opiskella vaikka viestintää seuraavaksi....
My New Goals: Tää osoittautui aika kivaksi tavaksi elää elämäänsä, aion jatkaa valitsemallani tiellä toivottavasti kauan. Yritän kehittää yhtä firman tulevaa kivijalkaa kantavammaksi pikkuhiljaa.
Less Materialistic: Jep, shoppailu on vaihtunut muihin harrastuksiin. Viime viikolla jouduin pakon edessä viettämään ostoshelvetissä neljä ja puoli tuntia, ja en tehnyt yhtään heräteostosta!
Less Connected. Madison puhuu siitä, ettei seuraa esim. talousuutisia niin paljon kuin ennen. Itsellä en ole huomannut suurta eroa, vaikka telkkarin katsominen on vähentynyt. Katsomani ja kuluttamani mediasisältö on varmaankin parempilaatuista kuin aikaisempi. Olen nyt aikaisempaa aktiivisempi erilaisissa live- ja online-verkostoissa.
I Have to Say No: Tätä olen koettanut opetella, edelleen.
My Husband’s Plans: Ennallaan, meinaa painaa rakastamassaan työssä ainakin 68-vuotiaaksi, jos Luoja suo ja työnantaja ei takavarikoi huru-ukoilta kulkukortteja sitä ennen.
(I Still Suck at) Cooking: Mulla luova kokkaus on eräänlainen vahvuus, ja on vain vahvistunut tänä aikana. Teemana on otetaan mitä kaapissa on ja katsotaan mitä tulee.
Pursuing New Interests: Tätäkin on tehty, erityisesti kulttuurin saralla.
Keeping Old Hobbies Going: Odotan kesää ja puutarhaa ja entisöintiprojekteja.
Risks: Nähtäväksi jää vaikuttaako tämä taloustaantuma roimasti yritykseni toimintaan. Toistaiseksi näyttää että pienet ja vikkelät voisivat jopa hyötyä tästä tilanteesta. Tietenkin vakavat sairaudet ja vastaavat saattavat osua kohdalle, mutta siihen ei taida voida huolehtimalla vaikuttaa.
Stock Market: Seuraan pienen salkun omistajana kyllä, mutta ei ole vienyt yöuniani. Ostin jotain lisääkin. Mikä menee alas, tulee myös ylös.
Retirement Contributions: Jo vuodesta 1998, ja jatkuu hamaan eläkeikään, nyt myös lakisääteisen YEL:lin muodossa.
Asset Allocation: Sijoittamisperiaatteena on ollut, ettei kaikkia munia samaan koriin, eikä se ole muuttunut sinne tai tänne.
Cash Flow: tullut epäsäännöllisemmäksi, kun omaa palkkaa jaksottaa vähän yrityksen laskutuksen mukaan.
Changes in Spending: kulutus on tullut tarkemmaksi, hintatietoisemmaksi ja vertailen enemmän. Hankinnat harkitaan aikaisempaa tarkemmin.
Net Worth: Riippuu myös ja ennenkaikkea muista kuin henkilökohtaisen talouden mittareista. Uskon että tällä konseptilla jatkan verojen maksua pidempään ja onnellisempana kuin aikaisemmin. Ja ei tietenkään ole mitään sitä vastaan, että sitä nettovarallisuuttakin karttuisi matkan varrella lisää plakkariin.
Tunnisteet:
finanssit,
hyvinvointi,
leppoisuus,
yksinkertaistaminen,
yrittäminen
torstai 5. maaliskuuta 2009
John Naishista vielä
John Naish, Riittää jo! kirjan kirjoittaja, on parhaillaan vierailulla Suomessa.
TalSan juttu aiheesta täällä.
Lukupiirikin suosittelee. Pohojan Akka sen sijaan ei innostunut. Minun aivotoimintaani kyllä stimuloi.
Naishin voi bongata livenä vielä tänään Helsingin keskustan Akateemisessa kirjakaupassa klo 16.30.
TalSan juttu aiheesta täällä.
Lukupiirikin suosittelee. Pohojan Akka sen sijaan ei innostunut. Minun aivotoimintaani kyllä stimuloi.
Naishin voi bongata livenä vielä tänään Helsingin keskustan Akateemisessa kirjakaupassa klo 16.30.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Lemmikkimarsulle Kela-korvausta
Kuva marsut.net
Tämä täti pääsi eilen taas taivastelemaan maailmanmenon kummallisuutta, kun Maikkarin uutisissa kerrottiin, että kohonneet eläinlääkärikulut ovat aikaansaaneet paineita lemmikkieläinten hoitokulujen ulottamiseksi Kela-korvauksen piiriin!
Uutisen voi katsoa täältä.
Toivottavasti kyseessä oli uutisankka, sillä jutusta ei tarkkaan ottaen selvinnyt, kuka moisen ehdotuksen oli tehnyt, vai oliko se ehkä toimittajan oma nosto nokkelaksi otsikoksi. Silti sanoisin, että pientä rajaa please.
Mielestäni jokaisella on täysi oikeus hoidattaa lemmikkimarsunsa yksityisellä erikoishammaslääkäriklinikalla anestesiassa vaikka joka päivä, mutta ei minun verorahoillani. Hoidetaan nyt ensin ne ihmisten Kela-korvaukset lähemmäksi realistista kustannustasoa, jos niitä on liikaa jaettavaksi.
Ja ei, meillä ei ole kotieläimiä. Mutta saattaa kyllä joskus tulla, sillä pidän kyllä sekä koirista että kissoista. Niin että eläintenvihaajaksi on turha yrittää leimata.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)