Serenitas toivottaa hyvää Joulua!

Leppoisaa Joulunaikaa ja Hyvää Uutta Vuotta!

Tää tarvis niinku apua roinakonsultilta

Neuvokaa, oi viisaammat! Olen juuri tehnyt yhden vuosittaisen organisointiurakkani eli setvinyt salasanani erilaisiin web-palveluihin. Tähän täytyy saada joku järki!

Katsokaas, ongelma on seuraavanlainen. Olen vähän nörtihkö ja käytän mielelläni nettiä kaikkeen mahdolliseen. Siitä seuraa, että joudun kirjautumaan erilaisiin nettipalveluihin. Niin kuin tiedätte, niihin tarvitaan käyttäjätunnukset ja salasanat. Tästä seuraa, että niitä tunnareita on, ja paljon! Erityisesti vihaan sellaisia systeemeitä, joihin jonkun yksittäisen satunnaistarpeen vuoksi joutuu luomaan itselleen salasanat, joita ei koskaan enää tule tarvitsemaan.

No miten tämmöinen keski-ikäinen täti sellaiset kymmenet salasanat saisi pysymään päässään järjestyksessä? Ei tietenkään mitenkään, joten otetaan taas avuksi tietotekniikka. Tehdään excel-taulukko niistä salasanoista (ja suojataan se tietty salasanalla, jota ei pääse antamaan ennen kuin tietää koneen salasanan...). Ja juuri tuota salasanojen metatietokantaa olin äsken päivittelemässä. Käytännössä tämä homma menee niin, että tulostan sen taulukon erittäin salaiselle paperille näkymättömällä musteella ja piilottelen sitä salaisessa paikassa, jossa aina uudet tunnarit luotuani käyn raapustamassa ne paperin reunaan (edelleen näkymättömällä musteella...) ja siirrän sitten kaiken tiedostoon noin kerran vuodessa.

Siinä taulukossa on nyt 108 riviä erilaisia salasanoja ja tunnuksia! Kaikki erilaisia, ja mitä mutkikkaimpia. Onko maailmassa olemassa jotain järkevämpää tapaa hallinnoida tai järkevöittää tätä salasanaroinaa, kuitenkin niin että kohtuullinen tietoturvan taso säilyisi. Auttakaa mua, kamut!

Kaikelle on aikansa

Tim Phillips bloggaa ajoittain myös Researchissä. Tällä kertaa aiheena olivat kansainväliset jotain-päivät:

Thanks to the vacant minds of some people in marketing departments globally, every day is basically International Something Day (ISD). Competition for ISDs is so intense that some are Trade Marked. Imagine if a rival band of angels decided to steal International Angel Day (TM) for example. On the other hand, you’d have thought that the angels among us would have been able to sort this out amicably.


The food business is a great creator of ISDs, because it encourages us to buy things to eat when we’re fat and not hungry. If you like bacon, chefs, sushi, beer, pickles, waffles, picnics, cachaca, fruit or goats, there’s an ISD for you. I’m not sure if you are meant to eat the goats or save them on International Goat Day, but take it from me: they’re really tasty in a curry.

Causes love an ISD, and have grabbed special days for ozone, the Poles (just one for both North and South), democracy, mountains, nurses, blondes, lighthouses, bogs, the dawn chorus and ponchos. Even jugglers have an ISD, which makes me want to slap them even more

Tiivistahtinen elämä uuvuttaa nuoria, juurettomuus luo väkivaltaa

Taiteilija Maunu Tarkkasen öljyvärityö Väkivalta 6

Media on ottanut vinkistä vaarin ja kutsuu nyt Viikin koulukiusaamistapausta sen oikealla nimellä, väkivallaksi. Näin ainakin Hesarin otsikossa (sivu A8) tänä aamuna. Tämä on minusta tervettä kehitystä, sillä väkivallasta näissä tapauksissa on selkeästi kysymys. Kiusaajia on suojeltu hienotunteisesti viimeiseen asti, jolloin asioihin on vaikeaa puuttua. Ehkä tämänkaltaisella uudella avoimuudella voidaan uudistaa myös näitä asetelmia. On hyvä, että väkivallan uhriksi joutunut tyttö sai äänensä kuuluviin, vaikkakin nimettömänä. Sympatiani ovat kokonaan hänen puolellaan, ja olen iloinen, että hänellä on välittäviä ystäviä tukenaan, kaikilla kiusatuilla ei suinkaan ole.

Jutussa haettiin syytä Viikin väkivaltaan alueen nuorten juurettomuudesta, joka johtaa jatkuvaan paikan hakemiseen vaihtuvissa yhteisöissä. Viikki lienee vain jäävuoren huippu, sillä tällaisia alueita on maassamme paljon.

Varsinkin tyttöjen elämä muodostuu nykyisin raskaista ristipaineista. Tämä tuli selväksi myös saman lehden sivulta A7, jossa puhuttiin siitä, kuinka tiivistahtinen elämä uuvuttaa nuoren. Jutussa haastattellun abin Karoliina Korvuon mukaan on  vaikea löysätä, jos on tottunut kiireiseen elämänrytmiin. Onneksi ainakin hän näyttää saaneen elämäänsä aikaisempaa enemmän hallintaansa, vaikkakin vasta terapian jälkeen.

Miten osaisimme luotsata jälkikasvuamme kohti juurevampaa ja kohtuullisempaa elämäntapaa, jossa toisten ihmisten arvostaminen ja koskemattomuus olisi itsestäänselvää?

Mistä näitä turhakkeita oikein tulee?

Tämän vanhanajan jalanlämmittimen kuvasi AnnaKika

Pikainen vilaus Gigantin joulukuvastoon sai aikaan suuren ihmetyksen. Vai mitä sanotte näistä lahjaehdotuksista:

Henkilölle, jolla on alkavia kremppoja niskan tai selän alueella:

• Paristoilla toimiva niskanlämmitin; "edistää hyvinvointia. Kehon muiden alueiden lämpökäsittely onnistuu irrotettavan joustohihnan avulla."
• Paristoilla toimiva niskanhieroja: "Miellyttävä fleece-materiaali. Irrotettava joustohihna, jonka avulla voi hieroa kehon muita alueita, esim. lanteiden ja reisien alueet. Kaksi hierontanopeutta (korkea ja alhainen)."
• Infrapunahieroja.
• Hieromaistuin.
• Minihieroja: "Hierontaa liikkuessasi! Miellyttävän pehmeät hierovat geelityynyt."

Palelevalle lähimmäiselle:

• Sähköinen jalkojenlämmitin,  kaksi tehoa.
• Sähköinen lämpöhuopa.
• Sähköinen lämpöpeitto.

Muuten vaan uusavuttomalle keittiöön tai kylpyhuoneeseen

• Metallinpuhdistin, mm. korujen ja ruokailuvälineiden puhdistukseen helposti ja hellävaraisesti.
• Hammasharjan ja/tai partahöylän sterilointilaite, jonka UV-valo tappaa bakteerit ja virukset.

Jo ennestään raskautetut ympäristömme, säilytystilamme ja lompakkomme kiittävät ja kumartavat, OBH Nordica ja Wilfa.

 

Nanokuulumisia jälkijunassa

Kuva http://www.flickr.com/photos/nirak/

Päivitänpä tämänkin projektin päätökseen, ettei jää roikkumaan (kuulun nimittäin siihen ihmisrotuun, jonka vaikea haaste on oppia sietämään keskeneräisyyttä).

Tänä vuonna ei suurta Nanowrimo-romaania syntynyt, mutta syntyi sentään melko suuri osa käsikirjoitusta pienoisromaania varten. Sain kasaan hieman yli 20.000 sanaa, johon itse olen olosuhteisiin nähden tyytyväinen. Marraskuun loppupuoli nimittäin kuhisi niitä olosuhteita, jotka valitettavasti ajoivat kirjoittamisen edelle.

Nanoprosessi muistutti kyllä taas siitä, miten tärkeää olisi kirjoittaa säännöllisesti, joka päivä ainakin vähän, että sanakanavat pysyvät auki.

Uuden taidonkin opin, josta tässä näyte. Nanowrimon Suomen-keskustelulistalta opin, kuinka wordilla tehdään automaattitiivistelmä dokumentista. Tällainen on siis tämän vuoden nano-kirjoitelmani tiivistettynä yhteen prosenttiin:

Malja on tiukka ja musta ja täynnä, se estää minua nukkumasta. Onhan se melkein tottakin. Sitten voisi vähän täydentää harrastuksilla... Matkustamisesta pidän, niillä erityisesti kuvaan paljon.

Tiia. Ketkä ovat tienneet ja mitä ja kuka on jutun paskiainen? Olihan Sinussa. Nousen ja tassuttelen hiljaa olohuoneeseen ja siitä keittiöön. Sitten alkoi se lapsijuttu. Siitä tehtiin otsikko.

Aika paljastavaa, sillä tuollainen automaattitiivistemä näyttää kirkkaasti kirjoittamisen maneerit, ylimääräiset täytesanat ja toistuvat lauseet. Myönnän,  siivosin muutaman ylimääräisenn ja-sanan jo pois tuosta ylläolevasta. :)

Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoilleni!

Kirja-arvio: Työn hyväksikäyttö – onnellisuuden tavoittelijan opas työelämään

Kuva Flickr CC/D Sharon Pruitt

Vehmas Assemblyn Sampsa Kiianmaa on upouudessa e-kirjassaan tarttunut tärkeään aiheeseen, kohtuullistamiseen työelämässä. Alaotsikko ”Kuinka kehität duunistasi onnea tuottavan työn ja miksi työaikaa kannattaa lyhentää? lupaa jo paljon. Kiianmaa kuvaa monelle liiankin tuttua kehitystä, jossa uuvumme työelämän pirstaleisuuteen ja ajan puutteeseen ja koetamme lohduttaa itseämme shoppailemalla tavaroita joita emme tarvitse. Elämme kaupallisten ja elämäntyylien vaihtoehtojen runsaudessa, joka helposti halvaannuttaa ja ahdistaa.

Kiianmaa lähtee mielestäni purkamaan asiaa oikeasta päästä, eli kehottaa meitä kaikkia selvittämään elämäntavoitteemme: haluammeko jälkipolvien muistavan meidät aina töissä olevana uraohjuksena vain läheisistään huolta kantavina auttajina?

"Asettaessamme elämäntavoitteita valitsemme elämästä ne meille rakkaimmat ja tärkeimmät asiat. Keskitymme niihin ja siivoamme ylimääräisen sälän pois elämästämme. Toteamme itsellemme, mikä on minulle tarpeeksi."

Sampsa on hienosti kiteyttänyt downshiftauksen ytimen. Mielestäni tärkeä pointti on myös se, että hän kehottaa meitä itse kutakin miettimään oman työmme sisältöä ja sitä, miten voisimme kehittää siitä enemmän omien elämäntavoitteidemme mukaisen. Tässä keskeisenä käsitteenä on työn tarjoama merkityksellisyys, tunne siitä että sillä mitä teen, on oikeasti merkitystä itselleni ja muille ja että se on arvojeni mukaista.

Loppuosa tästä kauniisti taitetusta ja visuaalisesti miellyttävästä e-bookista tarjoaa erilaisia vinkkejä ja neuvoja heille, jotka haluavat kehittää duunistaan hyvän työn tai haluavat vapaa-ajastaan nykyistä laadukkaampaa ja antoisaa. Statustavaroiden sijaan palkka kannattaa sijoittaa aikaan ja kokemuksiin, toteaa Sampsa Kiianmaa.

Serenitas suosittelee: kannattaa käyttää aikaa tämän tärkeän puheenvuoron parissa, sillä siinä kiteytetään hyvin aineksia parempaan, onnellisempaan elämään.

Laajakaistalla mummolaan, osa II

Bloggaamistani pitempään seuranneet saattavat ehkä muistaa, miten pettynyt olin Soneran asiakaspalveluun kolme vuotta sitten, kun laajakaista saapui mummolaan.

Nyt mummola muutti samassa kylässä puoli kilometriä ja laajakaista piti saada mukaan. Olin jo varautunut paketillisella rauhoittavia ja varapiuhoilla, kun aloin järkkäillä asennusta kuudensadan kilometrin päästä taas sille päivälle, kun satun olemaan paikalla. Olin varautunut sotkuihin, soitteluihin ja muutamiin valikoituihin kirosanoihin.

Hukkaan meni rauhoittavat, sillä tällä kertaa kaikki sujui. Tilauksen otti vastaan asiakaspalvelussa henkilö, jolla oli aikaa selvittää kaikki mutkat juurta jaksaen. Odotusajat puhelinpalveluun olivat kohtuulliset. Sain tietoa tarjouksesta, jonka avulla voin edullisesti nostaa laajakaista nopeutta maksimiin. Päätelaite saapui postin kautta ajallaan ja oikeaan paikkaan. Asennusta koskevaan tiedusteluuni sain kaikki tiedot ja varmuuden siitä, että asia eteni. Asentaja ilmoitti tulostaan etukäteen ja saapui sovitulla kellonlyömällä, hoisi homman rivakasti ja ystävällisesti. Päätelaite seinään ja ..... kaikki toimi kuten pitikin. Mummo kaahaa nyt tiedon valtatiellä 20 megan laajakaistalla (ja minäkin siinä sivussa täällä ollessani...)

Onkohan tämä unta, josta herään ihan pian? Vai voiko tällaista tapahtua oikeasti? Joka tapauksessa Sonera: mummo ja minä kiitämme!

Mä en oo sun kaveri!

Vuoden englanninkielinen uudissana on unfriend. Tiedäthän, ensin hyväksyt jonkun Facebookissa tai muussa vastaavassa ystäväksi, mutta muutatkin sitten mielesi.

Minäkin törmäsin tähän äskettäin omalla kohdallani. Sain ja hyväksyin taannoin kaveripyynnön Facebookiin eräältä henkilöltä, joka päivitti statustaan alkuun melko ahkerasti. Jossain vaiheessa havahduin sitten huomaamaan, että päivityksiä ei enää näkynyt. Henkilö ei enää ollut kaverilistallani, joten päättelin hänen poistaneen minut omalta kaverilistaltaan.

Ensin olo tuntui tyrmätyltä, mutta lähemmin asiaa pohdittuani havaitsin, että parempi näin. Vielä pienen pohdinnan jälkeen tutustuin tarkemmin Facebookin yksityisyysasetuksiin ja havaitsin, että niiden (esimerkiksi kaverilistojen) kautta voi melko helposti kontrolloida sitä, mitä sisältöä kenellekin haluaa jakaa. Näistähän on hyötyä esimerkiksi silloin, kun saa kaveripyynnön sellaiselta, jolle ei syystä tai toisesta halua kaikkia päivityksiä avata. Kaveripyynnön voi tietysti myös torjua, mutta se tuntuu Facebookin kontekstissa jo hieman tylyltä; vähän niin kuin ei vastaisi toisen hyvää päivää -tervehdykseen.

Mnmalstin Leo Babauta kirjoittaa, että unfriendingin avulla voi yksinkertaistaa sosiaalisen median sisältöä omalta osaltaan. Sen sijaan että seuraisi sadan kaverin streamia, voi keskittyä niihin muutamiin (muutamaan kymmeneen), jotka todella kiinnostavat ja pyrkiä heidän kanssaan mielekkääseen ja syvälliseen keskusteluun.

Myös tiettyjen kavereiden tai sovellusten päivitykset voi helposti piilottaa näkyvistä. Jos et esimerkiksi tee mitään sillä tiedolla, mitä kaverit puuhailevat omilla virtuaalifarmeillaan tai millaisia jalokiviä löytävät kokoelmiinsa, nämä voi helposti piilottaa napsauttamalla päivityksen oikean yläkulman valikosta piiloon joko kaveri tai sovellus.

Rautasillan Eero tutustui astetta julmempaan versioon, tweetmobbingiin.Tämä tuntui jo aika raa'alta. Mutta varmaan tämäkin on kevyttä kamaa joihinkin koululaisten nettikiusaamisjuttuihin verrattuna.

Sitaatti kuvaamaan päivän tunnelmaa

Minussa asuvat Martta ja Maria. Martta pitää menosta ja meiningistä eikä työtä pelkää. Hän saa pyörät pyörimään, omat ja muiden. Martta nauraa, laulaa ja rilluttelee, on todellinen toimen tyttö.Vähempikin riittäisi, suoraan sanoen.

Maria, kuuntelija ja haaveilija, kaipaa hiljaisuutta ja kiireettömyyttä. Hän pitää tilasta ja ohjelmoimattomasta ajasta. Maria voi istua hiljaa tuntikausia eteensä tuijottaen. Mielikuvitus ja avaruudentaju ovat hänen juttujaan.

Maria on passiivinen itäinen olemuspuoleni. Maria mietiskelee, kulkee mielellään metsässä ja lukee runoja. Hän tykkää tarkkailla maailmanmenoa ja tehdä havaintoja, olla vaan.

Martan ja Marian välistä tasapainoa on aina ollut vaikea löytää.Molemmat tarvitsevat huomioita osakseen. Irtisanoutumiseni liittyy työelämän pakkotahtisuuden lisäksi tähän Martta-Maria -jupakkaan. Maria on taas jäänyt jalkoihin. Kaipaan elämäntapaa, jossa sekä Martta että Maria ovat tasapainossa.Passiivinen ja aktiivinen olemuspuoli, jin ja jang, sisäinen itä ja länsi. Ei joko Maria tai Martta vaan sekä Maria että Martta.

Jaana-Mirjam Mustavuosi: Olemisen talossa. Hidastajan vuosi. Kirjapaja 2009.

Toinen nanoviikko

Nanoraporttia taasen, kun viime viikko hurahti työasioiden ja sairastelujen merkeissä ohi nopeammin kuin laki sallii. Meillä oli pieni sikaflunssapotilas. Oireina lähinnä korkea kuume ja yskä, mutta keskiviikkona aloitettu Tamiflu tepsi niin, että takana on jo kolme oireetonta päivää ja kaveri suunnisti reippaana ja reppu heiluen kohti koulua tänä aamuna. Työasioita hoidettiin miehen kanssa vuorotellen, onneksi itse emme kumpikaan sairastaneet (kop kop...)

Tällä viikolla töiden puolesta helpompi viikko ja mieskin viikon matkalla, joten toivon, että saan nanotavoitetta kiinni. Olen nimittäin pudonnut kelkasta. Tavoitteesta pitäisi olla nyt kasassa puolet, minulla on reipas 17 000 sanaa. Mutta tänään aamulla tuli jo tuhannen sanan tarina ja aiheita porisee pääkopassa, joten uskon että perjantaihin mennessä saan tavoitteen kiinni.

Alkuajan kirjoittelin muutamaa toisiinsa liittyvää tarinaa kehitellen juonta ja henkilöitä. Viime viikon keskiviikkona oivalsin miten tarinat liittyvät toisiinsa ja viikonvaihteessa vielä tajusin yhden koukun tarinasta. Nyt siis on aineksia ainakin täksi viikoksi. Tarina ei kuitenkaan ole niin laaja, että juttua riittäisi tällä vauhdilla viimeiseksikin viikoksi, joten täytyy alitajuntaan lähettää pyyntö keksiä juoneen vielä yksi mutka.

Eilen tapasin kirjoittavia Oriveden-ystäviä pitkästä aikaa. Kiitos innoituksesta heille ja kannustuksesta teille lukijoille. Uusiakin lukijoita on ilmestynyt, lämpimästi tervetuloa!

Ja Kalle, anteeksi että kustantaja-asiaan liittyvän kommenttisi julkaiseminen kesti luvattoman kauan, jostain syystä osa kommenteista tulee hyväksyttäväksi ja osa julkaistuu suoraan. Osaisiko joku Bloggerin sielunelämää tunteva neuvoa, miten saisin kaikki suoraan julki?

Nanoilu etenee

Nyt on viikko nanoiltu, päivitänpä teille hieman etenemistä. Joka päivä olen kirjoittanut, mutta hieman olen jäljellä sanatavoitteestani. Tänään pitäisi olla tehtynä 13 333 sanaa, mutta minulla on kasassa vain 9827. En ole kuitenkaan kovin huolissani, sillä ensi viikolla on enemmän aikaa kirjoittamiseen, ja juoni tuntuu etenevän ihan mukavasti. En tiedä pääsenkö tuohon 50 tuhanteen, en ole mikään erityisen monisanainen ja laverteleva kirjoittaja, mutta katsotaan.

Kirjoittaminen on sujunut mukavasti, ja päivittäinen tavoite tuo selvästi ryhtiä etenemiseen. Viime torstain kirjoittajaryhmästä tuli taas happea ja innostusta, kiitos mukana olleille. Mopo täällä keulii hieman edelleen.

Muita nanoilijoitakin on löytynyt: Anne Toimittajan spekulatiivisessa lokikirjassa, Anneli ja Terhi Grafomaniassa, nuoria scifi- ja fantasiakirjoittajia IRC-gallerian nanoryhmässä. Vertaistukea löytyy myös Naamakirjasta ja Nanowrimon sivuilta Suomen keskustelusta. Kommenteissa saa ilmoittautua ja ilmiantaa, jos tiedätte muita.

Löysin myös nanoaiheisen sarjakuvablogin Inkygirl. Kannattaa tutustua. Tässä näyte:

Downshifting on suomeksi kohtuullistamista

Tähän tulokseen tultiin Sitran organisoimassa Kansallisen Ennakointiverkoston downshifting-teematyöpajassa, jossa itsekin sain olla mukana pohtimassa aihepiiriä monien kiinnostavien henkilöiden kanssa. Työryhmän raportti on nyt ilmestynyt ja julkaistu Foresight.fi:ssä, josta löytyy kasapäin myös muuta kiinnostavaa aineistoa. Työryhmä hyödynsi EVA:n julkaisemia makrotason talousskenaarioita siitä, miltä maailma näyttää talouskriisin jälkeen.

Ryhmä kuvasi kohtuullistamisen vaihtoehtoja erilaisissa vaihtoehtoisissa maailmoissa. Seuraavassa yhteisiä kohtuullisuuteen liitettäviä asioita, joita työskentelystä kumpusi: (ote raportin yhteenvedosta)

Kohtuullistamiseen liittyy vahva ajatus yhteisöllisyydestä. Yhteisöllisyyden romantisoinnissa on jotain hyvin 50-lukulaista ja jopa agraarihenkisyyttä, kun yhteisö hoitaa lapset ja vanhukset, ruokkii nälkäiset suut ja tarjoaa turvaa. Yhteisön harteille siirtyy helposti myös ennen yhteiskunnalle kuulunut työ, kun varoja jaetaan uudelleen. Mutta mitä tapahtuu niille, jotka jäävät yhteisöjen ulkopuolelle?

Yhdessä yhteisöllisyysajatuksen kanssa kulkee myös ympäristöstä välittäminen. Kohtuullistaja onkin ympäristötietoinen; kohtuullistaminen voi tarkoittaa myös kulutuksen vähentämistä, ilmastonmuutoksen torjumista, luomu- ja lähituotannon suosimista – ja kaikin puolin vihreämpää elämäntapaa.

Kolmantena kohtuullistamiseen liittyy ajatus laadukkaista valinnoista. Kun ostaa yhden kahden hinnalla, tulee samalla vähentäneeksi materiaalien kulutusta ja kiertoa, koska laatu kestää. Näin ollen nopeaa kulutusta välttämällä säästää sekä luontoa että itseään, kun kuluttaminen ei enää hallitse elämää.

Materian lisäksi kyse on myös ajan- ja elämänhallinnasta. Kulutus- ja työkeskeinen elämä ei välttämättä anna sijaa perheelle tai harrastuksille. Kohtuullistaja ottaa elämän takaisin haltuunsa.

Vuonna 2030 (novelli)

Lapsuudessani äitini kertoi kummallisia tarinoita miehistä ja naisista, jotka työkseen viljelivät maata ja kasvattivat kasveja ja eläimiä. Näitä raatajiksi kutsuttuja ei juurikaan enää ollut äitini nuoruusvuosina, mutta hän oli kuullut näistä merkillisistä työntekijöistä omilta vanhemmiltaan ja kertoi ylpeänä olevansa tällaisten manuaalilaboristien jälkeläinen.

Nyt minun ei sellaisesta kannata mainita, jotta tämä mahdollisuus ei mene sivu suun. Manuaalista tekemisen tapaa ei enää arvosteta, sillä siitä on tullut tarpeeton kun kaikki on automatisoitu. Tähän työhaastatteluun minun täytyy panostaa kaikkeni, muuten elämänportfoliooni ilmestyy jälleen katkos ja mahdollisuuteni heikkenevät yhä. Minulla on jo yksi sallittu katkos, maksimiaika puoli vuotta, ja jos tulee vielä toinen, minun katsotaan karttelevan eläkkeidenkartuttamisvelvollisuuttani ja sanktioidaan.

Videoneuvottelusalongin ovi aukeaa ja virtuaalinen koneassistentti ilmoittaa monotonisella nuoren naisen äänellään: - Seuraava hakija Altti Makkonen, ole hyvä ja käy sisään.

Astun hämärään tilaan, jota hallitsee seinänkokoinen videonäyttö. Huoneessa on vain yksi iso, mukavannäköinen nojatuoli, johon koneassistentti pyytää minua istumaan. Hieraisen kostuneita kämmeniäni housujen sivuihin, toivottavasti käsinojien tunnesensorit eivät reagoi hermostumiseeni. Videoseinä välähtää ja ruudulle ilmestyy haastattelijani, joka esittäytyy: - Hyvää iltaa Altti, minä olen Palveluyhtymän Teknologiaosaston rekrytointivastaava Niinu ja haastattelen sinua hakemaasi tehtävää varten. Voimmeko aloittaa?

Nyökkään. Nainen on nuori ja kaunis, mutta sellaisia ne kaikki rekrytoijat ovat, niiden tehtävä on houkutella ihmisiä mahdollisimman tehokkaasti eri tehtäviin. Siitä saakka on työvoimapula 2010-luvulla alkoi maassamme kiristyä, uskottiin ensin maahanmuuttajien ratkaisevan rekrytointiongelmat. Tulijoita vain oli kovin vähän eikä heidän osaamispotentiaalinsa ollut oikeanlaista. Siksi alkuperäisväestön työ muuttui valtiolliseksi velvollisuudeksi, jota jokaisen 18-70-vuotiaan piti suorittaa, jos aikoi saada valtiolta lainkaan eläkettä. Oli paljon tehtäviä, joihin kukaan ei halunnut, ja siksi piti pitää huoli, että tehtävät saatiin näyttämään houkuttelevilta. Rekrytoijat toimivat provisiopalkalla suurissa call centereissä, joissa oli tarkat tietokannat jokaisen kokemuksesta ja sopivuudesta.

– Miksi haluat juuri tämän työn, nainen aloitti kysymyksensä ystävällisellä äänellä. Hengähdän ja valmistaudun vastaamaan ennalta suunnitellun mukaisesti. – Minusta tämä tehtävä vaikutti kiinnostavalta ja minulla on sen kaltaista pätevyyttä, että osaan hoitaa tämän. Haastattelija nyökkää kiinnostuneen näköisesti ja jatkaa: –Tarkastimme elämänportfoliosi ja valikoiduit tähän hakijaksi juuri kokemuksesi takia. Millaista työtä odotat?

–Minusta on tärkeää tehdä työtä ihmisiä varten.

–Se onkin tässä työssä keskeistä, näitä turvasovelluksia tehdään juuri ihmisten elämän parantamiseksi. Nyt olisi tehtävä seniorikoteihin ICT-sovellus, jolla varmistettaisiin senioreiden elämänlaatu siinä tapauksessa, että heidän oma elämänhallintansa ei olisi enää kovin korkealla tasolla.

–Tein aikaisemmassa työpaikassani vankilaan sovelluksen, jolla voitiin valvoa yksilöllisesti jokaisen tarvitsemaa ulkoilun ja ravinnon määrää, joten asia vaikuttaa selkeältä.

–Onko sinulla riippuvaisia?

–Ei ole, sanoin ja vaihdoin hieman asentoa nojatuolissa. –Minun vaimoni kuoli kaksi vuotta sitten ja emme ehtineet hankkia lapsia.

-Niin, huomaankin, että sinulla oli tuolloin katkos elämänportfoliossasi, kertoisitko siitä, nainen kysyi ystävällisesti.

-Minun oli pakko hoitaa vaimoani puoli vuotta, sillä meillä ei silloin ollut yksityistä sairausvakuutusta.

Ajattelin salamannopeasti Annaa, ja puistatus kulki sisälläni. Nyt kun julkista sairaanhoitoa ei juuri lainkaan ollut resurssipulan takia saatavissa, hän oli joutunut kärsimään hirvittävästi. Emme olleet halunneet lapsiakaan, sillä tiesimme, että päiväsuojaryhmät olivat liian isoja, jopa viisikymmentä lasta, joita säilöttiin kuin tomaatteja purkissa ilman mitään virikkeitä ja vain perushoidolla, jotta vanhemmat voisivat suorittaa työvelvollisuutensa. Muistan omasta lapsuudestani vuodesta 2005 ryhmän, jossa meitä oli vain kahdeksan ja hoitajia kaksi. Sellaiseen luksukseen ei yhteiskunnalla enää ollut varaa.

Silloin kun vielä olimme kuluttajia, oli valtiolla vielä resursseja hoitaa sairaansa ja avuntarvitsijansa. Sitten kun ilmastonmuutoksen vaikutukset realisoituivat ja öljyn loppuminen läheni, oli kaikki verovarat pakko uhrata siihen, että ylipäänsä selviäisimme täällä. Vaikka teknologiaa kehitettiin paljon, ympäristöongelmat pääsivät niin pahaksi, että olimme tilanteessa, jossa meidän olisi pian pakko löytää ratkaisu tai elämä maapallolla loppuisi saasteiden, resurssipulasta aiheutuvien levottomuuksien ja luonnonmullistusten vuoksi. Kaikki muu oli toisarvoista.

Vastailin tarkasti Niinun kysymyksiin, sillä tiesin haastattelun merkityksen. Seuraava vaihe oli tavata videoneuvottelussa virtuaalitiimini, joka lopulta päättäisi, haluaisivatko he minut joukkoonsa. Työ tapahtui jokaisen omassa asuinpaikassa, koska työmatkaliikennettä ei haluttu enää kasvattaa, nyt kun fossiiliset polttoaineet oli melkein käytetty loppuun. Silti oli ensiarvoisen tärkeää olla hyvä tiimipelaaja ja suosittu yhteisön jäsen, sillä se varmisti parhaiten pieniä etuja, joista saattoi jatkossa olla hyötyä.

Kaikilla työntekijöillä oli oma yritys, jonka kautta omaa työpanosta myytiin. Näin järjestely oli joustava valtiolle ja muille, jotka työpanosta ostivat. Itsekin jouduin aina edellisen hankkeen päättyessä itse etsimään uuden mahdollisuuden ja kilpailemaan siitä kollegoitteni kanssa.

Elämäni on nyt helpompaa, kun riippuvaisia ei enää ole. Kun vanhempani kuolivat pohjoisen seniorihoivaamossa, olin helpottunut. He molemmat paloivat loppuun 2000-luvun alun työuupumusepidemiassa, eivätkä siitä koskaan kunnolla toipuneet vaan viettivät pitkiä aikoja hoivaamoissa. En päässyt vierailemaan heidän luonaan loppuaikoina kovin usein, sillä hoivaa on hajasijoitettu varsinkin pohjoisen autioitumassa oleville alueille. Niitä kertoja, joina pääsin siellä käymään, en mielelläni muistele, sillä olot olivat puistattavat. Onneksi vanhukset hoidettiin sellaisella lääkityksellä, ettei monikaan enää tajunnut mitä ympärillä tapahtui. Niin oli kaikille parempi, minulle sanottiin.

Anna oli vanhusteknologian spesialisti, ja hänen tehtävänänsä oli kehittää älytiloja, joissa seniorit viettivät aikaansa. Annan viimeiseksi työksi jäi ohjelmoida älykäs ravintotila, jossa vanhukset liikkuivat automaattisesti ohjautuvilla tuoleillaan riviin ja robotit annostelivat heille ruoan tarjottimelle. Sellaisia oli nyt jo käytössä kolmessa pohjoisen seniorihoivaamossa ja kysyntää järjestelmälle oli kuulemma runsaasti muuallakin.

Vaikka minulla oli aikaa eläkeikään vielä melkein neljäkymmentä vuotta, mietin joskus öisin peloissani, millaista aikaa se tulisi olemaan. Oli epävarmaa, olisiko maapallolla enää ylipäätään elämää tuolloin, joten koetin olla ajattelematta sitä liian tarkkaan. Ahdistus kolkutteli jo liikaa tajuntani ovia, kun oli vain pakko pärjätä, ja pakokeinoa ei ollut, ellei sitten sattunut olemaan poikkeuksellisen rikas, sillä rahalla oli mahdollista ostaa kaikkea, vielä nytkin.

Niinu oli kysynyt jotain, säpsähdin kun tajusin etten ollut kuunnellut. – Voisitko toistaa kysymyksen, etäyhteys oli äskeisen lauseen kohdalla heikko, sanoin nopeasti, ja yritin peittää nolouttani. Niinu tiedusteli uudestaan, olisiko minulla jotain kysyttävää. Ei ollut, joten haastattelu päättyi molemminpuolisiin ystävällisiin toivotuksiin. Niinu lupasi ilmoittaa etenemisestä seuraavana päivänä.

Kun kävelin poispäin videoneuvottelusalongista, mietin mahdollisuuksiani. Jos en saisi tätä työpaikkaa, ei mitään muutakaan ollut juuri nyt näkyvissä. Jos en onnistuisi työllistämään itseäni lähimmän kuukauden aikana, minut määrättäisiin palvelureserviin. Se tarkoittaisi sitä, että Hoivaministeriö voisi milloin tahansa määrätä minut suojelutehtäviin, eli joutuisin johonkin seniorihoivaamoon, päivähoivakeskukseen, oppikeskukseen tai terveyskorjaamoon töihin, sellaisiin töihin, joihin ei vapaaehtoisia tulijoita enää ollut. Nykyisin oppikeskuksissa lähinnä valvottiin että oppilaat eivät tunneilla tappaneet toisiaan, opetuksen tasosta ei juurikaan voitu puhua. Kaikki pätevät opettajat olivat sijoittuneet hyväpalkkaisiin rikkaiden alueiden keskuksiin, ja tavallisten ihmisten asuinalueille jäivät vain ne, joille vaihtoehtoja ei ollut. Tulevaisuus ei siis näyttänyt järin houkuttelevalta, jos tämä tilaisuus ei toteutuisi.

Huomenna se alkaa

eli siis NaNoWrimo. Ai että mikäkö se on? National Novel Writing Month (NaNoWriMo tai joskus vain NaNo) eli kansallinen romaaninkirjoituskuukausi  on vuosittainen marraskuun ajan kestävä kirjoitusprojekti, jossa tavoitteena on kirjoittaa 50 000 sanan mittainen romaani kuukauden aikana. Nimestään huolimatta NaNoWriMo on laajentunut kansainväliseksi ja mukana on ollut monia osallistujia Suomestakin.

NaNoWriMossa päämääränä on nimenomaan kirjoittaa 50 000 sanaa, jonka ei tarvitse olla viimeistelty tai edes kokonainen romaani. Sen täytyy kuitenkin olla romaani eikä esimerkiksi novellikokoelma tai tietokirja. Kyseessä ei ole varsinainen kilpailu - tavoitteena on "voitto", mutta palkintoja ei jaeta. Muutamia NaNoWriMossa aloitettuja romaaneja on sittemmin julkaistu. Suomeksi kirjoittaville osallistujille projektissa on selvästi enemmän haastetta kuin englanninkielisille, sillä englannin kielessä 50 000 sanaa on vielä lyhyt romaani, siinä missä suomeksi se on jo paljon laajempi kokonaisuus.(Wikipedia).

Viime vuonna ilmoittautuneita oli noin 120.000. Suomessakin meitä on hieman yli 350 kirjoittajaa.

Romaanilla on aihe ja karkea sisällysrunko. Huomenna se alkaa.

Kontrollin ajasta kuluttajien autokommunikaatioon

Markkinointiviestinnän viikon tämän päivän kohokohta oli eittämättä professori Alf Rehnin esitys "Mahdollistamisen murros - miksi mediat eivät enää kiinnosta eikä luovuus enää riitä?"

Alf Rehn ravisteli viestintäväkeä huomaamaan sen, että sosiaalisen median teknologia ei sinänsä ole kiinnostavaa, sehän on vain teknologiaa. Kiinnostavaa sen sijaan on, millaisia muutoksia sosiaalinen media aiheuttaa yritysten ja kuluttajien suhteeseen.

Kun aikaisemmin yritys on viestinnällään voinut kontrolloida kuluttajille meneviä viestejä, ollaan nyt halvan teknologian, kaikkialla läsnä olevan median ja loputtoman sisällön vuoksi tilanteessa, jossa markkinat alkavat autokommunikoida keskenään. Kuluttajat eivät tarvitse enää yritystä tai sen lupaa keskustellakseen yrityksen tuottaista tai palveluista ja saadakseen aikaan suuriakin muutoksia.

Yrityksen mahdollisuudet kontrolloida siitä käytyä keskustelua ovat nykyisin olemattomat. Kuluttajat myös luottavat yhä enenevässä määrin vertaisarvioihin ja nettipalautteeseen tuotteiden valinnassa eivätkä enää pidä yrityksen itse lähettämiä viestejä kovin luotettavina.

Rehnin mielestä finanssikriisin sijasta pitäisikin puhua luottamuskriisistä, sillä luottamus yrityksiin on heikentynyt. Tämä johtaa jatkossa yhä suurempaan läpinäkyvyyden tarpeeseen yritysten toiminnassa, sillä kuluttajien vaatimuksesta toimintaa täytyy avata näkyväksi luottamuksen palauttamiseksi. Salailu luo heti ajatuksen epäluotettavuudesta.

Viestinnällä tulisikin olla uusi rooli muuttuneessa tilanteessa: sen sijaan että jaellaan informaatiota, pitäisikin kutsua kuluttajia ja mielipidevaikuttajia yhteiseen keskusteluun asioista. Invites instead of information.

Hyvin värikäs esiintyjä ja tarinankertoja tämä professori Rehn, suosittelen ehdottamasti kuuntelemaan jos sattuu kohdalle.Harmi ettei Youtubesta löytynyt tarpeeksi hyvänlaatuista videota hänen esiintymistavastaan linkattavaksi. Ja blogissansa lisätietoja myös.

Hullut soittavat aina maanantaisin

Kirjamessut jäivät tältä vuodelta väliin. Kaipasin sittenkin enemmän omaa rauhaa ja hiljaisuutta kuin väentungosta ja hälinää. Messuttoman ajan käytin kahden novellin raakatekstin tuottamiseen. Kotona oli siihen hyvä mahdollisuus, koska Elämäni Mies ja Ekaluokkalainen olivat poissa koko viikonvaihteen omien harrastustensa tiimoilta.

Kuva Flickr/dbdbrobot

Ensimmäisen aihio oli peräisin niinkin kaukaa kuin vuodelta 1995, mutta aihe alkoi kummitella mielessäni uudelleen niin paljon, että oli pakko kaivaa se uudestaan esille. Pienellä muokkaamisella selvisin eteenpäin, vaikka matkaa valmiiseen on edessä eikä tarinakaan vielä oikein tiedä mihin haluaa päätyä.

Toinenkin novelliteksti on vanhaa kantaa, oikeastaan kahdeksan vuoden takaa. Se vaatii enemmän työstämistä, mutta liittyy löyhästi tuohon edelliseen ja jopa pari viikkoa sitten tehtyyn novelliin. Jonkinlainen aihepiiri alkaa hahmottua, asiat haluavat tulla kirjoitetuksi ja samalla käsitellyiksi.

Väliaikoina olen kuunnellut Helena Sinervon Runoilijan talossa äänikirjana. Koskettava kuvaus Eeva-Liisa Mannerin elämästä, kun hän siivoaa menneisyytensä roinia maanjäristyksessä raunioituneen Espanjan-talonsa hävityksen keskellä. Kuinka mestarillista faktan ja fiktion yhdistelemistä, kuinka herkkää ja samalla rujon rehellistä toisen nahkoihin asettumista! Ja kuinka sopivaa minun tämänhetkisiin tunnelmiini.

Viikonlopun kirjallisiin havaintoihin loppukaneetiksi vielä HeSarin jutusta bongattu tieto, että suuret kustantajat eivät esikoisia julkaise. WSOY:n ja Tammen ohjelmissa oli kummallakin vain yksi esikoiskirjailijan teos, Otavalla kolme. Runouden esikoisen saatteli maailmaan vain Teos, yhden sellaisen. Kun vielä kuulemme juttuja kustantamoiden henkilöstövähennyksistä ja johtamisongelmista, ei välitöntä parannusta liene odotettavissa. Vaikeina aikoina leikataan siitä, mikä ei myy, toteaa lakonisesti Antti Majander, HS:n kirjallisuuspalkinnon raadin puheenjohtaja.

Eipä siis ole paljon toiveita julkaisemisen suhteen ainakaan isoissa taloissa. Nyt kun romaanikäsikirjoitukselleni on näytetty ovea jo kolmessa isossa kustantamossa, täytyy ottaa esiin varasuunnitelma B. Yksi hylsy isosta talosta on vielä tulematta, saa nähdä kauanko sen tuleminen kestää (tähän mennessä on kestänyt yli kahdeksan kuukautta).

Vaikka olen herkällä korvalla kuunnellut kirjoittajakollegoiden samanlaisia kokemuksia, minut yllätti se, miten yliolkaisesti isot kustantamot suhtautuvat heille teoksiaan lähettäviin. Käsittely kestää toivottaman kauan, mitään väliaikatietoja ei anneta ja niiden tiedustelua pidetään kustantamossa ainostaan kiusallisena ja lopputulema on monistettu lappu, johon kesäharjoittelija raapustaa kahden lauseen perään puumerkkinsä. Sähköposteihin ei vaivauduta vastaamaan. Eräs kustantamossa töissä ollut kirjoittajakollega kertoi, että heillä oli sanonta "Hullut soittavat aina maanantaisin" kun tuli puhetta siitä, että joku kirjoittaja kyseli käsiksensä kohtaloa.

Jotain prosessin virtaviivaistamista voisin ehdottaa, kun olen tämän asiakastyytyväisyysproblematiikan kanssa joskus painiskellut. 2000-luvun käsikirjoitusten hankintaprosessi voisi toimia jotensakin näin:
1. Kustantamo ottaa mielellään vastaan käsikirjoituksia sähköisesti. Jos joku sen haluaa lukea yhä paperilta, kustantamoon varataan tulostin tätä varten. Näin aikaa ja rahaa ei myöskään kulu hylättyjen (lähes lukemattomien) käsikirjoitusnippujen palautteluun.
2. Kustantamo ilmoittaa lyhyellä sähköpostilla tai kirjeellä käsikirjoituksen saapumisesta ja tavoitekäsittelyajasta.
3. Kustantamon kustannustoimittajaharjoittelija karsii käsikirjoitusten pinosta täysin mahdottomat, kokonaan kielipuolet, aiheeltaan sopimattomat ja hullujen tuotokset. Näille lähetetään pikaisesti vastaus, jossa pahoitellaan, ettei käsikirjoitus sovi kustannusohjelmaan. Hylätyt siirtyvät märehtimään kirjeen sanamuotoa Rihmastoon,  Suomi24:ään tai Netticolosseumiin vertaistensa pariin eivätkä tuki kustantamon puhelinlinjoja.
4. Jäljelle jäävä kasa on kutistunut hallittavaksi, sillä alaa tuntevan lähteen mukaan edellisessä vaiheessa karsiutui noin puolet. Kasa jaetaan kustannustoimittajille ja ammattilukijoille, jotka tutustuvat käsikirjoituksiin muiden töidensä ohella.
5. Koska kaikki muut työt luultavasti ajavat wannabe-esikoisten ohi, kirjoittaja voi silti varautua pitkähköön odotusaikaan. Kustantamo pyrkii kuitenkin lähettämään tiedon käsittelemästään käsikirjoituksesta tekijälle mahdollisimman pikaisesti. Omasta mielestäni 2-4 kuukautta on kohtuullinen käsittelyaika, onhan kysymys sentään liiketoimintaa harjoittavasta yrityksestä, jolta nykyaikana edellytetään tehokkuutta ja ripeyttä kanssakäymisessään.

Olemisen ja tekemisen suhteesta

Tänään on pohdituttanut olemisen ja tekemisen suhde. Aamuisella kävelylenkillä etenin pitkin tihkusateista kylänraittia tiiviillä tahdilla etukumarassa, kunnes huomasin miettiä, minne minulla muka oli kiire. Sen jälkeen kun hidastin tahtia ja hengittelin, huomasin sateesta huolimatta kauniita yksityiskohtia matkan varrella.

Mieleni tahtoisi koko ajan elää tulevaisuudessa, sillä työn alla on monia kiinnostavia hankkeita, joita se haluaa pyöritellä puolelta jos toiselta. Menneisyyttä se ei enää niin paljon vatvo, sillä olen saanut sisäisen kriitikkoni kuriin toistamalla sen aloittaessa tutun valitus- ja alemmuusvirtensä aina "Tuo ei ole totta" tai "Ei se noin ole".

Hankkeet eivät kuitenkaan minusta riippumattomista syistä juuri nyt etene. Minä voisin rauhassa tehdä muita hommia, mutta odottelen, tuskailen, kääntelen ja vääntelen eri skenaarioita, vaikka juuri nyt olen tehnyt niiden asioiden eteen kaiken minkä voin. Pitkäjännitteiden odottaminen ei ole minun vahvin leipälajini.

Monta kertaa tänään olen saanut vääntää sitku-ajatukseni tässä-ja-nyt -ajatuksiksi, sillä mieleni on höttöinen ja haluaa harhailla juuri nyt kaikessa mahdollisessa tulevassa. Parhaiten tuo vääntäminen onnistuu hengittämällä ja mietiskelemällä, ja silti huomaan aina vain suorittavani niiden sijaan arjen pieniä trivialiteetteja.

Loppuun siteeraus uusimman Vantaan Laurin Vartin retriitistä. Laura Maarala kirjoittaa:

Mietiskely, sydämen, mielen ja ruumiin rauhoittaminen, auttaa ottamaan etäisyyttä maailmaan, joka yksinomaan etsii tuloksia ja tehokkuutta. Maailmaa hallitsee teknistaloudellinen järki ja sen arvot: tieteen, tekniikan ja talouden pyhä kolmiyhteys, joka ei tahdo muita jumalia ja tunkee elämämme pyhimpiinkin loukkoihin. Kaikkialla tämä kolmiyhteys hamuaa lisää tuloksia, vaatii enemmän uhrauksia ja kysyy kaikesta, mitä hyötyä siitä on. Mikä ei ole hyödyksi, sen voi heittää pois.


Kun istut alas, esität vastalauseen tulemalla hyödyttömäksi. Samalla hiljennät mielesi ja kysyt, mitä arvoa on kaikella sillä, mitä tavoittelemme. Kun istut alas, et tuota tulosta, ainakaan mitään välittömästi näkyvää ja mitattavaa. Et pysähdy siksi, että keskeyttäisit hetkeksi kiireesi ollaksesi kohta taas entistä energisempi ja tehokkaampi. Pysähdyt siksi, että ajatustesi pintaliitto asettuisi.

Kuva MiJu

Lukeeko CIA blogiasi?

Ammattilehdestä osui silmään mielenkiintoinen uutinen, jonka mukaan blogiseurantaan erikoistunut Visible Technologies on löytänyt uuden rahoittajatahon. Rahaa tuotekehitykseen tuo In-Q-Tel, joka on vuonna 1999 perustettu pääomasijoittaja, omistajanaan Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA.

In-Q-Telin tavoitteena on käyttää Visible Technologiesin ratkaisuja "pysyäkseen ajan hermolla ulkomaisen sosiaalisen median kehityksestä ja saada varhaisia varoitussignaaleja siitä, miten asiat kehittyvät kansainvälisesti", toteaa yhtiön edustaja Wired-lehdelle antamassaan haastattelussa. Visiblen teknologialla voidaan seurata mm. blogeja, keskustelufoorumeja, Flickriä, YouTubea, Twitteriä and Amazonia.

Tunnustusta tupsahti

Melko tuoreelta bloggailijalta Sannalta tupsahti tunnustus:

Kiitos Sanna tästä, ilahdutti mieltäni maanantai-aamuna kovasti!

Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:

• Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen (done)
• Kopioi kuva ja liitä blogiisi (done)
• Laita linkki keneltä sait tunnustuksen (done)
• Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
• Anna tunnustus seitsemälle
• Linkitä nämä blogissasi
• Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Seitsemän asiaa minusta, jota muut eivät tiedä? Hmm, aika paljon olen täällä ja aikaisemmassa blogissa jo paljastanutkin. Koetan ottaa teemaksi yksinkertaistamiseen liittyviä asioita, joita ette ehkä tiedä.

 

1. Yksinkertaisemman elämäni ja oravanpyörästä irtiottoni tiimoilta on tehty neljä erilaista lehtijuttua. Viimeksi perjantaina eräs aikaisempi yhteistyökumppani muisti lukeneensa jonkun niistä ja kommentoi. Siinä taisivatkin olla ne minun "15 minutes of fame".

2. Se, miksi valitsen kohtuullisuuden, on eri aikoina johtunut eri syistä. Ensin se oli keino paeta stressiä ja painetta, sitten se oli tapa ottaa oma elämä haltuun sellaisena kuin sitä itse haluaa elää ja nyt se on jo vakiintunut tapa, jonka syventäminen käy jo jossain määrin henkisestäkin harjoittelusta.

3. Sorrun minäkin joskus kohtuuttomuuksiin, mutta yritän olla tuntematta siitä liian huonoa omaatuntoa.

4. Olen bloggaamisen kautta tutustunut moniin tosi mielenkiintoisiin ja mukaviin ihmisiin, joita en olisi  muuten luultavasti tavannut.

5. En ole koskaan vielä uskaltautunut blogimiittiin.

6. Joskus vielä aion sen tehdä.

7. Kohtuullistaminen on tehnyt minusta aikaisempaa onnellisemman ihmisen.


Koska melko moni on jo tämän haasteen saanut, en nimeä nyt ketään erityisesti, vaan tästä haasteen saavat napata kaikki ne, jotka haluavat. Jätä linkki jos nappasit.

Povipoint-kokemuksia

Katja Project Mamassa kertoo lapselleen satuja Povipointista, vaikka salaa epäilee, että jälkikasvu on saanut tietoonsa aikuisten asioita Powerpointista. Katja miettii:

"Onko jompi kumpi meistä puhunut ipanan kuullen powerpointeista, missä yhteydessä ja ennen kaikkea miksi. Ovatko powerpointit salakavalasti hiipineet normisanastoomme? Puhummeko niistä usein? Pyytääkö lapsi seuraavaksi kertomaan tulostavoitteesta ja asiakasrajapinnasta? Jeesus.

Sattuipa sopivasti, sillä eilen kaksikin kokemusta sivusi samaa aihetta. Koulun vanhempainillassa povipointteja esiteltiin hellyttävästi harmailla kalvoilla tulostettuna sellaisen perinteisen yliolanheittimen avulla. Miehen kanssa juttelimme, että emme tällaista ihmettä liike-elämässä ole tavanneet kohta kymmeneen vuoteen, kalvoheitin alkaa olla yhtä harvinainen olio kuin kirjoituskonekin. Onneksi.

Photo credit: mp_eds/Flickr

Iltalukemiseksi olin varannut Garr Reynoldsin Esityksen suunnittelu. Zen ja pelkistämisen taito. Olipa ajatuksia avaava kirja siitä, miten Powerpointtejä pahoinpidellään ja mihin PP taipuu ja mihin ei. Tietenkin minun on helppo yksinkertaistavana visualistina helppo ostaa kirjan ajatukset siitä, että vähemmän on enemmän ja kuva tuo sanomaan tunnetta. Mutta jos saatte kirjan käsiinne, niin lukekaa ajatuksella, sillä Garrilla on paljon hyviä vinkkejä siitä, kuinka voimme ikävystyttää kuulijoitamme vähemmän ja saada sanomamme paremmin perille. Jos kirjaa ei ole saatavilla, myös Garrin blogista löytyy apua.

Katja päättää: "Mutta joka kerta kun alan nykyään vääntää slaideja, ajattelen vihreää matoa, joka kahvittelee koppiksen kanssa. Paluuta entiseen ei ole."

Ei minullakaan, Katjan kommentin ja Garr Reynoldsin kirjan jälkeen.

Kolmetuhatta turhaa tavaraa teillä kotona?

Olen kiinnostuksella seurannut Nanin tavarankarsintaprojektia, joka etenee ainakin kahden tavaran viikkovauhtia. Lisää tavaroita lähtee, jos kotiin on tullut kannettua uutta tavaraa, periaatteella 1:1.

Ensimmäinen suomalainen (ainakin tietääkseni) professional organizer Anne te Velde-Luoma sanoi aamun Hesarissa, että tavaralla on taipumus muuttua valloittajaksi. "Kun se kerran pääsee sisälle taloon, sillä on maaginen kyky jämähtää paikoilleen. Pitää oppia miettimään tarkkaan, ennen kuin päästää uuden tavaran kotiinsa", hän toteaa.

Totta, niin totta. Kodeissamme on arviolta 10 000 tavaraa, joista tarpeetonta noin kolmasosaa. Nuo tarpeettomat tavarat kansoittavat komeromme, kellarimme, vinttimme ja varastomme. Tässäkin blogissa ja sen edeltäjässä on pohdittu lukuisia kertoja keinoja hankkiutua liiasta tavarasta eroon. Mutta ei siihen taida olla muuta konstia kuin käydä tavara ja komero kerrallaan läpi ja arvioida, tuoko joku tavara elämääni iloa tai hyötyä. Jos ei, sen paikka ei ole meillä. Ja olla tarkkana niiden uusien tavaroiden osalta, jotka haluavat hivuttautua hoidettaviksemme.

Anne te Velde-Luoma opettaa organisointia Helsingin työväenopistossa, mutta kurssi näyttää olevan täynnä ja jonokin jo melkoinen. Jos et kurssille ehdi, niin roinanraivauksesta löytyy lisätietoa vaikka täältä tai täältä.

Kuva Loviisan WWP-tapahtumasta 2008

P.s. Kirsikin kirjoitti samasta aiheesta http://hiljentakaa.blogspot.com/2009/09/10-000-tavaraa.html

Mobile work center

Ihan pakko esitellä uusi mobiilityön organisointityökalu, jonne nyt saan kaikki eri paikoissa lojuneet entisöintityövälineet ja -aineet samaan paikkaan. Tässä ne myös kulkee helposti mukana mökiltä kotiin ja kotoa kurssille. Alaosa on tarpeeksi korkea litran pulloille ja huomatkaa myös keskiosan pyörivä ruuvikaukalo ;)

Että tämmöinen heräteostos, josta kyllä on kohtuus kaukana! Mutta mitäpä sitä ei harrastuksen vuoksi...

Ylivilkas pomo tuo iloa arkeen?

Onhan heitä monenlaisia, yritysjohtajissakin. Oman rajallisen kokemukseni mukaan aika yleisiä tyyppejä ovat renessanssimiehet, ylivilkkaat, narsistit ja kontrollifriikit. Näiden lisäksi vuosien varrella surullista seurattavaa ovat olleet lääkkeisiin tai alkoholiin addiktoituneet, joita heitäkin liike-elämässä silloin tällöin tapaa, onneksi yhä harvemmin.

Renesanssipomolla on aina tuhat rautaa tulessa kaikilla mantereilla, mutta useinkaan mikään niistä ei ehdi kuumentua kunnolla, ennen kuin on seuraavan vuoro. Kollegoille ja alaisille tämä tietää jälkien paikkailua, selittelyä sidosryhmille ja päänpyörittelyä uusimmista kommervenkeistä, vaikka renessanssimiehet ovatkin useimmiten muutoin varsin harmittomia. Renesanssipomo toteuttaa elämäänsä omana yhden hengen mahtiperformanssina, ja on vaihtaa usein työpaikkaa tavoitellakseen omaa tähteään.

Toinen suhteellisen harmiton tapaus on ylivilkas pomo. Silloinkin on vuorossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, muuttuvia suuntia ja yletöntä touhottamista. Mutta tällainen pomo tuo tullessaan huoneeseen yleensä myös energian ja huumorin purskahduksen, ja käytävillä voi kuulla hänen röhönaurunsa. ADHD-johtaja on usein pidetty ja saa paljon aikaan, sillä renessanssimiehestä poiketen tämä tyyppi osaa kuitenkin keskittää voimavaransa suunnilleen firman liikeidean sisäpuolelle jääviin asioihin.

Narsisti vaatii ympäristöltä kohtuutonta ihailua, ja pahimmillaan onnistuu vehkeilyillään sekoittamaan koko työyhteisön hajoita-ja-hallitse –peleillään. Narsisti rakastaa valtaa ja haluaa kaiken vallan kaikin keinoin itselleen. Työyhteisössä tämä johtaa pahimmillaan vaikeisiin ristiriitoihin, sillä pomo katsoo oikeudekseen omistaa myös työntekijänsä. Asiaa on vaikeaa ottaa esille organisaatiossa, ja usein tilanne kärjistyy pahaksi ennen kuin siihen puututaan.

Kontrollifriikin alaisuudessa ahdistutaan, masennutaan ja lopulta vaihdetaan työpaikkaa, koska mikään ei kunnolla etene, kun koko ajan kompastellaan lillukanvarsiin. Tällainen pomo vahtii tarkkaan työajat, suoritukset, tuloskortit ja muut byrokratian vaatimukset, mutta luovuudesta ja innostamisesta häntä voi harvoin onnitella. Kerää usein ympärilleen samanmielisen piirin.

Narsisteista ja muista mielipuolista pomoista voi lukea lisää myös päivän Taloussanomista.

Nerouden ja hulluuden rajalla

Nerouden ja hulluuden raja on häilyvä, ajattelin eilen kun luin HS kulttuurisivuilta Teemu Luukan arvioita Koneen Pekka Herlinin juuri ilmestyneestä elämänkerrasta. Kirja kuvaa Herliniä monipuolisesti sivistyneenä ja erittäin merkittävänä liike-elämän huippuosaajana, joka kuitenkin kotioloissa on öykkäröivä ja mieleltään sairas juoppo.

Kirjaa en ole vielä lukenut, mutta arvostelukin riitti herättämään kiinnostuksen. Miten on mahdollista, että niin sairas ja moniongelmainen Herlin on toisaalta kyennyt luotsaamaan Koneen keskisuuresta kotimarkkinayhtiöstä globaaliksi suuryritykseksi? Vai onko niin, että ihan tavikset eivät tähän pystykään, ja tullakseen suureksi yritysjohtajaksi täytyy joidenkin palikoiden ollakin pääkopassa vähän epäjärjestyksessä?

Herlinin tapauksessa suuri persoona, ruhtinaaksikin kutsuttu, rakensi imperiumin, mutta hajotti toiminnallaan perheensä. Nostan hattua lapsille ja läheisille, jotka kykenevät näkemään ja kertomaan rehellisesti myös menestyksen varjopuolesta.

Onneksi nykyjohtajissa on yhä useammin heitäkin, jotka tunnistavat ja tunnustavat, että arvojärjestys voi olla myös toisinpäin, sillä perhe ja läheiset ovat loppuviimeksi kuitenkin ne tärkeimmät. Ja onneksi tulevaisuuden johtamisessa näkyy toivonkipinä siinäkin, että yhä enemmän ovat myös sekä-että –ratkaisut mahdollisia.

Opettaako ostomorkkis?

Ostomorkkiksen voi kanssablogaajien mukaan hankkia itselleen ainakin käsityölangoista , tiikeripaidoista, full HD- telkkareista  tai  kympin viinilaseista.

Ei hätää, et ole yksin, lohdutti meitä Maikkarin Helmi. Brittitutkimuksen mukaan kahdeksan kymmenestä naisesta tuntee syyllisyyttä shoppailukierroksen jälkeen, tiesi Daily Mail.

Tutkimukseen osallistui kolme tuhatta 17–50 -vuotiasta naista, joita uusien vaatteiden, asusteiden ja kenkien ostaminen kadutti jo muutaman tunnin jälkeen. Ostosten harkinta tulee tarpeeseen, sillä kolme neljäsosaa naisista katuu tuhlailua jo kaupassa, jopa ennen ostotapahtumaa! Itsesyytökset eivät tutkimuksen mukaan kuitenkaan auta hillitsemään ostelua.

Kaikkia kaduttaa välillä, mutta mitä sitten voi tehdä, jos ostomorkkis on usein seuralaisena ja rahat kaikkoavat lompakosta valon nopeudella?

Tehokkain keino ostomorkkikseen on ennaltaehkäisy. Jos käytät käteistä, varaa mukaan kauppaan vain se määrä, jonka voit käyttää.  Jätä luottokortti kotiin, jos kuljetat sitä mukana varmuuden vuoksi. Vältä kaupoissa kuljeskelua ja keksi sen sijaan järkevää tekemistä. Pitkitä kauppaan menoa mahdollisimman pitkään ja käy mahdollisimman harvoin.

Onko syy ostamiseesi esimerkiksi jokin näistä kymmenestä, joiden vuoksi ostamme liikaa tavaraa?

Jos kuitenkin ostattaa, niin anna itsellesi budjetti ja lupa ostaa jotain pientä ihanaa (johon sinulla on varaa), ja käytä täydellisen ihanuuden etsimiseen aikaa ja vaivaa. Sopivia tällaisia voisivat olla vaikka huulipuna, pieni asuste, sopiva määrä askartelutarvikkeita tms. Kierrä kaupat, hilpaa sydämesi kyllyydestä, kun löydät täydellisen niin osta, ja lopuksi iloitse itsekuristasi.

Ostokrapulassa rypiessäsi voit palauttaa osan tai kaikki ostokset kauppaan. Veikkaisin että muutaman kerran palautuskerran jälkeen syntyy jo muistijälki, joka auttaa hillitsemään ostelua.

Foto credits Tomashawk/Flickr

Kertokaa lukijat tekin isoimmat ostomorkkikset ja parhaimmat parannuskonstit.

Uusi epidemia?

Onnellisuus tarttuu, ovat tutkijat todenneet:

"Kun joku tulee onnelliseksi, se vaikuttaa paitsi hänen ystäviinsä, myös ystävien ystäviin – ja jopa ystävien ystävien ystäviin. Tartuntana saatu olotilan kohennus voi kestää jopa vuoden ajan."

Nauru rentouttaa

Eilisen Savexpon mieleenjääneintä antia oli Riitta Viljamaan vetämä naurujoogasessio. Vaikka paikkana oli Myyrmäki-hallin perälle loihdittu kalsea luentotila, Riitta otti yleisönsä ja sai meidät nauramaan, hihittämään ja käkättämään. Naurun rentouttava vaikutus tuli hyvin demonstroitua ja hyvä mieli seurasi mukana messuilta lähdettyäkin.

Muuten messuilla olisi voinut olla enemmänkin sekä väkeä että näytteilleasettajia. Tarkan Markan Ossia en tavannut, kun oli juuri pitämässä taukoa, mutta Ossi kuitenkin raportoi messukuulumisiaan paikan päältä. Toivotaan että tänään ja huomenna paikalle tulee paljon yleisöä.

Säästöä työpaikalla

Ellien säästöpossusta sattui silmiin mielenkiintoinen keskustelu siitä, miten työpaikoilla säästetään tai tuhlataan yhteistä omaisuutta. Jutut saivat miettimään myös oman pienen kotitoimiston käytäntöjä ja palauttamaan mieliin omia kokemuksia aikaisemmista työpaikoista.

Ensiksi tietysti tulee mieleen sähkönkäyttö. Täytyy skarpata vielä noissa standby-virtojen katkaisemisissa, niissä huomaan välillä lipsuvani, vaikka periaatteessa ne olisivat jatkojohtojen kytkimistä helposti katkaistavissa. Eilisessä FST:n Maapalloa pelastamassa -ohjelmassakin oli tästä puhetta.

Toinen rahallisesti pieni, mutta symbolisesti suuri asia on paperin käyttö. Kaksipuoliseen tulostukseen on jo onneksi siirrytty oletuksena monissa paikoissa, ja liiketoiminnan siirtyminen sähköiseksi vähentää tulostuksen tarvetta edelleen. Nykyisin alan jo potea hieman huonoa omaatuntoa, kun jotain paperille tulostan. Paperin kierrätyspuoli on kyllä jo rutiinia.

Oma lukunsa ovat mustesuihkukirjoittimen värikasetit, joilla olen havainnut ostopaikasta riippuen olevan erittäin suuret hintaerot. Noin 40 euron hinnasta saattaa säästää kympin, kun väijyy hyviä tarjouksia tai jaksaa käydä muutamassa kaupassa vertaamassa hintoja ostoreissulla. Tulostan kuitenkin niin vähän, että lasertulostimen hankinta ei tunnu järkevältä, niin kauan kuin tuo nykyinen laite pelittää.

Muuta tavaraa kotitoimistoon ostan hyvin harkitusti, sillä kaikkea on yleensä jo meillä olemassa. Periaatteesta en ota esimerkiksi eri tilaisuuksissa tarjolla olevia mainoskyniä, koska niitä on kotona jo kertynyt melkoinen kasa. Uudelleenkäytän ja tuunailen vanhoja mappeja. Säästäväisyys lienee vähän sukuvika, koska oman yritystoimintansa jo lopettanut setäni lahjoitti minulle ison läjän mappeja, muovitaskuja ja välilehtiä yritystoimintaa aloittaessani.

Olisi mielenkiintoista kuulla teidänkin vinkkejänne!

Ikkunasta vapauteen

Kiltti ja tunnollinen,
sanoivat.
         Mikä sille nyt tuli?
Tai,
         tiesinhän minä,
         jotain outoa siinä oli,
         mutta että sillä tavalla.

Haukkui johtoryhmän,
hyppäsi ikkunasta,
     siivilleen,
     vapauteen.



Kirjoitin tuon ylläolevan runon kolme vuotta sitten. Nyt silloinen fiktio on vaihtunut todellisuudeksi, kun lehdet uutisoivat France Telecom-yhtiön työntekijöiden itsemurha-aallosta, josta maan hallituskin on huolestunut. Yhtiön yksityistämiseen liittyvää muutostahtia on pidetty liian kovana joillekin työntekijöille. Heille on itsemurha-aallon vuoksi luvassa terveyspalveluja sekä lisävoimia HR-osastolle. Tämän lisäksi työpaikkojen siirrrot ja työtehtävien muutokset on jäädytetty toistaiseksi.

Hieman yli 1.5 vuoden aikana yhtiössä on raportoitu 22 itsemurhaa ja 13 itsemurhan yritystä. Viisas ystäväni eilen lounaalla tästä puhuessamme totesi, että eihän työpaikka mikään vankila ole. Monelle työntekijälle tuo työpaikka näyttää kuitenkin muodostaneen vaarallisen suuren osan elämän sisällöstä.  Kyseessä on henkinen vankila, jossa on lusittu liian kauan huomaamatta, että ovet aukeaisivat myös ulospäin, jos itse sitä haluaisi.  Ainoaksi ulospääsytieksi jää reitti ikkunasta tai itsensä puukottaminen vatsaan palaverissa.

Tapahtumat kuvaavat valitettavan hyvin, mitä tapahtuu kun työpaikkaa ravistellaan kunnolla ja vanhat turvalliset rakenteet murtuvat. Kaikki eivät pysty ajattelemaan muutosta mahdollisuutena, vaan masentuvat, ahdistuvat ja päätyvät epätoivoisiin tekoihin. Lienee vain ajan kysymys, koska tämäkin vaarallinen trendi rantautuu Suomeen.

Työ on kuitenkin vain työtä, ja elämä itsessään arvokasta ja kaunista, kaikin keinoin suojelemisen arvoista. Viime kädessä kannattaa voimavaroja panostaa elämässään eniten niihin ihmisiin, jotka todennäköisimmin sinne hautakummulle tuovat pienen kukan sitten joskus. Perhe, suku, ystävät. Harvoin siellä kai entisiä pomoja, alaisia tai työkavereita tulee näkymään, luulisin.

Pää järjestykseen

Olen viime aikoina tehnyt henkistä inventaariota elämäni tilasta. Älkää pelästykö, kyseessä ei ole mitään sen vakavampaa kuin saada pään sisällä mylläävät ajatukset, tavoitteet ja unelmat jonkin sortin järjestykseen. Koen että yrittäjäelämä on solahtanut kohdalleen ja arki rullaa, joten jonkinlaisen välitilinpäätöksen tekemiselle on ollut hyvä hetki.

Ensimmäiseksi konkretisoin Unelman. Minulla on ollut eri vaiheissa elämääni erilaisia Unelmia, joilla näyttää olevan ihmeellinen taipumus muuttua todellisuudeksi, kunhan ne ensin osaa visualisoida tai verbalisoida. Minulla näitä ovat olleet mm. ensimmäinen oma asunto, purjehtimaan opetteleminen, mummonmökki, kirjoittaminen ja viimeisimpänä tämä yrittäjäelämä. Tajusin, että olen nyt ollut kohta kaksi vuotta yrittäjä, ja minulla ei ole ollut mielessäni kuvaa siitä, mistä haluan unelmoida seuraavaksi.

Hajanaisista ajatuksista konkretisoitui, osittain Heikin ja osittain Frances Mayesin inspiroimana, Unelma siitä, että voisin viettää jonkin lähitulevaisuuden kesänä pari kuukautta vuokraamassamme talossa Välimeren alueella. Minä voisin kirjoittaa aamupäivät, iltapäivät ja illat voisimme perheen kanssa tutustua paikalliseen elämään, retkeillä, nauttia ruoka- ja muusta kulttuurista ja vain olla. Ensi kesäksi on jo tiedossa monenlaista, mutta ehkäpä kesällä 2011 voisimme tämän toteuttaa.

Toinen tärkeä tapa organisoida ajatuksia oli tehdä lista siitä, mikä on loppuvuoden aikana toteutettavien asioiden todellinen tärkeysjärjestys. Minulla tällä listalla oli sekä työhön, yksityiselämään ja harrastuksiin liittyviä hankkeita. Ne ovat lojuneet päässäni epäjärjestyksessä aiheuttaen stressiä, joten listasin ne (niitä kertyi viisi kohtaa, joillakin niistä muutamia alakohtia). Listan priorisointi lisäsi hallinnan tunnetta asioista, ja siihen on hyvä palata, kun täytyy miettiä mihin aikaansa käyttää.

Kolmas organisointikeino oli se, että käytin hitaan matkailun hengessä seitsemän tunnin junamatkasta kolme tuntia siihen, että kävin läpi sähköpostin, kalenterin ja puhelimen viestit (nämä lähes kahden vuoden ajalta!). Tuhosin tarpeettomat, arkistoin tarpeelliset ja nostin hoitamattomia asioita konkreettisiksi tehtäviksi listalle. Samalla sain hyvän kuvan siitä, mitä on tulossa (ainakin siltä osin kun nyt voi ennustaa, yllätyksiä tietysti aina tulee). Tällainen informaatiorojun raivaaminenikin antaa tyydytyksen tunteen, sillä siivoamaton inboxi ja kalenteri aiheuttavat nekin paineita, ainakin minun kaltaiselleni henkilölle. Viittaan taas Heikkiin, joka tänään pohti kalenteroimisen ja temperamentin yhteyksiä. Itsekin lueskelin Keltikangas-Järvisen teosta Temperamentti, stressi ja elämänhallinta ja tunnistin itseni korkearytmiseksi ihmiseksi. Minulle järjestyksenpito ja organisointi on luontaista toimintaa ja sen avulla vahvistan tunnettani elämäni hallinnasta ja sitä kautta energiaa. Jollakin toisella organisointi vastoin omaa rytmisyyttä vain vie energiaa. Mutta kuten Heikki toteaa, tärkeintä on tunnistaa oma rytminsä ja toimia sen mukaisesti.

Nyt kun suuntaviitat ovat selvillä, käynkin tästä seuraavaksi tehtävälistan kimppuun. Siellä ne hommat ovat muistissa, sopivan kokoisiksi kerta-annoksiksi palasteltuina ja valmiina toteutettavaksi.

Punaiset tanssikengät

Keho muistaa kivun. Kun makaan silmät suljettuna lattialla, hengitän sisään, hengitän ulos, kipu tulee hengityksen rytmissä, mutta myös häipyy hengityksen rytmissä. Kipu lamaannuttaa, jäykistää, ottaa tukevan betonisen hahmon, joka sitoo liikkeen paikoilleen. Kipu säkenöi ja sähähtelee, säpsäyttää ja polttaa, tai jäytää, järsii ja jytyyttää alleen kuin märän rätin.

Tunnen selkäni, arvostan sitä kun se toimii moitteettomasti, vaikka ajattelen sitä ja sen hyvinvointia aivan liian harvoin. Olen sille kiitollinen, kun se on tukenut ja kuljettanut minua kaikkien näiden vuosien ajan, ja toivon että se jaksaisi vielä pitkän matkan.

Olisipa hulppeaa elää 90-vuotiaaksi ja olla se arvokkaasti vanhentunut harmaatukkainen rouva, joka edelleen jaksaa olla kiinnostunut suvun ja maailman asioista. Matriarkka, siinäpä tavoitetta yhdelle elämälle!

Matriarkat eivät kulje vinossa ja kaksinkerroin keppiin nojaten. He istuvat ryhdikkäinä suoraselkäisissä tuoleissa, jalat sirosti rinnakkain. Jaloissa voisi olla ikävien terveyskenkien sijaan jotain kaunista, kevyttä ja iloista, vaikkapa tulipunaiset tanssikengät. Jotta saisivat sanoa, että mitä ihmettä ja miten se nyt tuolla lailla, noin vanha ihminen.

Tai hämmästytäänkö silloin enää mistään, kun minä olen yhdeksänkymmenen? Nyt kyllä hämmästyttäisiin, jos isomummolla olisi punaiset tanssikengät, mutta sitten ei ehkä, toivottavasti ei.

Ja shampanjaakin joisin, jos en kengästä niin huikaisevankorkeasta sirosta lasista, kuin hienopiirteisen liljan terälehdiltä. Ehkä isomummojen sitten kuuluu jo vähän huikennella, ja tuollaiset pienet ilot tekevät maailman paljon kauniimmaksi. Olisin sitten helpompi hoivattava perheelle ja henkilökunnalle, kun välillä olisi vain onnellisia, kevyitä shampanjakuplia pään sisus täynnään.

Olisi ehkä jokin ystävätär, muisteltaisiin vanhoja vaikka ei onneksi kaikkia muistettaisi, juotaisiin välillä korkeankiikkeristä laseista kalpeankellertävää juomaa ja maisteltaisiin leivoksia. Kertoisin hänelle niiden punaisten tanssikenkien tarinoita, tosia ja vähän keksittyjäkin, saahan sitä jo siinä iässä vähän värittääkin, ettei aina niin tylsää.

Nyt on pakko koettaa nousta tästä lattialta. Pilatesharjoitus on ohi ja ajatukset lähtivät laukkaamaan omia teitään. Vaikka helpommin sanottu kuin tehty; harjoitus rentoutti kipeää selkää mutta täytyy ensin kierähtää kyljelleen ja hilautua pystyyn sohvankulmaan tukien, kontilleen ja siitä sentti sentiltä ylös. Ihan suoraan ei selkä vielä suostu, vaan jään etukumaraan. Tassuttelen sillä lailla keittiöön, etsin lasin ja avaan jääkaapista piccolopullollisen, juon maljan niille punaisille tanssikengille.

Vanhat talot

Loviisassakin tuli viikonvaihteessa käytyä WWP-päivillä. Lovari uutisoi kävijöitä olleen taas ennätysmäärän. Kohteet olivat monipuolisia "kukkatapetista hard coreen", itseäni tällä kertaa kiinnostivat sisustusratkaisut ja cottage garden -tyyppiset pihat. Tietysti monella kirpputorilla tuli pengottua, vaikka ostokset jäivät nyt vaatimattomiksi.

Huomioin, että osassa kohteista remonttia oli tehty millilleen ja pieteetillä, osassa enemmän sinne päin. Onkin hyvä, että kohteista löytyy monenlaisia ratkaisuja, sillä kaikki eivät jaksa tai osaa nyhertää kaikkia yksityiskohtia, vaikka vanhassa talossa asuvatkin. Vanhaan taloon kuuluu myös elämän kerroksellisuus, eletyt vuosikymmenet saavat näkyä ja tuntua, vaikka kaikki ei aivan omalle ajanjaksolleen tyylipuhdasta olekaan. Koti ei ole museo, kuten erään kohteen emäntä totesi.

Koska olen sattunut sotkeutumaan erinäisiin vanhoihin rakennuksiin liittyviin hommiin ihan harrastuksen vuoksi, en malta tässä olla jakamatta hieman TOP-5 linkkivinkkejä aiheen tiimoilta.

Tarinoita remonteista rintsikassa: http://www.rintamamiestalo.fi/

Museoviraston korjauskortit opastavat remonteissa: http://www.nba.fi/fi/korjauskortit

Uusi tv-ohjelma avaa remontin saloja vanhoissa kohteissa: http://www.perinnemestari.fi/

Kaikkea, jota saattaa joskus tarvita: http://www.rakennusapteekki.fi/suomeksi/start2.asp

Lisää kaikkea remontissa tarvittavaa: http://www.metsankylannavetta.fi/

Paljon on ihania remppa-aiheisia blogejakin, on siis mahdotonta tässä luetella niitä kaikkia. Katsokaa vaikka Me tilalliset -blogin Vertaistukea -osastoa, siellä koottuna parhaita paloja.

Ylläolevat kuvat: yksi ennen-jälkeen-projekti toissa kesältä (tosin järjestyksessä "jälkeen"-"ennen" - nää Bloggerin kuvaominaisuudet ei todellakaan vakuuta!

Optimistin kalenterinhallintaa

Mulla oli kalenterinhallinta viime viikkoina ihan kesäterässä, ja surin sitä että en muiden sitoutumusten vuoksi ehdi tänne tai tännekään. Megapoliksessa olin viime vuonna Carl Honorén jalanjälijllä; tänä vuonna siellä on teemana hyvä ruoka, nam! Savexpo on uusi, mutta mielenkiintoisen monipuolinen tapahtuma.

No onneksi tajusin aikani ihmeteltyäni, että tapahtumat ovatkin vasta syyskuussa, eikä elokuussa niinkuin luulin. Joten taidan sittenkin ehtiä molempiin, tulkaa tekin!

Lukemattomista kirjoista

Kuvassa vuoden 2008 Suomen kaunein kirja Louhisaaren linnan talousreseptit.

Viime vuonna pohdiskelin lukemattomien kirjojen problematiikkaa vanhassa blogissani. Ne keittokirjat ovat edelleen hyllyssäni, vaikka hienoista kehitystä kirjaosastolla on tapahtunutkin.

Lähidivariini kierrätän monet niistä uudehkoista kirjoista ja uusista lehdistä, joista selviää yhdellä lukukerralla. Parhaimman hinnan niistä saa, jos vaihtaa uuteen luettavaan. Tämä nimenomainen divari ottaa myyntiin uudehkoja lehtiä, kirjoja laidasta laitaan, sarjakuvia, dvd- ja cd-levyjä ja pelejä. Menossa on nyt jälkikasvun sosiaalistaminen divarin käyttäjäksi, vaikka hänessä näyttää olevan hieman Aku Ankka-hamsteroinnin merkkejä, kiitos isoveljeltä perityn valmiin lehtikokoelman ja hänelle tilattujen vuosikertojen.

Oman lähiantikkasi voit etsiä vaikka täältä.

Antikka.netiä kehuinkin jo viime kerralla kiinnostavien kirjojen hankintapaikkana. Sieltä löytyy helposti harvinaisempiakin teoksia. Antikka.netin kauppiaat myös ostavat kirjoja, joita voi tarjota ottamalla yhteyttä suoraan kauppiaisiin. Muita nettiantikkoja ovat mm. Antikvaari.fi ja Antikvariaatti.net. Verkkoantikat löytyvät myös Makupalojen listauksesta. Myös Huuto.netin kautta olen joskus yrittänyt myydä joitain kirjoja, eivät tuntuneet oikein siellä käyvän kaupaksi.

Uusi tuttavuus on Booky.fi, josta voi ostaa ja jonne voi itse verkon kautta ilmoittaa myyntiin omia kirjojaan. Bookystä löytyy paljon mm. lukioiden ja muiden oppilaitosten oppikirjoja uutena ja käytettynä. Käytetyt kirjat löytyvät osastosta Vihreät kirjat. Ilmoitin itsekin kokeeksi myytäväksi yhden oppikirjan, ja plussaa tuli tietojen syöttämisen helppoudesta. Kirjatietokanta toimii nimittäin ISBN-numeroilla, jonka syöttämällä järjestelmä tunnistaa kirjan ja esitäyttää sen tiedot lomakkeelle. Kaupankäynti tapahtuu Booky.fin verkkokaupan välityksellä pientä provisioita vastaan. Kirjaani ei ole vielä ostettu, joten raportoin tästäkin aikanaan.

Myös Jamera.net myy sekä uusia että käytettyjä lukiokirjoja, kuten mm. Bookloop. Jos sinulla on lisävinkkejä, niin laita kommenttilootaan tiedoksi omat kokemuksesi.

Syksyksi kuntoon

Hmm, optikkoliikkeessä näyttäisi olevan ale. Kauniita alusvaatteita, UFFin tyylikkään näköinen mainos, ja pari muuta vaateliikettä. Ja kaksikin firmaa mainostaa liukuovikaapistoja, jonne ne vaatteet voisi ripustaa. Silmäluomileikkaus 890 € - siis mitä?? Ja rintaimplantit alkaen 5300 €, lisähinnalla myös kapselitakuu ??? Ja kaiken kruunuksi Body Jet rasvaimu water-jet-assisted-liposuction-menetelmällä?!?

Tähänkö on tultu?


Viite: HS paperilehden etusivu tänään

Kuvassa kesäisen kasvimaamme kaunotar, unikko "Black Peony".

Täytymisen pakko

Olematon kirjoitti tänään viisaita sanoja täytymisen pakosta:

Ja mikä siinä lomassa oli niin hienoa? Se kun katson lentäviä pääskyjä hiljenevässä illassa. Pääskyt eivät ole menossa mihinkään. Enkä minäkään. Siinä ne kaartelevat. Niin kuin minäkin. Ja mikä muka muuttuu, kun loma loppuu? Mihin katoaa hiljenevä taivas kaartelevine pääskyineen. Ei mihinkään. Kaivetaan vain jostain hlvetistä se putki johon itsemme tungetaan. Tehtävästä toiseen. Työstä toiseen. Putkea, putkinäköä, oravanpyörää, aasta beehen ja rasittavaa arkea. Lomasta voi rakentaa työputken, miksei päinvastoin. Mitäs jos saisi raahattua sen levollisen olemisen tähän arjen keskelle. Sen fiiliksen siitä, ettei ole menossa mihinkään ja mitään ei oikeastaan tarvitse tehdä. Mihin katoaa se leppoisuus, joka niin vahvasti kuuluu lomaan?

Poika oksensi matolle. Se täytyy pestä. Ei. Sitä ei täydy pestä. On vain oksennuksesta likainen matto. Täytyminen on aivan tarpeeton lisä. Matto tulee pestyksi aivan varmasti ja paremminkin ilman pakottavia täytymisiä ja pitämisiä.

Viisaita sanoja, sanoisin.

Dooxen arviointia

Kuva: Dooxe.fi

Taannoin kaipailin sähkömiestä pieneen valaistushommaan ja sain Karlokselta vinkin Dooxe.fi-palvelusta. Lupasin kertoa kokemuksia, ja tässä ne nyt tulevat, vaikkakin hieman viiveellä.

Marraskuussa 2008 avatussa palvelussa on ilmoitettu töistä jo noin kahdella miljoonalla eurolla ja työn määrä vastaa noin 30 miestyövuotta. Liikeidea yhdistää onnistuneesti kuluttajien tarpeet ja ammattilaisyritysten tarjonnnan nettihuutokaupan avulla. Työn teettäjä ilmoittaa kohteensa palveluun, josta työntekijät voivat niitä etsiä ja jättää työpyynnöistä tarjouksensa. Teettäjä voi valita hinnan ja referenssien pohjalta sopivimman tekijän ja sopia tämän kanssa työn yksityiskohdista. Dooxe ottaa työn tekijältä proviosiona 5 % tarjouksen hinnasta. Itse työkohteen laskutus hoidetaan suoraan asianomaisen työn tekijän/yrityksen kautta.

Omat kokemuksemme palvelusta olivat myönteisiä, sillä rekisteröityminen ja kohteen ilmoittaminen sujuivat mutkattomasti. Saimme työtehtäväämme vain yhden tarjouksen, joten valinta oli siinä suhteessa helppo. Palveluun kuuluu myös työn suorittajien arviointi jälkikäteen, joka varmasti kartuttaa tulevaisuuden käyttäjille arvokasta tietoa eri tarjoajien vertailemiseksi. Meidän tarjoajastamme ei ollut ennakkoarvoita, mutta yhteydenpito maililla ja puhelimessa oli sujuvaa ja kustannusarvio oli asiallinen. Myös työn jälki ja palveluasenne oli kohdallaan.

Kaiken kaikkiaan olimme tyytyväisiä palvelun kautta löytyneeseen tekijään sekä Dooxeen palveluna. Dooxen kautta löysimme työllemme tekijän, johon emme muuta kautta olisi törmänneet ja saimme olohuoneen valaistuksen kuntoon.

Serenitas kiittää:

* Dooxe-palvelun sujuvaa käyttöliittymää

* palvelun läpinäkyvyyttä (hintavertailun mahdollisuus, työntekijöiden arviointi)

* uudenlaista, tarpeellista ja tervetullutta liikeideaa

Kaesan leipomuksia

Aina silloin tällöin täytyy mainostaa kotimaakunnan kulinaarisia kohokohtia, vaikka eipä niitä niin paljon ole totuttu tähän nälkämaahan liittämään. Täällä blogissa taisin viimeksi hehkuttaa maaliskuussa Biokian marjaherkkuja, ja nyt on vuorossa Kaesan Rapsakat Ruistikut, olokeepa hyvä!

Kuhmolaisen Kaesan kotileipomon tuotteisiin kuuluvat maakunnan leipien ja nisujen (suomeksi pullaa) sekä rönttösten (suomeksi piirakoiden) lisäksi kaenuulaisia grissiinejä (suomeksi leipäpuikkoja), joista kesämatkalta sattui mukaan ruistikkuja. Ovat ainakin rukiisia, kevyitä, vähäsuolaisia ja runsaskuituisia. Ja hyvänmakuisia, sanoi jopa Seitsemänvuotias. Tarjoilla voi monien lisäkkeiden kanssa (pakkaus suosittelee niitä myös jäätelön seuraksi?) ja aion näitä hankkia jatkossakin.

Jakelu Kainuun ulkopuolella on hieman nirkoinen, mutta ainakin seuraavista pitäisi löytyä:

Heila lähiruokatori Heinolassa
Benjamin maatilatori Kausalassa
K-Supermarket Munkki Helsingissä
Eedami Kauppahallissa Turussa
Tuorlan Majatalo Piikkiössä.

Tälle tuotteelle soisi kyllä laajempaakin levikkiä, suosittelee Serenitas.

Jatkossa tässä sarjassamme "Ruokavinkkejä nälkämaalta" saattaa seurata mm. Suomen ehkä paras ruisleipä Pekka Heikkisen Puu-uunileipä, rapeaksi paistetut Oulujärven muikut ja Kaenuulainen Lohikeitto. Palaamme epäilemättä aiheeseen.

Missä vaiheessa kivoista asioista tulee velvollisuuksia?

Englanniksi kuvaisin oloani sanalla "overwhelmed", jonka yksi käännös on ylikuormittunut. Siitä oli viitteitä jo edellisessä blogipostauksessani ja samaa asiaa olen pohtinut viime aikoina monelta kannalta. Olen tajunnut, että yksinkertainen elämäni on salakavalasti täyttynyt uudelleen monilla - sinänsä mukavillakin - asioilla niin paljon, että kokonaisuutena elämä ei enää olekaan aivan niin yksinkertaista kuin toivoisin.

Samasta asiasta kirjoitti Sara Onsimplicity.netin blogissaan ja ehdotti ratkaisuksi reset-nappia. Tiedättehän, samalla tavalla kuin tilttaavat laitteet koetetaan elvyttää, laitetaan virrat pois ja irroitetaan piuhat.

Jo puolitoista vuorokautta tuollaista resetointia tekee ihmeitä, voin kertoa. Juuri sitä elvyttävää poiskytkeytymistä, josta Timo Kopomaa kirjoitti Leppoistamisen tekniikoissa. Mutta tämä oli vasta alkua. Seuraavaksi vuorossa on prioriteettien uudelleenkirkastamista, asioiden ja tavaroiden poisrajaamista sekä huolenpitoa omasta kehosta ja mielestä, jotka kaikki ovat jääneet muiden asioiden jalkoihin.

Yritän opetella taas, ettei kaikkeen tarvita minun mielipidettäni, ja kaiken ei tarvitse olla minun valitsemassani järjestyksessä. Yritän opetella ottamaan rennommin satunnaiset sekasotkut ja katsomaan päivä kerrallaan sen sijaan että huolehtisin asioista kuukausien tai vuosien päähän.

To do-listojen sijaan yritän muistaa kaikki ne hyvät asiat, siunaukset, joita elämässäni on ja kiittää niistä.