Uusia tuulia

Tämä blogi on muuttanut Wordpressiin eikä päivity enää tänne Bloggeriin. Tervetuloa tutustumaan uusille sivuille!

Tiedän mitä teen tänä kesänä

Ensin sen teki peruskoulun hengessä Kriisi, sitten Kari Haakana, minun silmiini tämä osui Kati Parppeilta ja tästä seuraa tietenkin se, että nyt tekin joudutte sen lukemaan, halusitte tai ette.

Mitä teen tänä kesänä? Kirjoittanut Ritva, 47v.

Tänä kesänä minä olisin halunnut enimmäkseen olla rauhassa ja laiskotella, käydä uimassa ja ottaa aurinkoa pienen uimajärvemme jyrkillä rantakallioilla, joissa on joskus muurahaisia ja äänekkäitä lapsia, vaikka muuten se on kesän paras paikka.

Mutta sitten Kohtalo puuttui peliin ja järjesti tälle vuodelle neljät synttärit, joista kolmet on tasavuosia, yhdet kultahääpäivät, yhdet häät, jotka sittemmin kyllä siirrettiin vauvan syntymän jälkeiseen aikaan, yhdet valmistujaiset sekä yhdet muut juhlat, jotka on vielä toistaiseksi salaisuus, paitsi että minut on salaisuuteen vihitty mukaan. Kahdet synttärit ja se hääpäivä juhlitaan samalla kertaa, se salainen juhla ja kahdet muut synttärit siinä lähiaikoina ja sitten kun ne häät siirty, niin lähipiirissä odotetaan ainakin kahta vauvaa joka pitää huomioida kaikissa asioissa, ja se toinen vauvanodottaja on lähdössä kanssamme yhden syntymäpäiväsankarin toivomalle matkalle, koska sankari ei halunnut isoja juhlia vaan aikoi karata mutta ainakin pienet juhlat pitää silti järjestää, sillä ei tasavuosista niin vain karata.

Ja sitten kun on jonkinlainen osuus kolmesta eri-ikäisestä puutalosta niin sitä osin vuorossa on hieman katon kunnostusta, runsaasti puutarhatöitä vaikka kaikki mahdollinen sillä saralla onkin minimoitu, uusien remonttien haikailua ja suunnittelua sekä yleistä härdellöintiä ja järjestelyä, jota tuollaiset talot aina vaativat. Ja ne kaikki on tietysti ihan eri paikkakunnilla, joten pakkausta, purkamista ja autossa hikoilua tulee riittämään.

Eikä tässä vielä kaikki. Minun ihka ensimmäinen oikean kustantajan kustantama tietokirjani ilmestyy syksyllä, joten arvatkaapa vaan, milloin se viimeistellään? No kesällä tietenkin, onneksi kuitenkin ennen sitä syntymäpäiväsumaa, että voi sitten paneutua juhlimaan, jos kaikista järjestelyistä on enää tolkuissaan. Kirjoitushaaveita on muitakin, pitäisi kerätä aineistoa seuraavaan tietokirjaan ja olisi sellainen ihan pieni romaanikäsikirjoituskin lopeteltava.

Että tänä kesänä ette tapaa minua Porissa, Salmelassa tai Kamarimusiikissa. Vasta Espoo Cinén aikoihin taidan tolkkuuntua sen verran, että ehdin asettua kaupungin kulttuuririentoihin. Eihän tämä tietenkään ole lähelläkään kohtuullista menoa, mutta minkäs minä kaikkien muiden synttäreille ja muille salaisille ja julkisille juhlille mahdan, enkä remontin tarpeelle senkään vertaa.

Mutta ensi kesänä minä kostan: Pistän mökin vuokralle ja häivyn viikkokausiksi maasta. Ja siellä sitten makoilen rannalla tai uima-altaan reunalla enkä tee yhtään mitään. Tai no, ehkä siemailen kylmää juotavaa ja lehteilen jonkin kiinnostavan kirjan sivuja raukeasti. Toivottavasti siellä ei ole muurahaisia. Pelkään kyllä että ainakin yksi äänekäs lapsi lähtee sinne mukaan.

Elämä on luopumista

Elämä on ennen kaikkea luopumista, totesi eräs viisas mies tiistaisessa tapaamisessa. Syntymän jälkeen jätämme koko ajan taaksemme hetkiä ja asioita, joita emme enää saa koskaan takaisin, ja monilla luopumisen tahti kiihtyy elämän iltapuolella, kunnes meidät kuolemaa varten riisutaan paljaaksi kaikesta.

Luopuminen on tuon keskustelun jälkeen ollut mielessäni koko viikon, monenlaisista syistä.

Luopua voi joko pakolla tai siihen suostuen. Samainen tiistain puhuja sanoi, että meidän on siirryttävä jatkuvan kasvun ideologiasta jatkuvan luopumisen ideologiaan, ja se tulee tekemään eniten kipeää niille, jotka eivät halua luopumiseen suostua.

Luopuminen on helppoa, silloin kun haluan siihen suostua. Voin huoletta päästää irti tavarasta, asioista ja henkilöistä, joille en enää löydä sijaa elämässäni. Tällainen luopuminen on parhaimmillaan hyvin puhdistava ja energiaa antava kokemus. Tästä juttelin erään viisaan naisen kanssa eilen, kun hän muistutti miten vähän materiaa onneen loppujen lopuksi tarvitaan.

Mutta entä jos elämä paiskaa polvilleen ja pakottaa luopumaan sellaisesta, josta on aina halunnut pitää kiinni ja haluaisi edelleenkin? Hyvän ystävättäreni miehellä todettiin äskettäin nopeasti etenevä ihosyöpä, ja heidän perheessään ollaan nyt juuri luopumisen uhan alla. Monia hoitoja on ja käytetään, mutta silti luopumisen varjo on sipaissut heidän ja heidän lastensa elämää. Kuoleman uhka muuttaa sen kohdanneiden elämän perustavalla tavalla, vaikka se lopulta väistyisikin. Sen tiedän myös omasta kokemuksesta, sillä kun oikein tärkeä ihminen uhkaa kuolla, arvojärjestykset heittävät kuperkeikkaa ja selviää se, mikä elämässä todella on tärkeää.

Jokin minussa haluaisi silti haastaa näkemyksen siitä, että elämän on etupäässä luopumista. Eikö sen pitäisi olla myös rakkautta, silläkin uhalla, että joskus joudumme rakkaistamme luopumaan? Tai oikeastaan, sitä suuremmalla syyllä pitäisi rakastaa enemmän, kiihkeämmin ja varmemmin, että sitten luopumisen hetkellä tietäisi ainakin antaneensa kaiken mitä oli annettavaa.

Valehtelee kuin VR:n aikataulu?

Olen ollut onnellinen (kauko)junamatkustaja jo monta vuotta. Junissa on useimmiten tilaa, ravintolavaunussa saa lähes kohtuullista syötävää ja PC-paikka mahdollistaa työn tekemisen matkan aikana. Lisäplussaa on tietenkin tullut ajatuksesta, että matkustaa ekologisesti.

Nyt paratiisiin on hiipinyt iso ja lihava käärme. Viimeisen parin viime vuoden aikana aikataulut ovat muuttuneet lähinnä viitteellisiksi. Viime viikon aikana tein kolme junamatkaa, ja arvatkaa moniko näistä vuoroista oli aikataulussa? Aivan oikein, ei yksikään! Pahimmillaan oltiin yli tunti myöhässä. Korvaushakemus on ihan periaatteesta jo vireillä.

Selitykset ovat moninaiset. Talvella on lunta ja pakkasta, eivätkä ovet tai raiteet toimi, keväällä routa on rikkonut raiteet. Vastaantuleva tai liittymäliikenne sekoittaa niidenkin junien aikataulut, jotka näistä yllättävistä luonnonesteistä selviäisivät.

Tämä on luonnollisesti jo iso uskottavuusongelma VR:lle, ongelma joka ei poistu millään imagokampanjalla, ennenkuin perussyille tehdään jotakin. Jos meininki ratojen ja kaluston kunnon osalta on kuin ennenvanhaan Neukkulassa, vähin mitä VR voisi tehdä, on lopettaa virheellisten aikataulujen esittämisen asiakkailleen. Jos fakta on, että juna on useammin myöhässä kuin aikataulussa, pitää aikatauluja silloin muuttaa totuudenmukaisemmiksi, sillä lunta, pakkasta ja routaa on tässä maassa joka vuosi, eikä se asia muutu vaikka aikataulusuunnittelijat pistäisivät päänsä pensaaseen ja toivoisivat parasta.

Näin hyvää ekologisen matkustamisen suosimisen kasvun saumaa ei nyt kannattaisi hukata, sillä jos tämä aikataulusekoilu jatkuu kauan, moni alkaaa miettiä että lentäen olisit jo perillä.

Loppukevennyksenä uuden blogituttavuuden Katleena Kortesuon tunnelmia samasta teemasta:
- Mikä on uusin suomalainen leppoistamisinnovaatio?
- Slow Travel by VR

Kutinat kuriin turhakkeella?

Satunnaisessa sarjassamme "Kuka näitä turhakkeita oikein keksii" ihmettelemme tänään laitetta, joka lämmittää hyönteisen pistokohdan ihoa muuttaen hyönteisen myrkkyaineiden molekyylirakennetta, mikä helpottaa oloa. Laitteessa on kullattu kuumennuspää, valaistu näyttö ja se lämpenee yli 50 astetta. Myös 9V alkaliparisto seuraa mukana pakkauksessa. Tämän ihmevempeleen saisi lunastaa itselleen 29.95 euron hintaan ainakin Anttiloista ja Prismoista.

Minä taidan silti edelleenkin tyytyä isoon tuubilliseen Aloe Vera-geeliä, joka kestää useita vuosia, sopii moneen vaivaan, eikä maksa apteekissa paljon yli 5 euroa.

Hyvän elämän etsimisestä

Hieman on taas aikaa vierähtänyt viime tekstistä. Kirjan viimeistely vie aikaa, ja monia muitakin töitä ja töiden tapaisia sekä harrasteasioita on viime viikkoina viety vinhaa vauhtia eteenpäin.

Mieluisa työhomma viime viikolla oli olla kertomassa kohtuullistamisesta Kajaanissa Naistentalo Woimalassa. Läsnä oli kymmenkunta aktiivista naista, joiden kanssa virisi kiinnostavia keskusteluja kohtuullistamisen eri puolista. Osa oli itse jo kokoneita donwshiftaajia ja osa vasta tutustumassa aihepiiriin. Noista keskusteluista sain itsekin paljon ajatuksen siemeniä.

Onnellisuuteen ja hyvään oloonhan se kaikki loppuviimeksi tiivistyy, kun tarpeeksi riisutaan kaikkea muuta ympäriltä. Sehän on se meidän tavoitteemme. Luen juuri parhaillaan Antti Kylliäisen kirjaa Armoa työhön jossa hän muistuttaa Aristoteleen ajatuksista, että ihminen on luonnostaan yhteisöllinen olento. Vain yhteisön jäsenenä ihminen voi toteuttaa oman elämänsä korkeinta päämäärää ja tarkoitusta: elää hyvä elämä.

Hyvän elämän aineksia on ollut tällä viikolla oikein kukkuroittain. Olen saanut viettää viikon vanhempieni ja sisareni kanssa, nauttia puutarhatöistä ja tästä paikasta, jossa näen ikiaikaisen joen heti aamulla herättyäni ja jossa pihan omenapuu juuri availee ensimmäisiä nuppujaan. Tämä paikka on ollut meillä vasta vähän aikaa, ja valmistaudumme ensimmäiseen kokonaiseen kesään täällä täynnä odotusta ja ihmetystä. Tavoitteena on että tämä vanha talo on joskus meille itsellemme eläkeiän tukikohta, ja sitäkin ennen paikka jonne vetäytyä välillä kirjoittamaan ja olemaan, kun haluaa kaupungista hieman rauhallisempaan ympäristöön.

Nyt etupihan kukkapenkki taas kutsuu, aurinkoista viikonvaihdetta kaikille lukijoille!

Elämän tarkoituksen oivaltamisesta

Joskus tielle osuu sattumalta kirja, joka on tarkoitus lukea juuri silloin. Viime päivät (tai oikeammin illat) olen lukenut Eckhart Tollen kirjaa Uusi maa, elämän tarkoituksen oivaltaminen. En ole aikaisemmin tutustunut Tolleen, vaikka olenkin tietoinen maineestansa ja melkein guruudestansa. Ehkä olen hieman vierastanut jotain zen-buddhalaisuudeksi luulemiani painotuksia tai sitten aika ei vain ole ollut kypsä.

Työlästä lukeminen oli nytkin, sillä Tolle käyttää käsitteitä jotka täytyy ensin selvittää itselleen, kun en edellistä eli Läsnäolon voimaa ole lukenut. Mutta pähkinänkuoressa kirja käsittelee ihmisen egokeskeisyyden vaikutuksia. Toimimme itsekkäästi ja käytämme hyväksi niin toisia ihmisiä kuin luontoakin. Tollen mukaan vain uuden tietoisuuden syntyminen voi auttaa meitä eteenpäin kestävällä tavalla. Pelkällä ajattelemisella emme tänne pääse, vaan meidän täytyy uskaltaa luottaa sisimmässämme vaikuttavaan suurempaan voimaan. Keinoja linkittyä tähän ovat läsnäolo, hengittäminen ja tietoisuuden kehittäminen.



Kaikki ne tutut asiat olivat tässäkin kirjassa. Onni ei kiinnity tavaraan, vain antamalla voi saada, mielenrauha löytyy hetkessä olemisesta. Minua puhutteli tässä hetkessä eniten kiitollisuus. Kirjan lukeminen oli hyvä muistutus siitä, miten kannattaa palauttaa mieliin mitä kaikkea hyvää ja onnellista minulla jo elämässäni on eikä vain miettiä sitä mitä haluan tai toivon elämääni lisää.

Kokeilin Netcycleria

Netcycler on siis netissä toimiva tavaranvaihtopalvelu, joka on rantautunut nyt myös Suomeen. Ensimmäinen Netcycler-vaihtoni on hyvässä vauhdissa. Kokemus oli myönteinen, kunhan ensin sai selvitettyä itselleen logiikan, jolla palvelu toimii. Netcycleriin voi ilmoittaa omia tavaroitaan vaihdettavaksi tai lahjoitettavaksi sekä esittää toiveita niistä tavaroista, joita itse tarvitsee.


Vaihdon voi tehdä suoraan, eli minun ja sinun tavarasi vaihtavat suoraan omistajaa, tai ketjussa, jolloin palvelu tekee vaihtoketjun, jonka jokainen ketjuun osallistuja hyväksyy. Minunkin tapauksessani maalaustelineen saaja ja liesituulettimen antaja ovat siis eri henkilöt.

Palvelu vaikuttaa toimivalta jo näin alkuvaiheessaan, ja sitä myötä kun toiveiden ja tavaroiden määrä (nyt noin 4500 tavaraa)  lisääntyy, uskon sen kiinnostavan yhä kasvavaa määrää käyttäjiä. Kokeilkaa tekin ja kertokaa vaikutelmianne.

Tavara-asiaa pukkaa

Photo credit.



Tavaranhallinta on ollut tapetilla viime aikoina, selvästi on kevätsiivousinspiraatiota ilmassa.
 

Ensiksi siis oltiin toimittaja Minna Korhosen kanssa Radio Suomen Okaruusunkujalla viime lauantaina. Nyt jutun voi kuulla Areenassa.


Jossain välissä pohdittiin Radio Helsingin maanantaiaamussa kansainväliseen downshiftingiin liittyen mitä kohtuullistaminen on. Podcastia en (vielä) onnistunut paikallistamaan, ehkä sellainen tulee (tai sitten ei). Mukana oli myös tutkija Tuuli Hirvilammi.

Tavarakasojen ihmettely jatkuu vielä Eve Mantun kanssa tulevana torstaina Yle radio 1 klo 12.15.

Eilen illalla keskusteltiin kohtuullisuusvalmennuksessa ajan ja tavaran hallinnasta. Nauru raikui, kun osallistujat jakoivat omia ja kavereiden kokemuksia hamstraamisesta, säilyttämisestä ja luopumisen tuskasta.

Luopumisesta puheen ollen, kokeilin Netcycleriä. Raporttia seuraa erikseen.

Tännekin pitäisi välttämättä ehtiä kaiken tavarapohdiskelun välissä.

Ja vielä kauniiksi lopuksi heille, jotka kaipaavat hands-on apua roinanraivaamisessa, Suomessa toimii jo ainakin yksi Professional Organizer, Ordinaren Maria Laitinen.

Meditatiivinen kevätsiivous saattaisi piristää

Näin unessa naisen, pienen, pullean ja tiukanoloisen, vähän harmittavaisen. Nainen asettui taloksi keittiööni ja alkoi luetella mitä kaikkea kotonani pitäisi puhdistaa ja remointoida. Kotini oli hänen mielestään mujuinen, nuhjuinen ja kaipasi reipasta kevätsiivousta. Pakenin unessani vessan lattialle itkemään omaa surkeaa kodinhoitoani.

Herättyäni mietin, että taisin juuri tavata alitajunnassani vaikuttavan touhukkaan naisen perikuvan, joka tuli muistuttamaan että en ole vähään aikaan perusteellisesti siivonnut täällä. Onneksi ratkais löytyi aamukahvilla, kun silmäilin tämän viikon Vantaan Lauria. Siinä kotitalousneuvoja Sirkka King Martoista antaa neuvoja meditatiiviseen kevätsiivoukseen.

Siivoaminen on kuin meditaatiota, sitä pitää toistaa joka päivä! Silloin kun ihminen on hyvällä tuulella ja voimissaan, siivoaminen sujuu, mutta jos on jo valmiiksi paha olo ja pitäisi alkaa siivota nopeasti ja tehokkaasti, se ei onnistu, eikä siitä välttämättä tule edes hyvä olo. Hidastaminen muuttaa tilannetta: kun alkaa siivota liioitellun hitaasti, mieli alkaa muuttua.

Juttu kertoo myös, että siivoamalla perusteellisesti tulee tutustuneeksi omiin tavaroihinsa ja saattaapa käydä niinkin, että niitä oppii arvostamaan aikaisempaa enemmän.

Nyt lähden vaimentamaan alitajuntantaista Marttaani kokeilemalla Sirkan vinkkejä, lukekaa te sillä aikaa koko juttu täältä.

P.s. Vinkkejä ja pohdintaa siitä, miksi kalenterimme ja tavarakasamme kannattaa saada järjestykseen, olisi tarjolla ensi tiistaina järjestettävässä kohtuuvalmennuksessakin parille nopeimmalle. Ilmoittautumisohjeet ja lisätietoa illan sisällöstä täältä.

Kiirettä näyttää pitävän downshiftaamisessa

Näin totesi eräs kollega tänään, havaittuaan taannoin meikäläisen jossakin mediassa. Hyvin sanottu, ja sopii siihenkin, että juuri kun Nuukuusviikko alkaa olla loppusuoralla, pukkaa päälle Kansainvälinen Downshifting-viikko, jota vietätään 24.-30. huhtikuuta. Tai no, ei siis tietämäni mukaan juurikaan vietetä Suomessa, enkä usko, että se ihan megaluokan tapahtumana on muuallakaan, mutta onpahan sellainenkin keksitty, alkujaan Britanniassa, josta se on levinnyt ainakin USAhan.

Nuukuusviikolla tärkeitä teemoja

Tänään alkaa nuukuusviikko, jonka teemana on tänä vuonna minulle läheinen "Vähemmän kulutusta, enemmän elämää". Yhtenä aihepiirinä on kohtuustalous.

Viikon tapahtumista ponnahti esiin tämä Kohtuus-klubi, jossa voi kuulla Jaakko Rytsölän ajatuksia kohtuudesta. Mielenkiintoista pohdintaa häneltä kuultiin jo taannoisessa Voimalassa, josta on tuttu myös tapahtuman juontaja Tuuli Hirvilammi.

Tulkaa tekin Okaruusunkujalle lauantaina

Huomenna lauantaina kannattaa asettua radion ääreen, sillä Okaruusunkujalla Radio Suomessa klo 12.15 olen keskustelemassa toimittaja Minna Korhosen kanssa mm. siitä, mitä hyötyä tai haittaa tavarakasoista kodeissamme saattaisi olla.

Aurinkoista viikonvaihdetta kaikille lukijoille!

Hidasta sisua

Leppoistaja-Heikki keksi meille kiireettömyyttä tavoitteleville uuden termin: slow sisu.

Sisukkuus on todella hyödyllinen ominaisuus tilanteissa, joissa kasaantuu lyhyeen aikaan paljon tekemistä ja näillä on suuri merkitys tulevaisuuden kannalta. Kun on ponnistellut sisukkaasti ja saanut näin asiat järjestymään hyvälle mallille, voi syystäkin tuntea tyydytystä.

[...] Siispä sisukkuus onkin hyvä ominaisuus silloin, kun sen tuottamaa määrätietoisuutta pystyy säännöstelemään siten, että se tulee käytetyksi silloin, kun sille on erityisesti tarvetta.

Meitä on monta

Tuikkasin minäkin taannoin tekeleen postilaatikkoon ja lähetin sen Kariston juhlavuoden romaanikäsikirjoituskilpailuun. Niin teki näköjään 473 muutakin. Ainakin esiraadille riittää töitä.

Kohtuullisuus ei sovi guruhakuisille

Filosofi Saara Reiman pohtii viisaassa blogissaan sitä, miksi kohtuullistaminen ei kolahda guruhakuisten elämäntavan uudistajien etsintään:

Aikamme rakastaa äärimmäisyyksiä, ja se näkyy myös elämäntapaneuvojen markkinoilla. Paras guru on se joka elää kaikkein omituisimmin ja omaa ehdottomimmat periaatteet.

Saara toteaa, että gurua etsiville kohtuullisuus on liian leppoisaa ja nautinnollista,  ja jatkaa:

Niin onkin, niin leppoisaa ettei se polta tavoittelijaansa loppuun. Onko oikeastaan kovin järkevää ajatella että paatoksen määrä paljastaa luotettavasti viisauden määrän?

Eve Mantu hidastelee huomenna radiossa

Slow lifesta voi kuulla lisää huomenna Yle Radio 1:ssä, jossa Eve Mantu hidastelee ja matkustaa seminaariin Lahteen tapaamaan Euroopan huippuhidastelijoita.

Huomenna torstaina 1.4. klo 12.15 - 13.00 ja myöhemmin sitten Areenassa.

Sitä sun tätä

Teitä lukijaksi kirjautuneita on pian kolmekymmentä ja 20.000 kävijän raja menee rikki ihan kohta. Kiitos teille ja on ilo löytää täältä uusia lukijoita ja kommentoijia runsain mitoin.

Viime ajat ovat olleet hieman kiireisempiä töihin liittyen, joten ihan niin nopeasti en kommentteihinne ole päässyt vastaamaan kuin olisin toivonut. Jatkakaa silti ahkeraa kommentointia. Lähipäivinä on luvassa lepoa ja rentoutumista, joten blogillekin jää enemmän aikaa.

Linkkaan samalla omaan työblogiini, jonne arvioin yksinkertaisempaa yrittämistä peräänkuuluttavan kirjan.

Jatkan vielä linkittämistä aikaisempaan mediakatsaukseen liittyen, sillä Mari Koistisen postaus synnytti mielenkiintoisen keskustelun siitä, onko downshiftaaminen elitististä vai ei. Komppaan Sampsan ja Heikin ajatuksia siitä, että käsitys eliitin valinnasta on kohtuullistamisen yhteydessä harhaanjohtava.

Ymmärsin Marin pointin niin, että suhteessa kehittyvien maiden väestön oloihin mikä tahansa suomalainen kulutus on elitististä. Onhan meillä omatkin köyhämme, ja heidän kokemiensa ongelmien yhteydessä tämä downshiftaajien luopuminen on ihan kevyttä kamaa ja tuntuukin kornilta, tottakai. Jokainen ajatteleva ihminen näkee nämä.

Kohtullisuuskeskustelu on tähän saakka liikkunut paljon työnteon vähentämisen tai lopettamisen tiimoilla, vaikka kohtuullistamisessa on sen lisäksi muitakin näkökulmia. Nyt keskustelu näyttää suuntautuvat erityisesti kulutuksen kohtuullistamiseen eettisistä ja ekologisista syistä. Monelle oman kulutuksen vähentäminen ja arviointi toimii oivana oppituntina myös siihen, miten muut kuluttavat ja mitä pitäisi tehdä, että ylipäänsä saamme tämän kulutuksen vaikutukset maapallon kestokykyyn minimoitua.

Ainakin minulla downshiftaamisen myötä tapahtunut ajankäytön väljentyminen on mahdollistanut ylipäänsä perehtymisen näihin asioihin ja siitä seuranneeseen, aikaisempaan verrattuna ekologisemman, eettisesti kestävämmän ja luovemman elämäntavan toteuttamiseen, jota minun on kuitenkin arjen ratkaisujen tasolla vaikea ajatella mitenkään elitistisenä toimintana.

Ai niin, laitoin nuo kohtuullisuusaiheiset kurssit ja valmennukset omalle sivulleen. Huhtikuun lopussa tulossa uutta, kannattaa vilkaista.

Hitaus tekee hyvää sielulle

Palmusunnuntain kunniaksi slow lifeen löytyi vaihteeksi kristillistä näkökulmaa Hiljaista elämää -blogista.

Siellä oli siteerattu Pauliina Kainulaisen kirjaa Missä sielu lepää:

Sielua hoitaa hitauden kulttuuri. Se on vastarintaa tehokkuuskulttuurille.  

Koetan keksiä yhden asian, jonka voin jättää tekemättä tänään. Ja toisen, jonka voin tehdä hitaasti ja rauhassa.

Tosi outoa!

Kieltämättä on välillä outoa, että kohtuullistavaa elämäntapaan joutuu perustelemaan, kun taas “tuhlaavaisemmilta” tai normaalissa palkkatyössä käyvältä ei samanlaisia perusteluita kysellä. Mutta niinhän se menee kaikessa, että valtavirrassa toimiminen on normi.

Tätä mieltä oli Mari Koistinen. Ja minä. Ja varmasti moni muukin kohtuullistaja. Mikä tässä nyt on niin ihmeellistä, että emme halua törsätä rahaa tarpeettomaan, kuluttaa kohtuuttomasti luonnonvaroja, olla veloissa korviamme myöten, olla aina töissä tai hoippua väsymyksen partaalla koko ajan? Tosi outoa!

Tällainen downsiftaaja olen

Heikki haastoi meemiin (samoin, oli kiva tavata!). Tässäpä vastauksia:

Tällainen downsiftaaja olen

1. Kuka?
 
Ritva, yrittäjä, ekaluokkalaisen äiti ja mukavan miehen puoliso.

2. Missä?

Vantaalla paritalossa.

3. Kotoisin?

Pohjoisesta.

4. Suhteesi leipätyöhösi/pääaktiviteettiisi?

Tutkimustyö tuo pääleivän. Se on ollut unelma-ammattini ja on antanut minulle paljon, vienyt mielenkiintoisiin paikkoihin ja tutustuttanut upeisiin ihmisiin. Tavoite on saada tulevaisuudessa kirjoittamisesta pientä lisää vielä nykyistä enemmän.

5. Mitä harrastat?

Kirjoittamista, mökkihöperyyttä erityisesti pihalla ja puutarhassa, vanhojen puutalojen remontointia, wanhoja tavaroita, sukututkimusta. Huomaan, että aika pölyisen kuuloisia puuhia :)

6. Kerro luonteestasi

Helposti innostuva, sitkeä ja useimmiten optimisti.

7. Milloin tunnet olevasi eniten oma itsesi?

Rauhallisena hetkenä perheen tai hyvien ystävien ympäröimänä.

8. Huvittavin heikkoutesi?
Ärtyy joskus nollasta sataan kahdessa sekunnissa. Huvittaa kyllä vasta jälkeenpäin.

9. Itsellesi tärkein vahvuutesi (No, rohkeasti vain!)?

Koeteltu kyky selviytyä vaikeistakin paikoista. "God did not bring me this far to leave me now".

10. Suhteesi sosiaaliseen mediaan?

Komppaan Heikkiä: Toivottoman addiktoitunut. En kuitenkaan twiittaa.

11. Suhteesi downsiftaukseen?

Kohtuullistaminen on ollut minulle keino pitää työ ja muu elämä tasapainossa. Tavoittelen sillä elämänlaatua, pienempää ekologista jalanjälkeä sekä kaikensorttista tasapainoa.

12. Muita slow life -mausteita?

Ajankäytön valinnat ratkaisevat lopulta sen, mikä meissä kasvaa.

13. Miten slow life näkyy arjessasi?


Kierrätämme paljon. Minimoimme auton käytön. Teemme itse paljon ruokaa. Ostamme vain tarpeellista tai harkittua. Opetamme lapsellemme näitä asioita. Säästämme energiaa. Nautimme siitä, että ei ole mitään erityistä tekemistä. Mökkeilemme vanhaa kunnioittaen ja ekologisesti.
Joskus repsahdamme kaikista näistä, mutta emme ota siitä paineita. Kohtullistaminen on prosessi.


14. Suurin henkilökohtainen slow life-/ekohaaste?

Liikkuminen paikasta toiseen. Autoilu ja lentäminen ovat kovin helppoja liikkumistapoja.

15. Miten sinusta tuli kohtuullistaja tai miten kiinnostuit aihepiiristä?

Jo ammoisina opiskeluaikoina olin ajatuksissa "vaaleanvihreä". Kiinnostus downshiftaukseen  heräsi ensimmäisen kerran  jo 1990-luvulla. Noin 2005 aloin etsiä keinoa voida paremmin ja saada lisää tasapainoa elämän eri osa-alueille ja tutustuin uudelleen mm. Duane Elginin ajatuksiin. Luin kaiken löytämäni. Aloin harjoitella työn merkityksen vähentämistä (osa-aikaisuus, siirtyminen lopulta yrittäjäksi 2008 alusta). Kuluttamisen ja ajankäytön valinnat kulkivat siinä sivussa. Nyt tästä on tullut elämäntapa.

16. Mielikirjasi?

Vaikea kysymys. Viimeksi sävähdytti Lena Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.

17. Mitä teet, jos sinulle tarjoutuu tunnin luppoaika tilnateessa, jossa et sellaista odottanut.
Kahvilassa latte ja muistivihko nenän eteen ja kirjoittamaan.

18. Kerro jokin tämänpäiväinen hyvä hetki

Lapsi oli poissa koulusta flunssan takia. Pidimme pehmoeläimille hiphop-festarit olohuoneen lattialle.

19. Kahvi maidolla vai ilman?
Ilman. Pitkän aikavälin tavoite ilman sitä kahvia.

20. Mitä muuta haluat sanoa?

Elämä on aika kiva paikka.


Haastan teidät kaikki 26 lukijaa nappaamaan haasteen tästä.

Kohtuullistamisasiaa nyt paljon mediassa

Ylen uutinen nuorten downshiftaamisesta sai aikaan vilkkaan keskustelun, jossa löytyi paljon ymmärrystä kohtullistamisvalinnoille, mutta myöskin ne tavalliset heitot vapaamatkustamisesta. Kannattaa lueskella.

Mari Koo nähdään huomenna torstaina 24.3 klo 7.45 TV1 aamuteeveessä keskustelemassa aiheesta. Näkökulmaa voi ottaa ennakkoon vaikka täällä.

Nuorten naiskansanedustajien siirtyminen eduskunnasta perheidensä pariin innosti Alma Mediaa jutun tekoon. Sen maakuntalehtien sunnuntailiitteen jutussa viime sunnuntaina (en löytänyt verkosta) haastateltiin sekä minua että Leila Simosta aiheen tiimoilta.

Kohtuullistamiskirjojen rintamallakin tulee vilkasta, sillä sekä Leilalta että minulta ilmestyy aiheesta kirja syksyllä. Omani kustantaa Minerva Kustannus Oy ja valmista pitäisi olla syyskuun tienoilla.

Sitä Voimalaakin näytettiin vielä viime viikolla uusintana, sillä viime viikoksi tarkoitettua ohjelmaa ei voitu teknisten syiden vuoksi esittää.

Bloggaaja sai tarpeekseen oravanpyörästä hyppääjistä

Mea sai tarpeeksen akkainlehtien hyppäsin-oravanpyörästä-käsityöläiseksi -jutuista. Hän ei suostu siihen, että jollakin olisi oikeus arvottaa toisen elämän valintoja hyviksi tai huonoiksi.

Ei se tee ihmisestä huonompilaatuista, jos se tykkää laiskotella, syödä, juoda ja olla vaan eikä juosta kolmea kympin lenkkiä päivässä kuntosalitreenien alle ja päälle. Tai jos se tykkää paukuttaa uraputkessa menemään ja tehdä 12-tuntisa työpäiviä ja istua palavereissa, niin mitä sitten, Mea kirjoittaa.

Hyvä pointti, jokainen tulkoon onnelliseksi tavallaan, tehden juuri sitä, mitä kulloisessakin elämänvaiheessa tarvitsee ja haluaa.

Itse ajattelen kuitenkin, että omista valinnoista ja kokemuksista voi ja pitääkin kertoa, jos arvioi, että niistä voi olla jollekin hyötyä tai iloa.

Yksilöiden valinnat ja se, miten media niistä kirjoittaa, ovat kaksi eri asiaa. Median tehtävänä on valottaa ja taustoittaa erilaisia ilmiöitä yhteiskunnastamme. Ristiriidaton asia ei medialle ole uutinen eikä siis kiinnostava. Siksi niitä ristiriitoja paisutellaan ja asioita kärjistetään hyviksi ja huonoiksi.

Näistä asioista kirjoitetaan siksi, että näitä asioita tehdään enemmän kuin aikaisemmin. Pitäisikin katsoa  tarkemmin ilmiön taakse ja miettiä syitä: miksi näitä loikkia niin paljon tehdään?

Ja siinä samalla, Meaa kompaten, antaa kaikille oikeus elää elämäänsä ja tulla onnelliseksi omalla tavallaan, syyllistämättä, kuntosalilla, kotisohvalla tai kokoushuoneissa.

Leppoisaa seminaariosallistumista

Kirjoittelen tätä seminaarin kahvitauolla. Tämä onkin leppoisaa seminaariosallistumista, jonka ainoana haittapuolena on, että kahvit jouduin keittämään itse. Olen siis omassa kotona, villasukat jalassa ja silti seminaarissa.

Tänään olen ensimmäistä kertaa asettunut seuraamaan kokonaista kiinnostavaa seminaaria netin ääreen. Olen kyllä joitain pätkiä seurannut sieltä ja täältä aikaisemmin, mutta tämä oli niin kiinnostava, että aika oli buukattu etukäteen kalenteriin ja muistikirja kaivettu esille valmiiksi.

Kyseessä on Tarina!Seminaari muistelemisesta ja tarinankerronnasta digiajassa. Järjestäjä on Yle ja seminaari näkyy livenä Ylen Areenassa. Lisäksi Qaikun seminaarikannussa syntyvät reaaliaikaisesti muistiinpanot. Halutessani voisin esittää myös kysymyksiä Qaikun välityksellä puhujille.

*Edit: webinaari nähtävissä Areenassa nyt kahtena osana, osa 1 ja osa 2. *

Aiheena mm. elämänkaarikirjoittaminen ja tarinat elokuvakäsisten aineksina sekä paljon muuta mielenkiintoista. Yhteenvetoa täältä.

Sisältöpuoleen palailen varmaan tuonnempana, mutta tällaista osallistumistapaa voin kyllä suositella. Ainoa jota jää hieman kaipaamaan, ovat mielenkiintoiset, näennäisen satunnaiset kohtaamiset muiden osallistujien kanssa tauoilla.

Sananen viikonvaihteeksi

Kaikkien niiden asioiden lisäksi, joita ei voi saada, on jotakin jotka voi saada ja yksi niitä on tietää milloin on onnellinen ja nauttia siitä niin kauan kuin sitä kestää ja se on hyvää.

Näin kirjoitti Ernst Hemingway teoksessa Saaret ja virta.

Itse asetetut rajoitukset

Itse asetetut rajoitukset, kirjoittaa Leo Babauta, pakottavat meidät luovuuteen. Hän rajoittaa sanottavansa Mnmlist-bloginsa päivityksissä 400 sanaan, jotta voisi olla varma siitä, että hän keskittyy vain olennaiseen ja valitsee sanoista kuvaavimmat.

Kun meidän täytyy työskennellä näiden rajojen sisällä, meidän täytyy selvittää, miten saada asiat toimimaan. Tämä pakottaa ajattelemaan tavallista laajemmin ja uudella tavalla, Babauta kirjoittaa.

Eilen asetin itselleni tavoitteen: (almost) offline day. Siitähän on kirjoitettu monissakin blogeissa, vaikkapa täällä.

Infoähky oli saavuttanut minut, ja kaipasin selkeyttä ja rauhaa ajatuksilleni. Koen, että netti, sähköposti ja televisio olivat häiriötekijöitä. Työasioiden vuoksi annoin itselleni luvan katsoa sähköpostin kolme kertaa, aamulla, lounaan jälkeen ja iltapäivän päätteeksi. Sähköpostista avasin ja käsittelin vain välttämättömät, muut jäivät odottamaan seuraavaa päivää. Päätin katsoa illalla vain yhden ohjelman televisiosta. Kaksi asiaa oli pikaisesti hoidettava netissä, mutta muuten jätin surffailun kokonaan väliin.

Kokemus oli mullistava: ehdin ja sain aikaan paljon enemmän kuin normaalina päivänä, ja erilaisia asioita. Rauhoituin, kun tunteeni eivät olleet netin jatkuvan uutisvirran pompotettavana. Päivä tuntui seesteisemmältä ja illalla olin tyynempi ja rauhallisempi.

Huomaan, että netin uutisvirtaan, blogipäivityksiin ja Facebookiin tulee nopeasti tottumuksen myötä turtumus. Niihin on helppo addiktoitua, sillä kun ruudulla vilkkuu koko ajan jotain uutta, voi tulla tunne, että on mukana jossakin kiivaassa, sykkivässä virrassa.

Joskun on hyvä muistuttaa itselle, että tyhjä näyttöruutu, suljettu televisio ja itse asetetut rajat omalle ajankäytölle luovat hiljaisia mahdollisuuksia johonkin uuteen: kasvuun ja virkistymiseen.

Kevätsiivouksen aika?

Eilen oli taas kohtuullistamisryhmä, kiitos mukana olleille! Päällimmäiseksi jäi mieleeni karehtimaan keskustelu tavaroiden määrästä ja sen kohtuullistamisesta. Puhuimme myös siitä, miten epäjärjestys vie energiaa. Kun illalla palasin kotiin, rekisteröin ensimmäisenä talven jäljiltä kaikenlaiset epämääräiset kasat ja pinot, sekä joukon tavaroita, jotka olivat jossakin muualla kuin omalla paikallaan. Mieli ryntäsi suunnittelemaan viikonlopuksi SUURTA KEVÄTSIIVOUSTA.

Mutta onneksi tulin järkiini nukuttuani yön yli. Eilen aamulla kuljin ympäri kotia ja pistin mieleen mitä kaikkea pitäisi järjestää. Raivasin pari pahinta kasaa, korjasin yhden tyynyn ratkenneen sauman ja heitin runsaasti tavaraa pyykkikaappiin pestäväksi. Loput aion tehdä pikkuhiljaa lähipäivien aikana. Kun vielä oioin matot suoraan (ups, saitte selville yhden pakkomielteeni...) ja siivosin työpöytäni, olinkin rauhoittunut sen verran että muistin, mitä yritin edellisillan ryhmässäkin korostaa.

Baby steps.

Pieniä askeleita, vähän kerrallaan mutta koko ajan. Sillä tavalla ne roinat ja rojut saadaan kesytettyä. Vaikka vain yksi kaappi tai taso kerrallaan.

Sillä onhan viikonloppuna luvassa aurinkoa! Nautitaan siis siitä, eikä pöllytetä kaappien sisältöä ainakaan koko aikaa. Hyvää viikonloppua!

Nuukailuvinkkejä

Säästäväisyys on ollut säännöllisesti esillä tässä blogissa ja sen edeltäjissä. Nuukailu eli kuluttamisen vähentäminen on tärkeä askel siihen, että voi vähentää työn määrää tai merkitystä elämässään. Tarpeettoman kuluttamisen vähentäminen on askel myös ekologisesti kestävämpään elämäntapaa.

Tässä iloksenne joitain säästäväisyysaiheisia blogeja:

Rapakon takaa löytyy Frugal Dadin top-50-lista, jossa on paaaaljon mielenkiintoista luettavaa.

Kotimaassa kaksi suurinta suosikkiani ovat Markus Ossin Tarkka markka ja Saituri. Way to go, guys!

Hyviä ideoita säästämiseen löytyy myös Säästövinkeistä, Säästö.fi:stä, Säästöpossusta sekä Näin säästän -blogista.

Freebeesejä metsästää ainakin Köyhä opiskelija.

Kuva Flickr/nikkinoguer

Ruokaa pienellä budjetilla tehdään ainakin Herkullista opiskelijaruokaa-blogissa, Laman lumossa ja Opiskelijaruokaa -blogissa.

Henkilökohtaisen talouden alueella kiinnostava blogi on myös Kohti taloudellista riippumattomuutta, jossa on mielenkiintoista tietoa säästämisestä ja sijoittamisesta. Mielenkiintoista on seurata myös matkaa miljonääriksi ennen 40 ikävuotta.

Lisäryhmä kohtuullisuusvalmennukseen

Mukavan palautteen ja kiinnostuksen rohkaisemina järjestämme vielä kolmannen ryhmän kohtuullistamisvalmennusta, jossa etsitään ja löydetään työvälineitä parempaan arkeen. Sitä pidän yhdessä yrittäjäkollegani, elämäntaidonvalmentaja Elinan kanssa. Luvassa on kolme tuntia tietoa ja oivalluksia aiheesta, vertaistukea ja harjoituksia. Valmennuksen esitteen löydät täältä. Tervetuloa mukaan15. huhtikuuta.

Railille

Raili Oulusta, joka jätit kommentin vanhaan merkintään, otatko yhteyttä sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseen?

Kohtuullistamisasiaa telkkarissa

Eilisessä Voimalassa olin minäkin keskustelemassa downshiftingistä eli kohtuullistamisesta. Ohjelma tulee uusintana lauantaina klo 12.35 TV1:ltä ja näkyy Areenassa kuukauden ajan.

Leppoisampaa leipomista

Aiheesta sujuvasti kolmanteentoista eli tällä kertaa puhutaan leipomisen leppoistamisesta. Viikonloppuna iski nimittäin mummonmökkikaipuu, ja mökkikautta odotellessa katselin aiheesta blogeja.

Uusi tuttavuus Unelmien mummonmökki olikin kerännyt ilokseni kokonaisen listallisen mummonmökkikaihoon sopivaa luettavaa. Nappasin sieltä vinkin käydä lukemassa Tuulan turinoita. Tuula raportoi suomalaisesta maalaiselämästä Norjan ihmemaassa.

HuomasinTuulan blogista ensiksi laskiaispullien ohjeen. Mulla on lapsuudesta jäänyt joku trauma, sillä vaikka leivon mielelläni piirakoita ja kakkuja, en erityisesti pidä pullan leipomisesta, tai varsinkaan sen taikinan tekemisestä kaikkine vaivaamisineen ja vääntämisineen. Siksi Vaasan äidit on pääosin  tehnyt meidänkin pullat, silloin kun sellaista tekee mieli.

Tämä saattaa olla nyt historiaa, sillä Tuulan ohjeella tuli hyvää pullaa ja taikina oli aivan käsittämättömän helppo leipoa, ilman loputonta vaivaamistakin. Sekoitus vain ja kohoamaan. Alkuperäisessä ohjeessa oli kyllä 50 gr kuivahiivaa, mutta itse laitoin vain noin 20 g eli hiivapussin ohjeen mukaan. Ehkä Norjassa on erilaista kuivahiivaa tai määrä tarkoitti alunperin tavallista hiivaa? Ohje oli juuri sopiva kahteen pellilliseen. Ehkäpä joku elintarvikekemiaa tunteva osaa selittää, miten tämä ohje tuottaa hyvää pullaa, vaikka sitä ei vaivata lainkaan?

Toinen riemastuttava oivallus oli Tuulan tapa tehdä karjalanpiirakoita. Tämä menee kokeiluun lomalla, jolloin oli tarkoitus pitää karjalanpiirakkatalkoot ja leipoa niitä enemmänkin pakkaseen.

Päivän pieni ilo: piristävä lounas ex-työkavereitten kanssa!

Yksilöiden johtaminen

Jatkan vielä edellisestä aiheesta, kun se edelleen aktivoi ajatteluani. Anonyymi kommentoija edellisessä postauksessa toi hyvin esiin yksilöllisyyden säilyttämisen tarpeen:

Meillä kullakin on työyhteisön jäseninä oikeus määritellä, mikä on itselle kohtuullista. Hyvässä työpaikassa ihmisiä ei kloonata johonkin valmiiseen kaavaan sopiviksi vaan heitä johdetaan yksilöinä niin, että sille elämällekin jää tilaa.

Ehkäpä tässä onkin jonkinlaista villakoiran ydintä? Pienillä työpaikoilla jokaisen huomioiminen yksilöinä onnistuu suuria työpaikkoja helpommin, jos johtaja ymmärtää tehtäviensä ominaislaadun oikein. Kaikenkokoisissa työpaikoissa on kuitenkin paljon myös niitä johtajia, jotka piiloutuvat loputtomien excel-kaavioiden ja powerpointtien taakse eivätkä kykene kohtaamaan ihmisiä ihmisinä.

Jos lähiesimies ei syystä tai toisesta kykene johtamaan ihmisiä yksilöinä, ei enää jää kovin monta paikkaa, jossa yksilöllisyyttään pääsee ilmaisemaan. Työkaverien tuki on monelle ensiarvoisen tärkeää jaksamisen ylläpitäjänä. Tuttu työkaveri jakaa tuntemukset ja kokemukset, kuuntelee ja muistuttaa, että ennenkin tästä on noustu ja eteenpäin porskutellaan.

Työterveyspalveluissa, tai kuten psykologian tohtori Raimo Lahti tänään kirjoitti Hesarissa, ammatinvalinnanohjaajalla on kokemusta näistä yksilöjohtamisen puutteen heitteille jättämistä. Raimo Lahti kirjoittaa:

Työelämässä ihmisiltä vaaditaan entistä enemmän samalla, kun yksilöiden saama yhteisöllinen ja yksilöllinen tuki on yhä vähäisempää.

Tähän yhteisölliseen ja yksilölliseen tukeen tullaan jatkossa törmäämään yhä enemmän, kun keskustellaan sukupolvi Y:n johtamisen haasteista. He ovat monessa asiassa itsenäisempiä (ja itsekkäämpiä, myös positiivisessa mielessä) kuin vanhemmat kollegansa, mutta he ovat myös tottuneet siihen, että apua saa verkostosta tarvitesaan, jos ei omalta pomolta niin sitten muualta. Suhtautuminen työn merkitykseen ja elämän kokonaisvaltaisuuteen on heillä paremmassa tasapainossa kuin meillä vanhemmilla.

Mikä on hyvä asia, mutta tulee olemaan kovan oppimisen paikka monelle pomolle.

Jos työ menee, jää silti vielä se elämä

Pidimme keskiviikkona Elinan kanssa ensimmäisen kohtuullisuusvalmennuksemme. Kiitos mukana olleille upeille naisille läsnäolosta ja saamastamme lämmittävästä palautteesta!


Ryhmän keskustelujen pohjalta jäin pohtimaan turvallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien tunteiden puuttumista työelämän nykykäänteissä. Monilla työpaikoilla puurretaan omista voimavaroista piittaamatta entistä lujempaa, jotta saisi säilyttää paikkansa vielä hetken. Työpaikat ovat olleet survival-moodissa jo pitkään. Ihmiset katoavat naapurihuoneista, uusia ei palkata, vaan työt jaetaan jäljelle jääneille, pelko estää avoimen keskustelun. Ei ihme, että niin moni hoippuu kohti uupumusta, kun on tunne, että omaan kohtaloon ei voi mitenkään vaikuttaa vaan se on täysin oman vaikutusvallan ulkopuolella.

Omia ajatuksia ja valintoja kannattaa kuitenkin tarkkailla. Vaikka liikkeenjohdon päätöksiin ei pääsisikään vaikuttamaan, täytyisi silti pitää itsensä kiinni oman elämänsä ohjaksissa. Jos työ täyttää koko elämän, saattavat ne vaikuttamisen paikat jäädä huomaamatta. Siksikin työn ja elämän tasapaino on hyvä olla mietittynä: Jos työ menee, jää silti vielä se elämä.

Blogit keski-ikäistyvät?

Mediaseurantayritys Cision listasi suosituimmat terveysblogit. Ykkösenä oli Veteraaniurheilija, toiseksi nousi Tarzaniksi 90 päivässä ja kolmanneksi kiilasi Quinoaa! Kärkiviisikkoon nousivat myös ravitsemusblogi Ilon pisara ja kirurgi Antti Heikkilän blogi.

Tämän viisikosta vanhin Antti Heikkilä on syntynyt 1940-luvulla, veteraaniurheilija Christer Sundqvist 1950-luvun loppupuoliskolla, mutta kolme muuta näyttävät selvästi nuoremmilta, eikä heistä ainakaan kuvien perusteella saa kovin keski-ikäistä vaikutelmaa, vaan he ovat ikäluokkaa 25-35 vuotta.

Tämä ikäasetelma kuitenkin puoltaa lievästi Hesarin äskettäin siteeraamaa tutkimustulosta, jonka mukaan blogeista on tulossa keski-ikäisten harrastus (HS 6.2.). Yhdysvaltalaisen Pew Research Centerin mukaan nuorten, alle 30-vuotiaiden bloggausinnostus on ollut laskusuunnassa, kun sen sijaan yli kolmekymppiset ovat omineet asian itselleen.

(Merkillinen ikäjaotus muuten, kun jo 30 täyttänyt on keski-ikäinen. Kaikkitietävän lähteen mukaan kun keski-ikä alkaa vasta neljänkymmenen kohdalla.)

Hesarin juttuun kommentoinut yhdeksäsluokkalainen totesi, että blogit eivät enää ole nuorille se uusi, hieno ja jännittävä juttu, vaan nuoret viettävät aikaansa Facebookissa.

Täti täältä kotisohvalta (45+)  taas on todennut, että Facebookin uutuudenviehätyksen haihduttua alkaa yhä enemmän arvostaa hyvää blogijournalismia, jossa on asiaa tai ajatuksen juurta. Facebook on kelpo kanava pysyä selvillä siitä, mitä tutuille kuuluu, mutta kun Farmville tai loputtomat testit eivät oikein innosta, tarvitsee muutakin. Sitä löytyy kiinnostavista blogeista. Kavereidenkin naamakirjapäivitykset tuntuvat harventuneen, ehkäpä heidän aikansa kuluu tweettaillessa. Itsestäni tuntuu, että tweettailu on liian pirstaleista tietoa enkä sen takia ole siihen vielä lähtenyt. Mutta onneksi hyviä blogeja riittää luettavaksi.

Hitaasta lukemisesta

(Kuvalähde)

Tänään olin ystäväni Elinan kanssa suunnittelemassa ensi viikon valmennusta. Otin mukaan muutaman kohtuullistamisaiheisen kirjan, joita lehteilin hajamielisesti, kun bussi taivalsi lumisten maisemien halki kohti keskustaa.


Tällainen ajatus ponnahti sivuilta esiin:

Hyvä keskustelu on hyvin läheisessä yhteydessä hitaaseen lukemiseen, joka auttaa lukijaa syventämään näkökulmaansa. Ehkä olisi harjoitettava lukemista tai pikemminkin seurustelemista joidenkin tekstien kanssa. Niihin pitäisi siis palata moneen otteeseen. /.../ Meidän on luetteva hitaasti ja säästeliäästi, jotta saamme kirjoista oman käsityksen ja pitkäaikaista iloa. /.../ Mutta jos annan itselleni aikaa hitaasti lukea jokaisen sivulauseenkin, saan itselleni rauhan tai pikemminkin mietiskelevän tunnelman.

Taidanpa siis ottaa kirjailijan vinkistä vaarin ja syvälukea uudestaan tämän tärkeän teoksen, Ove Wikströmin kirjan Läsnäolon taito, Johdatus kiireettömään elämään (Kirjapaja 2008).

Päivän pieni ilo (kiitos Heikille hyvästä ideasta!): Tämä oli tämän blogin 101. postaus ja lukijoita on ollut lähes 16.000. Tekee nöyräksi ja kiitolliseksi, että jaksatte käydä täällä.

Vähäkin riittää

Pellon pientareella pohti pari päivää koskettavalla tavala sitä, mikä on riittävästi:

Kun on sanonut "nyt saa riittää!" kellokortille, jatkuvalle päättömälle kiireelle, tulosten metsästykselle, asuntovelkavankeudelle joka pakottaa tienaamaan paljon, liikenteen melulle ja uupumukselle, huomaa, että vähäkin on riittävästi. Että oikeastaan se tyytyväisyys ja onni ei ole materiassa laisinkaan. Eikä se ole edes muissa ihmisissä, olosuhteissa, tapahtumissa. Se on omassa mielessä ja sitä me voimme kehittää ja ohjata. Ilman rikkauksia, mammonaa ja mukavuuksia.

Siinäpä se, pähkinänkuoressa.

Meille kirjoittaville lohdutukseksi

on pakko linkittää tämä Antti Apusen postaus Gurumarkkinointi-blogissa, ainakin siksi, että itsekin taisin taannoin avautua aiheesta. 

Kun julkaiset omia tekstejäsi tai asiantuntija-artikkeleitasi, joudut aluksi sietämään vähättelyä ja hylkäyksiä. Jatka sinnikkäästi kurasta huolimatta. Löydät yleisösi lopulta.

Hitaampaa journalismia

Kuva täältä.

Pikaruokajournalismin sijaan kaivataan hitaampaa otetta, kirjoitti Tanja Aitamurto HS:ssä 24.1.2010 (juttu vain Digilehden puolella netissä). Hän on vapaa toimittaja, joka tutkii journalismin tulevaisuutta Kaliforniassa.

Tanjan mukaan juttujen tuotantoa mediaan voidaan jo nyt ohjata esimerkiksi algoritmeilla, jotka selvittävät mitä ihmiset milloinkin googlaavat, jonka jälkeen aiheesta tuotetaan juttu. Esimerkiksi Demand Media -niminen sisältötukku tuottaa verkkoon 4000 juttua ja videota päivässä freelancereitten voimin ja lataa YouTubeen 10.000-20.000 videota kuussa.

Kaikkia tämä bulkkisisältö ei tietenkään (ja onneksi) miellytä, sillä juttujen laatu ei aina vakuuta.

Mediaprofessori Jeff Jarvis City University of New Yorkista kuvailee, että sisältötehtaat uhkaavat täyttää netin sisällöllä, joka on juuri ja juuri tarpeeksi hyvää yltääkseen hakutuloksiin. Lisäksi sisältötehtaiden jutut keskittyvät enimmäkseen kuluttajien palvelemiseen, eivät vaikkapa vallanpitäjien tai yritysten väärinkäytösten paljastamiseen, kuten perinteinen journalismi.

Vastaliikkeeksi on nousemassa hidas journalismi. Se etsii aiheita, jotka ulottuvat päivittäisen uutiskilpailun pintaa syvemmälle ja välttää sensaatiojuttuja, mutta pyrkii sen sijaan  kertomaan merkityksellisiä tarinoita, usein paikallisista aiheista.

Hidas journalismi ei kerää hetkessä valtavia liikennemääriä, mutta se kiinnittää lukijat tarinoihin eri tavalla kuin pikaruokajournalismi, joka hotkitaan tiedonnälkään nopeasti. Hidas journalismi synnyttää lukijasuhteen, joka kestää, kirjoittaa Aitamurto.

Tässpä sitä tavoitetta meille kansalaisjournalisteillekin.

Oppikirjoja edullisemmin

Suomalainen kirjakauppa välittää käytettyjä lukiokirjoja ja tämä palvelu on otettu kiitollisuudella vastaan paikallisten opiskelijoiden parissa, raportoi Kainuun Sanomat.

Verkossa käytettyjä oppikirjoja saa monestakin paikasta, ainakin Oppiksesta, BookLoopista, Jamerasta ja Bookyn Vihreistä kirjoista.

Kiitos siskolle vinkistä!

Keppiä vai porkkanaa?

Kaksi mielipidettä, samasta asiasta, samalta viikolta:

Radikaali ajatus olisi, että ryhdytään tietoisesti luomaan työhön väljyyttä, joka parantaa työssä jaksamista, tukee terveyttä ja antaa mahdollisuuksia työn kehittämiseen. Samalla kohennettaisiin koko väestön elämänlaatua.


Jos siirtyminen nelipäiväiseen työviikkoon nostaisi suomalaisten keskimääräisen eläkkeellejäämisiän nykyisestä 58 vuodesta 65 vuoteen, toimenpide olisi taloudellisesti kannattava.

Tätä mieltähän olivat Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Guy Ahonen ja pääjohtaja Harri Vainio HS:ssä.

Eilen sitten lipsahtivat julkisuuteen ns. Rantalan työryhmän loppupäätelmät keinoista, joilla työuria saadaan pidemmiksi. Listalla oli mm. osa-aikaeläkkeiden lopettaminen,  työttömyysturvan leikkaus 58-60-vuotialta eli ansiosidonnaisten lisäpäivien poisto 500 päivän jälkeen, varhennetun varhaiseläkkeen poisto sekä vaatimus 40 vuoden työurasta ehtona 63 vuoden eläkeiälle.


Ei mikään ihme, että tästä kepityksestä on paisumassa lihava riita. Kannattaisiko poliitikkojen tässä uskoa asiantuntijoita?

Parempi arki

Nyt on nopeimmille mahdollisuus tulla mukaan kohtuullistamisvalmennukseen, jossa etsitään ja löydetään työvälineitä parempaan arkeen. Sitä pidän yhdessä yrittäjäkollegani, elämäntaidonvalmentaja Elinan kanssa. Luvassa on kolme tuntia tietoa ja oivalluksia aiheesta, vertaistukea ja harjoituksia. Valmennuksen esitteen löydät täältä. Tervetuloa mukaan joko 10. helmikuuta tai 3. maaliskuuta!

Elinasta vielä, että hän valmentaa myös TV1:n Kukkaron herraksi -ohjelmassa tänä keväänä. Ensimmäinen uuden tuotantokauden jaksohan nähtiin sunnuntaina. Areenastakin löytyy.

Rukkaset naulaan?

Kaisa Kautto-Koivula, tutkija-kirjoittaja, kommentoi ministeri Paula Lehtomäen ratkaisua Taloussanomissa. Hän näkee sen hyväksi esimerkiksi, joka voi rohkaista muita tekemään samoin ja luonnehtii ilmiötä laajenevaksi..

– Jos tehtäisiin tilastoja niistä, jotka ovat hypänneet oravanpyörästä, niitä olisi huikeasti. Sitä vain on vaikea tilastollisesti osoittaa.


Kautto-Koivulan mielestä irtiottojen syynä on kovaksi ja kuluttavaksi muuttunut työelämä, joka ajaa ihmiset piippuun nopeasti. Talouden ja yhteiskunnan murros on meneillään, ja arki on muuttunut hallitsemattomammaksi. Yhä useampi pohtii, mikä on mielekästä ja mikä ei.

– Yksi ja toinen viskaa rukkaset naulaan. Ja meitä ei pelasta enää mikään, jos yksi ja toinen tekee niin jo kolmekymppisenä. Pakko sanoa, että huolestuttavalta näyttää.

Juttu herätti myös vilkasta keskustelua tämän "DIGITALISOI, MOBILISOI, AUTOMATISOI, INTEGROI, PRIORISOI ja FOKUSOI" -yhteiskunnan ilmiöstä.

Työ ja elämä

Kaksikin kirjoittajaa puhui eilen tärkeästä aiheesta. Pagistaan-blogissa Kati Parppei pohti nykyajan työelämä viisain kysymyksin:

Joskus tuntuu, että koko yhteiskunta pyörii valtavan perspektiiviharhan varassa. Työelämä, elämäntyö, työ on elämä, elämä on työ, jonka alttarille uhrataan kaikki perheestä terveyteen. Eikö vähempi todellakaan riittäisi? Eikö taakkaa voitaisi jakaa useammalle? Miksei enää riitä, että yritys tekee tulosta? Miksi pitää tehdä aina edellisvuotista parempaa tulosta?

Jenni jatkoi omassaan:

Työstä kokonaan luopuminen ei tunnu mielekkäältä. Olen niin perin luterilainen, että tuntuu tärkeältä hankkia oma toimeentulo. Työ tyydyttää myös kunnianhimoa, antaa sopivasti vastusta ja siellä tapaa aivan hulvattomia ihmisiä, tiskin molemmilla puolilla.

Tässä onkin tiivistettynä hyvä oivallus. Haaste on siinä, miten jokainen voisi omalla kohdallaan löytää sen tasapainon tuosta väliltä, ei niin että pohtii työ vai elämä, vaan voisi pitää ne molemmat hyvässä järjestyksessä ja siten, että työ antaisi voimia kotiin ja koti työhön.

Kokemuksia Bookystä

Elokuussa kerroin kokeilevani Booky.fi -palvelua, eli laitoin sinne yhden oppikirjan myyntiin. Myyntiaika venyi pitkäksi, mutta prosessin kuluessa tuli onneksi silloin tällöin muistutus, että kirja on edelleen myynnissä.

Vihdoin tiistaina tuli viesti, että kirja oli myyty ja sen sai postittaa ostajalle. Alkaa vaikuttaa siltä, että palvelun suunnittelijat ovat todella miettineet prosessia asiakkaan kannalta, sillä sivuilta löytyi selkeät "Mitä tehdä seuraavaksi" -tyyppiset ohjeet.  Kirjan ostaja saa kirjojen mukana myös kuitin ostoksesta.

Laitoin kirjan postiin ja kun ostaja on vahvistanut sen saapuneen ja olleen luvatun kuntoinen, Booky tilittää minulle kirjan hinnan miinus pienen provision.

Tuotetta hinnoitellessa kannattaa muistaa sisällyttää hintaan mahdolliset postikulut.

Serenitas suosittelee: helppo ja sujuva tapa päästä eroon vanhoista kirjoista.

Serenitaksen henkilöllisyys paljastui!

Maija Leinonen, Minun aikani -kaappi. KUVA: Tuomo Povelainen. Lähde täällä.

Jokaisella on oma kaappinsa. Sinne voi piiloutua tai sinne voi piilottaa. Kaappiin liittyy sulkeminen ja avaaminen - mitä halutaan näyttää ja mitä kätkeä. Ja kuka lopulta määrää missä piilo - siis kaappi - on ja mitä siellä on?

Serenitas tuli esiin kaapista eli uuden vuoden kunniaksi päätin jatkaa bloggaamista täällä omalla nimelläni. Moni teistä tämän jo tiesikin ja muutamat muut varmaan uumoilivat ja osasivat laskea 1+1.

Pitkään pohdin tätä, olenhan blogannut jo kolme ja puoli vuotta nikin turvin. Lopulta en oikein enää nähnyt syitä, miksen voisi omassa blogissa kirjoittaa omalla nimellä omista mielipiteistäni, varsinkin kun olen muutenkin näistä asioista tuonut julki mielipiteitäni eri paikoissa kuvalla ja nimellä. Blogin teemat ja ote tullevat pysymään alkavana vuonnakin samansuuntaisina.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!